VIII.

Jo lokakuun lopulla oli kenraali v. Falkenhayn kutsunut minut

Berliiniin. Kenraali v. Conrad oli hänelle ehdottanut, että lännestä

vietäisiin suuria voimia itään. Kenraali v. Falkenhayn puhui

toivehikkaasti Ypernin hyökkäyksestä eikä halunnut tehdä päätöstä.

Armeijan-ylikomennon aikeista en voinut hänelle antaa varmoja tietoja.

Kaikki oli vielä epämääräistä. Berliinissä olin mielestäni kuin

toisessa maailmassa. Ero sen suunnattoman jännityksen välillä, jota

olin sodan alusta pitäen kokenut, ja Berliinin elämän välillä oli liian

valtava. Siellä vallitsi huvittelun- ja nautinnonhimo. Puuttui

vakavuutta, jota vaikea sotatilanteemme vaati. Se teki minuun

vastenmielisen vaikutuksen ja tunsin itseni vieraaksi. Saavuttuani taas

Tschenstochauhun ja toverien piiriin olin tyytyväinen.

Marrask. 3:ntena aamupäivällä olin mielessäni selvillä siitä,

että oli tarpeen ryhtyä uudelleen toimeen. Ehdotin kenraalieversti v.

Hindenburgille, että hän suostuisi ennen pohdittuun ajatukseen sotaväen

keräämisestä Hohensalzan luo. Käskyt paikalla annettiin ja ylimmälle

armeijanjohdolle lähetettiin tieto päätöksestä.

Se oli mitä suurimmalla huolella nähnyt, kuinka asiat idässä

kehittyivät.

Mlawassa ja Itä-Preussin itärajalla asema kävi päivä päivältä

vakavammaksi. Uudesti muodostettu XXV reserviosasto, joka oli lähetetty

Itä-Preussiin vahvistukseksi, oli sankarillisesti taistellut. Pian

kuitenkin kävi selville, että uusien muodostuksien taisteluarvo oli

paljon pienempi kuin niiden joukkojen, jotka oli koottu kauan

palvelleesta miehistöstä ja joille oli annettu verekset ja

toimitarmoiset upseerit. Näissä uudestamuodostetuissa armeijaosastoissa

oli itse ihmisaines ihmeteltävän hyvä, mutta miehet eivät vielä olleet

sotamiehiä. Sankarius ja uhrautuvaisuus eivät korvanneet puuttuvaa

opetusta. Ne monet vakinaiseen väkeen kuulumattomatkin upseerit, jotka

jälleen oli otettu niissä palvelukseen, tekivät minkä suinkin voivat,

mutta heiltä sentään puuttui harjaannus. Poikkeuksia luonnollisestikin

oli. Armeijaa ei luoda muutamassa viikossa. Siihen tarvitaan

pitkällistä opetusta ja traditsiooneja. Sen osoittavat

englantilaisetkin divisioonat ja amerikkalaiset joukot; niidenkin

täytyi raskailla uhreilla maksaa pelkäämättömyytensä. XXV reserviosasto

ei ollut voinut muuttaa itärajalla tilannetta. Nyt oli odotettava, että

suuriruhtinas valtavalla ylivoimallaan Veikselin kaarteesta suuntaisi

Saksaa ja Itävaltaa vastaan ratkaisevan iskun, ja samalla kävisi

Veikselin itäpuolella olevan saksalaisen maan kimppuun, koettaakseen

saada sielläkin aikaan ratkaisun ja ainakin estääkseen meitä voimiamme

siirtämästä.

Preussin kuningaskunnan koko itärajalla täytyi kehittyä taisteluita,

jotka olivat keskenään mitä läheisimmässä yhteydessä. Yhtenäinen ja

luja johto oli välttämätöntä. Tätä oli jo pohdittu kun Berliinissä

tapasin kenraali v. Falkenhaynin. Marrask. 1 p:nä oli Hänen

Majesteettinsa nimittänyt kenraalieversti v. Hindenburgin itään

ylipäälliköksi, vapauttaen hänet samalla 9:nnen armeijan ylipäällikön

toimesta. Tähän toimeen nimitettiin meidän ehdotuksestamme kenraali

v. Mackensen. Minä jäin kenraalieversti v. Hindenburgin

esikunnanpäälliköksi. Useimmat työtovereistani siirtyivät uuteen

esikuntaan.

Idän ylipäällikön käskyvalta käsitti nyt epäämättömästi 8:nnen ja

9:nnen armeijan ynnä I:n, XX:n, XVII:n, II:n, V:n ja VI:n

armeijaosaston sijaiskenraalikomennot Itä- ja Länsi-Preussissä,

Pommerissa, Posenissa ja Schlesiassa näissä maakunnissa olevine

linnoineen.

Myöhemmin Soldaun--Mlawan linjalla oleva Zastrowin joukko-osasto, joka

vielä kuului 8:nnen armeijan johtoon, siirtyi välittömästi itäisen

rintaman ylipäällikön alle.

Johtojärjestely oli hyvä. Se kohotti ylipäällikön armeijanjohdon

yksityisseikkain yläpuolelle. Siitä huolimatta vaativat joskus olot

puuttumaan armeijainkin käskypiiriin ja antamaan armeijan-ylikomennolle

ohjeita. Helppoa se ei minulle ollut. Alussa ehkä liian usein

laiminlöin sen, myöhemmin toivoakseni löysin oikean tien.

Itäisen rintaman ylipäällikön päämaja sijoitettiin Poseniin. Asetuimme

asumaan kuninkaalliseen linnaan ja jäimme sinne 1915 vuoden helmikuun

alkuun. Se oli sanomattoman rasittava ja työteliäs aika. Täällä

kehittyi se säännöllinen elämä, jota olen erooni saakka viettänyt.

Sotamuistelmani 1914-1918 · 第 41 / 164 题