9:s armeija oli viettänyt levon aikoja. Maaliskuun alussa se luuli
voivansa saavuttaa menestystä Pilitzan pohjoispuolella ja teki
monenlaisten kahnausten haitatessa paikallisia hyökkäyksiä; pian sen
kuitenkin täytyi niistä luopua.
Ylimmän armeijanjohdon ohjeiden mukaan sen piti nyt tehdä hyökkäys
Skiernjewitzen luona. Olimme saaneet kaasua ja luulimme sitä
käyttämällä saavamme suuren taktillisen menestyksen, venäläisten
varustukset kaasuja vastaan kun olivat vielä keskeneräiset. Saatoimme
lisäksi toivoa, että 10:s armeija Suwalkin itäpuolella hyökkäyksellä
voisi saavuttaa paikallisia etuja. Annettiin senmukaiset käskyt.
9:nnen armeijan kaasuhyökkäys, joka tapahtui toukok. 2:sena, ei
onnistunut. Tuuli oli suotuisa, mutta joukkojen johto ei ollut oikea.
Kaasu kulki, kuten oli tarkoitettukin, mutta joukot luulivat, ettei
vihollinen enää saisi osoittaa elonmerkkejä. Kun se kuitenkin
paikoitellen yhä ampui eikä omakaan tykistö tahtonut ruveta tehoamaan,
niin ei jalkaväki hyökännyt. Se otaksui, ettei kaasu ollutkaan
vaikuttanut. 9:nnellä armeijalla oli kaasunkäytössä huono onni. Kun se
myöhemmin, ei enää tämän suuren tilanteen kehyksissä, samalla paikalla
uudisti kaasuhyökkäyksen, kääntyikin tuuli. Riveistämme poistui kovin
paljon kaasusairaita. Kaasu ei joukoissa saavuttanut suosiota.
Laitosten paikoilleen asettaminen kesti liian kauan ja tuulen
odotteleminen juoksuhaudoissa täysin kaasusäiliöin oli upseereille ja
sotamiehille vastenmielistä.
10:nnen armeijan hyökkäyksellä Suwalkin luona oli taktillista
menestystä.
Hyödyttivätkö nämä hyökkäykset todella suurta sotatointa, sitä en
tiedä, mutta kun ne olivat taktillisesti oikeat, näyttivät ne
oikeutetuilta. Tehokkaammin olisi kenraali v. Mackensenin yritystä
voitu tukea, jos olisimme itse päässeet vapaasti liikkumaan vihollista
vastaan. Tämä oli mahdotonta 9:nnen armeijan, Gallwitzin armeijaosan ja
10:nnen armeijan rintamilla, ainoastaan Niemenin pohjoispuolella
Liettuaan ja Kuurinmaalle käsin se kävi päinsä. Olimme maaliskuun
lopulla ja huhtikuun alussa saaneet lännestä 3:nnen ja baierilaisen
ratsuväkidivisioonan ja purkaneet ne Gumbinnenin luona junasta, koska
10:nnen armeijan vasen siipi yhä vielä oli melkoisen heikko. Näiden
molempain divisioonain ja 6:nnen ratsuväkidivisioonan, joka jo oli
Pregelin pohjoispuolella, piti huhtikuun lopulla ratsastaa Liettuaan ja
Kuurinmaalle, 6:nnen, 36:nnen ja 78:nnen reservidivisioonan tukemina.
Ratsuväkidivisioonat oli tätä sotaretkeä varten sangen huolellisesti
varustettu. Johto uskottiin täällä kenraali v. Lauensteinille.
Huhtik. 27:ntenä alkoi Liettuan ja Kuurinmaan retki.
Itäisen rintaman ylipäällikön määräämistä rintamaansijoitusasemista
kenraali v. Lauenstein lähti liikkeelle Schaulenia kohti kolmessa
kolonnassa:
oikeanpuolinen -- baieril. ja 3:s ratsuväkidivisioona
ja 36:s reservidivisioona -- Jurborgin kautta,
keskimmäinen -- 78:s reservidivisioona -- Tauroggenin
suurta viertotietä,
vasemmanpuolinen -- 6:s ratsuväkidivisioona ja 6:s
reservidivisioona -- Memelin seuduilta.
Jo 27 päivän illalla 3:s ratsuväkidivisioona oli heti
Tauroggenin--Kjelmyn viertotien kaakkoispuolella lähellä Skaudvilea,
kun taas baierilainen ratsuväkidivisioona oli ratsastanut Rossienya
kohti. 6:nnen ratsuväkidivisioonan täytyi heti rajan itäpuolella
tuimasti taistella, eikä se 27 p:nä päässyt kovinkaan kauas.
Vihollinen, jonka päävoimat maaliskuun lopulta saakka olivat olleet
liikkumatta paikallaan Tauroggenin koillispuolella, väisti Kjelmya
kohti ja pääsi pakoon, kun 3:s ratsuväkidivisioona ei käynytkään
kimppuun. Huhtik. 28 p:nä baierilainen ja 3:s ratsuväkidivisioona
olivat Kjelmyn seudulla ja idempänä ja 6:s Wornyssa. Kahdessa päivässä
oli edetty 75 kilom. 29 p:nä ratsuväkidivisioonat lähestyivät
Schaulenia ja Kurschanya. 30 p:nä Schaulen vallattiin, kun venäläiset
ensin olivat sytyttäneet sen palamaan. 6:s ja 3:s ratsuväkidivisioona
jatkoivat etenemistään Mitauta kohti, jonka edustalle 6:s
ratsuväkidivisioona saapui toukok. 3 p:nä. Se ei täällä enää voinut
murtaa vihollisen vastarintaa ja jäi aluksi Mitaun lounaispuolelle.
Myöhemmin se Mitaun--Moscheikin rataa pitkin väisti Windaun taa. 3:s
ratsuväkidivisioona seisautettiin piankin ja vietiin baierilaisen
divisioonan perässä. Molemmat retkeilivät nyt Schaulenista Beissagolan
kautta kaakkoiseen suuntaan Keidanya kohti. Siellä vihollisen
vastarinta kuitenkin vahvistui. Eteenpäin ponnistavan vihollisen edestä
ne nyt peräytyivät hitaasti Kjelmyn suuntaan Dubissan taa.
Jalkaväkidivisioonat saattoivat ylpeillä erinomaisista
marssisaavutuksista. 36:s reservidivisioona lähetettiin aliselle
Dubissalle suojaksi Kownoa vastaan, kun taas 78:s ja 6:s
reservidivisioona Schaulenin luona yhtyivät.
Rohkean yrityksen tarkoitus oli voitettu. Venäläinen vahvistui
ilmeisesti.
Nyt seurasi Dubissan luona sen suusta Kjelmyyn saakka, Schaulenin
ympäristössä ja sen luoteispuolella pitkillä rintamilla koko joukko
jännittäviä ja sekä johtoa että joukkoja väsyttäviä taisteluita, joita
kesti touko- ja kesäkuun. Meidän puolellamme taisteltiin paljon
pienemmillä voimilla milloin torjuen, milloin hyökäten, mutta
seurauksena oli, että me vähitellen sekä saavutuksiemme säilyttämiseksi
että vihollisen edelleen sitomiseksi siirsimme Niemenin pohjoispuolelle
vielä 9:nnen armeijan 8:nnen ratsuväkidivisioonan, 1:sen
reservidivisioonan ja 2:sen ratsuväkidivisioonan Gallwitzin
armeijaosasta ja 10:nnestä armeijasta Beckmannin heikon divisioonan.
Joukkomme täten vahvistuivat siihen määrään, että niiden täytyi saada
yhteinen armeijanylikomento lukuisine hallintoviranomaisineen;
kenraalikomento ei enää riittänyt. Kenraali Otto v. Belowista tuli
ylipäällikkö ja armeijan nimeksi annettiin "Niemenin-armeija".
Hänen sijaansa tuli kenraali v. Scholtzista 8:nnen armeijan päällikkö.
Dubissan linjaa puolustimme ankarin taisteluin. Sehaulenia emme voineet
ajan pitkään vallassamme pitää ja vain osa sikäläisistä runsaista ja
meille niin erinomaisen tärkeistä nahkavarastoista voitiin kuljettaa
pois.
Jo toukokuussa täytyi meidän luovuttaa kaupunki viholliselle takaisin,
mutta jäimme aivan sen eteläpuolelle. Ratsuväkemme oli Windaun varrella
Kurschanyn alapuolella aina Hasenpotin seudulle saakka, joskus
vihollinen murtautui sen läpi, mutta lopulta se sittenkin piti
jokilinjan hallussaan.
3:s ratsuväkibrigaadi oli toukok. 7 p:n illalla vallannut Libaun.
Tiesimme kyllä erinomaisesti, että siellä olevat venäläiset joukot
merkitsivät hyvin vähän, mutta emme tienneet, missä kunnossa
varustukset olivat. Sotasatamana Libau oli jo ennen sotaa lakannut
toimimasta. Sen laajat sotilaalliset satamalaitokset todistivat
tsaarinaikuisen Venäjän suurisuuntaisuutta kaikilla aloilla, jotka
koskivat valtakunnan mahtiasemaa. Kaupungissa oli tärkeitä
teollisuuslaitoksia, muun muassa väkälankatehdas, joka oli Venäjän
suurimpia. Everstiluutnantti Hoffmann ehdotti äkkiyllätystä. Minä
suostuin siihen. Sotajoukkoa meillä ei ollut paljoa. 3:s
ratsuväkibrigaadi, jota eversti v. der Schulenburg johti, pari-kolme
pataljoonaa ja muutama siellä jo olevain reservidivisioonain patteri
sai käskyn lähestyä kaupunkia idän puolelta, sillä välin kuin yksi
nostoväkipataljoona eteni etelästä käsin rannikkoa pitkin ja
torpedoveneet tekivät hyökkäyksen meren puolelta. Linnoitusta ei toden
takaa puolustettu. Varusväki räjähytti varustukset ilmaan,
rannikkotykit osoittautuivat kuviksi. Heikko varusväki, 1500 miestä,
antautui joukkojemme etelästä ja idästä tunkeutuessa kaupunkiin.
Libaun valloitus ei ollut mikään urotyö, josta maailmanhistoria
tulevaisuudessa puhuisi, mutta se oli onnistunut yritys, jota kaikki
mukana olleet mielellään muistelevat. Erittäin suuri arvo oli sillä
seikalla, että se tapahtui ilman tappioita; tämä oli sopusoinnussa
pyrkimyksieni kanssa saada vähillä tappioilla menestystä. Joukko voi
ylpeillä siitä, että se voi kestää suuria tappioita ja sen kautta
voittaa. Johtajan tulee ajatella toisin.