Ensi työ oli rintaman vahvistaminen ja armeijain elämän
siedettävämmäksi tekeminen. Oikealla siivellämme oli Baierin prinssi
Leopoldin armeijaryhmällä se rintaman osa, joka Niemenin eteläpuolelta
ulottui Pinskin eteläpuolelle saakka. Tämä armeijaryhmä ynnä
itärintaman ylipäällikkö olivat Saksan ylimmän armeijanjohdon käskyn
alaisia. Tähän liittyi etelän puolella Itävalta-Unkarin Teschenissä
olevan ylikomennon rintama, Linsingenin armeijaryhmä vasemmalla
siivellä; oikea siipi oli aivan lähellä Romaanian rajaa.
Itärintaman ylipäällikön käskyalueella olivat 12:s ja 8:s armeija
vetäytyneet niin yhteen, että tilaa jäi vain yhdelle armeijalle. 12:s
pysytettiin, se ulottui Niemenistä aina Lidan--Molodetshnon radan
tuolle puolelle. Kenraali v. Gallwitz oli luopunut ylipäällikkyydestä
ja ryhtynyt komentamaan yhtä Serbiaa vastaan toimivaa armeijaa. Hänen
sijassaan komensi 12:tta armeijaa kenraali v. Fabeck, joka oli tullut
lännestä.
10:s armeija liittyi tähän pohjoisessa ulottuen Disnaan saakka. Sen
pohjoispuolelle muodostettiin 8:tta armeijaa komentaneen kenraali v.
Scholtzin nimeä kantava armeijaryhmä. Sen vasen siipi oli Väinäjoella,
Väinänlinnan ja Jakobstadtin puolivälissä.
Rintaman pohjoinen osa ja rannikon vartioiminen oli uskottu kenraali v.
Belowille. Niemenin-armeijasta, jonka nimi ei enää sopinut, tuli nyt
8:s armeija. Moinen nimenmuutos ei ole niin yksinkertainen, kuin sen
kirjoittaminen tähän. Tarvitaan koko joukko toimenpiteitä, jos mieli
välttää nykyisiä ja tulevia haittoja.
Sotalaivasto asettui Libaun sotasatamaan. Erikoista järjestelyä kaipasi
sen sikäläinen käskyvalta.
Tähän rintamaa varten muodostettuun kehykseen ryhmitettiin alemmat
joukkoyhtymät. Oli suoritettava koko joukko huomattavia siirtoja.
Entisissä suurien hyökkäysliikkeitten painopisteissä joukot seisoivat
liian tiheässä, muissa paikoin liian harvassa. Tässä oli saatava
aikaan tasoitusta. Ratsuväkidivisioonain sijaan oli vietävä
jalkaväkidivisioonia. Kesti melko kauan, ennenkuin siirtelyt oli
loppuun suoritettu ja joukot saatu niihin paikkoihin, joissa niiden
tuli toistaiseksi olla. Todellisesta levosta ei vielä voinut olla
puhettakaan. Asemia oli varustettava. Yhden joukon tuli pitää
hallussaan laajoja aloja. Kumpikin tehtävä kysyi sotamiehen voimia.
Aseman varustamiseen ryhdyttiin yleensä siellä, missä hyökkäys oli
seisahtunut. Semmoisista paikoista, joita oli vaikea puolustaa, oli
luovuttava. Johtajain ja joukkojen oli vaikea suostua siihen.
Wishnjewin ja Disnan välillä, johon 10:nnen armeijan vasen siipi oli
peräytynyt, voitiin asemat paremmin valita.
Asemain ja asumusten rakentamista ja koko rintamaelämääkin haittasi
suuresti huono rautatieyhteys. Venäläinen oli kaikkialla hävittänyt
radat perinpohjin. Niemenin ja muiden suurien jokien sillat oli
kauttaaltaan räjäytetty, asematalot poltettu, vedenhankintalaitokset
hävitetty, sähkölennätinjohdot purettu. Ratapenkereet oli osaksi
hajoitettu, pölkyt ja kiskot viety pois. Sotilasrautatieviranomaisilla
ja heidän rakennus- ja liikennejoukoillaan, joita sähkölennätinjoukot
avustivat erinomaisen tärkeissä johtotöissä, oli suunnaton työ
suoritettavanaan. Itärintaman kenttärautatiepäällikkö, eversti Kersten,
oli valtavan tehtävänsä tasalla.
Mitä suurin merkitys oli Kownon rautatiesillan valmistumisella.
Syyskuun lopulla se oli käyttökunnossa, ja kauan aikaa se oli ainoa
tie, jota 10:s ja 12:s armeija ja Scholtzin armeijaryhmän oikea siipi
saattoi saada tarpeensa. Olin siihen aikaan tyytyväinen, kun saatoin
olla varma siitä, että 12:nnelle armeijalle voitiin Lidaan lähettää
kaksi junaa päivässä, mutta nyt saatiin nähdä, ettei ollut niinkään
yksinkertaista saada armeijan tarvitsemat junat perille. Kotimaan
rautateillä vallitsi ankara liikepula. 12:s armeija olisi tarvinnut
kiireimmiten kaurajunan, mutta saikin junallisen seltterivettä.
Suuressa sodassa sellaiset ovat vähäpätöisyyksiä. Mutta sotamiehen ja
hevosen viihtyminen riippuu lopultakin vähäpätöisistä seikoista ja sen
vuoksi näillä on aivan suunnaton ja ratkaiseva merkitys.
Pohjoinen rautatieverkko liittyi Prekulnissa Memelin rataan. Liettuan
ja Kuurinmaan venäläisten ratain kuljetuskyky oli rauhan aikana
odottamattoman pieni. Asianlaita olisi ollut toinen, jos Venäjä todella
olisi tarvinnut Windaun ja Libaun satamia taloudellista elämäänsä
varten. Prekulnin--Memelin rata oli nytkin liikenteeseensä nähden
takapajulla. Kauan kesti, ennenkuin Ponjewjeshin ja Väinänlinnan
välisellä radalla saatiin edes likimain säännöllinen kolmen tai neljän
junan liike.
Wilnon--Smorgonin ja Wilnon--Väinänlinnan suurilla linjoilla eivät olot
olleet niin tukalat, mutta täälläkin jäätyivät ensi hätään rakennetut
vesisäiliöt talvella ja oli voitettava kaikenlaisia mahdollisia ja
mahdottomia vaikeuksia.
Ponjewjeshin--Uzjanyn--Swentzjanyn pieni rata ei ollut hävitetty
erittäin pahasti, mutta sen kuljetuskyky oli varsin pieni.
Vasta myöhään joulun jälkeen oli liikenne kaikilla radoilla varma ja
johonkin määrään säännöllinenkin, niin että nyt jälleen voitiin ryhtyä
lähettämään toivottuja lomallekuljetusjuniakin.
Nyt ilmestyi vielä aivan erikoinen pula. Ankaran pakkasen jälkeen
loivat Niemen ja Windau jäänsä. Jäät veivät mukanaan Mosheikin kohdalle
Windaun yli rakennetun sillan. Toinen rautatieyhteys Saksan kanssa
täten katkesi. Kownon rautatiesiltaa vastaan kasautui niin paljon
jäitä, että kiskot siirtyivät, mutta silta kesti. Nämä olivat jälleen,
vaikka aivan toisella tavalla, jännittäviä päiviä. Armeijat olisivat
joutuneet mitä vaikeimpaan tilaan, jos tämäkin silta olisi sortunut.
Muut Niemenin sillat valmistuivat vähitellen. Ratojen kuntoon
saattaminen edistyi. Liikenne alkoi kehittyä ja itärintaman
ylipäällikön alueella vakaantui koko rautatieliikenne. Suuret ratatyöt:
Tauroggenin--Radsiwilishkin ja Schaulenin--Mitaun radat valmistuivat
toukokuussa ja elokuussa 1916, Swentzjanyn--Narotshin järven suunnan
rata vasta myöhemmin.
Molemmat ensiksimainitut radat ovat avanneet maassa uusia
kulttuurimahdollisuuksia. Se on meille siitä kiitollisuuden velassa.
Tämän rataverkon yhteydessä syntyi rintaman taa verkko kenttä- ja
muonitusratoja, joiden nimenomainen tehtävä oli kuljettaa joukoille
kaikenlaisia tarpeita.
Maanteillä ja muilla teillä oli edelleenkin suuri merkityksensä niiden
seutujen piirissä, joissa armeijat olivat. Grodnon ja Lidan, Kownon ja
Väinänlinnan sekä Tauroggenin ja Mitaun väliset suuret viertotiet
pantiin oivalliseen kuntoon. Muita teitä parannettiin, mikäli voitiin.
Lumensulamisen aikana ne muuttuivat osittain kamalaksi kuraksi, johon
kaatuneet hevoset upposivat.
Samalla kuin rautateitä ja maanteitä rakennettiin, jatkettiin
asemienkin varustamista. Joukot kaatoivat puita, väkälankaa valmistimme
osaksi itse. Erikoisia vaikeuksia tuottivat koko kaivantojärjestelmälle
pohjavesiseikat. Näiden voittamisessa saivat joukot geologeilta
arvokasta apua.
Rintaman taa syntyi työpajoja kaikenlaisten sotavälineiden korjausta
varten. Lukuisat saaliiksi saadut venäläiset konekiväärit korjattiin
erikoisissa tehtaissa siten, että niissä voitiin käyttää saksalaisia
ammuksia.
Näihin asioihin puutuin tietenkin vain yleispiirtein, minun ei
tarvinnut muuta kuin vaikuttaa vireillepanevasti ja tasoittavasti.
Sydämelläni olivat varsinkin miesten ja hevosten majoitus ja muonitus.
Majoitusolot eivät itsessään olleet epäsuotuisia. Sota oli verraten
nopeaan kulkenut niiden seutujen yli, jotka lopulta joutuivat
valtaamme, eikä sen vuoksi ollut vaikuttanut liian hävittävästi. Eikä
venäläinen ollut kaikkea polttanut, kuten etelämpänä Puolassa. Paljon
täytyi kuitenkin, varsinkin asemain läheisyydessä, tehdä majoituksen
hyväksi. Joukot sisustivat kaivossuojukset mikäli mahdollista
asuttaviksi sikäli kuin niitä valmistui, mikä tapahtui hitaasti. Mutta
siitä, mihin upseerien ja miesten täytyi tyytyä ja mihin he
tyytyivätkin, siitä on käsitystä vain niillä, jotka ovat olleet
rintamalla mukana.
Kauemmaksi taapäin oli miehille ja hevosille rakennettava parakkeja.
Niiden teossa joukot saavuttivat suuren taidon. Taideaisti kehitti
jonkinlaisen koivu-ornamentiikan.
Sotamiehen annostelu järjestyi suurin piirtein ohjeiden mukaiseksi.
Toisilla joukoilla se monesti jäi niukaksi, etenkin perunain saanti.
Hevosille ei voitu hankkia riittävästi rehua. Kauroista oli puute,
heiniä ja olkia ei voitu tuoda riittävästi niiden tilanottavuuden
vuoksi. Paljon hevosia kuoli uupumuksesta. Lopulla syötettiin
puujauhojakin.
Erikoista huolta kysyi se, miten suurella vaivalla hankittu muona
saataisiin estetyksi varastoissa pahenemasta. Vajoja ja telttoja ei
asemilla tietenkään ollut nimeksikään. Tästäkin minun tuli pitää
huolta. Kaikkialla oli tahto hyvä, mutta vaikeuksia lisääntyi alaspäin
yhä enemmän ja ne masensivat monenkin mielen.
Joululahjalähetysten toimittamisessa oli voitettava samanlaisia
vastuksia.
Miesten ja hevosten terveysoloihin kiinnitin kaiken mahdollisen
huomioni. Pohdin asiaa perusteellisesti niiden molempain herrain,
ylikenraalilääkäri v. Kernin ja pääeläinlääkäri Grammlichin kanssa,
jotka niistä olivat erikoisesti vastuunalaiset.
Haavoitettujen hoito oli etenemisen aikana ollut vaikeata, nyt olivat
edellytykset käyneet hieman yksinkertaisemmiksi. Mutta yhä vielä jäi
vastuunalaisten virastojen tehtäväksi suunnattoman paljon. Ne harvat
sairashoitolaitokset, joita vallatulla alueella oli, tulivat tuskin
kysymykseenkään. Koetin vaikuttaa siihen suuntaan, että kotimaahan
lähetettäisiin niin suuri määrä haavoittuneita kuin mahdollista, mutta
sangen kauan sain malttaa mieltäni. Lievästi sairastuneet ja lievästi
haavoittuneet jätettiin myöhemmin vallatulle alueelle ja saivat ne
siellä toipuessaan tehdä helppoja töitäkin. Armeijataudeilta
säästyimme, pilkkukuume vain silloin tällöin pikimmältään kohotti
päätään. Joukkojen varjelemiseksi syöpäläisiltä ryhdyttiin toimiin ja
rajoilla ryhdyttiin mitä laajimpiin varokeinoihin, ettei syöpäläisiä
päässyt kotimaahan leviämään. Koko terveydenhoitolaitos oli
ylikenraalilääkäri v. Kernin toimeliaan tarmon ja sotilaslääkärien
velvollisuudentunnon vuoksi mallikelpoisessa järjestyksessä. Herra v.
Kern on filosofi. Filosofitkin voivat siis olla tarmokkaita ja
toimekkaita.
Hevosia vaivasivat ruvet ja räkätauti. Räkätaudista tekivät
veritutkimukset lopun, eivät sitä vastoin rupitaudista. Tämä tuotti
meille sangen suuria vaurioita. Useita keinoja koetettiin, mutta vasta
sodan päätyttyä löydettiin tehoisa keino. Hevosparantoloja perustettiin
paljon. Eläinlääkäreillä oli runsaasti työtä. Heidän uutteruudellaan
oli tärkeät seuraukset.
Hevosten hoito ja majoitus ei ollut aina moitteetonta. Usein käännyin
armeijan ylikomentojen puoleen ja vaadin hevosten hoidossa suurempaa
huolta ja rakkautta.
Vaatetuksen uusiminen, talvivaatteiden ja villavaatekappaleiden sekä
kaivantojen seinäverhouksen hankkiminen synnytti sangen ankaraa
kahnausta. Minun täytyi puuttua tarmokkaasti asiaan.
Lomalle alettiin laskea, heti kun se oli vähänkin mahdollista. Tämä
edistyi tasaisesti sikäli kuin rautateidenkin tila parani.
Kirje- ja sanomalehtilähetysten nopeuden otin erityisen tutkimuksen
alaiseksi. Minulle oli tärkeätä saada yhteys sotamiehen ja kodin
välillä niin läheiseksi kuin suinkin. Saatoinkin auttaa asiaa.
Kenttäpostilla oli sodan puhjetessa edessään pulma, jota oli mahdoton
ratkaista. Siltä puuttui voimavaunuja. Kenttäpostimestari Domizlaffin
johdolla se saatiin sangen nopeaan järjestetyksi ja tyydytti suuriakin
vaatimuksia.
Rintaman taa ja suurempiin kaupunkeihin perustettiin sotilaskoteja,
joskus upseerikotejakin. Minun mielipiteeni oli, ettei tässä voitu
hevillä liikoja tehdä. Itärintamalla sotamieskodit täyttivät kipeän
tarpeen. Siitä on todistuksena se, että niissä käytiin niin ahkeraan
Kotimaa auttoi minua tehokkaasti, naiset, jotka lähtivät
sotilaskoteihin, tekivät hyvän työn.
Suureksi ilokseni tuttavat pastori Hoppen kautta tarjosivat
keuraalisotamarsalkalle ja minulle joukkoja varten kirjallisuusvaunuja.
Henkisen ravinnon hankkiminen joukoille oli meille rakas tehtävä.
Suostuimme tarjoukseen sen vuoksi ilolla. Pastori Hoppe hoiti
edelleenkin asiaa ja edisti sitä tarmokkaasti. Syntymäpäivänäni 1917
hän toi minulle melkoisen lahjan samaan tarkoitukseen käytettäväksi
lausuen nämä syvään vakaumukseen perustuvat sanat: "Henki hankkii aseet
ja voiton." Toivon, että kirjallisuusvaunut ovat joukkoja hyödyttäneet.
Tietysti ne eivät voineet kokonaan tyydyttää joukkojen lukutarvetta.
Syntyi paljon kenttäkirjakauppoja. Niiden oikeudet oli annettu
Stilke-toiminimelle, jonka piti työskennellä yhdessä muiden toiminimien
kanssa. Se palveli armeijaa hyvin. Kenttäkirjakaupat pitivät kaupan
kaikkien puolueiden sanomalehtiä.
Armeijat julkaisivat omia armeijanlehtiään; minä autoin niitä uutisten
saannissa.
Konserttien, teatteri-esitysten ja eläväin kuvain näytäntöjen
toimeenpano oli armeijain huolena, me edistimme sitäkin. Suunnattomani
ponnistusten jälkeen, joita itärintaman ylipäällikön oli täytynyt
joukoilta vaatia, oli minulle rakas tehtävä nyt pitää niistä niin hyvää
huolta kuin suinkin taisimme. Apulaiseni ovat minua tässäkin erittäin
tehokkaasti tukeneet.
Joukkojen jokapäiväistä sotapalveluselämääkään ei laiminlyöty. Opetusta
edistettiin, mikäli se oli mahdollista, vaikkei perustettukaan kouluja
samassa määrin kuin lännessä jo siihen aikaan perustettiin.
Niemenin linnoituksia, Grodnoa ja Kownoa, vahvistettiin, Libauta
niinikään. Entisiä raja-asemia pidettiin kunnossa. Niiden piti olla
selkänojana. Sen suurempiin töihin eivät työvoimat riittäneet.
Ne tehtävät, joita huolenpito armeijoista minulle välittömästi tuotti,
laajenivat sangen oleellisesti niiden vaatimusten johdosta, joita
armeijalla ja kotimaalla oli vallattuun alueeseen nähden sekä niiden
velvollisuuksien kautta, joita huolenpito sen väestöstä tuotti.
Mielelläni ryhdyinkin näihin minulle monessa suhteessa uusiin töihin ja
päätin vahvasti saada aikaan jotain kokonaista.