Niinä raskaina ja ylen jännittävinä päivinä, jotka kesäkuun alusta
pitäen olimme Kownossa eläneet, olimme ylimmän armeijanjohdon kanssa
mitä lähimmässä yhteydessä. Olimme uupumatta huomauttaneet, kuinka
välttämättä oli saatava itärintamalla yhtenäinen ylijohto voimaan.
Tosinhan oli mitenkuten tultu näinkin toimeen, mutta samalla oli
kuitenkin käynyt ilmi, että reservien siirtely tapahtuisi ehdottomasti
vähemmin kahnauksin, jos vain yksi tahto vallitsisi itärintamalla. Jo
kesäkuun lopulla olimme kenraalisotamarsalkka ja minä kutsusta käyneet
Plessissä selvittämässä mielipiteitämme itärintaman oloista. Meidän
täytyi myöntää ne sangen vakaviksi. Luonnollisestikin otimme taas
puheeksi yhtenäisen ylijohdon ja huomautimme samalla, että oli
välttämätöntä sekoittaa vielä perusteellisemmin itävalta-unkarilaisiin
joukkoihin saksalaisia. Itärintaman ylipäällikön linjoille voitiin taas
levollisiin kohtiin sijoittaa Itävalta-Unkarin joukkoja. Erikoisesti
tehostimme sitä, että Itävalta-Unkarin armeijan, varsinkin jalkaväen,
opetuksen tuli tapahtua todella uudenaikaisten perusteitten mukaisesti.
Matkamme Plessiin ei ylijohdon järjestämiseen nähden tuottanut
tuloksia. Vastarinta oli liian luja. Ylin armeijanjohto päätti sen
sijaan lännestä ja idästä Itävalta-Unkarin rintamalle luovutettavasta
väestä muodostaa kolme uutta divisioonaa. Niiden tuli olla elokuun
alkupuolella valmiina Puolassa. Pyydetty saksalaisten ja
itävalta-unkarilaisten divisioonain vaihtaminen pantiin alkuun.
Me saimme taisteluiden runteleman itävalta-unkarilaisen
jalkaväkidivisioonan, joka vaihdettiin 10:nnen armeijan 10:nteen
maanpuolustusdivisioonaan. Tämä lähetettiin paikalla kenraali v.
Linsingenille. Toista itävalta-unkarilaista divisioonaa, joka oli
luvattu, ei taistelun ahdingossa enää voitu luovuttaa.
Itävalta-Unkarin armeija oli järjestänyt mieshukan korvaamisen sillä
tavalla, että kuhunkin jalkaväkirykmenttiin, kaikkiin samalla kertaa,
liitettiin määrätyn väliajan kuluttua täyteväestä muodostettu n.s.
marssipataljoona. Usein nämä pataljoonat liitettiin rykmentteihin
taistelupataljooniksi. Rykmenteissä, jotka eivät olleet kärsineet
ensinkään mieshukkaa, oli joskus viisi tai kuusikin pataljoonaa kolmen
sijasta, kun taas toisten miesluku oli kovin pieni. Tasoitus oli
saatava aikaan, joka kuitenkin Itävalta-Unkarin armeijan
kansallisuuksien moninaisuuden vuoksi oli sangen vaikea suorittaa.
Edelleenkin jäi joukko-osastoihin epätasaisuutta. Arveluttavampaa oli,
että jalkaväen marssipataljoonain opetus oli aikalailla puutteellista.
Se johti aina suuriin vankilukuihin. Näiden marssipataljoonain
opetukseen meidän täytyi puuttua. Teimmekin sen. Sotamies-aines
huomattiin tällöin hyväksi ja kelvolliseksi; Itävalta-Unkarin
armeijan upseeri oli veltto eikä ollut kasvatettu yhtä ankaraan
velvollisuudentuntoon kuin saksalainen upseeri.
Heinäk. 27:ntenä meidät kutsuttiin vielä kerran Plessiin. Sanoma Brodyn
menetyksestä, joka mainittuna päivänä saapui, sai Itävalta-Unkarin
armeijan ylikomennon osaksi luopumaan entisestä kannastaan. Se suostui
siihen, että kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg sai ylipäällikkyyden
aina Brodyyn saakka etelässä. Kenraalien kreivi Bothmerin ja v.
Pflanzer-Baltinin armeijat muodostivat jo armeijaryhmän, jonka
komentaja arkkiherttua-kruununprinssi oli, kenraali v. Seeckt
esikunnanpäällikkönä. Me jäimme Saksan ylimmän armeijanjohdon
ylipäällikkyyden alaisiksi. Arkkiherttua Kaarlen armeijaryhmä oli
edelleen, kuten ennenkin, Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon
alainen. Ei vieläkään oltu voitu ponnistella niin pitkälle, että olisi
saatu aikaan eheä päätös. Joka tapauksessa tämä järjestely tarjosi niin
olennaisia etuja, että pidin sitä suurena edistyksenä.
Palasimme aluksi Kownoon. Sanoin jäähyväiset paikoille, joissa olin
elänyt rauhallisen työn onnellisen ajan ja lopuksi ankaran ahdistuksen
hetkiä. Monta uskollista työtoveria jätin hallintoon. Sotilasesikunta
jäi entiselleen.
Olin ehdottanut, että ensin kävisimme tähänastisen Itävalta-Unkarin
rintaman armeijan ylikomentojen luona voidaksemme muodostaa tilanteesta
oman mielipiteen. Uuden päämajan suhteen emme vielä olleet mitään
päättäneet. Kownoon jääminen ei tullut kysymykseen, se oli liian
kaukana pohjoisessa. Toistaiseksi aioimme asua junassamme.
Kenraali v. Eichhornille luovutettiin Scholtzin armeijaryhmän ja 8:nnen
armeijan armeijajoukon komento; hän pysyi samalla edelleen 10:nnen
armeijan ylikomentajana. 12:s armeija joutui kenraalisotamarsalkka
Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmän komennon alaiseksi.
ITÄRINTAMAN YLIPÄÄLLIKKYYS LAAJENNETTUNA: Elokuussa 1916.