Veikselin kaarteessa Puolassa oli sillä välin jatkunut paikallisia
taisteluita. Epätietoista oli, missä määrin venäläisten huomiota niillä
kiinnitettiin. Yleensä ei tarvitse odottaa paljoakaan moisista
huomionpoisjohtamisista, niin kauan kuin vihollisen joukot ovat
luotettavat ja pitävät paikkansa. Vasta kun arveluttavien ilmiöiden
johdosta johto alkaa tuntea itsensä epävarmaksi, saavuttavat ne
merkitystä. Jos valehyökkäykset muodostuvat taktillisiksi
taistelutoimiksi, jotka saattavat johtaa suurempaan paikalliseen
menestykseen, on asian laita kuitenkin toinen.
Saadaksemme venäläiset uskomaan, että hyökkäystä aiottiin jatkaa,
aioimme tammikuun lopulla Bolimowin seuduilla tehdä 9:nnellä armeijalla
voimallisen hyökkäyksen. Ylin armeijanjohto oli sitä varten antanut
käytettäväksemme 18,000 ammusta, vieläpä kaasuammuksia. Kuvaavaa sen
ajan käsitykselle on, että tätä ammusmäärää pidettiin aivan erikoisen
suurena. Idässä meillä ei milloinkaan ollut ampumavarain puutetta,
meillä oli alati niin paljon kuin kuormasto liikuntosodassa saattoi
teiden huonouden vuoksi mukana kuljettaa, eikä asemasodassa silloin
vielä koottu suuria varastoja. Lännessä olot kuitenkin olivat toisin;
siellä oli tuntuva puute ampumatarpeista. Kaikki sotaakäyvät vallat
olivat yhtä väärin arvostelleet sekä voimallisesti kootun tykkitulen
vaikutuksen että ammusten kulutuksen.
Rintamaansijoitusosaston esimiehenä rauhan aikana huomautin alati,
kuinka välttämätöntä oli arvata ja lisätä rauhanaikaiset ammusvarastot
niin suuriksi, että ne riittivät siksi, kunnes liikekanta-hankinnat
alkoivat. En likimainkaan saanut tässä toimeen sitä, mikä näytti
tarpeelliselta. Ammuksista olisi tullut puute, vaikka minun ehdotukseni
olisi toteutettukin; kulutus oli niin valtava. Mutta me olisimme
aikaisemmin suoriutuneet pulasta ja olisimme ehkä ammusten
valmistukseen nähden päässeet etukynteen, sen sijaan että lopulta aina
jäimme takapajulle. Jo syksyllä 1914 everstiluutnantti Bauer puuttui
asiaan kiitettävällä tarmolla.
9:nnen armeijan hyökkäys Bolimowin luona tapahtui tammik. 31:senä.
Kaasuvaikutukseen sää oli liian kylmä; tätä ei silloin vielä tiedetty.
Ei muutoinkaan kaikki ollut niin kuin olisi suotavaa ollut. Saimme
parituhatta miestä vangiksi, mutta taktillinen menestys oli muutoin
vähäinen. Mutta venäläisiin tämä hyökkäys teki suuren vaikutuksen. Näin
saavutettiin toivottu strateeginen etu.
Helmikuun alussa alkoi neljän hyökkäykseen määrätyn armeijaosaston
rintamaansijoitus ja se sujui liukkaasti. Helmik. 6:ntena se päättyi.
Päämajan sijoitimme Insterburgiin. Ero Posenista ei ollut helppo.
Olimme siellä eläneet suurta aikaa, mutta herättihän Insterburgkin
meissä hyviä muistoja v:n 1914 syyskuulta.
Sotatoimia varten oli itäisen rintaman ylipäällikön käytettäväksi
vielä annettu 10:s armeijan-ylikomento, kenraali v. Eichorn,
esikunnanpäällikkö eversti Hell; 8:nnella armeijan-ylikomennolla oli
joukkoyhtymiä ollut liian paljon. Tämä uusi jako oli minulle
erittäin mieleen, sillä on helpompi toimia kahdella kuin yhdellä
armeijan-ylikomennolla; Puolan sotaretki oli sen minulle opettanut.
10:s armeija oli 8:nnen pohjoispuolella, niiden välinen raja kulki
likimain Darkehmenin kautta. 10:nnen armeijan kiertoryhmä,
johon vasemmalta oikealle lukien kuuluivat XXI armeijaosasto,
XXXIX ja XXXVIII reserviosasto, oli Ragnitin ja Insterburgin
pohjoispuolella olevain suurten metsäin välillä, sivusuojanaan 1:nen
ratsuväkidivisioona ja 5:s kaartin jalkaväkibrigaadi, tämän vieressä
Insterburgin suuren viertotien sivussa Königsbergin pääreservi, nyt
maanpuolustus-divisioona. Sitten seurasi Spirding-Seehen asti
hajallisessa järjestyksessä 3:s reservidivisioona, kolme
maanpuolustus-divisioonaa, seassa vahvasti nostoväkeä, ja 5:s
jalkaväkibrigaadi. Kenraali Litzmannin johtaman 8:nnen armeijan
hyökkäysryhmästä oli 2:nen jalkaväkidivisioona Johannisburgin
länsipuolella, XXXX reserviosasto siitä etelään rajalle saakka, 4:s
ratsuväkidivisioona sen taa ryhmittyneenä. Pitkin rajaa seisoi
nostoväkimuodostuksia. 8:nnen armeijan oikean siiven takana
Ortelsburgin luona XX armeijaosasto parhaillaan päätteli kuormastonsa
purkamista. Se tuli 9:nnestä armeijasta ja sen piti kenraali Litzmannin
hyökkäysryhmän takana marssia Lomshaa kohti ja Myschinjetzin kautta
tunnustella Narewin puolta. Muiden joukkojen liikkeellelähtö ja niiden
kuljetus Mlawan suuntaan oli käynnissä. Kenraali v. Gallwitzin piti
ottaa käsiinsä johto Veikselin ja Orshitzin välillä ja joukkonsa
koottuaan niinikään edetä etelää kohti. Kokemus oli osoittava, kuinka
kauas Pohjois-Puolaan hyökkäävät saksalaiset joukot pääsisivät.
Hyökkäys oli täällä 10:nnen ja 8:nnen armeijan päähyökkäyksen tueksi
paras apu ja paras shakkisiirto vihollisen vastahyökkäyksiä vastaan.
Talvitaistelu alkoi helmik. 7:ntenä. Kenraali Litzmann teki mainittuna
päivänä alun. 8:nnen ja 10:nnen armeijan muitten osien piti vasta
helmik. 8:ntena lähteä liikkeelle ja hyökätä. Sotatoimet voitiin
käskyillä määrätä vain pääpiirteissään. Armeijan-ylikomennoilla oli
mitä laajin toimivapaus. Kaikkien asianomaisten samat taktilliset
mielipiteet olivat menestyksen takeena. Itse taistelunkin aikana
itäisen rintaman ylikomentaja ryhtyi sitä varten vain muutamiin
harvoihin toimenpiteihin. Minun oli ajatteleminen sotatoimen jatkoa ja
sivustasuojaa.
Raskasta oli päättää ja lähettää armeija liikkeelle, siten kuin aikomus
oli. Talvi oli kylmä. Helmikuun 4:nnestä tai 5:nnestä päivästä alkaen
vallitsi harvinaisen ankara lumimyrsky, joka tuiskutti tiet ja
rautatiet umpeen ja aivan tavattomasti haittasi etenemistä sivulla
teistä. Usein vaihtelivat miehenkorkuiset kinokset ja paljaat
paikat, jotka olivat iljanteella. Pidimme kiinni alkuperäisistä
suunnitelmistamme. Venäläisillä oli vielä suurempia vaikeuksia
voitettavanaan. Heidän kuormastonsa joutui marssivan armeijan edelle.
Meidän joukkomme olivat talvisotaretkeä varten varustetut. Ajoneuvoilla
oli jalakset. Nämä osoittautuivat myöhemmin epäkäytännöllisiksi. Niitä
oli mahdoton käyttää teillä, joilla vain paikoitellen oli lunta.
Uskomatonta on, mitä miehet ja hevoset seuraavina päivinä saivat aikaan
ja pysyy mainetyönä kaikiksi ajoiksi. Marssikolonnain alkupäät
tunkeutuivat vaivalloisesti kinoksien läpi. Ajoneuvot juuttuivat
kiinni, kolonnat takertuivat ja venyivät yhä pitemmiksi. Jalkaväki
tunkeutui ajoneuvojen ja tykkien sivuitse ja koetti jälleen sulkea
jonot eteenkäsin. Tykkien ja ammusvaunujen eteen valjastettiin 10-12
hevosta. Täten ne tiet, joita pitkin edettiin, joutuivat vähitellen
pitkäveteisten joukkojonojen peittoon, joissa jalkaväki ponnisti
eteenpäin, mutta lomassa oli vain vähän tykkejä ja vielä vähemmän
ampumatarpeita. Yöksi tai taistelua varten joukot taas jonkun verran
sulkeutuivat. Muutaman päivän kuluttua sää muuttui, tiet kävivät
pohjattomiksi, teiden kahden puolen vielä jäässä olevalla maalla oli
alavilla paikoilla ja soilla vettä. Onni oli, että me laajan
kiertoliikkeemme kautta saimme vihollisen kuormastokolonnista
ruokatavaroita, muutoin olisi koko liike ollut muonan puutteen vuoksi
heitettävä sikseen.
Kenraalikomentojen ja alemman johdon täytyi voittaa kerrassaan
kuulumattomia vaikeuksia. Vihollisen kanssa yhteeniskettäessä viipyi
kauan, ennenkuin taistelukykyisiä joukko-yhdistymiä pääsi paikalle.
Käskyjä oli mahdoton toimittaa perille, johdot katkeilivat myrskyssä,
tietoja ei saatu. Mutta siitä huolimatta olivat saavutukset mitä
parhaat.
Kuten useimmat taistelut ei tämäkään sujunut takerruksitta, jotka
suuressa määrin haittasivat strateegista tulosta.
Kenraali Litzmannin joukot pääsivät 7 p:nä hyvin etenemään. Ne pääsivät
aina Johannisburgin seudulle saakka ja kauempana etelässä kulkivat
Pissan poikki. 8 p:nä ne valloittivat Johannisburgin ja seuraavina
päivinä suojattuina Ossowjetziu suuntaa vastaan tunkeutuivat
Raigrodiin, jossa ne kohtasivat jäykän vastarinnan. Ossowjetzin
suunnalta kohdistettiin niitä vastaan vihollisen hyökkäysliike, jonka
ne torjuivat päältään. Samalla lähestyi 8:nnen armeijan keskusta
Lyckiä, seuraten kintereillä koko rintamalla väistyvää vihollista.
Johtajat ja joukot ponnistivat parhaan taitonsa mukaan päästäkseen
nopeaan eteenpäin. Suureen strateegiseen suunnitelmaan nähden se
tapahtui liian hitaasti. Lyck, III:nnen siperialaisen armeijaosaston
etevästi puolustamana, joutui käsiimme vasta 14 päivän aamulla.
Armeijaosasto vältti tuhon ja peräytyi Augustowin kautta ylisen Bobrin
suoseutujen taa.
Lyckin valloituksen jälkeen edettiin nopeaan; jo yöllä 17:ttä päivää
vastaan kenraali Litzmann uuden ankaran taistelun jälkeen saapui
Augustowiin. Olin näinä päivinä koettanut viedä 8:nnen armeijan oikean
sivustan Raigrodista jyrkkään itää kohti Augustowin eteläpuolitse
Tainon kautta Bobria kohti, päästäkseni yhä uudelleen III:ta
siperialaista armeijaosastoa sivulta ahdistamaan. Teiden tilan vuoksi
ei 8:s armeija pitänyt tätä mahdollisena.
Armeijojen suojaksi Ossowjetzia-Lomshaa vastaan erotettiin
sangen varhain, vielä kolonnain Augustowia kohti rientäessä,
3:s reservidivisioona, 5:s jalkaväkibrigaadi ja 11:s
maanpuolustusdivisioona hyökkäyksestä ja lähetettiin sinne. Ossowjetz
oli saarrettava ja sen kimppuun hyökättävä. Vahvain sotavoimain
kerääntyminen Lomshan luo oli käynyt varmaksi. Sinne lähetetyt XX:n
armeijaosaston osat eivät enää riittäneet.
Sillä välin oli 10:nnen armeijan kiertoliike ennättänyt täydelleen
vaikuttaa. Erinomaisten marssiennätysten jälkeen ja sanomattomia
rasituksia voitettuaan sen keskusta jo yöllä 11 p:ää vastaan
Tilsitin--Kalwarijan hyökkäyssuunnalla saavutti Insterburgin--Kownon
tien Wirballenin luona ja kun Lyck 14 p:nä valloitettiin, olivat
marssikolonnat saapuneet aivan Augustowin suuren metsän pohjoispuolelle
Suwalkin--Seinyn luo.
Takaisin vyöryvän venäläisen armeijan sivustaan tehtiin ratkaiseva
hyökkäys ja se tungettiin etelää kohti. Se näytti tälläkin kertaa
tulleen yllätetyksi, aivan samoin kuin Ylä-Schlesiasta ja
Hohensalzastakin liikkeelle lähdettäessä. Tiedustelu-osastomme
työskenteli täällä erittäin hyvin levitellen vääriä huhuja ja estäen
oikeita tietoja leviämästä. Venäläisten ei enempää kuin ententenkaan
onnistunut saada tietoa näistä liikkeistä. Onkin ylenmäärin vaikeata
saada vihollisesta tarkkoja tietoja, varsinkaan hyvissä ajoin,
muutoinhan sodankäynti heikommilla voimilla ei olisikaan niin
tavattoman vaikea tehtävä. Tannenbergin luona oli meitä suosinut onni.
Venäläisten sotavoimista olivat osat, jotka olivat peräytyneet Kownoa
kohti ja kaiken aikaa uhkasivat sivustaa, hyökkäyksillään turhaan
koettaneet etenemistä viivyttää. 10:nnen armeijan sivustasuoja työnsi
ne takaisin Kownon--Olitan suunnalle.
14 päivän illalla näytti siltä, kuin olisi vihollisen kiertäminen
mahdollinen toteuttaa heti Augustowin itäpuolella. Kenraali v. Eichorn
sijoitti sinne vasemman siipensä. XXl:n armeijaosaston etujoukko
tunkeutui 15 ja 16 p:nä Seinyn--Augustowin viertotietä pitkin kauas
metsään, mutta siellä lännestä itää kohti takaisin virtaavat venäläiset
kolonnat lamasivat sen alleen ja osaksi ottivat vangiksi. Muitta
mutkitta lähetti nyt 10:s armeija aina helmik. 18 p:ään saakka osia
metsän pohjoisreunaa pitkin Grodnon luoteispuolisiin seutuihin. Siellä
ne seisoivat rintama länttä kohti, linnoituksen varustukset aivan selän
takana. Tässä rohkeassa asennossa ne sulkivat viholliselta paluutien.
Toisia saksalaisia joukkoja tunkeutui metsään pohjoisesta ja eteni
Augustowin valloitettuaan Grodnoon vievää tietä pitkin taistellen
Lipskiin sekä Bobria alaspäin Krasnyboriin. Lipskin luona rengas
suljettiin.
Grodnon edustalla joukkojen asema oli tavattoman vaikea.
Linnoituksesta, johon venäläinen oli vienyt lisäjoukkoja, tehtiin
etenkin 20 ja 21 p:nä sangen ankaria hyökkäyksiä. Augustowin metsästä
sinne virtaava, peräytyvä vihollinen teki yhä uusia hyökkäyksiä.
Raskaita tappioita kärsien saksalaiset joukot pitivät paikkansa. Se oli
XXI:n armeijaosaston loistava urotyö ja sen johtaja, kenraali Fritz v.
Below, joka myöhemmin armeijan ylipäällikkönä osoitti lännessä
kuntoaan, saattoi olla ylpeä päättäväisyydestään ja joukoistaan.
10:nnen armeijan ylikomento saattoi sisällisellä tyydytyksellä päästä
osalliseksi tästä kunniasta. Seuraavina päivinä antautuivat Augustowin
metsässä sinne tänne aaltoilevat, epätoivoisesti itseään puolustavat
venäläiset; taistelu oli päättynyt.