Veikselin eteläpuolella ei Itävalta-Unkarin armeijan ollut onnistunut
kulkea Sanin poikki eikä Przemyslin itäpuolella edetä. Kenraali
v. Conrad kuitenkin toivoi vielä saavuttavansa menestystä.
Kuta kauemmin ratkaisu Sanin eteläpuolella viipyi, sitä pakottavammaksi
kävi 9:nnen armeijan vasemman siiven vahvistaminen, sen asema kun kävi
yhä kireämmäksi. Se oli mitä täydellisimmässä vuorovaikutuksessa Sanin
tapausten kanssa. Jos siellä edettiin, voitiin Varsovan luona ottaa
vaarojakin kaupan päälle, muussa tapauksessa meidät Varsovan luona
tuhottaisiin.
Apujoukkojen avulla asema voitiin jonkin aikaa säilyttää. Ylimmältä
armeijanjohdolta oli mahdoton mitään saada. Uudet vastamuodostetut
armeijaosastot se oli lähettänyt Ypernin luo, XXV:n reserviosaston
Itä-Preussiin, jossa asema oli käynyt vakavammaksi.
Armeijan-ylikomento ajatteli kaartin reserviosaston,
maanpuolustusosaston ja XI:n armeijaosaston vapauttamista Veikselin
puolustuksesta ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuomista sijaan, joten
mainitut voimat olisi siirretty pohjoista kohti, taikka, ja se olisi
ollut meille mieluisinta, vasen siipemme suoraan noilla joukoilla
vahvistettu. Veikselille varustautuneet saksalaiset joukot olisivat
siinä tapauksessa voineet jäädä sinne. Veikselin linja olisi siten
saatu todella turvatuksi. Jokainen vaihto olisi sitä paitsi
ehdottomasti vaatinut kallista aikaa. Asema ei sietänyt viivytystä.
Kenraali v. Conrad niinikään piti taistelurintaman vahvistamista
Pilitzan pohjoispuolella tarpeen vaatimana, mutta hän vastusti jyrkästi
sitä, että siellä käytettäisiin Itävalta-Unkarin joukkoja molempia
ratsuväkidivisioonia lukuun ottamatta. Käännyimme ylimmän
armeijanjohdon puoleen ja H.M. Keisari kääntyi Keisari Frans Josefin
puoleen, joka antoi suopean vastauksen. Itävalta-Unkarin ylikomento
pysyi kuitenkin mielipiteessään. Annettiin käsky kolmen preussilaisen
armeijaosaston vaihtamisesta. Ivangorodin edustalla tuli vaihdon I:sen
armeijan osiin kenraali v. Conradin käskystä tapahtua sillä tavalla,
että ylimenopaikat jätettäisiin vapaiksi. Itävalta-Unkarin joukkojen
piti sitten tunkea takaisin Veikseliin perässä tulevat venäläiset.
Tästäkin me hartaasti varoitimme, mutta kohtalon piti saada kulkea
tietään.
Itävalta-Unkarin jalkaväkijoukko-divisioonat, jotka I:sestä armeijasta
lähetettiin vapauttamaan Veikselin luota maanpuolustus-osastoa ja
kaartin reserviosastoa, lähestyivät hitaasti. Kaikkien osien
vaihtamista ei ennen 20 p:ää voitu loppuun suorittaa. Varsovan luona
oli asema sillä välin kehittynyt senluontoiseksi, että nopea päätös oli
tarpeen. Vihollisen kiertoliike lähestyi yhä tuntuvammin. Novo
Georgiewskin ja Varsovan luona vihollisen painostus kävi yhä
kovemmaksi.
Syntyi valtava jännitys. Liian vaarallista olisi ollut suostua
taisteluun. Nyt kävi selville, että oli tullut hetki kenraali v.
Mackensenin peräyttämiseksi Varsovan luota. Se ei saanut tapahtua liian
varhain, eikä liian myöhään. Se oli raskas päätös. Mitä sanottaisiin
kotimaassa? Lokakuun 17 p:n iltana päätin hetken tulleen, jona minun
tuli käskeä hänet peräytymään. Pyysin kenraalieversti v. Hindenburgia,
että hän nyt kutsuisi kenraali v. Mackensenin ryhmän pois Varsovasta
lounaiseen suuntaan Rawan--Skiernjewitzen--Lowitschin linjalle.
Saatoimme toivoa, että meidän onnistuisi tuoda vapautettu
maanpuolustus-osasto vielä hyvissä ajoin asemiin Nowe Miaston ja Rawan
välille Pilitzan pohjoispuolelle. Tähän muodostui uusi rintama, jota
vastaan venäläinen jouti rynnätä. Tosin nostoväki ja ratsuväki vain
puutteellisesti suojasi sen vasenta sivustaa, mutta olihan mahdollista
vetää se taapäin. Jos venäläinen puraisisi lujasti kiinni, niin kävi
mahdolliseksi lähettää sen sivustaan sillä välin yhtyneet tai paikalla
olevat XX, XI armeijaosasto ja kaartin reserviosasto Pilitzan yli Nowe
Miaston itäpuolelta ja tavoittaa ratkaisevaa taistelua. Näillä
sotatoimilla voitaisiin voittaa aikaa. Oli vihdoinkin päästävä
varmuuteen siitä, saavuttaisiko Itävalta-Unkarin armeija Sanin
eteläpuolella menestystä.
Tämä kävi yhä epäiltävämmäksi. Jopa venäläinen yöllä lokak. 18 p:ää
vastaan päinvastoin kulki Sanin yli ja siten teki juuri sen, mitä
Itävalta-Unkarin 4:s armeija ei saanut aikaan.
Kenraali v. Mackensen marssi yöllä 19 p:ää vastaan pois Varsovan
edustalta. Nämä liikkeet, joita oli jo kauan valmistettu, suoritettiin
mallikelpoisessa järjestyksessä. Vihollinen ei saanut saalista ja vasta
myöhemmin alkoi vähitellen ahdistaa tuimemmin.
Lokak. 25 ja 26 p:nä käytiin kenraali v. Mackensenin ja
ajoissa saapuneen maanpuolustus-osaston, samoin kuin 37:nnen
jalkaväkidivisioonankin kimppuun Nowe Miaston pohjoispuolella niiden
uusissa asemissa tavattoman kiivaasti. Vasemman siiven täytyi polveta
taapäin Lodzin suuntaan ja myös 37:s jalkaväkidivisioona oli vedettävä
takaisin Pilitzan etelärannalle. Muutoin me seuraavinakin vaikeina
taistelupäivinä pysyimme aseman herroina. Mutta hyökkäyksestä Pilitzan
yli ei tullut mitään. Itävaltalaiset kärsivät Ivangorodin luona
tuntuvan tappion ja peräytyivät Radomiin.
Oli tapahtunut se, mitä päämajamme oli pelännytkin. Itävalta-Unkarin
I:nen armeija, joka lokak. 21 p:stä oli seisonut Ivangorodin edustalla
vartioimassa, oli laskenut Veikselin poikki liian paljon venäläisiä;
sen sijaan, että se olisi työntänyt vihollisen takaisin, kärsikin se
itse tappion.
Itävalta-Unkarin armeijan vasemmalla sivustalla koetimme kaartin
reserviosaston avulla parhaan taitomme mukaan torjua onnettomuuden.
Mutta mahdotonta oli asiaa enää auttaa. Venäläinen tunki päälle Nowo
Alexandrijasta ja Ivangorodista ja Pilitzankin suun kohdalla kulki
Veikselin poikki.
Itävalta-Unkarin armeijan päätöksestä peräytyä Radomiin sain vasta
sattuman kautta tiedon. Kaartin reserviosaston aseman vuoksi
everstiluutnantti Hoffmann paikalla pani vastalauseen. Itävalta-Unkarin
armeija jäi paikalleen vielä muutamaksi tunniksi, mikä kävi aivan
helposti päinsä. Kaartin reserviosasto tuli näin autetuksi, mutta
hyökkäystä Pilitzan yli suunnassa pohjoisesta etelään ei ollut
ajattelemistakaan, sen oikeanpuolinen sivustasuoja kun oli puserrettu
luttuun.
Mackensenin ryhmän vasemman siiven tueksi siirrettiin nyt XI
armeijaosasto pitkin marssein Lodzin luoteispuoliseen seutuun.
Itävalta-Unkarin armeijan peräytyminen Ivangorodista Radomiin oli
täydelleen muuttanut aseman. Nyt oli odotettavana, että vihollinen koko
Veikselin rintamalla ryhtyisi ankarasti ahdistamaan. Meidän täytyi
epäillä, tokko itävalta-unkarilaiset joukot kykenisivät sitä
vastustamaan. Veikselin eteläpuolellakin asema oli käynyt yhä
arveluttavammaksi. Kaikki toivo suotuisasta aseratkaisusta oli
lopullisesti menetetty. Jos 9:s armeija olisi jäänyt tähän
yhteisasemaan paikoilleen, olisi siitä vain seurannut, että se aikanaan
olisi kierretty ja lyöty. Itävalta-Unkarin armeijan kohtalo olisi
silloin ollut itsestään selvä. 9:s armeija oli tuotava takaisinpäin,
jotta se uudelleen voisi toimia. Selvää oli, että tämä liike
vaikuttaisi itävalta-unkarilaisiin joukkoihin. Mutta venäläisten
hyökkäys olisi muutoinkin pakottanut sen peräytymään.
Itävalta-Unkarin puolelta myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin
armeija oli peräytynyt, koska 9:s armeija oli peräytynyt; tämä sekä on
että ei ole totta. Vaietaan siitä, että syynä 9:nnen armeijan
peräytymiseen oli yksinomaan se, ettei sodan alussa niin urhea
Itävalta-Unkarin armeija voinut täyttää tehtäväänsä, se kun ei vielä
ollut toipunut Lembergin tappeluitten jälkivaikutuksista.