X.

Paraikaa kun lokakuun lopulla ja marraskuun alussa taistelutoiminta

kaikilla rintamilla oli ylimmillään, eikä sen päättymisestä vielä ollut

tietoa, suoritettiin toinen joukkojen sijoitus Romaaniaa vastaan

loppuun. Se ei ollut helppo. Niinä pitkinä päivinä, jotka se vaati, oli

runsaasti aikaa vielä jäljestäpäinkin harkita, oliko päätös oikea.

Menestys todisti sen oikeaksi; ellei Romaanian sotaretki olisi

menestynyt, mitenkähän sitä olisikaan arvosteltu!

Sanomattomia kuljetusvaikeuksia voitettuaan oli kenraalisotamarsalkka

v. Mackensen lokakuun keskivaiheilla saanut valmistuksensa Dobrudshassa

loppuun suoritetuksi. Ylikomennon yleisesikunnan päällikkö oli kenraali

Tappen, joka syyskuun alkuun saakka oli ollut ylimmän armeijanjohdon

sotaliikeosaston päällikkönä ja nyt ryhtyi innolla ja huolella uutta

tointaan hoitamaan.

Lokakuun 10:ntenä alkoi hyökkäys. Tällöin oli perillä 217:s

jalkaväkidivisioonakin, jota käytettiin ratkaisevalla paikalla,

rynnäkköön Topraisaria vastaan. Jälleen sai saksalainen veri

vuotaa, kun liittolaiset eivät kyenneet täyttämään tämän sodan

vaatimuksia. Vihollisen voimat olivat melkoisesti kasvaneet

ja se oli lokakuun alussa koettanut lyödä Dobrudshassa olevat

saksalais-bulgaarialais-turkkilaiset joukot, mutta se ei ollut tehnyt

hyökkäyksiään kyllin voimallisesti ja yhtenäisesti; näin se laiminlöi

suotuisan hetken, jota se olisi voinut käyttää. Kenraalisotamarsalkka

v. Mackensenin hyökkäys oli ankarain kolmipäiväisten taistelujen

jälkeen johtanut loistavaan menestykseen, murto oli onnistunut.

Vihollisen armeija työnnettiin epäjärjestyksessä taaksepäin pohjoista

kohti Konstantsan--Tshernavodan radan taa. Sitä ajettiin uupumatta

takaa; jo 23 p:nä valtasivat joukkomme Konstantsan ja sen runsaat

öljyvarastot; pian sen jälkeen antautui Tshernavodakin. Vasta 20

kilometriä radan pohjoispuolella luovuttiin takaa-ajosta.

Tietysti otettiin harkittavaksi, eikö armeijan pitänyt, menestystään

edelleen hyväkseen käyttäen, jatkaa marssiaan pohjoista kohti Tonavalle

saakka. Minä vastustin tätä, koska arkkiherttua Kaarlen hyökkäyksen

takertuminen Siebenbürgenin reunavuoristoon oli käynyt kieltämättömäksi

tosiasiaksi. Vaikka kolmas bulgaarialainen armeija, jonka selkäpuolen

yhteys oli riittämätön, olisikin tunkeutunut Tonavalle saakka, olisi se

joutunut olemaan siellä yksikseen. Sitä ei olisi sieltä voitu saada

yhteistoimintaan 9:nnen armeijan kanssa tämän hyökätessä Valakiaan.

Mutta yhteistoiminta oli perusehto koko sotaretken onnistumiselle. Niin

vaikeata kuin ylimmän armeijanjohdon olikin, täytyi sen kuitenkin

lähettää käsky, että kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin tuli

keskeyttää etenemisensä, valmistaa menoa Tonavan yli Bukarestin

eteläpuolella ja marraskuun jälkipuoliskolla suorittaa ylimeno niin

suurin voimin kuin mahdollista. Kenraalisotamarsalkka uskalsi jättää

Pobjois-Dobrudshan ylenmäärin heikkojen joukkojen varaan. Ne

kaivautuivat siellä maahan. Luonnollisestikin niiden asema oli

erinomaisen vaarallinen. Päävoimat lähtivät matkalle Rustshukia kohti

jalan ja käyttäen vähitellen uudelleen liikekuntoon saatettua

Dobrudshan rataa, jonka kuljetuskyky kuitenkin oli vähäinen.

Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen valitsi Svistovin--Zimnicean

ylimenopaikaksi. Plessissä olimme sangen tyytyväisiä siihen, että oli

valittu näin kaukana lännessä oleva paikka. Tonavan armeija joutui näin

niitä 9:nnen armeijan osia lähelle, jotka marssivat Länsi-Valakiaan.

Hyökkäysportteina Valakiaan lännestä ja pohjoisesta tulivat kysymykseen

Orsovan seutu, Vulkan- ja Szurduk-solat tai Rotenturmin sola.

Rotenturmin solassa ja heti sen eteläpuolella oli kenraali Krafft v.

Dellmensingen alppijoukkoineen, joiden vahvistuksena olivat

Itävalta-Unkarin vuoristobrigaadit, kohdannut sangen sitkeää

vastarintaa, kun hän Hermannstadtin tappelun jälkeen oli saanut

tehtäväkseen Kronstadtiin pyrkivän 9:nnen armeijan sivustan

turvaamisen. Kohdistaakseen vihollisen voimat itseensä ja keventääkseen

armeijaa vastaan suuntautuvaa painostusta hän oli puolustautunut

hyökkäyksin. Erinomaisen katkerissa taisteluissa, joissa romaanialainen

ryhtyi usein vastahyökkäyksiinkin, alppijoukot lokakuun loppuun

mennessä solan ylimmän kohdan eteläpuolella pääsivät hyvin vähän

etenemään. Niiden täytyi täällä käydä keskellä talvea vuoristosotaa

kaikissa sen luonteenomaisissa muodoissa ja sen kaikkia suunnattomia

vaikeuksia kärsien. Joukot, Itävalta-Unkarin vuoristobrigaaditkin,

taistelivat oivallisesti; mutta sotatoimet vaativat täällä suunnattoman

paljon aikaa.

9:nnen armeijan päävoimain yritys päästä vuoriston poikki sen

korkeimmalla ja leveimmällä kohdalla, vahvan ja nyt varuillaan olevan

vihollisen sitä vastustaessa, olisi joutunut takerruksiin samalla

tavoin kuin samanlainen hyökkäys lokakuussa Kronstadtin eteläpuolella.

Vastahakoisesti siirsimme hyökkäyksen kauemmaksi länteen; sen

strateeginen vaikutus heikkeni siten. Mutta sitä ei nyt käynyt

katsominen. Tällä kertaa oli pääasia yleensä vain päästä vuorten yli.

9:s armeija oli vielä lokakuun lopulla koettanut Vulkan- ja

Szurduk-solain eteläpuolella päästä etenemään. Yritys oli mennyt

myttyyn äkillisen epäedullisen säänmuutoksen ja vihollisen valppauden

vuoksi. Joukot oli tuotava taapäin aina solan huippukohdalle saakka.

Olimme kuitenkin jonkun verran perehtyneet seutuihin ja saaneet sen

vaikutuksen, että kulku vuoriston yli tällä erittäin kapealla kohdalla

oli kylläkin mahdollinen. Otin lukuun senkin, ettei romaanialainen

tällä kohdalla odottaisi hyökkäyksen uudistamista, se kun oli meille

maksanut paljon. Ylin armeijanjohto päätti siis valita tämän kohdan

vuoristosta ylimenoportiksi. Se näytti suotuisammalta kuin Orsovan

seutu, jossa solan huippukohdat olisi täytynyt vielä taistellen

valloittaakin.

Kalliisti ostettua kokemusta hyväksi käyttäen valmisteltiin

ylimenoa perusteellisesti ja yksityisseikkoja myöten ja joukkojen

vuoristovarustuksia täydennettiin. Erikoista huomiota kiinnitettiin

vuoristoteiden korjaukseen ja kuormaston käytännölliseen järjestelyyn,

jotta etenemistä vihollista vastaan voitaisiin paikalla jatkaa.

Raitiovoimavaunujakin hankittiin; niitä päätettiin käyttää Romaanian

radoilla. Huolimatta kaikista varusteluista tulisi selkäpuolen yhteys

Valakiassa olemaan sangen vaikea, niin kauan kuin siihen saatettiin

käyttää vain Szurduk-solaa.

Marraskuun 10:ntenä kenraali Kühne oli saanut valmistuksensa

suoritetuiksi. Sotaliikkeiden alkaminen oli määrätty marrask.

11:nneksi. Ryhmän piti tällöin lähteä matkaan neljän jalkaväki- ja

kahden ratsuväkidivisioonan vahvuisena, kenraali kreivi v. Schmettow

komentajanaan, ja kaikella voimalla tunkeutua Crajovan kautta Alt-jokea

kohti. Samalla sen tuli tehdä sivuhyökkäys Orsovan suuntaan ja itää

kohti Rotenturmin solan puolustajien selkään. Orsovaa vastaan piti

samaan aikaan heikon brigaadin, johon kuului saksalaisia

pyöräilijäjoukkojakin, hyökätä itävalta-unkarilaisen eversti Szivon

johdolla. Kenraali v. Krafftin, joka sai lisäjoukkoja, ja Kronstadtin

eteläpuolella olevien joukkojen tuli jatkaa hyökkäyksiään.

Kenraali Kühnellä oli marraskuun 11 päivänä täydellinen menestys;

lokakuun lopulla tehty yritys maksoi täten jäljestäpäin takaisin, mitä

oli vienyt. Kenraali Kühne pääsi vuoriston poikki, löi häntä vastaan

työntyneet romaanialaiset divisioonat Targu Jiun tappelussa marraskuun

17:ntenä ja valtasi jo 21:senä Crajovan. 23 p:nä oli kenraali kreivi v.

Schmettow ratsuväkidivisiooneineen saapunut Alt-joelle Caracalin

itäpuolelle. Hän oli siellä saanut Altin sillan käsiinsä. Kauempana

pohjoisessa, Slatinan kohdalla, oli Altille saapunut jalkaväkeäkin.

Täkäläiset sillat, samoin kuin joen vartta ylöspäinkin, oli perinpohjin

hävitetty.

Samana päivänä oli kenraalisotamarsalkka v. Mackensen Zimnicean

kohdalla sankassa sumussa kulkenut Tonavan pohjoisrannalle. Täälläkin

olivat valmistukset jälleen olleet oivalliset. Tämä päivä oli valittu,

jotta armeijat kaikkia sotatoimimahdollisuuksia hyväkseen käyttäen

pääsisivät läheiseen yhteistoimintaan. Näennäisesti se oli onnistunut,

mutta vielä oli esiintyvä vaikeuksiakin.

Kenraali Krafft oli sillä välin tullut taistellen yhä pitemmälle

vuoriston läpi, mutta ei vielä saavuttanut Râmnicu Valcean luona ja

Curtea de Argesin pohjoispuolella olevaa vuoriston suuta.

Kenraali Kühnen selkäpuolella oli romaanialainen lähtenyt urhoollisesti

taistellen Orsovasta käsin peräytymään Tonavan vartta alaspäin ja

jatkanut peräytymistään, pysyen aivan lähellä jokea. Joka puolelta

saarrettuna nämä joukot laskivat Altin suulla vasta joulukuun alussa

aseensa. Niiden toivo, että romaanialaisten joukkojen hyökkäys

Bukarestista Tonavan-armeijaa vastaan pelastaisi ne tästä, ei käynyt

toteen.

Etenemistä ja sotatoimia Altin itäpuolella käskettiin arvelematta

jatkaa. Molempain armeijain tuli yhtyä siten, että sisäsiivet olivat

Bukarestin suunnassa. Pidin erikoisen tärkeänä, että Kühnen ryhmä kulki

nopeaan Altin yli Tonavan-armeijan vasemman siiven suojaksi. 9:nnen

armeijan piti muutoin saada aikaan lakeudelta puristus pohjoista kohti,

vuoristoon päin, ja avata siten idempänä olevat vuoritiet ja vetää

niitä pitkin etelää kohti yhä lisäjoukkoja.

Heti kun armeijat pääsivät yhtymään ja käskyjen välitys oli taattu,

piti kenraalimarsalkka v. Mackensenin ottaa vastaan 9:nnenkin armeijan

ylikomento; Tonavan-armeija annettiin kenraali Koschin johdettavaksi;

9:nnen piti erota arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmästä. Saksan ylimmän

armeijanjohdon täytyi edelleenkin johtaa välittömästi käskyillä

sotaliikettä, kunnes tämä oli tapahtunut.

Tonavan-armeija alkoi etenemisensä marraskuun 25:ntenä; 26:ntena se

kulki Vedean poikki ja sai jo 30:ntenä ankaran taistelun jälkeen

viedyksi vasemman siipensä Nejlov-alanteen poikki Bukarestin

lounaispuolella, kun oikea siipi marssi sen kanssa yhtätasan Tonavan

vartta alaspäin.

Alppijoukot olivat 27 p:nä taistellen raivanneet itselleen Rotenturmin

solan kautta tien lakeudelle, 29 p:nä ne olivat saapuneet Pitestiin ja

seuraavana päivänä edenneet kaakkoa kohti, päävoimat Argesin

pohjoispuolella. Tämän kautta oli Kronstadtin-ryhmän oikean siiven,

joka Campulungin pohjoispuolella oli joutunut koviin taisteluihin,

mahdollista päästä vuoristosta lakeudelle.

Kauempana takanapäin seisoi kenraali Kühne. Hänen

jalkaväkidivisioonansa olivat takertuneet liiaksi Slatinan

ylimenopaikkaan, sen sijaan että olisivat paikalla kulkeneet Altin yli

kauempana etelässä Caracalin luona, kuten ratsuväkijoukkokin, ja siten

kierroksesta huolimatta säästäneet aikaa. Näin ne vasta 27:nnen p:n

kuluessa pääsivät Altin yli ja olivat 30 p:nä vielä noin 80 kilometrin

päässä Tonavan-armeijan vasemmasta ja Krafftin ryhmän oikeasta

siivestä.

Romaanian armeijanjohdon aikomus oli ollut pidättää kenraalien v.

Krafftin ja Kühnen joukkoja ja käydä Tonavan-armeijan kimppuun. Alussa

se näyttää aikoneen näitä molempia ryhmiä vastaan puolustaa Curtea de

Argesin ja Râmnicu Valcean luona olevia solateitä ja Altia; kun tämä

kävi mahdottomaksi, se koetti saada kauempana takana taistelevan 1:sen

armeijansa kerran toisensa jälkeen seisautetuksi, voidakseen vielä

kahdennellatoista hetkellä käyttää suotuisia oloja Tonavan-armeijaa

vastaan.

Joulukuun 1 p:nä käytiin aivan Bukarestin lounaispuolella sangen

ankarasti Tonavan-armeijan vasemman siiven kimppuun ja se työnnettiin

taapäin. Saksalaiset joukot, jotka jo olivat kulkeneet Nejlovin poikki,

tulivat eristetyiksi. Asema oli epäilemättä sangen kriitillinen. Vain

toisella linjalla marssiva turkkilainen divisioona sai vihollisen

kiertoliikkeen seisautetuksi. Romaanialaista hyökkäysliikettä ei

jatkettu kyllin voimakkaasti, 9:nnen armeijan oikea siipi pantiin sitä

vastaan mitä nopeimpaan liikkeeseen. Joulukuun 2:sena saapui 9:nnen

armeijan ratsuväkeä Tonavan-armeijan tappotantereelle, 3 p:nä

jalkaväkeä ulottuville ja ahdinko oli täten voitettu. 4 p:nä alkoi

vastahyökkäys, jota romaanialainen taitavasti väisti.

Sillä välin oli kenraali Kühnen joukkojen vasen siipi päässyt yhteyteen

Krafftin ryhmän kanssa ja tunkenut 1:sen romaanialaisen armeijan

Argesin yli itää kohti. Tonavan-armeija ja 9:s armeija taistelivat

tästä lähtien yhtätasan. Sotatointen menestys oli taattu.

Ei ollut ollut helppoa saada molempia armeijoja läheiseen taktilliseen

yhteistoimintaan. Joulukuun 1:senä tämä vielä viime hetkellä oli

vähällä epäonnistua. Sodassapa tulevatkin sangen monet vastukset

kysymykseen.

Kun tästä jännityksestä oli päästy, oli edessämme uusi.

Puolustettaisiinko Bukarestia linnoituksena, vai eikö? Edellinen

vaihtoehto olisi ollut meille kovin hankala, se olisi pidentänyt

Romaanian sotaretkeä. Vuodenaika oli jo käynyt sangen myöhäiseksi.

Meidän tuli varustautua seuraavan vuoden varalle. Kaikenlaisia

hyökkäysneuvoja oli tuotu varalle ja tehty, mikä suinkin mahdollista,

jotta valloitusta voitaisiin jouduttaa. Kivi putosi kuitenkin

rinnaltani, kun jo 6 p:nä tuli tieto, että ratsuväkidivisioonamme

olivat yöllä joulukuun 6:tta vastaan tavanneet linnoituksen pohjoiset

varustukset autioina ja räjähytettyinä. 6:ntena saimme haltuumme

Bukarestin, Ploestin ja Campinan. Koko öljyalueella olivat

romaanialaiset Englannin käskystä ja johdolla panneet toimeen mitä

perusteellisimman hävityksen.

Venäläiset eivät olleet vielä toden takaa ottaneet osaa tähänastisiin

taisteluihin. Bukarestin kaakkoispuolella jouluk. 5:ntenä tehty

venäläisten hyökkäys oli vähäpätöinen. On mahdoton arvata, miksi

venäläiset antoivat romaanialaisten taistella yksinään; he olisivat

aivan hyvin voineet jo olla Valakiassa. Vain sen vuoksi voitto kävi

meille siellä mahdolliseksi. Tämän jälkeen alkoivat venäläiset

vahvistaa voimiaan, he näyttävät nyt ruvenneen pelkäämään oman

sivustansa puolesta. Dobrudshastakin he vähensivät joukkojaan ollakseen

Valakiassa vahvemmat.

Sotatoimia jatkettaessa oli silmämääränä tuottaa romaanialaisille

vielä enemmän tuntuvaa vahinkoa, lyödä nyt varmuudella odotettavat

venäläiset heidän kokoontuessaan ja sotaretken lopuksi päästä Tonavan

suistamon--Serethin--Trotuksen linjalle. Tämä oli lyhin saavutettava

rintama. Sotataloudenkin tilanne kehoitti pyrkimään siihen.

Mackensenin armeijaryhmän piti sijoittaa päävoimansa Buzaun--Focsanin

suuntaan, murtaa vuoristosta käsin kiertäen vastarinta, jota lakeudella

ehkä kohdattaisiin ja muutoin edetä Tonavan kumpaakin rantaa alaspäin.

Kenraali v. Conrad oli suostunut siihen, että arkkiherttua Kaarlen

armeijaryhmä myöhemmin yhtyisi oikealla siivellään hyökkäykseen

Trotusta vastaan.

Bukarestin--Ploestin linjan itäpuolella taistelut saivat toisen

luonteen kuin tähänastiset. Joukkomme olivat uupuneet eivätkä enää

tavanneet vihollista muuta kuin rintaman edessä; kiertämismahdollisuus

oli pieni, vihollinen kun lujittautui varsinkin vuoristoon. Venäläinen

ilmestyi pian suurilukuisena ja taisteli paremmin kuin romaanialainen.

Ampumatarpeiden tuonti -- niitä tarvittiin nyt entistä enemmän -- kävi

epäedullisen yhteyden vuoksi hitaaksi. Alkoivat rankat sateet ja uuden

vuoden vaiheilla harvinaisen kovat pakkaset.

Joulukuun 10:ntenä olivat Tonavan-armeija ja 9:s armeija kohdanneet

romaanialais-venäläisiä joukkoja Jalomnitzalla ja Mizilin luona Buzaun

tällä puolella varustetuissa asemissa. Vielä onnistui murtaa nopeaan

vastarinta, 12:ntena kulkea Jalomnitzan poikki ja 15:ntena valloittaa

Buzau kovan taistelun jälkeen.

Jo 17:ntenä armeijaryhmä tapasi lakeudella edessään uudet lujat asemat,

jotka ulottuivat Tonavalta Calmatuiun suun kohdalta Râmnicu Saratin

lounaispuolelle vuoristoon. Tämän länsi- ja luoteispuolella olevilla

vuorilla romaanialainen ylläpiti läheistä kosketusta niiden joukkojen

kanssa, jotka olivat arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmää vastassa.

Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen oli sillä välin tuonut 3:nnenkin

bulgaarialaisen armeijan Tonavan oikealle rannalle. Se ei suistamoon

saakka kohdannut vakavaa vastarintaa, saavutti tämän joulukuun 24:ntenä

ja kääntyi nyt Brailan oikeanpuolista siltavarustusta vastaan, Macinin

luona ja siitä alaspäin. Tonavan länsipuolella olevalla lakeudella

armeijaryhmä saattoi vasta ampumatarpeita saatuaan ryhtyä hyökkäämään.

Sangen katkeran kamppailun jälkeen 9:s armeija joulupäivinä mursi

venäläis-romaanialaiset asemat, vihollinen pakotettiin koko rintamalla

perääntymään Serethin latvapuolta kohti, etupäässä Brailan ja Focsanin

suuntaan.

Sillä ei vihollisen vastarinta Serethin eteläpuolella kuitenkaan ollut

vielä likimainkaan murrettu. Aina tammikuuhun saakka venyivät

Valakiassa taistelut. Meidän joukkomme olivat pikaisen levon tarpeessa.

Huolella ajattelin, kuinka saisin ne tästä kolkasta jälleen suurille

sotanäyttämöille. Tosin oli tehty kaikki, jotta Romaanian rautatiet

saataisiin taas liikekuntoon. Niiden kuljetuskyky ei kuitenkaan voinut

olla suuri. Valmisteltiin sotaväen kuljetusta Tonavaakin pitkin; talven

tulo oli kuitenkin niin harvinaisen ankara, että sen jäätyminenkin oli

otettava lukuun. Huolimatta kaikista valmistavista toimenpiteistä ei

joukkojen poiskuljetus missään tapauksessa voinut käydä nopeasti.

Vihdoin, tammikuun 4:ntenä, Tonavan-armeija valloitti Brailan uusien

raskaiden taistelujen jälkeen. Serethin se saavutti Buzaun suulle

saakka alaspäin. Tonavan-armeijaan liittyen oli 9:s armeija

yhtämittaisin taisteluin, joissa venäläinen varsinkin 6 p:nä ahdisti

meitä erittäin tuimasti, tunkeutunut Serethille saakka. 8 p:nä se

valloitti Focsanin ja sen pohjoispuolella olevan seudun Putnaan saakka.

Arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä, jonka hyökkäys alkoi joulun

vaiheilla, ei kuitenkaan edennyt vähääkään Trotusta kohti. Joukkojen

perinpohjainen uupumus, vuodenaika ja sää vaativat päättämään

sotaretken. Mackensenin armeijaryhmän saavuttama linja olikin likimain

sama kuin päämääräksi asetettu. Hyökkäys lakkautettiin. Armeijat

kaivautuivat saavutetulle linjalle.

Romaanian sotaretken toinen askel oli astuttu ja sotaretki siten

päättynyt. Se oli ollut rikas urhoollisten joukkojemme uljaista

urotöistä, rikas johtajain suurista päätöksistä alimmasta johtajasta

ylimpään armeijanjohtoon saakka, mutta rikas vakavista huolistakin,

joita ei kukaan tuntenut raskaammin kuin minä. Olimme lyöneet Romaanian

armeijan; tuho-iskun antaminen sille oli ollut mahdotonta. Olimme

saavuttaneet, mitä suinkin oli mahdollinen saavuttaa, mutta meidän

täytyi kuitenkin jättää Dobrudshaan ja Valakiaan voimia, joita ennen

Romaanian sotaan yhtymistä olimme käyttäneet itä- ja länsirintamalla ja

Makedoniassakin. Vaikka olimmekin Romaanian armeijan voittaneet, olimme

kuitenkin koko sodankäyntiin nähden heikontuneet.

Romaanian sotaretken päättyessä olivat 1916 vuoden syksyn taistelut

saaneet lopullisesti meille edullisen ratkaisun. Tulosta ei saavutettu

vain Siebenbürgenin, Valakian ja Dobrudshan tappotantereilla, joilla

sen ulkonaiset ilmaukset tulivat näkyviin, vaan myös länsirintaman,

Isonzon rintaman, Makedonian ja idän kamppailuissa. Se oli ollut

kaikkien käytettävinä olevien voimien kokoamista yhteen päämäärään,

ententen hyökkäyksen torjumiseen ja elämisen mahdollisuuksien

säilyttämiseen itsellemme. Tuo hyökkäys oli mennyt myttyyn ja Valakian

apulähteet olivat meidän. Ententen suunnaton ylivoima ihmisiin ja

sotatarpeihin nähden oli joukkojemme kunnon ja johtomme varmuuden ja

päättäväisyyden johdosta mennyt tyhjiin.

Torjuntataisteluissa saksalaiset joukot olivat monista tappioista

huolimatta pitäneet puolensa, itävalta-unkarilaiset olivat

osoittautuneet venäläisiä heikommiksi. Bulgaarialaiset olivat

tuottaneet monta pettymystä. Turkkilaiset tekivät, mitä olimme heiltä

odottaneetkin.

Romaanian sotaretken liikuntataisteluissa oli saksalainen johto

uudelleen osoittanut vanhan etevämmyytensä. Saksalaiset joukot, jotka

osasivat temmata mukaansa liittolaisetkin, olivat vapaassa itsenäisessä

toiminnassa lyöneet vahvan vihollisen. Tämä voi meitä vastaan

taistellessaan teknillisten sotakeinojen paljottaisella käyttämisellä

saavuttaa menestystä vain siellä, missä olimme puolustuskannalla; missä

niitä ei ollut, siellä oli saksalainen taas etevämpi.

Valtavan rintaman kaikilla osilla oli Saksan armeija ja jokainen

yksityinen tehnyt parhaansa, kirjaimellisesti antanut viimeisensä. Vain

tämän kautta oli käynyt mahdolliseksi se menestys, jonka vuoksi

maailmanhistoria on saksalaiselle sotamiehelle laakerin antava. Nyt

olimme välttämättä levon tarpeessa. Armeija oli mitä suurimmassa määrin

menettänyt taistelutarmoaan ja tavattoman uupunut.

Vihollinenkin näytti väsyneen. Sillä oli kuitenkin vielä ollut voimia

menestykselliseen hyökkäykseen Verdunin luona. Ylivoimansa vuoksi se

saattoi suoda joukoilleen enemmän lepoa. Meidän tuli ottaa lukuun, että

ne toipuisivat pian.