Liian hyvä koiran nimeksi.
Muutamia päiviä äsken mainitun tapauksen jälkeen näemme Gerard
Blockin kissanaskeleilla hiipivän edes takaisin siinä huoneessa,
jossa Galama yhä vielä makaa vuoteen omana. Tämä nukkuu; hänen
rintansa kohoaa ja laskee tasaisesti, josta näkyy, että hänen unensa
on rauhallista ja ettei sitä ensinkään häiritse hänen ympärillään
kiertelevän vampyyrin läsnäolo.
Varsinkin Karel oli kohdellut Blockia sydämellisesti. Hän ei tahtonut
kuulla muusta puhuttavan, kuin että hänen henkensä pelastaja lepäsi
hänen kattonsa alla, vieläpä hänen omassa huoneessaan.
Karelin äiti, joka ei milloinkaan voinut vastustaa hänen
itsepäisyyttään eikä nyt, hänen tautinsa vuoksi, olisi sitä tehnyt,
vaikka hän olisi voinutkin, suostui poikansa tahtoon ja Gerard oli
tästä lähtien niinkuin perheen jäsen.
Muuta ei sopinut sanoa kuin että hän kaikin tavoin koetti olla hauska
ja hyödyllinen. Hän näytti todella tutkineen lääketiedettä, sillä
hän valmisti Karelille juoman, joka hänen sanojensa mukaan teki
hänelle varsin hyvää. Hän hoiteli myöskin sairaan haavoja, vieläpä
niin hyvällä menestyksellä, että tämä kaikkein iloksi parani päivä
päivältä eikä parranajajan apua enää kaivattu. Talon väellä ei ollut
hänestä mitään vaivaa ja Karelille oli hän erinomainen hauskuuttaja.
Yöksi kääri hän viittansa ympärilleen ja nukkui kovalla patjalla yhtä
makeasti kuin kuka tahansa.
Paroonitar mielistyi häneen aivan pian sekä hänen hartaan
jumalisuutensa ja suuren oppinsa että hänen isänmaallisen mielensä
vuoksi. Agneskin alkoi vähitellen häneen suostua, ja tähän oli syynä
hänen kohtelias käytöksensä ja etenkin se suuri rakkaus, jota hän
Karelia kohtaan osoitti. Maria, joka oli tullut hänen seurassaan,
katseli häntä suurella kunnioituksella; hänen äitinsä ja serkkunsa
ymmärsivät tämän varsin hyvin kun he tiesivät, että hän oli Blockin
avulla pelastunut Brüsselistä. Naiset olivat siis kiitollisiakin
siitä, että Karel oli saanut niin hyvän ja uskollisen hoitajan,
joka vielä lisäksi oli hänen lääkärinsä. Toisinaan tapahtui, että
hän lähti ulos pimeän tultua ja palasi myöhään yöllä. Silloin toi
hän aina tuoreita uutisia taikka jonkun kappaleen noita pieniä
lentolehtiä, joita osui tuhansiin perheisiin, vaikka niiden myynti ja
levittäminen oli kielletty kauheimpien rangaistusten uhalla.
Näin nukkui Galama raittiisti ja levollisesti; naiset alhaalla
kutoivat, kehräsivät, haastelivat ja viettivät aikaansa hupaisesti.
Mutta jos joku heistä olisi ollut näkemässä Blockin temppuja, ei
heidän mielensä suinkaan olisi pysynyt aivan rauhallisena. Sillä mitä
haeskeli rehellinen ystävämme Block tuosta suuresta tammikaapista,
joka seisoi huoneessa? Miksi veti hän sen kaikki laatikot auki,
urkki ja tutki sen sokkeloita ja kaiveli pahasti tuossa suuressa
liinakasassa, joka siihen aikaan oli hollantilaisen emännän rikkaus,
ilo ja kunnia? Eihän Block aikonut perustaa taloutta ja sitä varten
tehdä luetteloa kaikista siihen tarvittavista kapineista. Hän tuskin
silmäilikään liinakankaita, mutta sieppasi kärkkäästi jokaisen
paperi- tai pergamenttiliuskan, jonka hän keksi, ja viskasi sen
luettuaan vihaisesti luotaan. Hänen toimensa ei näyttänyt menestyvän,
sillä tutkittuaan kaikki, mitä huoneessa oli, tuolit, pöydät, kuvat,
vieläpä vuoteenkin, jolla sairas makasi, silmäili hän miettiväisesti
Karelia ja lausui itsekseen:
"Hän ei herää vielä tuntiin aikaan, minun juomani on tähän asti
tehonnut hyvin. Missä kirje lienee? Epäilemättä se vielä Rookeryssä
oli hänellä eikä hän itse ole saattanut sitä toimittaa perille. Minun
tekisi mieleni tietää, onko Hannu pitänyt huolta siitä. Jos minulla
olisi tuo kirje, saisin tietää hyvän joukon asioita; mutta se ei
ole täällä. Ennen kaikkea täytyy minun saada Hannu pois tieltäni.
Heidän tarvitsee joutua kinaan. Yonker, luullakseni, epäilee häntä jo
vähän. Pitääkö minun toimittaa nuo tytötkin täältä? -- Vaarallista.
-- Hän saattaa aavistaa pahaa. Annas kun mietin!" ja hän alkoi
kävellä edestakaisin. "Niin", jatkoi hän vihdoin, "se on oikea
keino. Jos eivät he mitään epäile, voivat he jäädä tänne; ja jos en
kuitenkaan puhuttelemalla saa häntä mitään ilmaisemaan, otan hänet
kiinni ja istutan hänet kiristyspuuhun, silloin he kyllä tulevat
paikalle; minä olen nähnyt hänestä sen verran, että tiedän, ettei hän
hiisku sanaakaan _omaa_ henkeään pelastaakseen. Minun täytyy olla
varovainen, sillä hän ei ole mikään tyhmä mies. Asia kysyy tarkkaa
miettimistä."
Aurinko oli laskemaisillaan länteen, kun Karel heräsi sikeästä
unestaan. Päivä oli ollut ihana ja helle rasitti vieläkin, vaikka jo
oli ilta. Mutta vieno, vilpas merituuli puhalsi akkunasta huoneeseen
tuoden mukanaan vasta-niitetyn heinän ja läheisten puutarhain kukkien
tuoksun. Tuuli kantoi vielä mukanaan kaupunkiin kaikkia niitä eri
ääniä, joita kuullaan tyynenä kesä-iltana: kyntömiehen huutoja, joka
ajoi juhtiansa kotiinpäin; poikain ja tyttöjen laulua, jotka nurmella
tekivät heinää; komentosanoja laivoista ja merimiesten hoilauksia,
kun he hinasivat ankkuria ylös. Tässä pienessä Hollannin kolkassa oli
kaikki rauhaa ja sopusointua ja ellei olisi nähnyt sotamiehiä, jotka
kulkea vetelehtivät pitkin katuja ja hävyttömästi iskivät silmää
naisille, jotka menivät ohi tai istuivat huoneittensa ikkunoissa,
olisi helposti luullut, että nuo tukevat, tanakat miehet, jotka
istuivat olutta juoden ravintolan edessä, väljät, polven alapuolelta
kiinni sidotut housut ja kapeahko jakku yllään sekä leveälierinen
olkihattu päässään, vielä olivat noita vapaita, itsenäisiä
kansalaisia, joita Hollannissa asui ja eli sata vuotta takaperin.
Olisi luullut, että nuo hupaiset äänet sekä vieno tuulonen olisivat
ilahuttaneet Yonkerin sydäntä ja virkistäneet hänen herääviä hengen
voimiaan. Mutta hänen otsansa pysyi synkkänä ja surun sumu varjosti
hänen silmiään. Hän katseli ympärilleen ja näki Blockin seisovan
akkunan edessä, kuitenkin niin, ettei häntä sopinut ulkoapäin nähdä.
Hänellä oli kädet ristissä rinnalla ja hän oli nähtävästi vaipunut
syviin mietteisiin.
"Ilta ei näytä suuresti miellyttävän teitä, Gerard" sanoi Galama,
kohoutuen käsivartensa nojaan.
Block säpsähti.
"Ihmekös tuo", vastasi hän, "kun kaikki ympärillämme näyttää niin
iloiselta, ja minä ajattelen, mitä tämän ilon alla piilee. Kun
muistan, että minun niin pian jälleen täytyy lähteä taistelemaan
yhteistä vainolaistamme vastaan, enkä saa odottaa, kunnes yhdessä
saamme hänen kanssaan otella, ei ole kummallista, jos mieli toisinaan
käy alakuloiseksi."
"Mutta, rakas Gerardini, kuka käskee teidän lähteä niin pian pois?
Onko äitini sen sanonut vai olenko itse unissani siitä puhunut vai
onko espanjalaisilla vihiä, että olette täällä?"
Block pudisti päätään.
"Kuka siis on puhunut siitä, että teidän täytyy jättää meidät?"
"Enhän ole sanonut, että kukaan niin on puhunut, armas Yonker."
"Miksi siis aijotte jättää meidät? Täällä olette turvassa. Odottakaa,
kunnes minä paranen, sitten mennään yhdessä."
Block pudisti uudelleen päätään ja sanoi huoaten:
"Se ei käy päinsä, Yonker."
"Miksei?" ja tuokion päästä: "Onko kukaan tässä talossa teille
kiusaksi?"
"Ei", sanoi Block, "ei nyt, mutta --"
Hän vaikeni ja epäröi.
"Mutta mitä?" kysyi Galama tuikeasti ja hänestä alkoi jo tuntua
siltä, että hän oli talon isäntä; "mutta mitä?"
"No Yonker, koska haluatte tietää -- niin pelkään että mielet ennen
pitkää kääntyvät minua vastaan; mutta ennenkuin jään taloon, jossa
minua katsellaan karsain silmin, kenties epäluulollakin, hyökkään
Brüsselin valleille vaikkapa sadan vahtisoturin kimppuun, taikka
kuolen miekka kädessä maani edestä."
"Mutta kuka kääntäisi meidän mielemme teitä vastaan?" kysyi
Karel. "Emmehän näe täällä ketään, eikä kukaan outo, paitsi
palvelustyttöämme ja vanhaa haavalääkäriä, tiedä mitään siitä, että
te olette täällä, eikä heidän ainakaan tee mieli sanoa mitään teitä
vastaan."
"Siltä taholta en pelkää mitään", sanoi Block, "vihamieheni ei ole
vielä saapunut, mutta keittiössä kuulin sattumalta tänä aamuna, että
Hannu tulee tänään. Jos niin käy, täytyy minun jättää teidät."
"Hannu! Mitä Hannu teille voi? Hän ei häiritse ketään. Jos lähemmin
tuntisitte hänet, huomaisitte että hän on varsin siivo poika. Teidän
pitäisi ruveta tuttavaksi hänen kanssaan."
"Kaikesta sydämestäni", vastasi Block vilkkaasti, "mutta minä
pelkään, että _hän_ ei tahdo. Te tiedätte, Yonker, että on ihmisiä,
joilla enemmän kuin muilla on taipumusta kateuteen, ja minusta
näyttää Hannulla olevan se ajatus, ettei minulla ole minkäänlaista
oikeutta olla teidän ystävänne."
"Tuopa on merkillistä", sanoi Karel, hieman hyvillään siitä, että
hänen suosiostaan näin kiisteltiin. "Olen usein kuullut setäni
puhuvan tuosta tunteesta ja siitä pahasta, jota se on maailmaan
siittänyt, mutta itse en ole sitä milloinkaan kokenut. Niinpä
prinssinkin luona sotamiehet ja päälliköt kadehtivat toinen toisiaan."
Block heristi korviaan, mutta prinssiä ei enää mainittu.
"Voi", sanoi hän, "kenties te ette koskaan ole tavannut ketään, joka
erottaisi teidät suosionne esineestä. Minun tulee tunnustaa, että
minussakin on vähän sitä vikaa, mutta Hannussa sitä on ylen määrin.
Koska hankkeenne teiltä aina onnistuivat ja hän silloin aina oli
teidän seurassanne, luulee hän, että toinen puoli on hänen ansiotaan,
ja koska viime yrityksessämme hänen neuvoaan ei kysytty, katsoo hän
kommellustamme minun syykseni."
"Oi, tuo on todella naurettavaa", sanoi Karel. "Kun nyt tuota
ajattelen, täytyy minun tunnustaa, että se oli uhkarohkea yritys
ja ihmeellistä olisi ollut, jos se olisi onnistunut. Älkää huoliko
Hannusta, Gerard. Hän ei ole niin yksinkertainen, ja jos hän siksi
rupeaa, niin sanokaa minulle, ja minä kyllä hänet opetan."
"Olen jo ennen koettanut päästä hänen ystäväkseen", sanoi Block,
"mutta hän ei näytä olevan erittäin kohtelias ja hän kenties
loukkaisi minua, jota en ikinä voi suvaita. En moiti häntä millään
tavalla, pidän häntä päinvastoin kelpo poikana, mutta hän näyttää
vihaavan minua katkerasti, ja ennenkuin tahdon saada aikaan
eripuraisuutta teidän ja Hannun kaltaisen uskollisen palvelijan
välillä, jätän teidät iäksi päiviksi."
"Uskollinen tai ei", sanoi Galama; "hän on minun palvelijani ja hänen
tulee kunnioittaa niitä, jotka minä valitsen ystävikseni. Jos teidän
täytyy lähteä, lähtekää. Siinä tapauksessa olen viimeinen teitä
pidättämään. Mutta te saatte uskoa, että minä heti annan Hannulle
matkapassin, jos hän jollakin tavalla teitä solvaisee. Hänen pitäisi
jo olla täällä. Missä hän lienee?" ja sitten vaihtaen puheenainetta
sanoi hän: "Mutta ettehän vielä ole tarkemmin kertonut minulle,
kuinka te eheänä pääsitte pakoon tuosta taistelusta, joka tapahtui
metsässä. Minä pelkäsin jo, että menetitte siinä henkenne."
"Ei, saan kiittää Hannua, ettei niin käynyt", vastasi Block. "Hän
antoi sellaisen läimäyksen pääkallooni, että makasin pitkänäni
hyvän aikaa niinkuin kuollut. Minä luulen, että koko ratsujoukko
oli kulkenut minun ohitseni, sillä kun havahduin, teki se lähtöä
takaisin. Varovasti ryömin niin kauvas kuin pääsin pensastoon. Yöksi
menin erään puunhakkaajan mökkiin, jossa hankin itselleni valepuvun.
Sitten oleskelin milloin missäkin maakunnassa, jotenkin kaukana
Brüsselistä, koska luulin, että te olitte kaikki joko tapetut tai
joutuneet vangiksi. Kuukauden päästä uskalsin taas käydä kaupungissa,
koska silloin kaikki sotamiehet olivat poissa. Muutamat ystäväni
antoivat minulle majaa. Pian huomasin kuitenkin, että minua salaa
pidettiin silmällä. Kaikeksi onneksi tapasin teidän sisarenne, jonka
niinikään teki mieli paeta; niin lähdimme siis pakosalle ja pääsimme
tänne."
"Niin", sanoi Galama, "teidän täytyy jäädä tänne, ja tuolla tulee,
luulen minä, ystävämme Hannu", lisäsi hän, kun ovelle koputettiin;
"kuullaanpa nyt, mitä tuolla teidän aimo vihollisellanne on
sanomista, Gerard. -- Astu sisään!"
Se olikin Hannu. Hänellä oli vielä sama kulkukauppiaan puku, kuin
Brielistä lähtiessään, ja sen tomuisesta tilasta päättäen oli hän
vastikään palannut matkaltaan. Hän näytti edeltäpäin aavistaneen,
että Block oli täällä, sillä hän oli sangen totinen eikä se vihainen
silmäys, jonka hän heitti tähän, ennustanut hyvää. Muuten menetteli
hän niinkuin ei kukaan muu kuin hänen isäntänsä, olisi ollut
huoneessa. Hän kulki Blockin ohi, päätänsä kääntämättä, ja seisahtuen
vuoteen ääreen, sanoi hän teeskennellyn iloisella äänellä: "Hyvää
iltaa, Yonker. Yhä vielä vuoteessa, vaikka ilmakin on niin kaunis?
Minun luullakseni olisi teidän parempi olla ulkona."
"Minä en tarvitse sinun luulojasi, Hannu; mieluummin soisin, että
sinä osoittaisit enemmän älyä ja hyvää käytöstä. Etkö näe erästä
ystäväämme takanasi ja etkö tervehdi häntä?"
"Meidän ystäväämme?" vastasi Hannu, kääntyen vitkalleen ja silmäillen
Blockia kiireestä kantapäähän. "Ah, todellakin, mestari Block! Vai
jälleen hengissä? Tulitteko tänne kertomaan, ettei siellä ollut
mitään hevosväkeä?"
"Minä tulin kiittämään sinua iskustasi, jonka sain parhaaseen aikaan,
ystäväni Hannu", sanoi Block armollisella äänellä, "sillä vaikka se
tarkoitti pahaa, pelasti se kuitenkin henkeni ja minua ilahuttaisi
suuresti, jos ottaisit minulta pari tukaattia ja joisit ensi tilassa
terveydekseni", ja hän tarjosi Hannulle kahta hopeatukaattia.
"Ei, mutta sinun olisi parempi, ystäväni Block, juoda omaksi
terveydeksesi ja maksaa siitä rehellinen raha", vastasi Hannu,
tarjoten puolestaan hänelle kahta tukaattia.
"Älä rupea hävyttömäksi", huusi Galama, posket hehkuen
närkästyksestä. "Toivota tälle herralle hyvää iltaa, ja hillitse
ainakin kielesi äläkä solvaa minun vieraitani."
"Ei, Yonker, me olemme samanarvoiset", vastasi Hannu nöyrällä
äänellä, kääntäen selkänsä Blockille, "hän ei ole Kerjäläistä parempi
enkä minä sitä huonompi."
"Sinä olet viipynyt kauan niin lyhyellä matkalla. Missä olet ollut?"
sanoi Galama, hilliten harmiaan.
"Olen käynyt Brüsselissä", vastasi Hannu.
"Brüsselissä? Miksi siellä? Ja mitä uutisia tuot sieltä?"
"Kah, uutisiapa kyllä. Herttua on tapansa mukaan tehnyt sekaisin
viisaita ja tyhmiä töitä. Viisaasti teki hän, hirtättäessään suuren
heittiön, pää-teloittajan Spelle'n." [Kun Alba oli antanut tämän
konnan aikansa mestata omia kansalaisiaan tuhansittain, panetti hän
vihdoin hänet itse kiinni näistä rikoksista ja mestautti hänet.
(Kääntäjän muist).]
"Ja missä hän teki tyhmästi?" kysyi Block.
"Hän jätti hirttämättä vielä suuremman heittiön", vastasi Hannu,
puhuen Galamalle. "Liittoveljemme kertoivat minulle, että eräs
hylkiö, joka kuten Tittlemann Flanderissa tuomittiin tulen lieskaan,
on pelastaakseen kurjan henkensä ruvennut kavaltajaksi. Ja tuo
mustakarvainen koira näyttää pujahtaneen meidän liittoveljiemme
seuraan, saadakseen ongituksi salaisia tietoja".
Hannu puhui harvakseen ja kääntyi puoleksi Blockiin, joka seisoi
hänen takanaan.
"Minä sanon sinulle vielä kerran, Hannu, älä rupea hävyttömäksi minun
kuulteni", lausui Galama, "taikka saat lähteä heti paikalla luotani.
Mikä sinun päähäsi nyt on pistänyt, kun olet noin äreä? Sinä tulet
Leydenistä, mitä sieltä kuuluu?"
"Mistä?" sanoi Hannu kummastuneena ja antoi isännälleen merkin olla
vaiti.
"Leydenistä! Älä kohtele minua niinkuin lasta. Kerro heti minulle
uutisesi. En salaa mitään ystäviltäni."
"Niin, Yonker, ystävältä en minäkään mitään salaisi. Mutta oudolta,
jota olemme nähneet tuskin kahta kuukautta --"
"Tulkaa, Hannu", sanoi Block astuen lähemmäksi, "sovitaan pois!
Te olette aina kohdellut minua epäluuloisesti. Alussa tuo oli
anteeksiannettava, vieläpä kiitettäväkin asia. Mutta nyt olemme jo
toki sen verran nähneet toinen toistamme, että voimme heittää tuon
menemään."
"Ah", sanoi Hannu, vetäytyen syrjään, ikäänkuin hän olisi peljännyt,
että toinen koskisi häneen, "olen nähnyt teitä sen verran, että
jatkan tuota samaa ja pysyn siinä uskossa, että te olette kirotuin
kavaltaja maan päällä."
Blockin kasvot lensivät tulipunaisiksi ja hän haparoi vaistomaisesti
miekkansa kahvaa. Mutta Karel, joka oli puoleksi noussut vuoteeltaan,
viittasi kädellään häntä luopumaan siitä. Se kolkko ja pelottavan
totinen tapa, jolla Hannu oli sanansa lausunut, näytti tuokioksi
herättävän hänessä epäluuloja. Ankaralla ponnistuksella, jota hänen
heikot voimansa tuskin kestivät, hillitsi hän kuitenkin vihansa ja
sanoi Hannulle:
"Hannu, sinun epäluulosi mestari Blockia kohtaan on hirveä taikka
näyttää vain kenties hirveältä, kun sinä puhut niin peitetyillä
sanoilla. Ilmoita selvät syyt. Puhu suusi puhtaaksi -- ja joko sinun
tai hänen täytyy vielä tänä iltana lähteä tästä talosta."
"Se ei enää ole mikään epäluulo, Yonker, vaan varma tieto," sanoi
Hannu synkkänä. "Eikö vahinko ja mieshukka ole ollut osanamme, sen
jälkeen kun tämä mies, väärän nimen varjossa, tuli meidän luoksemme?
Siitä pitäen, kun minä hänet näin, on hän vaaninut meitä, niinkuin
kissa vaanii hiirtä, noilla silmillään, jotka kiiluvat niinkuin pirun
silmät. Ei sovi epäilläkään, että joku petti meidät Brüsselissä
tekemässämme yrityksessä. Ja hän, joka tietää niin paljon siitä, mitä
tapahtuu, hän, joka silloin oli yksi päälliköistä ja kahdesti eheänä
pääsi pakoon, hän on petturi, siitä panen pääni pantiksi. Kaikki
Kerjäläiset tunsivat toinen toisensa, vaan häntä ei kukaan tuntenut,
ja hän on se ainoa, jota me kaikki epäilemme, koska hän on ainoa,
joka on voinut pettää meitä."
"Haa! syystä sanoitte, Yonker, että hänen epäluulonsa on hirveä, kun
se on lausuttu peitetyillä sanoilla", vastasi Block. "Jaloimmatkin
aikeet saattavat joutua epäiltäviksi. Minä mielisin kuulla
todistuksia."
"Häijy hylky tuo! Eikö totta, Yonker? Entä, jos minä --?" ja tarttuen
tikariinsa, viittasi hän salaa Blockiin päin.
Mutta Karelin kasvoille kuvastui surua ja hämmennystä. Hän pudisti
päätään ja sanoi alakuloisella äänellä:
"Miksi, Hannu, olet niin itsepäinen? Sinä olet ollut minun kanssani
niin kauvan kuin minä voin muistaa, ja sinä tiedät, ettei minun
tapani ole nopeasti hankkia uusia ystäviä. Kättele mestari Blockia ja
mene noutamaan tänne viiniä."
"En ikänä", sanoi Hannu lujasti. "Häntäkö kätellä! Hän ei ikänä saa
tarttua käteeni. Minä en ole vielä kertonut teille, Yonker, että tämä
ystävä tuolla metsässä, kun ratsuväki tuli, sanoi itsekseen: jopa
vihdoin! Tästä syystä minä löin häntä korvalle. Tuo osoittaa myös,
että hän tiesi heidän olevan tulossa."
"Rakas veljeni, te petytte", lausui Block hilpeästi. "Jos olisin
tiennyt heidän tulostaan, olisinkohan jäänyt sinne levollisesti
istumaan, ikäänkuin heitä ei olisi ollutkaan? Kyllä minä kiireesti
olisin pyrkinyt matkoihini sieltä, sen voin teille vakuuttaa, kun
vasta kaksi päivää sitä ennen olin päässyt heidän kynsistään."
"Kuulkaa nyt, Yonker", sanoi Hannu, joka ei ollut tottunut
sana-kiistaan, "tämä on jutun päätös: minä en tahdo jäädä tänne
niinkauan kun tämä mies täällä viipyy. Nyt täytyy teidän siis
valita. Tahdotteko käskeä häntä lähtemään, vai pakotanko minä hänet
vaikenemaan?"
Karel rakasti suuresti palvelijaansa ja kielsi ani harvoin häneltä
mitään, kun hän puhui näin tosissaan. Mutta hänessä, niinkuin koko
hänen suvussaan, oli kiitollisuuden tunne hyvin suuri; sentähden
hän ei hennonnut loukata eikä huolestuttaa sitä miestä, joka oli
pelastanut hänen henkensä. Paitsi sitä suututti Hannun päättävä ääni
häntä, ja ajatellen, ettei palvelija todenteolla aikonut lähteä hänen
luotaan, lausui hän lyhyesti:
"Älä hulluttele! Mene portaita alas ja nouda meille vähän viiniä,
niin saamme haastella entisistä ajoista."
"Ei, Yonker! Minun täytyy saada varma vastaus. Teidän täytyy lähettää
tuo mies menemään, taikka --"
"Minä lähden", keskeytti Block äkisti. "Herran haltuun, Yonker.
Minulla ei ole paljo kapineita muassani. Viittani ja aseeni, siinä
kaikki. Minä nukun heinissä ja --"
"Vartokaa, jääkää tänne, Gerard", huusi Galama, kun Block lähestyi
ovea. "Hannu, sinun täytyy heittää tuo käytös. Block, jää tänne, ja
jos et sinä häneen suostu, saat asua alhaalla, kunnes minä paranen.
Mene!"
Hannu oli tuskin kuullut sanaakaan hänen puheestaan. Hän oli tarkasti
katsellut Blockia, joka seisoi akkunan ääressä. Aurinko oli laskenut,
harmaa hämärä peitti kaupungin. Jesuiitan laihat, luisevat kasvot
erottuivat selvästi hämärässä. Pirullinen mielihyvän myhäily väikkyi
hänen huulillaan.
"Block, Block, Block", jupisi Hannu, mietteisiinsä vajonneena. "Minun
täytyy saada Pietari Blink käsiini, mitä hän sanonee."
Sen jälkeen, kuultuaan kuinka isäntä käski hänen mennä, lähti hän
ovea kohti. Mutta siihen hän pysähtyi, ojensi kättään Blockia kohden
ja lausui:
"Hyvää iltaa, mestari Block, hyvää iltaa! Te ette ole nähnyt minua
viimeistä kertaa."
Sitten lähti hän ja sulki oven jälkeensä.
Agnes ja Maria olivat yksin asuinhuoneessa, kun paroonitar oli
lähtenyt iltakirkkoon. Hannu muutti vähän pukuaan ja meni sitten
huoneeseen, jättääkseen heille hyvästi. Molemmat katsahtivat ylös.
"Mikä nyt on? Sinä näytät niin hämmästyneeltä", sanoi Agnes.
"Niin minun sopii ollakin, neiti Agnes. Minä lähden joksikin aikaa
pois."
"Lähdet pois, Hannu? Olethan vastikään tänne tullut", sanoi Maria.
"Tjaa", sanoi Hannu miettivästi. "Minä soisin, että te, nuoret
naiset, pitäisitte Yonkerista erityistä huolta. Olen vastikään
riidellyt tuon miehen kanssa tuolla ylhäällä ja nyt on isäntäni
vihoissaan minulle. Minä sanoin miestä kavaltajaksi, ja pelkään,
että hänellä on paha mielessä Yonkerin suhteen; olkaa sentähden
varuillanne ja pitäkää häntä silmällä. Minä lähden hakemaan Pietari
Blinkiä, niin saadaan nähdä, mikä mies tuo on."
Hetkisen kuluttua Hannu kenenkään huomaamatta katosi talosta.