Laiva näkyvissä!
"Näkyvissä on laiva, Yonker", oli tieto, jonka Hannu seuraavana
aamuna toi kajuuttaan.
"Mikä laiva se on?" kysyi Karel, hypäten alas sängystä ja siepaten
ylleen muutamia vaatekappaleita.
"Mikäli minä voin nähdä, on se espanjalainen, ja se on meidät
äkännyt, sillä se on vetänyt tuuleen kaikki purjeensa. Se näyttää
pelkäävän."
Galama riensi laivan kannelle. Kuten Hannu oli sanonut, näytti laiva
olevan espanjalainen kauppa-alus.
Yonker levitti niinikään kaikki purjeensa ja ennen pitkää kiiti
nopeakulkuinen alus liukkaasti myötätuuleen.
Väki odotti maltittomasti, mitä tästä seuraisi. Se oli
kummannäköistä joukkoa. Oli vain aniharvoja, joilla ei kasvoissaan
taikka ruumiissaan ollut jotakin merkkiä inkvisitsionin kovasta
kurituksesta. Miltä oli korvat, miltä nenä leikattu pois, miltä oli
lyöty hampaat suusta, minkä otsassa irvisteli julma polttomerkki.
Heidän pukunsa olivat omituisia ja he olivat aseissa hampaita myöten,
heillä oli kirveitä, miekkoja, pistooleja ja tikareita. Ajatus
lähenevästä taistelusta sai nähtävästi heidän mielensä tulisesti
hehkumaan ja heidän ulkomuotonsa olisi varmaankin outoa säikyttänyt.
Yhtäkkiä tunsi Hannu jonkun nykäisevän häntä hiasta.
"Vielä toinenkin kaapattavana, Hannu", lausui vanhan tuttavamme
Pietari Blinkin karkea ääni, samalla kun hän sormellaan osoitti
taivaan rantaa, jonka takaa toinen vieras laiva oli ilmestynyt. Hannu
katsahti sinnepäin.
"Onko tuo tuolla takanamme Roobolin laiva?" kysyi Galama, osoittaen
kolmatta laivaa takanaan.
"On. Annetaanko sille merkki?"
Galama oli hetken aikaa kahden vaiheilla, kumpaako laivaa hän lähtisi
ajamaan takaa, mutta nähtyään Roobolin laskevan toisen aluksen
perään, kiinnitti hän kaiken huomionsa toiseen. Kerjäläisten laiva
läheni sitä selvästi. Kauppa-aluksen kaikki purjeet olivat tosin
nostetut, mutta ankaran raskas lasti sekä seikka, ettei se ollut
pikapurjehtijaksi rakennettu, esti sitä pääsemästä pakoon.
"Se muuttaa suuntaansa, Yonker", huomautti Hannu. "Entä jos
laskisimme suoraa päätä sen kimppuun. Sitä kelpaisi katsella!
Viskataan ne kaikki kalojen syötiksi!"
"Entä jos sinä pitäisit suusi kiinni", sanoi Galama totisesti ja
käski ohjata laivan toiseen suuntaan, että he olisivat voineet
seurata kauppa-alusta.
Mutta tämä näytti valmistautuvan taisteluun. Se muutti jälleen äkkiä
suuntaa, kääntyi entisille jäljilleen ja kulki jonkun välimatkan
päässä kaapparin ohi. Samalla tuiskahti tulta sen kannelta, kuului
paukaus ja kuula lentää vingahti Geusien laivan köysistön läpi.
Geusit päästivät riemuhuutoja ja riensivät kanuunainsa luo, kun
toinen kuula seurasi ensimäistä ja keulalaidan kohdalta lensi laivan
yli.
"Hiljaa!" huusi Galama, tömistäen jalkaansa. "Joka mies paikalleen
eikä sanaakaan! Nuo miehet eivät näytä tietävän, kuinka ammutaan;
annas minä opetan heitä."
Ja astuen pitkän kanuunan luo, hän tähtäsi tarkasti ja laukaisi.
Laukaus osui, sillä espanjalaisen kokkapuu lensi pirstoiksi.
"Tähdätkää sen perämastoa, Yonker", huikkasi Hannu haltioissaan.
"Mieluummin peräsintä", murisi Blink, joka kuului kanuunan
hoitoväkeen.
"Sitä minäkin", sanoi Galama ja uudestaan tähdäten näki hän
ilmeisellä mielihyvällä, että kuula sattui peräsimen yläpuolelle ja
löi murskaksi kajuutan kalterin. "Hiukan alemmaksi tällä kertaa", hän
puhui itsekseen, nähdessään, että espanjalainen pani purjetta, niin
paljon kuin mastoon mahtui.
"He paiskaavat lastinsa mereen", huusi Hannu, kun mytty mytyn, tukku
tukun, astia astian perästä vierähti veteen ja uiskenteli aalloilla.
"Siitä leikistä tehdään loppu", sanoi Karel ja laukaisi toisen
kanuunan. Kuula iski peräsimeen juuri veden rajalla ja kuohu
pirskahti kajuutan akkunalle. Kerjäläisparvi remahti riemuhuutoihin;
laukauksen vaikutus näkyi kohta. Kauppa-alus pyörähti tuulen mukaan
ja horjui niinkuin juopunut.
"Eikö mestari Barendsin olisi parempi mennä alas?" sanoi Hannu
isännälleen, kun hän huomasi saarnaajan seisovan kajuutan oven
vieressä.
Meri-ilma oli epäilemättä tehnyt hänelle hyvää, sillä hänen
vartalonsa oli käynyt suoraksi, hänen ihonsa päivettynyt eikä hän
enää ollut se surkastunut raukka, joka julisti totuutta van Alphenin
ladossa.
Juuri kun Karel aikoi mennä saarnaajan luo ja pyytää häntä karttamaan
taistelun vaaroja, tuli Barends itse häntä kohden ja lausui:
"Eikö teistä olisi soveliasta sanoa miehille, etteivät tarpeettomasti
vuodata verta, vaan ottavat vangiksi kaikki, jotka eivät tee
vastarintaa? Mitä vähemmän verta, sitä kauniimpi voitto."
"Te puhutte oikein, mestari Barends; mutta eikö teidän olisi parempi
istua suojassa? Täällä kenties menetätte henkenne", Galama sanoi.
"Minä en pelkää", vastasi Barends hymyillen. "Kyllä minä itseni
suojaan."
Asian laita oli näin. Saarnaaja rakasti hellästi Galamaa ja oli
päättänyt jäädä kannelle, nähdäkseen miten hänen kävisi. Hän ei
kuitenkaan arvannut, että hänen apuaan pian kysyttäisiin.
Hyvillä mielin hän näki, että Karel kutsui miehet ympärilleen ja
lyhyesti ja vakavasti teroitti heille, että turhaa verenvuodatusta
oli vältettävä ja että heidän päämääränsä oli estää vihollislaiva
pääsemästä Zuyder-Seehen ennen heitä itseään; sillä jos se ennättäisi
ilmoittamaan heidän tulostaan, olisi koko retki pilalla. -- Hän näki,
kuinka miehet ylpeydellä katsoivat kaunista päällikköään ja monen
kasvoista hän havaitsi että hänen sanojaan aijottiin totella.
Sitten Galama lähetti itsekunkin paikalleen ja katseli tarkasti
kauppa-alusta, joka lähestyi nopeasti.
"Keksit esille ja tykkilaita alas!" kajahti käsky ja tuokion päästä
heitettiin espanjalaiseen pitkiä tankoja, joitten nenässä oli hirveät
hampaat ja vekarat. Tämä oli suuri kolmimastoinen laiva, joka oli
varustettu kaikella muulla, vaan ei miehillä, sillä ainoastaan
muutamia päitä piipotti laidan takaa. Ankaran lastinsa vuoksi se
oli niin painunut veteen, että sen ja kaapparin kansi olivat aivan
toistensa tasalla. Kansi oli tavaramyttyjen ja tynnyrien peitossa,
kun laivaväen yritys heittää nämä mereen oli nähtävästi jäänyt kesken.
Galama seisoi välkkyvä miekka kädessään joukkonsa etunenässä ja
odotti hetkeä, jolloin iskettäisiin yhteen.
Keksit tulla sälähtivät alas ja repivät espanjalaisen tykkilaidasta
sieltä täältä kappaleita. Muutamat sen laivamiehistä koettivat hakata
keksejä poikki, mutta luopuivat siitä heti, kun pistoolien kuulat
alkoivat vinkua heidän korvissaan.
"Yli!" huusi Galama ja syöksyi vahvalla huippauksella
vihollislaivaan, kaikki miehet perässään; mutta täällä annettiin
kuumempaa löylyä kuin he olivat odottaneetkaan. Espanjalaiset olivat
laivan keskikohdalle rakentaneet tynnyreistä ja tavarapakoista vahvan
seinän, jonka takaa he taistelivat vimmattujen voimalla. Tuokioksi
taantuivat Geusit. Mutta silloin kaikui Galaman ääni ja hänen uljas
muotonsa nähtiin kasan päällä. Yhtäkkiä kohosi sen takaa pitkä, laiha
mies, ja nosti ylös suuren riu'un, jolla hän iski toista kypärään.
Yonker horjahti ja kaatui selälleen kannelle.
Barends, joka oli jäänyt kaappariin, ennätti tuskin nähdä tämän,
kun hän ajattelematta omaa vaaraansa riensi kohta paikalle Yonkerin
luo. Sillä välin oli syntynyt ankara ottelu hänen ruumiinsa
ympärillä. Espanjalaiset tulivat kasansa takaa esille ja Kerjäläiset
raivoissaan päällikkönsä vahingosta karkasivat heitä vastaan. Melkein
yliluonnollisella ponnistuksella onnistui saarnaajan saada Galaman
hengetön ruumis pois taistelun tuoksinasta. Jännittäen kaikkia
lihaksiaan ja hermojaan nosti hän hänet käsivarsilleen ja kantoi
Geusi-laivan kajuuttaan. Siellä hän laski hänet vuoteelle, otti hänen
päästään kypärän, jossa oli syvä lovi, ja alkoi vedellä valella noita
kalpeita kasvoja sekä kostuttaa huulia viinalla.
Ylhäältä kuului hirmuinen meteli. Pistoolien räikeä paukkina,
miekkojen kalske, haavoitettujen ja kuolevien voihkina, huudot ja
kiroukset kaikuivat yhdessä sekamelskassa. Yhtäkkiä kaikki vaikeni.
Mitä se tiesi? Olivatko he voitetut vai voittaneet? Samalla järisytti
kova kanuunan laukaus laivaa. Sitä seurasi huumaava riemun huuto.
Laivat, jotka kuin kaksi julmaa petoa olivat iskeneet kiinni toinen
toiseensa, puskivat yhtä mittaa, taistelun kestäessä, toinen
toistaan, surkeasti natisten ja säestäen sitä hirveätä kalman
soittoa, joka kaikui ylhäältä. Vähitellen vaikenivat pistoolit,
miekan kalske hiljeni eikä lopuksi kuulunut kuin askeleita, jotka
kiirehtivät laivan kantta pitkin.
"Missä minä olen?" sanoi Galama heikolla äänellä, avaten silmänsä.
"Jumalan kiitos, että olette vielä hengissä", huusi Barends
iloisesti, ojentaen Yonkerille viini-maljaa. "Juokaa tästä!
Pakottaako päätänne?"
"Voi minun päätäni!" sanoi Galama kuin unissaan. "Mitä olen minä
tehnyt?"
"Te taistelitte espanjalaisen laivan kanssa", vastasi Barends.
"Kas, nyt minä muistan", lausui Galama, silmäillen ympärilleen
kajuutassa, ja koko seikka selveni hänelle. "Minä en kuule mitään
melskettä. Vieläkö he taistelevat? Olemmeko voittaneet, vai -- --?"
ja hän pyrki ylös.
Mutta Barends painoi hänet lempeästi alas, sanoen:
"Älkää nousko, Yonker. Te heräsitte juuri tainnoksista. Taistelu on
vastikään päättynyt ja minä lähden nyt ottamaan selvää siitä, kuinka
se loppui."
Kun hän nousi ylös lähteäkseen, kuului joku tulevan portaita alas.
Galama sieppasi pistoolinsa luullen vihollisen lähenevän. Mutta se
oli vain Pietari Blink, joka pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi:
"Onko Yonker täällä?"
"On, Pietari. Astu sisään ja kerro miten taistelu päättyi", sanoi
Galama.
"Oi Yonker, olen niin julmasti iloinen, kun näen Teidän Ylhäisyytenne
hengissä jälleen", sanoi Pietari vilpittömän ilon puuskassa, luopuen
kerran tavallisesta harvasanaisuudestaan. "Me ne otimme, löimme
palasiksi. Kultaa, hopeaa, viiniä, leipää, lihaa, vankeja."
Galamaa ja Barendsia nauratti tuo saaliin luettelo. Willem niminen
merimies astui sisään ja ilmaisi hänkin ilonsa siitä, että Yonker oli
elossa. Vastaukseksi Galaman kysymyksiin hän kertoi:
"Me valloitimme laivan, herra kapteeni. Sillä on kallisarvoinen lasti
silkkiä ja viiniä, sekä rahaa kasottain. Siellä oli viisitoista
soturia ja seitsemän matkustajaa, jotka kaikki joutuivat vangiksemme,
paitsi kahdeksaa, jotka kaatuivat. Meiltä on kaatunut viisi miestä,
mutta useat ovat pahoin haavoitettuja."
"Missä Hannu on?" kysyi Galama levottomasti.
"Hän vartioi vankeja. Ilman häntä ei meidän olisi käynyt niin hyvin
kuin kävi. Varustus-vallia ei saatu kumoon, ennenkuin hän kerran
räjähytti sitä kanuunalla, niin että koko kasa lensi hujan hajan.
Siitä hetkestä oli voitto meidän. Matkustajien joukossa oli eräs
pappi, joka taisteli pahemmin kuin lempo."
"Minä lähden sairaita ja kuolevia katsomaan", sanoi Barends, nousten
ylös. "Teidän täytyy nyt levähtää; älkää yrittäkökään nousta. Willem
pitää huolta teistä. Te jaksatte kyllä omasta mielestänne hyvin,
mutta maatkaa vielä. Minä olen teidän lääkärinne, totelkaa siis."
Koska Yonker todelta ei voinutkaan aivan hyvin ja saattoi luottaa
Willemiin, noudatti hän neuvoa. Vasta illempana hän heräsi
virkistävästä unesta ja lähti laivan kannelle.
Yötuuli puhalsi kalseana ja laineet, jotka paisuivat korkeiksi,
huuhtoivat toisinaan laivan kantta. Mutta Yonker, jonka rinnassa
kävi samanlainen myrsky, katseli jonkinlaisella mielihyvällä noitten
vihollisten raivoa, jotka olivat kaikkia espanjalaisia väkevämmät.
Kun hän seisoi peräsimen äärellä, jaellen käskyjä, muistuivat hänen
mieleensä entiset olot ja vaiheet, mutta samassa seisoi Hannu hänen
vieressään kompassilyhdyn himmeässä valossa. Hänen kasvoillaan oli
ilme, jota Galama ei koskaan ennen ollut niissä huomannut.
"Minä soisin, että te menisitte alas kajuuttaan", sanoi hän lyhyesti
ja melkein värisevällä äänellä.
"Miksi niin?" kysyi Karel. Hän ei voinut käsittää palvelijansa
käytöstä ja luuli, että oli tekeillä kapina.
"Minulla on tuolla alhaalla eräs vanki, jonka te luullakseni
mielellänne näette", vastasi Hannu, osoittaen kajuuttaa.
"Kuka se lienee? Kas tässä, tartu peräsimeen ja ohjaa
pohjois-koillista kohti", sanoi hän, jättäen peräsimen erään
laivamiehen haltuun ja seuraten Hannua kajuuttaan. Ovi aukeni, ja
kun hänen silmänsä olivat vähän tottuneet hämärään valoon, näki hän
Gerard Blockin eli isä Sextuksen istuvan tuolilla. Hänen kätensä
olivat sidotut selän taa ja häntä vartioitsi kaksi miestä, sapelit
kädessä.
Galama säpsähti ja tarttui Hannun käsivarteen. -- Häntä huimasi ja
hetken aikaa näytti siltä, kuin ne intohimot, joita vangin näky
hänessä sytytti, olisivat olleet niin voimakkaat, ettei hän voinut
niitä hillitä. Mutta hän malttoi mielensä ja tuokion jesuiittaa
silmäiltyään pani pistoolinsa pöydälle ja sanoi noille kahdelle
miehelle:
"Te saatte mennä, mutta yksi teistä olkoon vartiana oven takana."
Miehet poistuivat, ja nuo kolme miestä olivat taas kerran, niinkuin
se useasti ennen, yhdessä.