Ententen hyökkäystä jatkui syyskuun ja lokakuun ajan ja vielä
kauemminkin muuttumattomalla voimalla, kuten olikin odotettavaa.
Syyskuu oli erikoisen kriitillinen kuukausi. Meidän ei ollut helppo
päästä Siebenbürgenissä alkamaan sotatoimia Romaaniaa vastaan.
Sommen taistelu, joka alkoi heinäkuun 1:senä suurisuuntaisella
murtoyrityksellä, oli pyrkimyksessään pysyen jatkunut heinäkuun
keskivaiheille saakka muuttumattomalla voimalla. Elokuun loppuun saakka
entente oli taistelurintaman kaikilla osilla ryhtynyt uusiin laajoihin
hyökkäyksiin mitä suurimpia voimia käyttäen pehmittääkseen meidät
ensinnäkin perinpohjin. Romaanian sodanjulistuksen jälkeen alkoivat
hyökkäykset jälleen mitä valtavimmalla voimalla ja entente ryhtyi taas
suunnitelmallisesti murtoyritykseen. Ne taistelut, joita nyt
taisteltiin, kuuluvat koko sodan valtavimpiin ja voittivat käytettyihin
sotatarve- ja ihmismääriin nähden kaikki entiset hyökkäykset. Jo
syyskuun 3:ntena alkoivat rynnäköt Sommen pohjoispuolella ja kestivät
7:nteen päivään saakka. Vihollinen tunkeutui asemiimme yhä syvemmälle.
Syyskuun 5:ntenä ranskalainen kävi Sommen eteläpuolellakin hyökkäykseen
leveällä rintamalla. Me menetimme useita paikkoja.
Pohjoisrannalla alkoivat taistelut uudelleen jo 9:ntenä päivänä ja
kestivät 17:nteen, meidät työnnettiin yhä kauemmas taapäin. Vihollinen
anasti Ginchyn ja Bouchavesnesin. 17:ntenä päivänä oli etelärannalla
suurtaistelun päivä, Berny ja Deniécourt menetettiin. Sommen
eteläpuolella taistelutoiminta hieman lauhtui, mutta vihollisen
tykkituli jyrisi edelleen. Sommen pohjoispuolella taisteluja jatkui;
25:ntenä alkoi ankarista otteluista niin rikkaan Sommen taistelun
valtavin kamppailu. Tappiomme olivat suuret; vihollinen anasti
Rancourtin, Morvalin, Geudecourtin ja Comblesinkin, josta niin
kiihkeästi oteltiin. 26:ntena menetettiin Thiepvalin luona kulmaus.
28:ntena yhä jatkuvat hyökkäykset menivät myttyyn.
Johtajilta ja joukoilta vaadittiin suunnattomia. Cambraissa luvatut
joukkojen vaihdot ja länsirintamaa varten hahmoteltu vaihtosuunnitelma
eivät enää likimainkaan riittäneet. Divisioonia ja muita joukkoja oli
nopeammassa tahdissa työnnettävä Sommen rintamalle ja niiden tuli
kestää siellä kauemmin. Yhä lyhyemmäksi kävi se aika, joka jäi
virkistymiseen ja harjoituksiin levollisella rintamanosalla. Joukot
kuluivat kulumistaan. Kaikki oli äärimmilleen pingoitettu! Plessissä
oli hermojännityksemme valtava, yhä uusia apukeinoja oli keksittävä ja
toimeen pantava. Tarvittiin kenraalien v. Gallwitzin, Fritz v. Belowin,
v. Kuhiin, everstien v. Lossbergin ja Bronsart v. Schellendorfin
rautaiset hermot mielenmaltin säilymiseen ja saapuvain apujoukkojen
suunnitelmalliseen paikoilleen toimittamiseen, jota paitsi heidän
kaikista vastoinkäymisistä huolimatta vielä piti pitää silmämääränään
tilanteen parantamistakin. Mutta ennen kaikkea siihen vaadittiin
sellaisia joukkoja kuin saksalaiset joukot ovat!
Lokakuussa hyökkäykset jatkuivat vähentymättömällä voimalla, etenkin
taistelutantereen pohjoisella osalla. Vihollisen käyttämät keinot
kävivät vieläkin voimallisemmiksi; kärsimme tappioita, mutta
puolustuksen menestyksellinen varmistuminen kävi kuitenkin tuntuvaksi.
Suppiloseudussa Verdunin koillisrintamalla taisteltiin edelleen.
Ranskalainen teki hyökkäyksiä, me pysyimme puolustuskannalla. Joukkomme
kärsi paljon. Mutta siellä kokonaiskuva ei siitä huolimatta muuttunut.
Italian rintamalla teki Itävalta-Unkari syyskuun 14:nnen ja 17:nnen
päivän välillä Italian armeijan 7:nnen, lokakuun 9:nnen ja 13:nen
päivän välillä 8:nnen Isonzo-hyökkäyksen tyhjäksi; uusi hyökkäys oli
odotettavissa.
Makedonian rintamalla oli entente syyskuun jälkipuoliskolla ryhtynyt
Ostrowo-järven länsipuolella vastahyökkäykseen Florinan suuntaan ja
tunkenut bulgaarialaiset takaisin ja työntänyt heidät aina heidän
elokuullisiin lähtöasemiinsa saakka. Minä toivoin, että heillä olisi
siellä ennakolta varustetut asemat. Mutta 11:nnen armeijan ylikomento,
joka sillä välin oli siellä ottanut ylijohdon käsiinsä, antoi minulle
kylläkin pian päinvastaiset tiedot. Bulgaarialaiset eivät olleet
tehneet mitään. Tilanne oli tietenkin vakava ja eversti Gantsev valitti
sangen liikutettuna, kuinka huonon vaikutuksen Monastirin menetys
tekisi hänen bulgaarialaisiinsa. Miten paljon huonomman vaikutuksen
vielä hänen bulgaarialaisensa tekivät meihin, sitä hän ei tahtonut
ajatella. Heitä ei toistaiseksi voitu auttaa. Mutta minä olin tullut
siihen johtopäätökseen, että Bulgaarian armeija oli otettava lujempiin
käsiin, ja ehdotin sen vuoksi erikoisen armeijaryhmän muodostamista,
jolla olisi saksalainen ylipäällystö, mutta joka kuuluisi Bulgaarian
ylimmän armeijanjohdon alle. Tämä siihen suostui. Kenraali Otto v.
Below lähti esikunnanpäällikkönsä kenraali v. Böckmannin keralla
Kuurinmaalta ja ryhtyi Yskybissä johtamaan uutta armeijaryhmää.
Bulgaarian sotajoukon aseina Makedonian lakeudella oli lokakuun
alkupuoliskolla vakava.
Itärintamalla ylin armeijanjohto ensinnäkin koetti toimittaa
saksalaisia joukkoja Maros-joen rintamaosalle antamaan siellä
jonkinmoista tukea Itävalta-Unkarin heikolle puolustukselle. Se oli
ensimmäinen, mitä oli tehtävä. Päällikkyyssuhteet sodassa Romaaniaa
vastaan oli lisäksi järjestettävä selvälle kannalle ja Karpaattien
pohjoispuolellakin uusittava. Kun kenraali v. Conrad piti
tärkeänä, että itävalta-unkarilainen komentoviranomainen johtaisi
Siebenbürgenissä, muodostettiin Unkarissa uusi armeijaryhmä, jonka
johtajaksi arkkiherttua Kaarle tuli ja hänen esikunnanpäällikökseen
kenraali v. Seeckt.
Arkkiherttuan tähänastinen armeijaryhmä, lukuunottamatta Karpaateilla
olevia joukkoja, joutui kenraali v. Boehm-Ermollin johtoon; samalla hän
pysyi Itävalta-Unkarin 2:sen armeijan päällikkönä. Täten muodostettu
armeijaryhmä joutui itärintaman ylipäällikön ylijohdon alaiseksi. Nyt
oli vihdoinkin Karpaattien pohjoispuolella saatu aikaan selvä ja olojen
vaatimusten mukainen johdonjako, johon jo niin kauan olimme pyrkineet.
Tämä oli nyt käynyt välttämättömän tarpeelliseksi. Kenraali kreivi v.
Bothmerin armeijan saksalaiset divisioonat, joiden kimppuun venäläinen
herkeämättä ankarasti hyökkäsi ja joita oli pahoin kolhittu, kaipasivat
vaihtamista semmoisiin itärintaman ylipäällikön vanhalla rintamalla
oleviin divisiooniin, joiden oli tarvinnut vähemmin kestää. Vaihtaminen
oli sangen hidasta työtä, se kun voitiin toimittaa vain juna junalta.
Voimat olivat kaikkialla niin heikot, ettei jännitetyn sotatilanteen
vuoksi ollut mahdollista yhdestä paikasta kerrallaan viedä pois
kokonaisia divisioonia. Tätä oli sitä enemmän kartettava, kun
itärintaman ylipäällikön täytyi irroittaa yhä uusia voimia Romaaniaa
vastaan.
Arkkiherttua Kaarlen uuden armeijaryhmän alle kuuluivat Karpaateilla
olevat joukot, jotka yhdistettiin Itävalta-Unkarin 7:nnen
armeijakomennon johtoon yhdeksi armeijaksi, ynnä lisäksi molemmat
Siebenbürgenissä muodostettavat armeijat. Pohjoisen, Itävalta-Unkarin
1:sen armeijan piti kenraali v. Arzin johdolla asettua rintamaan Maros
Vasarhelyn kahden puolen taaksepäin Klausenburgiin saakka, eteläisen
Saksan 9:nnen armeijan kenraali v. Falkenhaynin johdolla Karlsburgin ja
Mühlbachin välille, heikoin osastoin etelää kohti Orsovaan saakka.
Kenraali v. Falkenhayn sai täällä kaikkein tärkeimmällä kohdalla
tilaisuuden isänmaan palveluksessa osoittaa joukkojen johtajana
sotilaallista kykyään.
Venäläinen ahdisti elokuun lopulla ja syyskuun alussa arkkiherttua
Kaarlen silloista armeijaryhmää ankarasti Itä-Galitsiassa ja
Karpaateilla, mikä sai kenraali kreivi v. Bothmerin armeijan verkalleen
vetäytymään Zlota-Lipalta Narajowkan taa ja itävalta-unkarilaisten
joukkojen peräytymään Karpaateilla yhä kauemmaksi, etenkin Tataarisolan
seuduilla ja Bukovinan rajalla. Kun Siebenbürgeniin hyökännyttä
romaanialaista armeijaa vastaan tähdättyjen sotatoimien ensimmäisenä
edellytyksenä oli tämän rintaman lujittuminen, niin ei ollut muuta
neuvoa, kuin lähettää vielä ainakin kolme divisioonaa, jotka niin
ankarasti ahdistetusta lännestä olivat tulossa Siebenbürgeniin,
Boehm-Ermollin ja arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmiin Dnjestrille ja
Karpaateille. Verta vuotavalla sydämellä siihen suostuin. Muistan sen
katkeruuden, joka minussa silloin pääsi valloilleen Itävalta-Unkarin
armeijaa kohtaan, kun ajattelin asemaamme lännessä ja idässä ja sitä,
mitä joukkojemme kaikkialla täytyi aikaan saada. Mutta meidän täytyi
toimia, molempain edut olivat yhteiset.
Jatkuvan horjunnan jälkeen lujittui sitten rintamamme venäläisiä
vastaan syyskuun puolivälistä. Uudet, mitä suurimmilla ihmisvoimilla
tehdyt hyökkäykset Lutzkin länsipuolella Saturtzy--Pustomityn linjaa
vastaan, Brodyn länsipuolella Graberkan rintamaosaa, Zborowin
kukkuloita ynnä Brsheshanya ja Narajowkalla olevia asemiamme vastaan
pysyivät joka kerta tuloksettomina. Eikä venäläisillä Karpaateillakaan
taisteluissa, joita käytiin Tataari-solassa ja harjanteilla siitä
kaakkoon Kirlibabaan saakka, enää saksalaisten joukkojen erinomaisen
vastustuksen vuoksi ollut sanottavaa menestystä. Lokakuun puolivälissä
ei asema kuitenkaan vielä ollut lopullisesti varma, venäläisten
hyökkäysvoima kun ei vielä suinkaan ollut murrettu. Entisellä
rohkeudella he edelleen tekivät joukkohyökkäyksiään; missä rohkeutta
puuttui, siellä autettiin takaapäin konekivääreillä. Halu päästä
voitolle Volhyniassa, Itä-Galitsiassa ja Karpaateilla vaikutti yhä
tehokkaana käyttövoimana Venäjän armeijan päämajassa.
Joukkojen sijoitus Maros-joelle viivästyi aina syyskuun loppupuolelle
saakka. Jos romaanialaiset olisivat toimineet nopeaan, olisivat he
voineet kerrassaan mullistaa kaikki. Dobrudshaan hyökänneen
kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin suuri menestys käänsi kuitenkin
Romaanian armeijan huomion toisaalle. Se odotti sitä paitsi venäläisten
pääsyä Karpaattien yli ja kulki hitaasti kuin etana eteenpäin. Vasemman
siipensä se piti alallaan Orsovasta Hermannstadtiin saakka, jossa oli
vahvanlainen ryhmä. Päävoimat etenivät Kronstadtista ja Moldaun
rajavuoristosta käsin idästä länteen päin läheisessä kosketuksessa
venäläisten vasemman siiven kanssa.
Venäjän ja Romaanian aikomus näyttää olleen laskeutua Unkarin alangolle
suljetussa linjassa Karpaattien ja Tonavan välillä. Sitä varten oli
kuitenkin Karpaattien yli tuotava sangen suuria venäläisvoimia.
Romaanialaisten olisi sitä varten ollut, tarmokkaasti edeten meidän
joukkojemme keskitysalueille, avattava venäläisille takaapäin
Karpaattien ylimenopaikat. He tekivätkin aivan päinvastoin. Suursotaan
perehtymättömänä romaanialainen ei käyttänytkään mitenkään hyväkseen
olojen suotuisuutta, jonka meidän divisioonaimme siirtäminen
Dnjestrille ja Karpaateille yhä uudelleen tarjosi. Se eteni tavattoman
hitaasti ja menetti aikaa. Jokainen päivä oli meille voitto!
Venäläisetkään eivät menetelleet tarkoituksenmukaisesti; he ryntäilivät
mieluummin Karpaattien harjanteita vastaan, sen sijaan että olisivat
Moldaun kautta hyökänneet meidän avoimeen sivustaamme. Romaanian
osanotto sotaretkeen tapahtui ilman suunnitelmaa. Ei oltu sovittu
yhteisistä sotatoimista.
Kun ensimmäiset lännestä Romaaniaa vastaan lähetetyt saksalaiset joukot
oli ohjattu Itä-Galitsiaan ja Karpaateille, oli meidän Siebenbürgeniin
tuotava itärintaman ylipäällikön divisioonia. Saimme tyytyä siihen,
että rintama heikkeni. Tuskin saatoimme kuitenkaan toivoa, että nämä
joukot saapuisivat ennen syyskuun puoliväliä Siebenbürgeniin. Unkarin
huonot radat viivyttivät osaltaan kuljetusta.
Itävalta-unkarilaisiakin joukkoja saapui hitaasti. Kenraali v. Conrad
ei uskaltanut heikontaa Isonzon rintamaa kovin tuntuvasti. Hän luovutti
Tirolista vain muutamia vuoristobrigaadeja. Nämä saattoivat kuitenkin
tulla perille vasta hyvin myöhään. Tarjosin sen vuoksi Teschenissä
olevalle ylikomennolle Linsingenin armeijaryhmästä eräitä
itävalta-unkarilaisia divisioonia, joita ei enää voitu käyttää Venäjän
armeijaa vastaan. Ne otettiin kiitollisuudella vastaan. Nämä
divisioonat täyttivät aukkoja; hyökkäysjoukoiksi niitä tuskin
kuitenkaan enää voitiin käyttää.
Syyskuun toisella puoliskolla joukkojen sijotus Siebenbürgeniin alkoi
vähitellen olla taajempaa; mutta vihollisen voimiin verraten joukkomme
olivat vielä sangen heikot. Niitä ei kaiken kaikkiaan ollut kuin
muutamia harvoja divisioonia. Itävalta-Unkarin armeijan taisteluteho
oli pieni. 9:s armeija kykeni kuitenkin hyökkäämään, siinä oli
sotatoimien painopiste.
Kummankin armeijan piti lähteä liikkeelle, heti kun rintamaansijoitus
syyskuun lopulla oli päättynyt, Itävalta-Unkarin 1:sen armeijan
Schässburgin pohjoispuolitse jyrkkään itää kohti, 9:nnen armeijan
siten, että sen pääosa kulki Hermannstadtia--Kronstadtia kohti. Oli
hyökättävä romaanialaisten kimppuun ja työnnettävä heidät takaisin itää
kohti. 9:nnen armeijan piti kulkea siten, että sen oikea siipi oli
aivan Transsylvanian alppien pohjoisseinässä kiinni, joten se voisi
katkaista Siebenbürgenissä olevan romaanialaisen armeijan yhteyden
Valakian kanssa. Itsestään selvää oli, että tällöin oli turvattava
armeijan oikea sivusta.
9:nnen armeijan kolmen divisioonan sijoittuminen Mühlbachiu tienoille
tarjosi viholliselle tilaisuuden kiertoliikkeeseen Vulkan- ja
Szurduk-solista Petrosenyn suunnalta, jos romaanialainen aikoi pyrkiä
Hermannstadtin kautta ja edelleen pohjoista kohti Maros-joen yli. Tämä
mahdollisuus oli etusijassa otettava lukuun. Oli sen vuoksi tärkeätä,
että työntäisimme Petrosenyn luona olevat romaanialaiset takaisin
vuoriston taa. 19 p:nä tämä onnistui ensinnä paikalle saapuneille
saksalaisille joukoille. Kun ne oli kutsuttava pois ja liitettävä
Mühlbachista Hermannstadtia kohti eteneviin joukkoihin, joutuivat solat
itävalta-unkarilaisten joukkojen puolustettaviksi. Romaanialaiset
saattoivat vallata ne uudelleen 25 p:nä, mutta osaksi ne silloin jo
olivat menettäneet merkityksensä.
Romaanialainen oli 1:sen armeijan kohdalla tunkeutunut Maros-joen
ylemmässä kaarteessa olevaan Görgeny-vuoristoon ja Maros--Vasarhelyn
yläpuolella tunkenut takaisin jokeen saakka itävalta-unkarilaiset
vartiot. Kauempana etelässä se oli edennyt likimain Szekely--Udvarhelyn
seudulle ja idässä Fogarasiin. Hermannstadtin seuduilla oleva ryhmä,
pari kolme divisioonaa, oli jäänyt alalleen. Schässburgin
ja Hermannstadtin välillä oli harvassa linjassa heikkoja
itävalta-unkarilaisia joukkoja, joiden vahvistuksena oli kolmesta
ratsuväkirykmentistä tähän tarkoitukseen muodostettu Siebenbürgenin
ratsuväkibrigaadi.
Sotatoimien piti alkaa sillä, että kenraali v. Falkenhayn löisi
perinpohjin Hermannstadtin luona olevan ryhmän. Kun Rotenturmin sola
oli saatu suljetuksi, piti molempain armeijain sitten edetä itää kohti.
Hermannstadtin tappelu onnistui. Kiertoliikettä suorittaen alppijoukko
saapui syyskuun 26 päiväksi Rotenturmin solalle vihollisen selän taa,
jonka jälkeen 9:s armeija teki pääosallaan hyökkäyksen Hermannstadtin
kahden puolen. Voimamme olivat heikot, taistelu kesti 30:nteen päivään
saakka. Romaanialainen puolustautui sitkeästi ja kävi etelästä käsin
alppijoukonkin kimppuun. Romaanialaisten pääjoukot lähtivät kuitenkin
liian myöhään liikkeelle eivätkä enää voineet estää sitä, että osa
armeijasta kärsi Hermannstadtin luona tuhoisan tappion.
Alppijoukko, jonka vahvistukseksi nyt saapui itävalta-unkarilaisia
vuorijoukkoja, ryhtyi suojelemaan armeijan oikeata sivustaa Rotenturmin
solan luona. Kenraali v. Falkenhayn itse lähti viipymättä marssimaan
itää kohti vuoriston pohjoispuolella. Jotta painostus täällä saataisiin
vielä vahvemmaksi, vietiin 1:sen armeijan 89:s saksalainen divisioona
Schässburgin länsipuolitse 9:nnen armeijan viereen; kenraali v. Arz
lähti samalla liikkeelle. Vihollisen armeijat joutuivat täten
marssiessaan yhteen.
Romaanialaisilla oli aluksi keskustassa menestystä. Mutta Fogarasin
eteläpuolella 9:s armeija löi heidät ja työnsi heidät loistavalla
hyökkäyksellä, jota kesti lokakuun 10:nteen päivään saakka,
Geister-Waldin ja Kronstadtin kautta tämän kaupungin eteläpuolella
olevaan vuoristoon Campulungiin, Sinajaan ja Buzauhun saakka. 9:nnen
armeijan täten aikaansaama painostus oli niin ankara, että
romaanialainen peräytyi kauempana pohjoisessakin ja Itävalta-Unkarin
1:nen armeija saattoi vähitellen Altin ja Maroksen lähdeseuduilta
nousta Moldaun rajavuoristoon.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensenin hyökkäys romaanialaisia vastaan
oli sillä välin menestynyt hyvin. Dobrudshan rataa Dobriciin
lähetettiin vain heikkoja joukkoja, kun taas kenraalisotamarsalkka kävi
muine voimineen syyskuun ensi päivinä linnoitetun Tutrakanin kimppuun.
Boden heikon saksalaisen osaston osanotto sai ratkaisevasti aikaan sen,
että tulos oli hämmästyttävän hyvä. Suunnilleen kaksi romaanialaista
divisioonaa antautui syyskuun 6:ntena lyhyen vastarinnan jälkeen.
Nopealla toiminnalla saatiin Silistriakin 9 p:nä antautumaan. Dobric
oli jo 4 p:nä valloitettu. Tätä kaupunkia kauemmaksi ei ollut
mahdollinen tunkeutua, romaanialaiset joukot kun täällä saivat tuota
pikaa avukseen yhden venäläisen ja yhden itävalta-unkarilaisista
sotavangeista muodostetun divisioonan. Sofiassa tunnettiin jonkinmoista
huolta siitä, kuinka bulgaarialaiset joukot taistelivat venäläisiä
vastaan; pelko oli aiheeton. Bulgaarialaiset eivät tehneet venäläisten
ja romaanialaisten välillä eroa, mutta heidän toimi- ja hyökkäyskykynsä
ei ollut suuri. Saksalaiselle ylikomennolle 3:s bulgaarialainen armeija
tuotti toisinaan paljon huolta.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen nojasi vasemmalla sivustallaan
suorastaan Tonavaan ja keskittikin tänne pääpuserruksen. Vihollisen
voimat, jotka kokoontuivat linjalle Kara Omer -- 10 km Dobricin
koillispuolella -- Oltina-järvi, oli määrä tunkea Mustaa merta kohti.
Vasemmalla siivellä oleva Boden saksalainen osasto mursi nämä asemat
rohkealla rynnäköllä ja jatkoi työntöä kauemmas Tonavan vartta
alaspäin. Mutta bulgaarialaiset eivät saapuneet paikalle kyllin
nopeaan; tosin hekin tekivät hyökkäyksen, mutta vastustaja peräytyi
syyskuun 15:ntenä järjestyksessä. 3:s bulgaarialainen armeija oli
päästänyt käsistään tilaisuuden suureen menestykseen. Vihollinen
saattoi uudelleen asettua jo ennen sodan alkua vahvistettuihin
Rasovan--Cobadinun--Tuzlan asemiin.
Yrityksistä, joita tehtiin näidenkin asemain valtaamiseksi, oli pian
luovuttava. Paikalla olevain bulgaarialais-turkkilaisten joukkojen
hyökkäysvoima ei riittänyt siihen. Selkäpuolen yhteydet oli
järjestettävä ja varustettava, jotta saataisiin paikalle hyökkäykseen
tarvittavat ampumatarpeet. Se vaati aikaa.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen pyysi jo syyskuun toisella
puoliskolla saada yhden saksalaisen divisioonan, ilman sitä hän ei
voinut suorittaa hyökkäystä. Toistaiseksi täytyi odottaa, kunnes tämä
pyyntö voitiin ratkaista.
Kun valmistukset hyökkäyksen jatkamiseen olivat täydessä käynnissä,
saimme äkkiä lokakuun 1:senä Sofiasta sen yllättävän tiedon, että
romaanialainen oli Rahovon luona Rustshukin koillispuolella vahvoin
voimin kulkenut Tonavan yli. Tonavaa suojelevat voimamme olivat heikot,
muita joukkoja ei ollut paikalla. Kenraalisotamarsalkka työnsi
hyökkääjiä vastaan mitä kokoon sai, ja jo lokakuun 3:ntena
romaanialaisen oli pakko palata takaisin Tonavan pohjoisrannalle.
Itävalta-Unkarin Tonavan-laivasto oli puuttunut tehokkaasti taisteluun.
Mitä Romaanian armeijanjohto oikeastaan tarkoitti tällä yrityksellä,
siitä ei ole selvyyttä saatu. Siebenbürgenin ja Dobrudshan tapauksiin
se ei voinut vaikuttaa.
Lokakuun puolivälissä yleistilanne oli parantunut. Länsirintamalla se
pysyi suuressa määrin vakavana, mutta sikäläisten voimain valtavilla
ponnistuksilla pahimmasta ahdingosta päästiin.
Italian rintamalla oli torjuttu kaksi vihollisen voimallista
hyökkäystä.
Makedoniassa täytyi vielä pelätä tappioita.
Romaanian armeija oli Dobrudshassa ja Siebenbürgenissä saanut tuntuvia
iskuja. Muu itärintama kesti.
Ententen suunnitelma musertaa lopullisesti meidät syksyllä 1916, jolla
suunnitelmalla vielä elo- ja syyskuussa näytti olevan hyvät toiveet,
oli nyt toistaiseksi tehty tyhjäksi. Vielä eivät taistelut kaikilla
rintamilla kuitenkaan olleet päättyneet. Vihollisenko voimat
kestäisivät kauemmin, vai meidän, sitä emme silloin vielä tienneet,
kuten nyt tiedämme, luodessamme silmäyksen taapäin. Romaania ei ollut
vielä lyöty. Nyt olin täysin selvillä siitä, ettemme voisi mitenkään
elää ja käydä sotaa ilman Romaanian viljaa ja öljyä, vaikka olisimmekin
Galitsiassa venäläisten käsistä pelastaneet Drohobytshin öljykentät.
Sen jälkeen kun sotamarsalkka ja minä olimme tulleet ylimpään
armeijanjohtoon, olimme astuneet valtavan askeleen eteenpäin ja toinen
askel oli vielä astuttava; rintamat oli saatava kestämään ja Romaania
oli voitettava, jotta voisimme edelleenkin elää. Vuosi 1917 alkoi,
ennenkuin tämä päämäärä saavutettiin. Mutta silloin emme enää
ajatelleet ententen 1916 vuoden suuren rynnistyksen torjuttuja vaaroja,
vaan tunsimme uusia huolia katsellessamme ylenmäärin vakavaan
tulevaisuuteen.