Niemenin-armeijan taistelut heinäkuussa ja elokuussa olivat tähän
saakka vain sikäli olleet välittömässä yhteydessä suurien sotatoimien
kanssa, mikäli ne vetivät puoleensa vihollisvoimia. 10:nnen armeijan
ja Niemenin-armeijan sisemmät siivet olivat luonnollisestikin
taktillisessa yhdysvaikutuksessa keskenään Niemenin luona.
Ryhdyttäessä Kownoa vastaan hyökkäämään tämä yhdysvaikutus kävi yhä
läheisemmäksi ja johti linnoituksen valloituksessa taisteluun samalla
tappotantereella, jonka jälkeen se jälleen löyhtyi. Nyt piti
sotatoimien yhteisvaikutuksen astua jyrkästi etualalle.
Kenraali Otto v. Below johti sotaa eristetyllä sotanäyttämöllä ja oli
sen vuoksi toimissaan itsenäisempi kuin muut armeijan-ylipäälliköt,
jotka taistelivat ahtaammissa kehyksissä. Saatoimme taistelun johtoon
nähden tyytyä yleisiin ohjeisiin.
Niemenin-armeija oli heinäkuun puoliväliin saakka puolustanut Dubissan
linjaa aina Schaulenin lounaispuolelle saakka sekä pitänyt hallussaan
Wentaa ja Windauta aina Hasenpotin tasalle ja kauemmaksi rannikolle
saakka. Sotatoimien alkamiseksi sai kenraali v. Below käskyn kiertäen
käydä Schaulenin luona olevan voimallisen vihollisen kimppuun ja
vasemman siipensä Riian suuntaa kohti suojaten edetä Niemenin
pohjoispuolella itää kohti. Tämä sotatoimi oli erikoisen hyvissä
käsissä. Kenraali v. Below, jota jo rauhan aikana pidettiin erikoisen
kyvykkäänä upseerina ja itsenäisenä luonteena, oli Tannenbergiu
taistelussa osoittanut selvää käsitystä johtajan toimessa ja
Masurinjärvien taistelussa kunnostautunut tarkoituksenmukaisilla
toimillaan. Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg piti aivan erikoisessa
arvossa hänen suoraa ja miehuullista luonnettaan ja ehdottikin hänet
marraskuussa Hänen Majesteetilleen 8:nnen armeijan ylipäälliköksi,
vaikka hän virkavuosiinsa nähden oli nuorimpia komentavia kenraaleja.
Kenraali v. Below on osoittautunut täydelleen sen luottamuksen
arvoiseksi, jota ylin sotaherra häntä kohtaan tunsi. Hänen
esikunnanpäällikkönsä, kenraali v. Böckmann, oli ollut yleisesikunnassa
kauan, sodassa hän oli kunnostautunut joukkojen johtajana ja hänellä
oli hyvän armeijanjohtajan ominaisuudet. Molemmat miehet työskentelivät
yhdessä täydessä sopusoinnussa. Päämajassa Lötzenissä saatoimme olla
vakuutetut siitä, että Niemenin pohjoispuolisilla sotatoimilla todella
saataisiin aikaan, mitä sinne viedyillä voimilla oli mahdollinen
aikaansaada.
Niemenin-armeijan selkäpuolen yhteys oli vaikea. Täysiraiteiset radat
päättyivät Tilsitin koillispuolella Laugzargeniin ja Memeliin.
Niemeniä, joka kyllä soveltui laivaliikkeeseen, saattoi oikea
armeijansiipi selkäpuolisiin yhteyksiinsä käyttää, mutta se oli niin
perkaamaton, ettei siihen ollut luottamista. Yritys kuljettaa kerran
niemeniläisillä veneillä joukkoja jokea ylöspäin oikean siiven
välttämättömäksi käyneeseen vahvistukseen epäonnistui. Hinattavat
alusjonot tarttuivat Venäjän puolella hiekkasärkille.
Libauta voitiin vain suurimmalla varovaisuudella käyttää
muonitussatamana. Venäjän laivasto ja englantilaiset vedenalaiset
veneet vallitsivat silloin vielä Itämeren itäosaa. Olimme kuitenkin
käsillä olevalla kalustolla voineet panna toimeen heikon junaliikkeen
Libausta itää kohti vievällä radalla. Jo varhain olimme ryhtyneet
rakentamaan kenttärataa Laugzargenin--Tauroggenin--Kjelmyn linjalle;
työvoimain puutteen vuoksi se edistyi kuitenkin vain hitaasti. Kun
suuren sotaliikkeen suunnitelmat alkoivat saada varman muodon, täytyi
ryhtyä ajattelemaan rautatieverkon täydentämistä suuremmassa
mittakaavassa. Lyhin yhteys venäläisille radoille kulki Memelistä
Prekulniin Libaun itäpuolelle. Tämän välin rakentamiseen
ryhdyttiin, mutta myöhemmin se oli jälleen heitettävä kesken, kun
itärintaman ylipäällikön täytyi luovuttaa rautatietyöväkeä
Willenbergin--Ostrolenkan radan rakennukseen. Heinäkuun alussa
valmistui rata Prekulniin. Sillä oli suunnattoman suuri arvo, vaikka
sen liikenne vielä olikin monessa suhteessa puutteellinen.
Libaun--Mosheikin rata naulattiin nyt uudestaan. Myöhemmin Koschedaryn
kautta Kownon itäpuolella yhdytimme Liettuan rautatieverkon.
Vihdoin aloimme rakentaa Schaulenin kaakkoispuolelle vievää
Tauroggenin-Radsiwilishkin rataa. Tämän radan puisesta sillasta
Dubissan yli oli tuleva taideteos.
Heinäkuun puolivälissä päättyi Niemenin-armeijan ryhmitys jo kesäkuussa
lähetettyjen apujoukkojen saavuttua perille. Ylikomentoon koski sangen
raskaasti, ettei se hyökkäykseen Narewia vastaan saanut kaikkia
joukkoja, jotka se oli toivonut saavansa. Siitä huolimatta se piti
kiinni sotatoimen periaatteesta. Dubissan se Kjelmyyn saakka jätti vain
heikkojen joukkojen huostaan. Kjelmyn ja Schaulenin välille koottiin
reserviosasto hyökkäysryhmäksi. Sitten seurasi Windaun vartta alaspäin
taas heikko linja, johon Libauhun vievän radan pohjoispuolella liittyi
vahva ryhmä. Täällä seisoi kahdesta kolmeen jalkaväkidivisioonaa ja
yhtä monta ratsuväkidivisioonaa.
Heinäk. 14:ntenä, Prassnyshin juuri kukistuttua Pohjois-Puolassa ja
venäläisen kauempana etelässä vielä ollessa Veikselin länsipuolella ja
Lublinin--Cholmin eteläpuolella, kulki kenraali v. Below Vindaun yli
kiertääkseen etenemällä pohjoiseen Mitaun suuntaan Schaulenin luona
olevat vahvat venäläiset sotavoimat ja antaakseen I reserviosaston
ahdistaa niitä ankarasti kaakosta, samalla kuin heikko keskusta pysyisi
paikoillaan. Dubissan luona tuli armeijan oikean siiven toistaiseksi
odottaa ja vasta sotatoimien edistyessä lähteä liikkeelle.
Venäläinen ei ilmeisestikään ollut odottanut hyökkäystä eikä myöskään
huomannut sen ulottuvaisuutta pohjoista kohti. Se hyökkäsi Okmjanyn
suuntaan keskustassa etenevää 6:tta reservidivisioonaa vastaan ja
pakotti sen väistymään länttä kohti. Venäläisen oikea sivusta oli
kuitenkin niin uhattu, ettei vihollinen voinut menestystään käyttää.
Vasemman siiven jalkaväkidivisioonat löivät jo 17 p:nä venäläisen
Autzin luona, mutta antoivat sitten 6:nnelle reservidivisioonalle
sattuneiden tapausten vetää itseään etelää kohti; kiertoliike menetti
täten tehoaan. Herkeämättömissä taisteluissa, jotka venyivät heinäk.
23:nteen päivään saakka ja joista on käytetty "Schaulenin taistelun"
nimeä, työnnettiin 5:s venäläinen armeija Schaulenin taa Ponjewjeshiin.
Se pääsi osittain pakoon, sen selän taa päässeeltä saksalaiselta
ratsuväeltä kun puuttui tehoisia ampuma-aseita. Jo heinäk. 29:ntenä
valtasimme Ponjewjeshin. Vasemmalla sivustalla ratsuväki retkeili aina
Riianlahdelle saakka ja liittyi jalkaväkeen sen ahdistaessa Mitauta,
joka elok. 1 p:nä valloitettiin. Kauempana etelässä kuljettiin Dubissan
poikki ja edettiin heinäk. 29 p:ään mennessä Kownon--Ponjewjeshin
linjalle saakka.
Selkäpuolen yhteyttä oli jälleen vahvistettava ja joukoille hankittava
ampumatarpeita. 12:s ja 8:s armeija olivat saaneet suuret määrät
kolonnia, joita sen vuoksi Niemenin-armeijalta puuttui. Sen eteneminen
kävi nyt hitaammin. Samana päivänä, jona Kowno valloitettiin, se oli
Swjentan ja Jaran rannalla. Tähän se jäi pitkäksi aikaa vasemman siiven
edetessä edelleen Väinäjokea kohti. Riian eteläpuolella venäläinen piti
hallussaan suuren siltavarustuksen, josta meille tuli pitkäksi ajaksi
vaaran aihe. Sen sijaan saavuttiin syyskuun alkupäivinä Väinäjoelle
Ykskyllin ja Friedrichstadtin välillä ja täällä oleva vihollinen
työnnettiin joen toiselle rannalle.
Venäläinen oli sillä välin vahvistanut voimiaan. Niemenin-armeijan
heikot voimat oli jaettu sangen laajoille aloille, joten ne
toistaiseksi eivät voineet omin neuvoin enää edetä. Se ylläpiti
tuntumusta 10:nnen armeijan vasemman siiven kanssa, kun tämä Kownon
valloituksen jälkeen puolimatkassa Wilnoon jälleen tapasi voimallisen
vihollisen.
Laivaston yrityksellä Riianlahdessa elok. 8:ntena ei maasotatoimiin
ollut mitään vaikutusta.
Niemenin-armeijan nopea eteneminen osoittaa, että olisi ollut
mahdollista saada aikaan vielä enemmän, jos armeija olisi ollut
suurempi ja varsinkin paremmin varustettu kolonnilla.