Nowo Georgiewskin valloitus ei välittömästi vaikuttanut sotatointen
jatkamiseen. Se oli itsenäinen toimi itää kohti tunkeutuvain armeijain
selkäpuolella. Kenraali v. Beseler, Antwerpenin valloittaja, ja hänen
erinomaisen tarmokas esikunnanpäällikkönsä, eversti v. Sauberzweig,
olivat takeena siitä, että jokainen niin sanotun piirityksen ajatus
monine mutkineen hylättiin. Jo paljas saarroskin olisi saanut Nowo
Georgiewskin kukistumaan. Linnoituksen sotavarusväki, jonka luku nousi
80,000 mieheen, ei voinut kauan puoliaan pitää. Hämmästyttävää on, että
suuriruhtinas oli päästänyt asiat tälle kannalle, vaikka myöhemmin
Brest-Litowsk ja Grodno hylättiin. Hänen täytyi itselleen myöntää,
ettei linnoitus voinut puolustautua ja etteivät varustukset todellakaan
olleet siinä kunnossa, että ne saattoivat kestää ankaraa pystytulta.
Kenraali v. Beseler päätti tehdä hyökkäyksen koillisen puolella olevia
linnakkeita vastaan; Mlawan--Zjechanowin--Nasjelskin rautatie, joka oli
hyvissä ajoin kuntoon saatu, viittasi siihen suuntaan. Ennen kaikkea
oli tärkeätä, että rautatietä tuodun tykistön paikoilleen ajamista
varten ja ammuksien toimittamista varten oli lyhyet maantiet, jotta
päästiin tuhlaamasta aikaa kenttä- ja nostoratain rakentamiseen.
Rintaman vahvuudella ei tässä ollut mitään merkitystä, runsaat järeät
ammukset takasivat hyökkäykselle kaikki edut. Tykistö ajettiin paikalle
heti kun rata oli Nasjelskiin saakka valmis.
Elok. 9:ntenä linnoituksen saarto oli päättynyt, tykistön sijoitus ja
ammuksien tuonti alkoi heti tämän jälkeen. Elokuun puolivälissä
patterit saattoivat aloittaa tulen. Sen vaikutus ei näyttänyt
riittävältä. Kuului nyt ääniä, jotka perästäpäin olivat viisaampia kuin
aikanaan, ettei nimittäin lyhennetystä hyökkäysmenetelmästä ollut
mihinkään; se mikä jossakin tapauksessa tehosi, ei toisessa käynyt
päinsä. Tämä horjuminen voitettiin pian. Koillisvarustukset
kukistettiin hellittämättömällä tulella ja valloitettiin rynnäköllä.
Sitten seurasi rynnäkkö koko Veikselin pohjoispuolista rintamaa
vastaan. Joukkomme, johon pääasiassa kuului vain nosto- ja
maanpuolustusväkeä, kävivät lujasti toimeen; elok. 19:ntenä Nowo
Georgiewsk antautui.
Hänen Majesteettinsa keisari kävi heti sen jälkeen tarkastamassa
linnoitusta ja kiitti joukkoja. Kenraalisotamarsalkka ja minä olimme
saaneet käskyn tulla mukaan. Saatoin omin silmin todeta sekä järeän
tykistön tuhoisat vaikutukset että varustusten huonon rakenteen.
Vapaaksi joutuneet joukot lähetettiin nyt ylimmän armeijanjohdon
suostumuksella 10:nteen armeijaan, joka siten valitettavasti vasta
kovin myöhään sai kaivatun vahvistuksen. Järeimmät patterit oli
lähetettävä Grodnoa vastaan. Kowno oli sillä välin jo kukistunut.
Puolan venäläinen kenraalikuvernöörikunta oli elokuun lopulla kokonaan
liittolaisten käsissä. Saksa ja Itävalta-Unkari jakoivat keskenään sen
hallinnon, kuten jo tähänkin saakka. Veikselin länsipuolella oli
Pilitza rajana, sen itäpuolella raja kulki likimain Wjepshin alajuoksua
pitkin. Näin syntyivät saksalainen Varsovan kenraalikuvernöörikunta,
joka annettiin kenraali v. Beselerille, ja itävalta-unkarilainen
Lublinin sotilaslääni. Jaosta koitui vahinkoa liittolaisten yhteisille
eduille: paljon kiireellisiä välttämättömiä toimenpiteitä jäi sen
johdosta toteuttamatta.
Itäisen rintaman ylipäällikkö oli v:n 1914 syksystä hoitanut Puolan
vallattujen osien hallintoa. Hän luovutti sen nyt kenraali v.
Beselerille ja sai sen sijaan koillisessa ylenmäärin runsaasti
hallintohuolia. Nowo Georgiewsk on ehkä viimeinen saarrokseen
saatettuna valloitettu rengaslinnoitus. Ei siksi, että minä uskoisin
aseittenriisumiseen. Sen harhaluulon oikean arvon maailma on piankin
kokeva. Ihmiskunta ei koskaan pääse niin pitkälle, niin surulliselta
kuin tämä voikin tuntua. Mutta rengaslinnoituksen aika on ollut ja
mennyt. Se ei voi millään tavalla kilpailla uudenaikaisen tykistön ja
sen suunnattomien ammusmääräin kanssa, vaan on tuomittu häviämään.
Maalinnoitukset ovat edelleenkin tarpeen, mutta ne saavat enemmän
laajain rajavarustusten luonteen.