Oikeudenkäyttö oli järjestetty Haagin maasota-asetuksen mukaisesti.
Tämä vaati, että asukkaat yksityisasioissa oli tuomittava maan lakien
mukaan. Oli sen vuoksi ensinnäkin saatava selville, mitkä lait yleensä
olivat voimassa. Tämä ei ollut helppoa niissä sekavissa venäläisissä
oloissa, jotka ennen sotaa tälläkin alalla vallitsivat. Kun laeista oli
päästy selville, oli ne käännettävä saksaksi, jotta saksalaiset
tuomarit saattoivat niiden mukaan tuomita. En luule, että mikään muu
kuin Saksan kansa menettelisi näin perusteellisesti sodassa vallatussa
maassa. Siitä huolimatta ovat viholliset propagandallaan voineet
leimata meidät siihen määrään hunneiksi koko maailman edessä, että me
olemme voimattomat sitä vastaan. Senaatinpresidentti Kratzenbergin
levollinen selvyys on luonut erinomaista. Saksalainen tuomari on
tuominnut täällä köyhissä, syöpäläisten vallassa olevissa
liettualaisissa pikkukaupungeissa vieraiden lakien mukaan yhtä
puolueettomasti ja yhtä vakavasti kuin Berliinissä omien lakiemme
mukaan. Kuka kykenee tässä seuraamaan meidän esimerkkiämme?
Vielä oli majuri Altmann, Preussin opetusministeriön esittelijäneuvos,
väestön hyvinvoinnin vuoksi suunnitellut koululaitoksen suuntaviivat.
Ne oli ylevältä kannalta laadittu ja jokainen uskontunnustus ja
jokainen kansallisuus sai niissä oikeudenmukaisesti osuutensa. Tässä,
kuten kaikessakin, oli hyljättävä kaikki semmoinen, mikä saattoi
vaikuttaa neulanpistopolitiikan tavoin. Koulua varten ei ollut
opettajia. Nostoväkeen kuuluvia koulumiehiä otettiin avuksi.
Perästäpäin on meitä moitittu siitä, että he vapaaehtoisesti kouluihin
kerääntyneille lapsille puhuivat vain saksaa. Opettajat eivät
valitettavasti osanneet muuta kieltä. Liettuan- ja puolankieltä
puhuvia opetusvoimia oli käytettävissä vain aivan pieni määrä.
Oppikirja-asiaankin kiinnitettiin huomiota; kuinka opetuskeinoilla
voidaan kansallista tunnetta kasvattaa, sen osoittivat minulle useat
puolalaiset oppikirjat. Niissä Danzig, Gnesen, Posen ja Wilno olivat
puolalaisia kaupunkeja. Tämä seikka teki minuun yhtä syvän vaikutuksen
kuin sekin johdonmukaisuus, jota Ranska osoitti kasvattaessaan
nuorisoaan samalla tavalla kostosodan ajatukseen. Puolalaiset ja
ranskalaiset ovat täten pitäneet itsessään vireillä voimakasta
kansallistunnetta, jonka hedelmät he nyt saavat korjata. Me emme ole
noudattaneet tämmöistä koulupolitiikkaa ja saamme nyt kärsiä siitä,
ettei nuorisossamme ole vahvistettu voimallista kansallistunnetta.
Moinen tunne on tarpeellinen, kun maan tulee suoriutua semmoisista
vaikeuksista, joita me jälkeen vuoden 1914 ja varsinkin nyt olemme
saaneet kokea. Tämän käsityksen hylkäävät kaikki ne, jotka asettavat
ensi sijaan ihmisyysihanteen. Tämä on heidän kannaltaan ymmärrettävää.
Mutta tosiasiain valta puhuu heitä vastaan niin kauan kuin eivät kaikki
valtiot noudata samoja periaatteita. Kipeästi tarvitsisimme nyt
voimakasta kansallistunnetta!
Eri uskontojen tunnustajia ei suinkaan estetty uskontoaan
harjoittamasta. Menimme auliudessamme niin pitkälle, että hankimme
juutalaisille vehnäjauhoja happamattoman pääsiäisleivän valmistamiseen.
Kuurinmaan evankelinen papisto oli kokonaan meidän puolellamme.
Liettuan katolilaisen papiston kanssa saimme pian aikaan siedettävät
välit. Puolalais-katolilainen papisto sitä vastoin oli meille
vihamielinen. Tässä papiston kannassa kuvastui myös tavallaan väestön
mieliala meitä vastaan, sillä erotuksella kuitenkin, että Liettuan
papisto yleensä oli meitä kohtaan suosiollisempi kuin Wilnossa
liettualaiset kansanvaltaiset ainekset, jotka epäselvissä
pyrkimyksissään sangen pian joutuivat pettävälle pohjalle.
Puolalainen papisto oli puolalais-kansallisen propagandan tuki.
Venäläisen ruoskankin vallan alla se on toiminut mitä suurimmalla
johdonmukaisuudella. Liettualaisia vastaan se jatkoi yhä taistelua,
valkovenäläiset se jo oli nujertanut. Käsittämätöntä on, kuinka
venäläiset ovat tätä sallineet. Venäläiset suvaitsivat sitä, että
valkovenäläiset eivät saaneet kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään,
vaan puolaksi! Samoin kuin Itä-Galitsiassa ukrainalaisia, niin täällä
heidän veljiään sorrettiin papiston avulla.
Koulun alalla puolalaiset ryhtyivätkin sangen pian toimiin, he
tahtoivat saada Wilnoon yliopiston; minä en siihen suostunut.
Sinä aikana, jonka minä hallintoa hoidin, me olimme eri kansallisuuksia
kohtaan pääasiallisesti puolueettomat. Siinä, että pidimme
liettualaisia ja puolalaisia tasa-arvoisina, näkivät viimemainitut
puolalaisvihaa. Tiesin kyllä hyvin, ettei puhtaasti puolueettomalla
politiikalla saa ketään ystäväkseen.
Tahallani pidättäydyin kansallisesta politiikasta, koska tämä voitiin
toteuttaa vasta sen jälkeen, kun olimme selvittäneet suhteemme Puolaan.
Valtakunnan hallitus ei ollut missään suhteessa tehnyt ratkaisevaa
päätöstä ja pidättyväisyyteni oli siitä loogillinen seuraus. Maan koko
tilaankin nähden oli poliittisten kysymysten sekoittaminen hallintoon
liian aikaista. En sen vuoksi nähnyt olevan syytä pyytää
valtiokanslerilta minkäänlaisia poliittisia ohjeita, annoin hänelle
vain tiedon mielipiteistäni.
Kullakin kansallisuudella oli sanomalehtensä, joka tietysti oli
sensuurin alainen. Saksankielisenä kuului ensi sija "Kownoer
Zeitungille."
Sanomalehdistöä ja sensuuria varten minulla oli neuvonantajana kapteeni
Bertkau. Suureen työkykyyn ja sanomalehtitekniikan hallitsemiseen
hänessä yhdistyi itsenäinen ja kypsynyt valtiollinen arvostelukyky, ja
hän oli minulle erittäin suureksi hyödyksi. Hän oli sitä ennen
työskennellyt Ullsteinin kustannustoimistossa, kun taas "Kownoer
Zeitungin" päätoimittaja, luutnantti Osman, kuului "Deutsche
Tageszeitungin" aputoimittajiin. Lämpimän kansallistunteensa vuoksi hän
oli mieleni mukainen mies.
Kaikille sanomalehdille annoin sen selvän ohjeen, että niiden piti
käsitellä Saksan tapahtumia valtakunnan hallituksen hengessä.
Väestön en luonnollisestikaan voinut sallia ryhtyä valtiolliseen
toimintaan. Se kiellettiin; kaikki kokouksetkin kiellettiin.
Olojen vaatimista liikennerajoituksista huolimatta sai väestö luvan
kirjeenvaihtoon määrätyssä laajuudessa. Valtakunnan postiviraston
avulla järjestin maapostin. Maksumerkkeinä käytettiin valtakunnan
postimerkkejä, joihin oli erikoisesti painettu leima, että ne kuuluivat
itärintaman ylipäällikön alueelle.
Ja vihdoin helpotimme liettualaisten ja juutalaisten yhteyttä heidän
Yhdysvalloissa olevain heimolaistensa kanssa.
Tyydytyksellä näimme, että olot maassa vahvistuivat ja sikäläinen elämä
taas asettui säännöllisiin uriin. Saksalaisen järjestyksenrakkaus ja
hänen käsityksensä terveyshoidon tärkeydestä teki tehtävänsä. Maamies
ansaitsi enemmän kuin venäläisaikana. Kaupungeissa kauppa alkoi
uudelleen.
Väestöä johdettiin levollisella varmuudella. Asetuin tervehtimispakkoa
vastaan, jonka eräs armeija oli voimaan saattanut. Väestö on nyt
älyävä, että olemme toimineet oikeuden ja kohtuuden mukaan.