Kenraali v. Mackensen oli toukokuun 2:sen päivän aamuhetkinä hyvin
valmistetulla ja joukkojen loistavasti suorittamalla hyökkäyksellä
murtanut venäläisten rintaman Dunajecin keskijuoksulla. Seuraavina
päivinä valloitettiin venäläisten toinen ja kolmas linja. Venäläinen
lähti silloin Unkarista, peräytyen Karpaattien selänteen poikki
pohjoista kohti. Unkari vapautettiin ja Itävalta-Unkarin armeija tuli
nyt ratkaisevasti autetuksi. Olikin aika, sillä Italia yhtyi näinä
päivinä sotaan. Sen armeijaan kuului yli 600.000 miestä ilman niitä
lukuisia toisen linjan muodostuksia, joita ei käytetä välittömästi
taisteluun. Ententelle se oli valtava voimain lisäys.. Syyskuussa
Italian rintamajoukkojen koko miesluku oli jo noussut 900.000 mieheen.
Kenraali v. Mackensen tunki hellittämättä Sania ja Jaroslawia
kohti ja toukok. 15:ntenä rynnäköllä valloitti siltalinnakkeen.
Itävalta-unkarilaiset naapuriarmeijat tarrasivat molemmin puolin kiinni
eteenpäin tunkeutuviin saksalaisiin joukkoihin ja saksalainen
eteläarmeijakin kävi hyökkäämään ja eteni Stryjn yli pohjoista kohti.
Kesäkuun alussa Przemysl uudelleen valloitettiin venäläisiltä takaisin.
Veikselin latvaosan pohjoispuolella venäläinen jätti Nidan väistyäkseen
takaisin Veikseliä kohti. Kenraali v. Woyrsch saattoi toukokuun
puolivälissä vasenta siipeään paikallaan pitäen edetä Kielceen saakka.
Karpaattien ja Pilitzan välillä olevain venäläisten armeijain oli niin
ollen täytynyt luopua asemistaan ja ne olivat samalla kärsineet suuria
tappioita. Liittolaiset eivät kuitenkaan yleensä voineet muuta kuin
ajaa niitä takaa rintaman puolelta, vaikka ne kaikin tavoin
koettivatkin tehdä paikallisia kiertoliikkeitä ja varsinkin koettivat
päästä venäläisen Karpaattien-armeijan läntiseen siipeen käsiksi.
Itävalta-Unkarin armeija koetti Bukowinassa saada satimeen sen oikealla
siivellään, mutta tämä yritys raukesi tyhjiin. Voimat olivat
riittämättömät. Se päättyi lopulta peräytymiseen vihollisen
painostuksen vuoksi.
Vaikeat selkäpuolen yhteydet pakottivat aluksi pysäyttämään etenemisen
Sanille. Kesäkuun alussa vaikeudet oli saatu voitetuksi. Hyökkäystä
jatkettiin nyt. Saksalaisten joukkojen osalle tulivat aina vaikeimmat
taistelutehtävät. Kesäk. 22:sena valloitettiin Lemberg takaisin, pian
sen jälkeen otettiin Rawa Ruska väkirynnäköllä ja venäläinen
pakotettiin edelleen peräytymään Bugia kohti. Vihollinen peräytyi nyt
Veikselin vartta alaskinpäin Lublinia--Ivangorodia kohti.
Olimme tietysti Lötzenissä mitä suurimmalla jännityksellä seuranneet
Galitsian tapauksia ja luoneet itsellemme pysyvän kuvan, kuinka
voisimme edelleenkin tarmokkaasti tukea sotatoimia Venäjää vastaan.
Toistaiseksi olimme sitoneet voimamme. Venäläinen heikonsi kuitenkin
rintamaansa, varsinkin 9:nnen armeijan edessä. Länsi- ja Itä-Preussin
etelärajaltakin se vei joukkoja Galitsiaan. 10:nnen armeijan edessä
olevalta rintamalta se meidän Liettuaan hyökätessämme oli lähettänyt
sinne joukkoja. Vihollinen oli siis edessämme kaikkialla käynyt
ohuemmaksi. Mekin olimme jo ottaneet rintamastamme ja vähitellen
kaakkoisen rintaman sotatoimiin lähettäneet paljon joukkoja. Hiljalleen
saatoimme kuitenkin yhä vieläkin edetä. Rintaman suunnattoman pituuden
vuoksi oli joukkojen vähennyksellä kuitenkin lopulta rajansa. Asemat
olivat ainakin siten miehitettävät, että yksityinen sotamies voitiin
laskea lepäämään. Vasta kun ylin armeijanjohto kesäkuussa meille myönsi
muutamia äsken muodostettuja nostoväkirykmenttejä, saatoimme ruveta
varustamaan divisioonia omia hyökkäystoimiamme varten.
Venäläisten rintaman takaisintunkeminen Galitsiassa ei tuottanut sodan
ratkaisua, vaikka se olikin heille niin tuntuva isku. Venäläiset
peräytyivät taistellen niin kauas kuin me yhteyksiimme nähden saatoimme
seurata. He eivät vielä taistelleet venäläisellä alueella, omalla
pohjallaan, vaan saattoivat vielä luovuttaa paljon alaa,
ennenkuin siellä olivat. Lisäksi olivat meidän tappiomme näissä
rintamahyökkäyksissä melkoiset. Täytyi harkita, eivätkö muut sotatoimet
tarjoaisi parempia mahdollisuuksia. Gallwitzin armeijaosaan, josta
sillä välin oli muodostettu 12:s armeija, saatoimme ehkä koota 9 tai 10
divisioonaa hyökkäystä varten Narewin alijuoksua vastaan, mutta emme
siitä paljoakaan toivoneet. Saatoimme pitää varmana, että venäläinen
sopivassa tilaisuudessa tekisi vastarintaa ja sitten jälleen
peräytyisi, samoin kuin se oli tehnyt Galitsiassakin.
Teoreettisesti edullisemmalta näytti nytkin se sotatoimi,
jota talvitaistelun jälkeen olimme ajatelleet: eteneminen
Ossowjetzin--Grodnon, ehkä vielä Lomshankin linjalla. Semmoisella
marssilla olisi voinut olla ratkaiseva vaikutus. Se vei lyhintä tietä
Itä-Galitsiasta Veikselin ja Bugin välillä peräytyvän venäläisen
armeijan selkään. Tutkimme Ossowjetzin kahden puolen suot löytääksemme
ylimenopaikan, mutta tulos oli kielteinen, kuten odotettava oli.
Maanlaadun vuoksi oli ylimeno siellä mahdoton. Meidän täytyi ottaa
lukuun, että taktillisesti itsessään jo sangen vahva ja luultavasti
vahvoilla joukoilla puolustettukin linja Ossowjetz--Grodno tekisi
vakavaa vastarintaa. Ei ollut luultavaa, että siellä voittaisimme
vastarinnan ja muut vaikeudet. Minua suretti syvästi, etten voinut
semmoista hyökkäystä puoltaa, en edes ylimmän armeijanjohdon
tiedustellessa.
Pohjoisemmassa kaikki sotatoimet etääntyivät Grodnon kaakkoispuolella
olevasta ratkaisevasta kohdasta. Tämä epäkohta oli korvattava
nopeudella, varsinkin jos vihollisen peräytyminen muuttuisi entistä
nopeammaksi. Tässä tapauksessa tuli vihollisen sivustaan käydä kiinni
yhä enemmän ja enemmän Wilnon--Minskin suunnassa. Saksalaisten valtava
eteneminen Grodnon--Kownon välillä ei ollut riittävän tehokas, olisimme
joutuneet pussiin. Edullisemmalta näytti antaa 10:nnen armeijan vallata
Kowno lännestä samalla kuin Niemenin-armeija sen kiersi pohjoisen
puolelta. Kun tämä linnoitus, venäläisten Niemenin-puolustuksen
kulmakivi, kukistuisi, avautuisi samalla tie Wünoon ja Venäjän armeijan
päävoimain selkään. Sen täytyisi silloin tehdä valtava harppaus
taapäin. Jos Niemenin-armeija ja 10:s armeija ajoissa saisivat vähänkin
apua ja niille varustettaisiin runsaasti kolonnia ja kuormastoa, niin
oli toivottava, että tämän harppauksen sivustaan voitaisiin pohjoisesta
Wilnosta päin käydä siksi tehokkaasti, että kesäsotaretki 1915
päättyisi Venäjän sotavoimain ratkaisevalla heikontamisella. Tämä tulos
saavutettaisiin sitä helpommin, kuta enemmän sotatoimet Itä-Galitsiasta
siirtyisivät Bugin itäpuolella olevaan seutuun.
Tämän suunnitelman toteuttamista varten Niemenin-armeijaa vahvistettiin
41:sellä jalkaväkidivisioonalla, 76:nnella reservidivisioonalla ja
4:nnellä ratsuväkidivisioonalla, jotka otettiin 8:nnesta armeijasta.
Hyökkäys Kownon kimppuun oli käynyt yksinkertaisemmaksi sen johdosta,
että toukokuun puolivälissä, kun venäläiset olivat tehneet Kownon
länsipuolella olevista metsistä hyökkäysliikkeen Shakia kohti, meidän
linjamme oli näissä metsissä siirretty eteenpäin siksi kauas, että
saatoimme kuljettaa asemiin raskaimman tykistömme. Tämä venäläisten
hyökkäys oli ollut meille yllätys ja alussa se eteni rajaa kohden melko
kauas. Ei ollut mahdollista selvään nähdä, oliko sen määrä valmistaa
suurempaa hyökkäystä 10:nnen armeijan heikkoa pohjoista siipeä vastaan.
Tämän armeijan ylikomento kokosi nopeaan Wilkowishkiin kenraali
Beckmannin johtoon eri divisioonista osia, ja nämä joukot löivät sangen
pian vihollisen takaisin. Tunsimme jonkun verran huojennusta, kun asema
siellä taas laukesi jännityksestään. Kenraali Beckmann kulki myöhemmin
Niemenin poikki, jossa hänet alistettiin Niemenin-armeijanjohdon
alaiseksi.
Valmistuksien sotatoimia varten Kownoa vastaan piti alkaa, kun Hänen
Majesteettinsa kutsui kenraalisotamarsalkan ja minun heinäk. 1 p:ksi
Poseniin. Yleisesikunnan päällikön ehdotuksesta, kenraalisotamarsalkan
esityksen kuultuaan, keisari täällä päätti, että hyökkäyssotaa Puolassa
jatkettaisiin, varsinkin että 12:nnen armeijan tuli murtautua edessään
olevan vihollisen läpi ja tunkeutua Narewia kohti, jota vastoin 9:nnen
armeijan kenraali v. Woyrschin johdossa piti edetä Veikselille. Muutoin
liittoutuneiden armeijain piti jatkaa etenemistä Bugin ja Veikselin
välillä.
Ylin armeijanjohto luuli tällä sotatoimella vielä voivansa tuhota osan
Veikselin kaarteeseen yhä jääneestä Venäjän armeijasta. Minun täytyi
jättää ajatukseni sikseen, mutta minä toivoin, että minun haluamani
sotatoimi toteutettaisiin, kun kenraali v. Gallwitz olisi saapunut
Narewille ja ryhtynyt rintamankin puolelta vihollista ahdistamaan.
Näytti vielä silloinkin olevan sen toimeenpanemiseen riittävästi aikaa.
Linjaimme eteneminen Liettuassa ja Kuurinmaalla siellä jo olevain
joukkojemme toimesta saattoi olla tälle sotatoimelle suotuisa
valmistus. Tosin meidän täytyi luopua lähettämästä Kuurinmaalle toisia
joukkoja, jotka jo oli sinne määrätty ja joita olisi voitu käyttää
Kownon valloitukseen.