Toinen yritys, josta meidän täytyi lokakuun keskivaiheilla päättää, oli
erinomaisen vakava.
Oli vaikea antaa Romaanialle isku rajavuorien poikki tai Tonavan yli;
vielä vaikeampi oli saada kokoon uusia joukkoja sotatoimien jatkamista
varten.
Olimme tietysti kaiken aikaa keskenämme harkinneet, miten sotatoimia
Romaaniaa vastaan oli jatkettava. Edullisin liike oli molempain
armeijaryhmäin samanaikainen eteneminen, sisäsiipi Galatzia kohti.
Mackensenin armeija etenisi Tonavan suistamoa kohti, Galatzin
alapuolella, ja arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä Serethiä kohti,
Galatzin yläpuolella. Sisempiä sivustoja suojattaisiin. Tuloksena olisi
ollut Romaanian armeijain pääosan tuhoaminen Valakiassa ja alueen
valtaus, joka oli erinomaisen rikas juuri niistä sotatarpeista, joita
meiltä puuttui. Tämä kaunis suunnitelma oli iskenyt asianomaisten
johtajain ja minunkin päähäni.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen sai ajoissa pyytämänsä divisioonan
-- 217:nnen -- ja saattoi ryhtyä hyökkäykseen vihollisen asemia vastaan
Tuzlan--Cobadinun--Rasovan linjalla ja tunkeutua edelleen Tonavan
suistamoon saakka.
Se ankarin hyökkäyksin toimiva vastarinta, jota arkkiherttua Kaarlen
armeijaryhmä sai kokea rajavuoristossa Orsovasta Bukovinaan saakka,
osoitti kuitenkin sangen pian, että 9:s ja Itävalta-Unkarin 1:nen
armeija olivat takertuneet kiinni. Siellä ei hyökkäyksen jatkaminen
ollut mahdollista.
Toisia teitä oli keksittävä yleistä sotasuunnitelmaa varten.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin tuli sen saksalaisen divisioonan
avulla, joka paraillaan oli matkalla, vaikka sen matka edistyikin hyvin
hitaasti, lyödä vihollinen Dobrudshassa, seurata sitä vain osalla
sotavoimastaan ja viedä loput Bukarestin eteläpuolella Tonavan yli.
Arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmästä piti 9:nnen armeijan kulkea
Transsylvanian alppien poikki etelää kohti Valakiaan. Kummankin
armeijan oli sitten koetettava voittaa vihollinen ja pyrittävä
yhtymään.
Ei ollut vielä selvää, kulkisiko kenraalisotamarsalkka v. Mackensen
Tonavan yli Tutrakanin, Rustshukin vai Svistovin kohdalla, ja
hyökkäisikö kenraali v. Falkenhayn, käyttäen tukikohtanaan Orsovaa,
Szurdukin vaiko Rotenturmin solan kautta Valakiaan. Ne voimat, jotka
olivat Romaaniaa vastaan tähän saakka taistelleet, eivät missään
tapauksessa enää riittäneet. Romaanian armeija oli vahva. Venäjältä
odotettiin apua. Oli itsestään selvää, että molemmat armeijaryhmät
hankkivat niin paljon voimia, kuin suinkin kokoon saivat, Valakiaan
marssiakseen.
Mielelläni olisin lähettänyt kenraalisotamarsalkka v. Mackensenille ne
lisävoimat, mitä ehkä irti saataisiin, asettaakseni hänen rintamalleen
koko sotasuunnitelman painopisteen. Tonavan yli oli helpompi kulkea
kuin vuoriston, jossa sitä paitsi jo oli satanut lunta. Vihollisen koko
huomio oli niinikään sinne kääntynyt. Bulgaarian rautatieolot tekivät
kuitenkin sotamarsalkka v. Mackensenin armeijan vahvistamisen
mahdottomaksi. Täytyi sen vuoksi tehdä päätös, että ensin raivattaisiin
pääsö vuoriston poikki; vasta kun tämä olisi tapahtunut ja Valakiassa
päästy etenemään, tuli kenraalisotamarsalkan kulkea Tonavan poikki,
muutoin hänen asemansa voimain vähyyden vuoksi olisi käynyt
vaaralliseksi.
Periaatteessa kaikki oli selvillä. Päävaikeus oli ratkaista, oliko
joukkoja tätä sotatointa varten yleensä ensinkään käytettävissä.
Taistelin sisäistä taistelua. Voimain kulutus molemmilla suurilla
rintamilla idässä ja lännessä oli ollut sangen suuri, eivätkä taistelut
olleet vielä päättyneet. Ummistin silmäni kaikille vaaroille muilla
rintamilla. Itärintaman ylipäällikön piti vielä luovuttaa pari-kolme
jalkaväkidivisioonaa ja kaksi ratsuväkidivisioonaa. Belgian
kenraalikuvernöörin piiristäkin tuotiin 7:s ratsuväkidivisioona. Näillä
lisävoimilla voitiin ainakin tehdä yritys ja siihen päätettiin ryhtyä
marraskuun puolivälissä; epätietoista oli, onnistuisiko se voimiemme
vähyyden vuoksi.
Kun uutta joukkojen sijoitusta Romaaniaa vastaan suoritettiin lokakuun
lopussa ja marraskuun alussa ja siihen liittyvät tapaukset kulkivat
kulkuaan, jatkuivat taistelut edelleen muilla rintamilla.
Sommen taistelua taisteltiin vielä koko lokakuu suurella katkeruudella.
Joen pohjoisella rannalla olivat lokakuun 13, 18 ja 23 päivä mitä
vakavimpia suurtaistelupäiviä; joukot olivat tavattoman ahtaalla, mutta
yleensä ne säilyttivät asemansa; puolustuksemme oli sentään käynyt
jäykemmäksi. Valtava rynnäkkö, joka marraskuun 5:ntenä tehtiin
Bouchavesnesin ja Le Sarsin välillä, torjuttiin niinikään. Mutta
seuraavissa katkerissa taisteluissa ranskalaisella jälleen oli
menestystä. Marraskuun 13:ntenä englantilainenkin Ancren kahden puolen
tunkeutui asemiimme -- se oli erikoisen raskas isku, sillä emme olleen
enää pitäneet tätä mahdollisena, varsinkaan täällä, missä joukkomme
vielä olivat hyvissä asemissa. Marraskuun 14:ntenä oli englantilaisella
jälleen siellä menestystä. 18:s oli uusi suurtaistelun päivä, jolloin
meillä kuitenkin, huolimatta vihollisen suuresta voimankäytöstä,
ylipäänsä oli menestystä.
Sommen etelärannallakin oli taisteltu. Lokakuun 10:nnen jälkeen kävivät
hyökkäykset Roomalaistien eteläpuolella jälleen ankarammiksi, myöhemmin
taisteltiin sen pohjoispuolellakin katkerasti. Saavutimme täällä lokak.
20:ntenä menestystä hyökkäyksessä Maisonetten maatilaa vastaan. Se
herätti yleistä iloa, vaikka se itsessään olikin vähäpätöinen; olihan
kerran lännessäkin tehty onnellisesti päättynyt hyökkäys! Koettakaamme
asettua joukkojen mielialaan, joukkojen, jotka vihdoinkin pääsevät
hyökkäämään, oltuaan vihollisen ainaisen rumputulen suomittavina, ja
joille nyt onnistuu saada hyökkäyksellä voitto rintamalla, missä siihen
saakka oli täytynyt vain puolustautua ja nähdä Saksan aseitten kärsivän
paljon vastoinkäymisiä.
Samalla kuin Sommen taistelutantereen ranskalaisella osalla
taistelutoiminta laimeni, kävi Verdunin edustalla asema jälleen
kireämmäksi. Lokakuun 24:ntenä ranskalainen jälleen teki hyökkäyksen,
menetimme Douaumontin linnakkeen ja marraskuun 1:senä meidän täytyi
lähteä Vaux'nkin linnakkeesta. Tämä tappio koski kipeästi, mutta vielä
raskaampaa oli muutamain divisioonain pirstoutuminen, joka tuli meille
yllätyksenä. Länsirintaman jännitys oli meille sitä kovempaa tähän
aikaan, kun toinen joukkojensijoitus Romaaniaa vastaan vielä oli
keskeneräinen. Ylin armeijanjohto kesti epävarmuuden keskellä vielä
tämän uudenkin koettelemuksen toteuttaakseen oikeaksi harkitsemansa
aikomuksen, lyödäkseen Romaanian armeijan ja miehittääkseen Valakian.
Ahdistetuin mielin odotimme marraskuun puolivälistä alkaen sekä
Sommella että Verdunin luona vihollisen ankarain hyökkäysten
jatkumista, mihin marssimme Romaaniaan saattoi antaa aihetta. Mutta
taistelutoiminta, joka oli Sommen etelärannalla alkanut lauhtua
marraskuun alussa ja pohjoisrannalla kuukauden loppupuolella, ei enää
kühtynyt. Ententella ei sillä hetkellä enää ollut voimia eikä
arvatenkaan ammuksiakaan hyökkäyksiensä jatkamiseen.
Mutta joulukuun 14:ntenä, 15:ntenä ja 16:ntena taisteltiin Verdunin
edustalla uudelleen sangen ankarasti. Ranska ryhtyi hyökkäykseen
supistaakseen yhä ennen vuoden loppua niitä saavutuksia, joihin
saksalaiset vuonna 1916 olivat tämän linnoituksen edustalla päässeet.
Tuo aie menestyi, saamamme isku oli erikoisen raskas. Paitsi paljon
voimia menetimme tärkeitä asemiakin. Vuoden rasitukset olivat olleet
liian suuret. Puolustuksessa yhtämittaa alallaan olleiden joukkojen
joustavuus oli herpaantunut vihollisen valtavan tykkitulen ja omain
tappioiden johdosta. Olimme länsirintamalla täydelleen uupuneet!
Italian rintamalla alkoivat taistelut uudelleen marraskuun alussa.
7 p:nä Italian 9:s Isonzo-lryökkäys oli pääasiassa torjuttu.
Taistelutoiminta taukosi täällä toistaiseksi. Italiallakaan ei ollut
voimia liittolaisensa Romaanian keventämiseksi. Itävalta-Unkarin
sikäläiset joukot olivat niinikään niin uupuneet, ettei niistä voitu
luovuttaa uusia voimia Romaaniaa vastaan.
Makedonian rintamalla ei tilanteen ollut suotu kehittyä onnellisesti.
Selkäpuolen yhteydet Makedonian lakeudelle päin ja Cernan molemmin
puolin olevaan vuoristoon olivat vielä aivan keskeneräiset. Hyvin
paljon laiminlyötyä oli tehtävä. Saksalaisella armeijanylikomennolla
oli hyvin vähän toiveita Bulgaarian armeijan lujittamisesta sen
entisiin alkuasemiin. Hyvissä ajoin se ryhtyi johtamaan selkäpuolen
asemain rakentamista Monastirin pohjoispuolelle suoraan tasangon poikki
ja Cernan kahden puolen olevan ylen rotkoisen vuorimaan yli.
Jo lokakuun keskivaiheilla onnistui ententen kulkea tämän joen yli
Brodin kohdalla ja saada käsiinsä tärkeitä kukkula-asemia. Tämä sai
11:nnen armeijan ylikomennon siirtämään rintaman takaisinpäin
lähemmäksi Monastiria. Kun entente sitten marraskuun keskivaiheilla
jatkoi hyökkäyksiään, väistyivät bulgaarialaiset joukot taas ja niiden
täytyi taistellen peräytyä Monastirin pohjoispuolella oleviin asemiin.
Serbialaiset valtasivat kaupungin marrask. 18:ntena. Bulgaarian
armeijan lujuus oli saanut olennaisen kolahduksen. Meidän täytyi
lähettääkin sinne saakka kolme tai neljä jääkäripataljoonaa, jotka
olivat matkalla vain Orsovaan, ja sijoittaa ne Makedonian vuoristoon.
Ei voinut enää olla puhettakaan siitä, että Bulgaarian armeijasta
riittäisi lisää väkeä Romaaniaa vastaan. Tunkeutumisemme Valakiaan
antoi ententelle marraskuun lopulla ja joulukuun alussa mitä lähimmän
aiheen ryhtyä ankariin hyökkäyksiin uusia asemia vastaan, jotka
kuitenkin katkerista taisteluista huolimatta säilytettiin. Joulukuun
jälkipuoliskollakin suoriuduttiin voitokkaasti taisteluista, mutta
viimeisetkin voimat oli pantava liikkeelle. Selkäpuolella yhteydet
paranivat, joukoille voitiin toimittaa tarpeita; Makedonian rintama
alkoi jälleen lujittua; ikävä kyllä oli sinne ollut pakko sijoittaa
saksalaisia pataljoonia, tosin vain muutamia, joita tietenkin kipeästi
kaivattiin Romaaniassa.
Entente oli sillä välin lokakuussa miehittänyt Piraioksen ja Ateenan ja
näin sillä oli hallussaan nyt sekä Kreikka että Kreikan rautatiet. Se
edisti Venizeloksen joukkojen muodostamista suuressa mittakaavassa.
Minne entente vain lähti, sieltä se myös hankki voimia sodankäyntiin.
Tämä pyrkimys ratkaisi sen kannan Kreikkaankin nähden.
Kuninkaalle uskolliset joukot oli marraskuussa tuotu pois Tessaliasta.
Florinan ja Valonan välille syntyi vähitellen katkeamaton linja.
Itärintamalla tekivät venäläiset vielä lokakuun keskivaiheilla valtavan
turhan hyökkäyksen Lutzkin länsipuolella Pustomityn--Saturtzyn rintamaa
vastaan, sitten laimenivat täälläkin hyökkäykset. Narajovkalla niitä
jatkui vielä marraskuussakin. Venäläinen oli vihdoinkin uupunut. Meillä
oli vielä voimia tehdä muutamia hätäpikaa valmisteltuja paikallisia
hyökkäyksiä, joista huomattavimman teki Woyrschin armeijaryhmä
marraskuun 9:ntenä aivan lännen malliin ja joka onnistui. Nyt olivat
meidänkin voimamme lopussa.
Karpaateilla venäläinen jatkoi Romaanian taistelujen yhteydessä
hyökkäyksiään lokakuusta joulukuuhun saakka.
Samalla alkoi venäläisen rintaman piteneminen etelää kohti käydä
tuntuvaksi. Venäläiset ja romaanialaiset tekivät hyökkäyksiä
Itä-Siebenbürgenin ja Romaanian rajalla. Tunkeutumisemme Valakiaan sai
taistelutoiminnan kiihtymään ja venäläiset siellä tekemään voimakkaita
joukkohyökkäyksiä, jotka jälleen synnyttivät paikallista ahdinkoa ja
rasittivat ankarasti hermoja. Varsinkin joutui Itävalta-Unkarin 1:nen
armeija ahtaalle Itä-Siebenbürgenin rajavuoristossa, kunnes
baierilaiset joukot saivat sielläkin aseman lujittumaan.