Bulgaarian armeijan pääosa seisoi asemissaan Kreikan alueen rajalla. Se
oli vahvistettu saksalaisilla komentoviranomaisilla, jota paitsi se oli
saanut likimain yhden saksalaisen divisioonan ja muita saksalaisia
joukkoja, etupäässä tykistö- ja konekivääri-, kaukopuhelu- ja
lentäjäosastoja. Bulgaaria sai sitä paitsi meiltä ja melkoista
vähemmässä määrässä Itävalta-Unkarilta rahaa ja runsaasti sotatarpeita.
Bulgaarian rautateiden kuljetuskyky oli pieni. Meidän täytyi
ehdottomasti korjata niitä, jotta saisimme liikenteen parempaan
kuntoon.
Entente oli vienyt Salonikiin uudelleen muodostetun Serbian armeijan ja
omiakin voimiaan, mutta jäänyt toimettomaksi. Kenraali Sarail oli
ryhtynyt ylijohtoon ja alkanut toimensa tekemällä Kreikalle
häikäilemätöntä väkivaltaa ja perustamalla kreikkalaisia
Venizeloksen-joukkoja. Albaniassa oli ollut keväästä alkaen
itävaltalais-unkarilaisia sotavoimia Ohrida-järven länsipuolella,
Beratin eteläpuolella ja Vojusan alajuoksulla. Italialaiset olivat
vallanneet Valonan ja ulottivat siltaansa Pohjois-Epeirosta kohti,
jonka Kreikka oli alueeseensa liittänyt. Ententen rintama ei ollut
kuitenkaan vielä Egean meren ja Adrian meren välillä yhtenäinen.
Kreikan kanssa oli Koritsan kautta vielä sangen vaikeakulkuinen yhteys.
Sillä ei ollut mitään merkitystä. Kreikka oli lujasti ententen käsissä
ja kaikkiin elinkysymyksiinsä nähden siitä siihen määrään riippuvainen,
ettei kukaan saattanut täydellä todella ajatella, että se voitaisiin
meidän puolellemme taivuttaa.
Bulgaarian armeija ja Bulgaaria itse olivat taipuvaisia käymään sotaa
niin kauan kuin se edisti maan erikoispyrkimyksiä, jotka tähtäsivät
suurvalta-asemaan Balkanin niemimaalla. Sitä varten taisteli Bulgaarian
armeija, joka tosin ei vielä ollut toipunut molempain edellisten
Balkanin sotain jälkivaikutuksista. Ei ollut otaksuttavaa, että
Bulgaaria suostuisi sotatoimiin millään muulla neliliiton
sotanäyttämöllä.
Kun Turkki v. 1914 liittyi Saksaan, oli Bulgaaria puolueettomuutensa
hinnaksi saanut Maritsan oikealla rannalla olevan turkkilaisen alueen
ja vasemmalta rannalta kymmenen kilometriä leveän kaistaleen
Adrianopolista mereen saakka. Palkaksi siitä, että se ryhtyi sotaan
Serbiaa vastaan, se oli vaatinut maa-alueita Serbian kustannuksella, ja
siinä tapauksessa, että Romaaniakin yhtyisi sotaan, niin sanotun
bulgaarilaisen Dobrudshan, jonka se Bukarestin rauhassa 1913 oli
luovuttanut Romaanialle. Sopimukset, jotka syksyllä 1915 oli tehty
saksalaisen ja itävalta-unkarilaisen sotaväen lähettämisestä, olivat
tarkoittaneet vain sotaretkeä Serbiaa vastaan ja nyt menettäneet
merkityksensä. Itävalta-Unkari ja Bulgaaria olivat saaneet
hallittavakseen silloin valloitetun alueen. Raja kulki pääpiirteissään
Moravaa pitkin suusta ylöspäin Pristinaan, Prizreniin ja sitten Driniä
ylöspäin.
11:nellä saksalaisella armeijan ylikomennolla oli käskyvalta Makedonian
rintamalla Vardarin molemmin puolin olevalla kappaleella; siellä oli
suurin osa saksalaisista joukoista, toisia kuitenkin rintaman muillakin
osilla. Nishissä oli etappitarkastus. Emme olleet Serbian alueesta
pidättäneet itsellemme omaa etappialuetta. Vain sikäläiset radat olivat
hallinnossamme. Valtiollisia vaikeuksia ehkä täten vältettiin, mutta
saksalaisille joukoille tämän vaatimattomuuden ehdottomasti täytyi
tuottaa häiriöitä. Bulgaarian armeijaan kuuluvina he eivät saaneet
kokea semmoista avuliaisuutta, kuin ne kaukana kotimaastaan tietenkin
olisivat voineet odottaa ja mihin Bulgaaria monessa suhteessa oli
nimenomaan sitoutunutkin. Velvollisuutensa käsittävä saksalainen
sotamies taisteli Makedonian rintamalla yhtä uskollisesti kuin lännessä
ja idässäkin. Hän tiesi, että hän Balkanin niemimaallakin puolusti
kotimaataan. Bulgaarian kansa ja Bulgaarian armeija eivät olleet
moiseen korkeaan katsantotapaan kypsät. Ne eivät kyenneet sitä
käsittämään vielä sittenkään, kun saksalaiset joukot vietiin Makedonian
rintamalta taistelemaan toisaalla ratkaisusta.
Jo ennenkuin romaanialainen rajuilma puhkesi valloilleen, oli
Bulgaarian ylin armeijanjohto päättänyt tehdä hyökkäyksen Salonikin
suuntaan. Hyökkäys oli sotilaallisesti paikallaan. Bulgaarian armeijan
vasen sivusta oli melkoista turvallisemmassa asemassa Struman luona,
jossa se sai tukea merestä, kuin nykyisissä asemissaan pitkin rajaa.
Struman itäpuolisen alueen valtaus tapahtui elokuun 27:nteen päivään
mennessä ilman sanottavaa taistelua. Siellä oleva IV kreikkalainen
armeijaosasto ei tehnyt vastarintaa, vaan salli kaikessa rauhassa
bulgaarialaisten joukkojen kulkea ohitseen. Se jäi Draman ja Kavalan
seuduille. Ylin armeijanjohto antoi paikalla saksalaiselle
yhdysside-upseerille käskyn, että hänen piti ottaa kreikkalaiset joukot
huostaansa. Tuota pikaa ne antautuivatkin meille ja lähetettiin
Görlitziin, jonne ne omalla suostumuksellaan suljettiin. Bulgaarian
armeijan selkäpuolella oli täten saatu aikaan tarvittava selvyys.
Struman rannalla seisoi entente. Bulgaarialaiset eivät sen koommin
edenneet, heidän päähyökkäyksensä Florinan kautta oli sillä välin
mennyt myttyyn. Bulgaarialaiset olivat täällä elokuun 19:ntenä
kulkeneet Kreikan rajan yli valloittaakseen ensinnäkin Florinan
itäpuolelta Malka Nidzen kukkularyhmän, jota serbialaiset puolustivat.
Etumaiset vuoret vallattiin yllätyksellä, mutta päähyökkäyksen
serbialaiset torjuivat voimallisella vastahyökkäyksellä.
Bulgaarialaisten tappiot olivat suuret. Bulgaarialaisten hyökkäys meni
myttyyn ja heidän urheutensa lannistui. Bulgaarian tsaari ja
Radoslavov, jotka syyskuun alussa kävivät Plessissä, valittivat ja
tahtoivat saada saksalaisia joukkoja. Hallituksemme puolusteli tätä
meille hartaasti, samoin kuin sen velankin anteeksiantoa, joka
Bulgaarialla oli Saksalle; se oli kysymys, josta en silloin vielä ollut
ensinkään selvillä ja joka ei vähääkään kuulunut minulle.
Olisi ollut sodan terveitä periaatteita vastaan, jos nyt olisimme
suostuneet Bulgaarian pyyntöön ja lähettäneet avuksi saksalaisia
joukkoja. Siebenbürgenissä oli parhaillaan vireillä sellaista, joka oli
koko sodankäynnille paljon tärkeämpää. Ylin armeijanjohto epäsi
avunlähetyksen. Saatoin todeta, ettei kulkuyhteys Vardarin laaksosta
Monastirin tasangolle mitenkään riittänyt siihen, että siellä oleville
joukoille olisi voitu lähettää likimainkaan, mitä ne tarvitsivat. Olisi
ollut väärin lähettää sinne vielä lisää joukkoja. Täälläkin oli siis
aluksi saatava aikaan terveet olot, vaikkapa bulgaarialaiset
menettäisivätkin kappaleen maata; siihenkin oli nyt tyytyminen.
Emme voineet käyttää kaikkeen saksalaisiakaan joukkoja. Mutta
ylin armeijanjohto auttoi niinkuin asema salli. Saksalainen
armeijan-ylikomento siirrettiin Vardarilta oikealle siivelle, olemaan
takeena siitä, että taktillinen johto oli oikea ja että selkäpuolen
yhteyksiä olojen vaatimusten mukaisesti parannettiin. Saksalaisten
rautatie- ja työjoukkojen tuli ottaa taitaviin käsiinsä työt tässä
ylenmäärin vaikeassa vuorimaassa ja käyttää pitkät kuukaudet sen
suorittamiseen jäljestäpäin, mikä olisi pitänyt tehdä jo ennen
hyökkäystä Florinaan.
Bulgaarialaisten ylipäällikkö oli kenraali Jekov. Hän oli uskollinen
liittolainen, mutta häneltä puuttui ne etevät johtajaominaisuudet,
joita uudenaikainen sota vaatii, sitä paitsi olivat hänen opintonsa
vajanaiset. Vaikka hänen oma luonteensa olikin moitteeton, ei hän
kuitenkaan ollut siksi tarmokas, että olisi kyennyt Bulgaarian
armeijasta poistamaan eräitä sangen painavia epäkohtia; hän sekaantui
ahtaaseen puoluepolitiikkaan ja sen vuoksi unohti sodan. Hänen
silloinen yleisesikunnanpäällikkönsä, kenraali Lukov, oli
ajatuksenjuoksultaan epäselvä ja juonitteleva, ja syypää maansa ja
neliliiton onnettomuuteen.
Bulgaarian kansan sieluntilasta, psyykestä, minun oli vaikea päästä
selville. Minusta kansa näytti natsionalistiselta ja halukkaalta
taistelemaan johtovallastaan Balkanilla.
Radoslavov lyöttäytyi Saksaan sisäisestä vakaumuksesta. Liiton mukana
hän pysyi pystyssä tai kukistui. Vaatimuksissaan Saksalta ja
suurbulgaarialaisessa politiikassaan hän oli erinomaisen itsepintainen
ja antoi kaikille tämänkaltaisille pyrinnöille täyden vallan
käyttääkseen sitten kansantahtoa meitä vastaan. Tällöin hän ei
ajatellut, kuinka suuresti hän siten mahdollisissa rauhanneuvotteluissa
vaikeuttaisi omaa asemaansa. Eikä hän antanut kansalleen tietoja sodan
välttämättömiin vaatimuksiin nähden, ehkei hän itsekään niitä oikein
käsittänyt.
Tsaari niinikään seisoi lujana liiton pohjalla. Hän oli erinomaisen
älykäs mies, mutta enemmän taitavain neuvottelujen kuin toimen mies.
Piti mielellään tulessa useata rautaa ja luuli voivansa lykätä
ratkaisuja tuonnemmaksi. Opittuaan bulgaarialaisia erinomaisen
taitavasti käsittelemään, hän oli rauhan aikana tullut tällä toimeen,
mutta sodassa se ei enää riittänyt. Etenkin oli minusta valitettavaa,
ettei hän ollut sotilas ja ettei hänellä armeijaansa ollut sitä
vaikutusta, kuin korkea asema häneltä vaati.
Kruununprinssi Boris, joka oli isältään saanut mallikelpoisen
kasvatuksen, oli kokonaan sotilasluonne ja paljon kypsyneempi kuin
hänen nuoren ikänsä perusteella saattoi olettaa. Hänen selvä katseensa
käsitti sodan välttämättömät vaatimukset. Bulgaariassa olevat
komentoviranomaiset olivat hänen kanssaan mielellään tekemisissä samoin
kuin minäkin. Parempaa hallitsijaa tuon kansan on mahdoton saada.