Elok. 1 p:nä annettiin käsky panna armeija liikekannalle. Vaimoni
matkusti heti Berliiniin, kaikkien upseeri- ja virkamiesperheitten kun
täytyi lähteä Strassburgista. Emme ole neljänä sotavuotena voineet
laittaa itsellemme omaa kotia. Sangen harvoin, kuin ohimennen vain,
saatoin tavata vaimoani. Perheeni on saanut kärsiä tämän valtavan ajan,
palvelus kun pysyvästi kiinnitti minut.
Elok. 2 p:nä matkustin varhain hevosineni Kölnin kautta Aacheniin,
jonne illalla saavuin. Liikekannallepanomääräykseni mukaan tuli minusta
2:sen armeijan ylimajoitusmestari; ylipäällikkö oli kenraali v. Bülow,
esikunnanpäällikkö kenraali v. Lauenstein.
Menin ensinnäkin kenraali v. Emmichin luo, jonka tehtävä oli muutamilla
nopeaan liikkeelle lähteneillä seka-jalkabrigaadeilla yllättämällä
vallata Liègen linnoitus. Näissä joukoissa ei vielä ollut täyttä
sotalukua. Armeijalle oli täten avattava tie Belgiaan. Aachenissa asuin
Hotel Unionissa.
Elok. 3:ntena saapui kenraali v. Emmich. Näin hänet ensi kerran. Syvä
kunnioitus yhdisti minut siitä pitäen tähän etevään sotilaaseen hänen
kuolemaansa saakka. Hänen esikuntapäällikkönsä oli eversti kreivi v.
Lambsdorff, oiva upseeri, joka sekä Liègen luona ett myöhemminkin
kunnostautui erinomaisesti.
Elok. 4:ntenä varhain marssittiin Belgian rajan poikki, samalla kuin
Berliinissä valtiopäivät isänmaallisella mielenosoituksella
antoivat hallitukselle kannatuksensa ja läsnäolevat puoluejohtajat
valtaistuinpuheen lukemisen jälkeen juhlallisesti kädenlyönnillä
lupasivat keisarille ehdotonta uskollisuutta myötä- ja
vastoinkäymisessä. Samana päivänä olin Visessä, aivan Hollannin rajan
läheisyydessä, ensimmäisen kerran taistelussa. Oli aivan ilmeistä, että
Belgia jo kauan oli varustautunut tulomme varalta. Tiet oli niin
suunnitelmallisesti hävitetty ja suljettu, että se oli ollut
mahdollista vain pitkällisen työn kautta. Belgian lounaisrajalla emme
huomanneet nimeksikään tämmöisiä sulkuja. Miksi ei Belgia Ranskaa
vastaan ryhtynyt samanlaisiin varokeinoihin?
Erikoinen merkitys oli sillä, vieläkö tapaisimme Visen sillat ehjinä.
Lähdin v. der Marwitzin ratsuväki-osaston luo, joka oli sinne määrätty.
Se pääsi vain verkalleen etenemään, toinen murroseste toisensa jälkeen
kun sulki tien. Minun pyynnöstäni lähetettiin pyöräilijäkomppania
eteenpäin. Pian sen jälkeen tuli muuan pyöräilijä takaisin: komppania
muka oli ajanut Visehen saakka ja kokonaan tuhottu. Lähdin sinne kahden
miehen keralla ja tapasin ilokseni komppanian terveenä, johtaja vain
oli juuri saanut pahan haavan Maasin toiselta rannalta ammutusta
luodista. Tämän pienen tapauksen muisto on minulle myöhemmin ollut
hyödyksi. Kävin tunnottomammaksi tataari- eli etappihuhuja kohtaan,
joksi niitä myöhemmin sanottiin.
Visen kauniit suuret Maasin yli vievät sillat oli hävitetty: Belgia oli
valmistautunut sotaan.
Illalla olin Hervessä, ensimmäisessä majassani vihollismaassa. Olimme
yötä eräässä ravintolassa asemaa vastapäätä. Kaikki oli koskematta.
Kävimme rauhallisesti maata. Yöllä heräsin vilkkaaseen ammuntaan,
joka kohdistui meidänkin taloamme vastaan. Belgiassa oli sissisota
alkanut. Se virisi seuraavana päivänä kaikkialla ja edisti siten
ratkaisevasti katkeruutta, joka oli tälle sodalle ensimmäisinä vuosina
luonteenomaista läntisellä rintamalla, muodostaen vastakohdan
itärintaman mielialalle. Belgian hallitus otti niskoilleen raskaan
edesvastuun. Se järjesti suunnitelmallisesti kansansodan. Garde
civique, jolla rauhan aikana oli aseensa ja univormunsa, saattoi
esiintyä milloin toisessa, milloin toisessa puvussa. Belgialaisella
sotamiehelläkin varmaan sodan alussa oli yhä sivilipukukin repussaan.
Liègen koillisrintamalla näin Barchonin linnan luona ampumahaudoissa
univormuja, jotka siellä taistelevat sotamiehet olivat jälkeensä
jättäneet.
Moinen sodankäynti ei ollut sotatapain mukaista. Sotaväkeämme ei voi
moittia siitä, että se mitä ankarimmin esiintyi sitä vastaan.
Syyttömätkin ovat voineet joutua kärsimään muitten mukana, mutta nuo
"Belgian hirmut" ovat vain erinomaisen viekas ja kaikella oveluudella
keksitty ja levitetty taru. Ne ovat yksinomaan pantavat Belian
hallituksen syyksi. Minä itse olin sotaan lähtiessäni kuvitellut
ritarillista ja inhimillistä sodankäyntiä. Tämä sissisota ei voinut
olla inhottamatta jokaista sotilasta. Sotilaallinen tunteeni oli
kärsinyt pahan pettymyksen.