Idän armeijat jäivät suurten sotatoimien päättyessä oloihin, jotka
olivat joka suhteessa keskeneräiset. Samoin kaipasivat sodan kestäessä
miehittämäimme maiden olot järjestämistä.
Ollaksemme miehitetyllä alueella ja lähempänä armeijoja lähdimme
lokakuun lopussa Kownoon.
Kenraalisotamarsalkka, yleisesikunnan herrat ja minä asetuimme asumaan
kahteen huvilaan, jotka olivat herra Tillmannsin omaisuutta,
saksalaisen, jonka sukunimellä oli Venäjän saksalaisten keskuudessa
hyvä kaiku. Kenraalisotamarsalkka, eversti Hoffmann ja minä asuimme
kaikki toisessa huvilassa. Siinä söi myös suppeampi esikunta. Olen
tässä talossa viettänyt monet hetket, se on kiintynyt syvään muistooni.
Yleisesikunnan virkahuoneet olivat sotilashallinnon rakennuksessa.
Kuvaavia Venäjän silloiselle kulttuurille olivat tsaarin, tsaarittaren
ja suuriruhtinaallisen perintöruhtinaan 50-pfennigin kuvat. Huoneet
olivat suuret, tarkoitukseemme soveliaat ja seuraavana talvena voitiin
niitä hyvin lämmittää.
Kowno mataline vähäpätöisine puutaloineen ja verraten leveine katuineen
on venäläisen kaupungin perikuva. Kukkuloilta, jotka sulkevat kaupungin
ahtaaseen piiriinsä, on mieltäkiinnittävä näköala yli kaupungin ja
Niemenin ja Wilijan yhtymäkohdan. Niemenin tuolla puolen on vanhan
saksalaisen ritarikuntalinnan torni merkkinä saksalaisesta
kulttuurityöstä idässä ja lähellä sitä eräs ranskalaisten
maailmanvaltasuunnitelmain muistomerkki, se kukkula, jolta Napoleon
v. 1812 katseli suuren armeijan kulkua joen yli.
Valtavia historiallisia vaikutelmia tulvi mieleeni:
Kulttuurityön, jota saksalaiset olivat monen vuosisadan kuluessa noissa
maissa tehneet, päätin aloittaa vallatuilla alueilla uudestaan.
Itsestään ei tämä kirjava sekaväestö kykene kulttuuria luomaan, omiin
oloihinsa jätettynä se joutuu puolalaisuuden saaliiksi.
Olin ylpeä siitä, että me perisaksalaisen heikkouden aikain ja
katkerimman hädän aikain jälkeen enemmän kuin sata vuotta takaperin
olimme päältämme luoneet muukalaisen ikeen. Sama Saksa, joka oli ollut
laho ja jonka Napoleon oli iskenyt palasiksi mutta jonka suuret miehet
sitten olivat liittäneet yhteen, sama Saksa piti nyt voitokkaasti
puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan ja oli saavuttanut loistavaa
menestystä. Minä toivoin sen voittavan. Toisin ei voinut käydä. Saksan
kansa oli jo kokenut liian ankaria aikoja antautuakseen vielä kerran
niin kamalaan kohtaloon. Niiden miesten, jotka Saksaa johtivat, ei
muuta tarvinnut kuin ottaa käytäntöön sen kaikki voimat ja lietsoa sitä
pyhää tulta, joka -- niin luulin silloin -- paloi kaikkien saksalaisten
sydämessä.
Varman menestyksen onnellinen tulevaisuus näytti avautuvan isänmaalle.
Muuttomme kautta Lötzenistä Kownoon ei työ luonnollisestikaan
keskeytynyt päiväksikään. Tarpeelliset kaukopuhelinjohdot oli ajoissa
asetettu työhuoneisiin ja hankittu lisää kaikkein tärkeimpiä
huonekaluja. Ainoa keino oli ottaa ne toisista taloista, jotka väestö
oli jättänyt autioiksi. Tämä toimitettiin tietysti niin hyvässä
järjestyksessä kuin suinkin, mutta paljon sekaantui kuitenkin. Nämä
ovat valitettavia seikkoja, mutta ne johtuvat säälimättömästä pakosta.
Sotaa käyvää valtaa ei voida syyttää siitä enempää kuin yksityistä
sotamiestäkään. Olot ovat tahtoa voimallisemmat. Vieraan maan
yksityiselle asukkaalle on tietysti yhdentekevää, millä tavalla hän
omaisuutensa menettää. Hän ei käsitä sodan pakkoa ja sitten ollaan
hyvin kärkkäät syyttämään vihollista raakamaisesta sodankäynnistä.
Kownosta löysimme riittävästi huonekaluja; mutta kun myöhemmin muutimme
Brest-Litowskiin, tulimme tyhjiin parakkeihin. Tuotimme sen vuoksi
Kownosta osan huonekaluistamme, lisää saimme muualta. Sotahan on
karkeata ammattia.
Kaupungissa kävin usein evankelisessa jumalanpalveluksessa, joita
pastori Wessel piti entisessä oikeauskoisessa kirkossa, mahtavassa
rakennuksessa, joka näillä seuduilla edusti venäläistä pakkovaltaa.
Kuulin siellä vieraassa maassa ensikerran virtenä kauniin vanhan
laulun:
Ich hab' mich ergeben
mit Herz und mit Hand
Dir Land voll Lieb' und Leben
mein deutsches Vaterland.
Se liikutti minua syvästi. Tätä laulua olisi nyt sunnuntaisin
laulettava kaikissa kirkoissa ja jokaisen saksalaisen miehen tulisi
kätkeä se syvälle sydämeensä.