Taistelujen päätyttyä Arrasin pohjoispuolella toukokuussa oli
läntisellä rintamalla kesällä 1915 yleensä levollista. Syyskuun lopulla
alkoivat ententen valtavat hyökkäykset Loosin luona ja Champagnessa.
Idästä kutsutut joukot saapuivat juuri parhaiksi auttamaan
länsirintaman urheita, kestäviä puolustajia ja torjumaan suurta ja
vaarallista iskua.
Italialaiset olivat tehneet useita turhia hyökkäyksiä. Itävalta-Unkarin
armeija taisteli hyvin Italiaa vastaan; sehän olikin vanha
perivihollinen, kun taas Venäjää vastaan eivät mitkään kansalliset
vaistot nousseet.
Saksan ylin armeijanjohto ja Itävalta-Unkarin armeijan-ylikomento
olivat päättäneet nujertaa Serbian. Luonnollinen ristiriita Serbian
kanssa ja makedonialaisten painostus sai Bulgaarian julkisesti
rupeamaan meidän puolellemme; Varsovan valloitus oli siellä tehnyt
erikoisen syvän vaikutuksen. Bulgaaria tuotti meille Balkanilla 12:lla
voimakkaalla jalkaväkidivisioonallaan paikalla voimaintasauksen.
Kenraalisotamarsalkka v. Mackensen kulki lokakuun alussa Tonavan yli.
Serbian sotaretki saattoi meidät joulukuun alkuun mennessä lähelle
Kreikan rajaa. Varovaisuus Kreikan suhteen, joukkojen uupumus ja
selkäpuolisten yhteyksien tila ja ehkä vielä muutkin minulle
tuntemattomat valtiolliset ja sotilaalliset syyt estivät meitä
jatkamasta sotatoimia Salonikiin saakka, josta ensimmäiset
entente-joukot puuttuivat taisteluun. Salonikin valloitus olisi
tuottanut meille Balkanin niemimaalla suuren huojennuksen. Myöhempien
kokemuksieni nojalla täytyy minun kuitenkin todeta, ettemme siten
menettelemällä olisi länsirintamalle saaneet ainoatakaan
bulgaarialaista. Olisimme luultavasti saaneet Ranskaan ne
englantilaiset, ranskalaiset ja serbialaiset, jotka myöhemmin olivat
Makedonian rintamalla. Nämä näkökohdat jäivät edelleenkin määrääviksi.
Hyökkäys Salonikia vastaan jäi aina sivusotatoimeksi ja sitä on siltä
kannalta arvosteltava.
Itävalta-Unkarin joukot tunkeutuivat Montenegron kautta Albaniaan
Vojusalle saakka, jossa taisteluita kesti helmikuuhun saakka.
Itävalta-Unkarin sivustasuoja oli siirtynyt Tonavalta kauas Albanian
sisäosiin ja Kreikan rajalle saakka. Täällä olivat vartiona etupäässä
bulgaarialaiset joukot ei ainoastaan oman maansa puolesta, vaan myöskin
Itävalta-Unkarin ja meidän puolestamme.
Saksalaiset joukot vedettiin vähitellen suurimmaksi osaksi takaisin
Tonavalle. Itävalta-Unkarinkin voimia vapautui. Serbian armeija oli
kärsinyt perusteellisen tappion, jätteitä peräytyi Valonaan päin ja
Ranskan ja Englannin voimakkaissa käsissä niistä jälleen tuli
sotatekijä, jota bulgaarialainen sotamies pelkäsi. Ne siirrettiin
myöhemmin Salonikiin ja taistelivat siellä täysitehoisesti.
Entente huomasi välttämättömäksi vapauttaa toisilta sotanäyttämöiltä
voimia Makedoniaan. Se luopuikin Gallipolin yrityksen jatkamisesta,
joka saksalaisten miesten ja Välimeren divisioonan toiminnan johdosta
oli tullut sille maksamaan paljon. Retkikunta oli nyt joutunut liian
suureen vaaraan. Yhteys Turkin kanssa oli aikaan saatu, kun Serbia oli
voitettu ja Bulgaarian kanssa tehty liitto. Meidän ei enää tarvinnut
kuljettaa sotatarpeitamme salaa Romaanian kautta. Turkkia voitiin
välittömästi avustaa. Tammikuun 16:ntena avattiin rautatieyhteys
Konstantinopoliin. Tammikuun 8:ntena ja 9:ntenä ententen joukot olivat
lähteneet Gallipolin niemeltä.
Salmien sulkeminen oli nyt turvattu. Jos vihollisten laivastot olisivat
salmien avulla Mustaakin merta vallinneet, olisi Venäjälle voitu
hankkia sotatarpeita, joita se niin välttämättä tarvitsi. Idässä
olisivat taistelut silloin saaneet paljon ankaramman luonteen. Entente
olisi voinut käyttää hyväkseen Etelä-Venäjän ja Romaanian rikkaita
viljavarastoja ja taivuttaa tämän kuningaskunnan mielensä mukaiseksi jo
ennen kuin näin tapahtuikaan. Venäjän yhteys ulkomaailman kanssa
sotatarpeitten tuontia varten kulki siihen aikaan Siperian rataa
pitkin, Muurmanin rannikon kautta, johon Pietarista paraikaa
rakennettiin rautatietä, mutta joka ei vielä pitkään aikaan voinut
valmistua, ja kesällä Vienanmeren kautta. Liike Suomen kautta Ruotsiin
oli tärkeä, mutta sitä tietä ei voitu kuljettaa sotatarpeita. Ruotsilla
oli oikea käsitys puolueettoman vallan velvollisuuksista. Tämä esitys
osoittaa mitä epäämättömimmällä tavalla, kuinka tärkeät salmet ja
niiden mukana Turkki olivat itäiselle rintamalle ja samalla koko
asemallemme. Turkin aasianpuoleisilla alueilla sodankäynti oli
vaikeata. Turkki saattoi käyttää ainoastaan maayhteyksiään.
Uudenaikainen sota tarvitsee kuitenkin rautatie- ja laivayhteyksiä.
Kaukaasian rajalle rakennettava rautatie oli Angoran ja Sivasin välillä
vasta alulla. Bagdadin rata, jonka Taurus ja Amanus-vuoristot vielä
katkaisivat, ei ollut vielä likimainkaan ennättänyt Tigriille. Tunnelit
olivat keskeneräiset. Syyrian rautatie liittyi Bagdadin rataan Alepon
luona, siis erottavain vuorenharjanteiden tuolla puolen. Damaskon
eteläpuolella se vaihtui kapearaiteiseen Hedshasin rataan ja pieneen
rataan, joka vei Palestiinaan ja päättyi Berzebaan, Jerusalemin
eteläpuolelle. Rautatieoloja, jotka jo itsessään olivat näin huonot,
pahensi vielä se, että kuljetusmahdollisuudet sekä henkilökunnan että
kaluston puolesta olivat huonoimmat, mitä ajatella saattaa. Rautateiden
tuottama hyöty oli sangen pieni, suhteettoman pieni vaatimuksiin
verraten.
Koetettiin käyttää Eufratia ja Tigristä, vieläpä jonkinlaisella
menestykselläkin. Mutta kokonaiskuvaa tämä ei voinut muuttaa.
Saksalaiset kuorma-autokolonnat olivat apuna vaikeuksia vähentämässä.
Selkäpuolen yhteyksien vuoksi oli sodankäynti Vähässä Aasiassa,
Syyriassa ja Mesopotamiassa tuomittu tuloksiltaan huonoksi, kunnes
liikenneolot saataisiin parannetuiksi.
Turkin sotatoiminnan tehoa rajamaakunnissa rajoitti vielä se, että
Kaukaasian rajalla kurdit ja armeenialaiset, Mesopotamiassa ja
Syyriassa arabialaiset heimot aina Adenia myöten olivat turkkilaisille
vihamielisiä. Turkin politiikan suhtautuminen maan omiin alamaisiin on
aina ollut onneton. Turkkilaiset ovat vain ottaneet, eivät milloinkaan
antaneet. Nyt heidän täytyy tyytyä siihen, että nuo heimot ovat heidän
vastustajiaan. Kohtelemalla armeenialaisia niin anteeksi antamattomalla
tavalla Turkki riisti itseltään työvoiman, jota se niin välttämättä
tarvitsi muun muassa rautateiden rakennukseen ja maanviljelykseen.
Turkkilaisten yritys nostattaa Tripolis ja Benghasi pyhään sotaan
menestyi vain osittain. Sukelluslaivamme kuljettivat sinne aseita ja
ylläpitivät jonkinlaista yhteyttä noiden maiden ja Turkin kanssa.
Suezin kanavaa vastaan tammikuussa ja helmikuussa 1915 kohdistettu
yritys oli kärsinyt haaksirikon. Menestystä olisi sillä voinut olla
vain siinä tapauksessa, että senussit olisivat samaan aikaan lännestä
hyökänneet Egyptiin ja egyptiläiset nousseet kapinaan. Mutta nämä
olivat tuulentupia; englantilainen ylivalta on luja niissä maissa,
joissa se on päässyt voimaan.
Eufratin ja Tigriin suistamossa Englanti, meri tukenaan, eteni
asteettain Bagdadia kohti. Turkin puolelta oli tätä ollut mahdoton
estää. Joulukuussa 1915 taisteltiin jälleen Kut-el-Amaran seuduilla
Bagdadin alapuolella; englantilainen sotaretkikunta oli saapunut
arveluttavan lähelle sitä.
Kaukaasian rajalla Turkin armeija oli lyöty talvella 1914-15. Se oli
tämän jälkeen odottavalla kannalla. Siitä huolimatta se herkeämättä
menetti sangen paljon väkeä varsinkin pilkkukuumeen ja pakkasen
johdosta.
Sinain niemimaan ja Mesopotamian tapaukset eivät suoranaisesti
vaikuttaneet itärintamaan. Suezin yritystä seurattiin suurella
mielenkiinnolla ja suurilla toiveilla. Selkäpuolisten yhteyksien
vaikeudet, jotka olen lyhyesti kuvannut, eivät silloin vielä olleet
minulle koko laajuudessaan tunnetut. Näin varsinkin Bagdadin radan
melkoista edullisemmassa valossa ja edistyneempänä kuin se todenteolla
oli. Olisiko täällä ollut mahdollista saada enemmän aikaan, sitä en voi
päättää.
Kaukaasian rintaman taistelut eivät meille Venäjään nähden tuottaneet
sitä lievennystä, jota olin aikoinani toivonut.
Laajain alueiden valtauksesta idässä, Balkanin niemimaan avauksesta ja
yhteyden aikaansaamisesta Turkin kanssa oli seurauksena, että
sotataloudellinen asemamme melkoisesti parani, ja Romaaniakin oli nyt
auliimpi myymään, kun se ei voinut muuanne luovuttaa varastajaan. Vuosi
1915 merkitsi meille plussia. Seuraavan vuoden varalle keräsimme
voimia, emme kuitenkaan ottaneet irti kotimaastamme likimainkaan
kaikkea, mitä olisimme voineet ja olisi tarpeen ollut. Vihollistemme
varustelut jatkuivat.
Englantilaiset Kitchenerin-armeijat lujittuivat. Niistä oli jo suurin
osa saapunut länsirintamalle. Englantilaisten rintama oli levinnyt
etelää kohti ja huojentanut Ranskan taakkaa. Englannissa muodostettiin
yhä uusia divisioonia. Pestauksen sijaan alkoi väenotto. Tammikuussa
1916 hyväksyttiin parlamentissa englantilainen asevelvollisuuslaki.
Englantikin asettui silloin viimeisenä valtana Euroopassa yleisen
asevelvollisuuden kannalle, joka onkin sodan pakon mukainen ja sen
siveellisen vaatimuksen kanssa sopusoinnussa, että jokaisen
asekuntoisen miehen on ase kädessä palveltava valtiota. Englanti ei
ulottanut lakia Irlantiin. Se on kuvaavaa.
Ranskan armeija oli pysynyt entisen vahvuisena, Serbian armeija
uusittiin. Venäjä alkoi tappioittensa vaikutuksesta ammentaa syvältä
melkoisia ihmisvarojaan.
Ranskan, Englannin, Japanin ja Amerikan teollisuuden mobilisatio oli
ratkaisevasti edistynyt.
Valtavia taisteluja oli v. 1916 ehdottomasti odotettavissa. Näissä
maailmanhistoriallisten tapausten suurissa kehyksissä väistyvät
itärintaman ylipäällikön toimipiirin tapaukset syrjään oltuaan
marraskuusta 1914 koko sodan oleellisena, usein ratkaisevanakin osana.
Meidän tuli nyt tehdä enemmän hiljaista työtä.