1.
Uuden sotavuoden mahdollisuudet olivat 1916 vuoden edullisesta
päättymisestä huolimatta ylenmäärin vakavat. Varmaa oli, että entente
vuoden 1917:nkin varalle ryhtyi mitä suurimpiin ponnistuksiin ei
ainoastaan tappioittensa korvaamiseksi, mikä oli sille täysin
mahdollista, vaan vielä yhä kartuttaakseen voimiaan ja lisätäkseen
lukumäärään perustuvaa ylivoimaansa. Sen täytyi niin varhain kuin
suinkin ja ankarammin kuin syksyllä 1916 käydä vielä uupuneiden
joukkojemme kimppuun saadakseen lopullisen voiton.
Ranska oli jo luovuttanut lapsensa. Sen pataljoonissa oli enää vain
kolme komppaniaa neljän asemesta. Mutta siirtomaissaan sillä oli
erinomaisen suuri ihmismäärä, josta se yhä enemmän ja enemmän ammensi.
Englanti täydensi ja lisäsi armeijaansa.
Varsinkin Venäjä ryhtyi sangen suuriin muodostelupuuhiin.
Divisiooniinsa se jätti vain 12 pataljoonaa, pattereihin vain 6 tykkiä
ja ylijäämästä, 4:stä pataljoonasta ja kunkin patterin 7:nnestä tai
8:nnesta tykistä, se muodosti uusia divisioonia. Tämä muodostelu tuotti
suuren voimanlisäyksen.
Ranskalaisten upseerien piti uudelleen muodostaa ja kouluuttaa
Romaanian armeija. Molempain kansain hengenheimolaisuuden ja sen
vaikutuksen vuoksi, joka ranskalaisilla on romaanialaisten henkiseen
elämään ja varsinkin Romaanian armeijaan, saattoi odottaa, että
ranskalainen upseeri perehtyisi Romaanian armeijan psyykeen ja saisi
paljon aikaan.
Oli todennäköistä, että itävalta-unkarilaisista sotavangeista ja
Venizelokseen liittyneistä kreikkalaisista muodostettaisiin yhä uusia
joukkoja.
Saksalla ja sen liittolaisilla ei ollut mitään, mitä heittää
vaakakuppiin vastapainoksi. Ylimmän armeijanjohdon suunnittelema
tykistön lisäys ja 13 uuden divisioonan muodostaminen ei ollut
täysipätöinen voimain lisäys, entiset ryhmät kun sen kautta
heikontuivat. Jalkaväkipataljoonain muodostaminen oli mahdollinen vain
kuluvan vuoden täyteväkeä käyttämällä ja pataljoonain mieslukua
vähentämällä. Todellisen voimainlisäyksen olisi puolalaisen armeijan
luominen tuottanut. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei se
onnistuisi. Ei sen vuoksi ollut muuta neuvoa kuin hankkia Saksasta ja
sen liittolaismaista mahdollisimman suuret ihmisvarat.
Sotateollisuus, joka entente-valtioissa oli kehittynyt yhä pitemmälle,
lisäsi edelleen uhkaavassa määrässä vihollisen miesluvusta johtuvaa
ylivoimaa. Se työskenteli yksinomaan sotaa varten. Julaistiin
laajakantoisia, työväestöä koskevia pakkolakeja ja määräyksiä ja
alistuttiin niihin ilman sanottavaa vastustusta. Työvoimia oli
riittävästi käytettävissä. Mitään raaka-aineita ei puuttunut, tuotanto
ei ollut vähentynyt, elämä entente-maissa kulki säännöllistä latuaan.
Valtameret olivat vapaasti niiden käytettävissä. Pohjois-Amerikan
Yhdysvallat antoivat nyt mitä suurimmassa määrässä apuaan ja loivat
uutta. Teknillisiltä varustuksiltaan kehittyivät ententen joukot yhä
täydellisemmiksi ja saavuttivat siihen saakka kuulumattoman voiman.
Lännessä tämä oli käynyt armottomasti ilmi. Myöskin idän taisteluissa
vuonna 1916 olivat teknilliset sotavälineet ja nimenomaan ampumatarpeet
hyvin huomattavasti lisääntyneet. Venäjä oli sijoittanut osan omista
sotatarvetehtaistaan Donets-joen hiilialueelle ja laajentanut niitä
suuresti. Japani valmisti varustuksia yhä uutterammin. Sitten kun
Muurmanin rata oli valmistunut ja Siperian rautatietä oli teknillisesti
paranneltu, lisääntyi tietysti tavaran tuonti Japanista, Amerikasta,
Englannista ja Ranskasta. Entente pystyi kaikilla sotanäyttämöillä
kohottamaan yhä korkeammalle mieslukuun perustuvan ylivoimansa
sotatekniikan kaikilla eri aloilla saavutetun voimanlisäyksen avulla ja
tuhoamaan meidän joukkojamme vielä enemmän kuin Sommen ja Verdunin
taistelukentillä.
Meidän sotavoimiemme vahvistamiseksi saattoi ja täytyi teollisuutemme
tehdä paljon. Oli ymmärrettävää, että kestäisi kauan, ennenkuin
suunnitelmat tässä suhteessa toteutuisivat. Varmaa oli, etteivät meidän
sotatarvetehtaamme valtavasta tuotannostaan huolimatta, saivatpa ne
työväkeä kuinka paljon hyvänsä, mitenkään kyenneet pääsemään vihollisen
saavutusten tasalle, niin kauan kuin sen suurenmoinen teollisuus sai
edelleen häiritsemättä työskennellä rauhallisia aikoja muistuttavissa
olosuhteissa. Tasavertaisiin voimiin ei siis tässä suhteessa voitu
ehtiä.
Mieslukumme ja sotavarustustemme ollessa tuntuvasti heikompia oli
pantava painoa sotajoukon puolustuskuntoisuuden kehittämiseen. Oli
luonnollista, että se tällaisissa oloissa oli mitä huolellisimmin
asestettava, järjestettävä sekä kouluutettava. Kaikki välttämättömät
valmistukset oli tehty. Mutta me tiesimme, että vihollinen pian
mukautuisi meidän uusiin menetelmiimme. Voittoennätyksemme oli siis
ohimenevää laatua.
Ylin armeijanjohto oli pakotettu ottamaan lukuun, että vihollisen
miehistön ja sotavälineiden valtava ylivoima 1917 vuoden kuluessa oli
käyvä vielä paljoa tuntuvammaksi kuin vuonna 1916. Se sai pelätä, että
rintamamme eri osissa riehuisi aikaisin "Sommen taisteluja", joiden
raivoa meidänkään joukkomme eivät ajan pitkään jaksaisi kestää. Sitä
suuremmalla syyllä, kun vihollinen ei suonut meille minkäänlaista levon
hetkeä eikä aikaa sotavarustusten kokoamiseen. Asemamme oli ylen vaikea
ja keinoa selvitä siitä oli tuskin löydettävissä. Emme voineet ajatella
omaa hyökkäystä, olimme pakotetut säilyttämään reservimme puolustuksen
varalle. Minkään entente-valtion romahdusta emme uskaltaneet toivoa.
Häviömme näytti selvältä, jos sota jatkui. Tämän lisäksi olivat meidän
tahollamme taloudelliset edellytykset uuvutussodan käyntiin
sangen epäsuotuisat. Kotoiset voimat olivat peräti väsytetyt.
Me olimme huolissamme elinehdoistamme ja samalla sielullisesta
joustavuudestamme. Me emme taistelleet nälkäsaarrolla eikä
kiihoitustyöllä viholliskansojen mielentilaa horjuttaaksemme. Kun
tarkasteli tulevaisuutta, näytti se ylen synkältä. Se ylpeä ajatus
yksin rauhoitti, että me olimme siihen asti jaksaneet vastustaa
ylivoimaista vihollista ja olimme kaikkialla omien rajojemme
ulkopuolella.