8:nnen armeijan koko voittoretken aikana Allensteinin seuduilta
aina vihollisen alueelle saakka oli armeijan-ylikomento seurannut
lähellä joukkojen perässä. Olen aina pitänyt kiinni siitä,
että meidän tulee pysyä mitä lähimmässä kosketuksessa johtajien ja
joukkojen kanssa. Se oli käskyjen lähettämisen ja tietojen saamisen
vuoksikin ehdottoman välttämätöntä: teknilliset sananlähetyskeinot
olivat vielä epätäydelliset. Itä-Preussin maakunnassa olivat
kaukopuhelumahdollisuudet vielä koko vaatimattomat. Virkamiehet olivat
osaksi jättäneet virkansa. Kipinäasemista oli hyvä apu, mutta niitä ei
ollut muuta kuin ratsuväellä ja armeijan ylikomennolla. Minun täytyi
sen vuoksi ensi sijassa turvautua voimavaunuun ja lähettää esikunnan
upseereja. Vapaaehtoisen autojoukon herrat vaununkuljettajat ovat
toimineet varsin etevästi. He suorittivat matkoja, jotka muistuttivat
uhkarohkeimpia partioratsastuksia. Ne muutamat lentäjät, mitä meillä
oli, tarvitsin välttämättömästi tiedusteluun, sanan lähettämiseen en
voinut niitä käyttää. Huolimatta tiedonantokeinojen niukkuudesta
onnistui meille kuitenkin aina olla selvillä asioista ja ajoissa
saattaa perille armeijan ylikomennon käskyt. Puhuin itsekin
paljon kaukopuhelimella, kannustin toimeen, missä se näytti
tarkoituksenmukaiselta, ja sekaannuin asiaan, missä se koko yrityksen
onnistumiselle oli välttämätöntä. Tämä persoonallinen seurustelu
päälliköiden kanssa oli hyödyksi, se tarjosi tilaisuuden saada
välittömästi tietoja ja välittömästi vaikuttaa.
Meillä oli koko jakso uusia majoja. Niistä paikoista, mihin tulimme,
oli Nordenburg ensimmäinen, joka oli pitemmän aikaa ollut venäläisten
hallussa. Se oli käynyt aivan uskomattoman siivottomaksi. Tori oli
törkyä täynnään. Huoneet oli iljettävästi liattu.
Insterburgissa asuimme Dessauer Hofissa, samassa kortteerissa, josta
Rennenkampf oli vast'ikään lähtenyt. Suuriruhtinas Nikolai
Nikolajevitshkin kuuluu vasta sangen myöhään lähteneen kaupungista.
Saimme tilaisuuden tarkemmin katsella venäläisten asemia. Syvä
kiitollisuuden tunne valtasi meidät kaikki, ettei meidän tarvinnut
niitä väkirynnäköllä vallata. Se olisi maksanut paljon verta.
Suuri osa venäläisestä sotaväestä käyttäytyi elokuussa ja syyskuussa
Itä-Preussissä mallikelpoisesti. Viinikellareita ja varastoja
vartioitiin. Insterburgissa Rennenkampf piti yllä kovaa kuria. Mutta
sota tuotti kuitenkin sanomattoman paljon kurjuutta ja paljon kauhua.
Kasakat olivat julmia ja raakoja, he polttivat ja ryöstivät. Paljon
asukkaita surmattiin, naisille tehtiin väkivaltaa, väestöstä osa
kuljetettiin pois. Enimmäkseen oli tämä aivan järjetöntä. Turhaan saa
kysyä syytä. Väestö ei vähimmälläkään tavalla vastustanut venäläisiä.
Se alistui eikä ottanut taisteluun osaa, mikä olikin meidän
käsityksemme mukaan oikein. Venäläiset ovat vastuunalaiset näistä
ilkitöistään.
Raskaasti oli venäläinen armeija rasittanut Itä-Preussiä. Nyt olimme
ylpeät siitä, että olimme saksalaisen maan vapauttaneet vihollisesta.
Väestön riemu ja kiitollisuus olivat suuret. Maata ei ole sitä varten
pelastettu, että se joutuisi muukalaisen ikeen alle. Moisesta häpeästä
meitä varjelkoon taivas.
Insterburgissa olimme syysk. 14 p:nä täysin tietoisina voitosta ja
suurista saavutuksista. Sitä suurempi yllätys oli minulle, kun minut
määrättiin esikuntapäälliköksi eteläarmeijaan, joka oli kenraali v.
Schubertin johdolla muodostettava Breslauhun.