Kova naurun remahdus pöydän toisesta päästä keskeytti hänen
puheensa. Kun hän loi silmänsä sinnepäin, näki hän, kuinka Hannu,
komea messukasukka yllään, istui tyhjän viinitynnyrin päällä ja
oli lukevinaan tai veisaavinaan jotakin kirjasta, jota hän piti
kädessään. Kerjäläiset hänen ympärillään nauraa hohottivat täyttä
kurkkua.
Treslong koputti tikarinsa kahvalla kolmasti pöytään ja saatuaan näin
naurun vaikenemaan lausui hän:
"Toivoakseni liittolaiset eivät unohda, että asiamme on pyhä, että
täältä Brüsseliin on tuskin kolmea peninkulmaa ja että meidän pitää
karttaa kaikkea tarpeetonta hälinää. Meidän tulee ajatella, ettemme
ole tulleet tänne huvittelemaan."
Kun hän näki sanansa tehoavan kuten hän oli tahtonut, jatkoi hän
keskeytynyttä puheluaan von Hagendorpin kanssa:
"Minä en moiti kansaa siitä, ettei se nosta kapinaa; mutta siitä
täytyy minun sitä moittia, ettei Pietari Blink se runsaammin anna
rahallista avustusta. Te tiedätte kuinka pahasti prinssi pettyi,
kun hän huomasi, että ainoastaan puolet siitä rahasta, joka
tarvittiin armeijan asettamiseen, oli saatu kokoon. Ja kuinka voitte
toivoakaan, että hyvä kenraali suostuu johtamaan armeijaa, kun hän
tietää, että sotaväki ennenkuin kuukausi on kulunut ryhtyy kapinaan
palkan puutteesta? Jos ihmiset pelkäävät joutuvansa vankeuteen tai
teloituslavalle, sentähden että herttua himoitsee heidän tavaraansa,
niin miksi eivät he anna sitä niille, jotka taistelevat heidän
turvallisuutensa puolesta? Kreivi Ludvig voisi tällä hetkellä marssia
Brüsseliä vastaan, jollei hänen väkensä olisi kapinanhankkeissa."
"Luuletteko että voimme Ranskasta toivoa jotain apua?" kysyi Verveen,
joka ennen oli ollut sihteerinä jonkun mahtavan aatelisherran luona
ja tavallaan siis oli valtioviisas. "Kuningas on sopinut hugenottein
kanssa ja näyttää suosivan meitä. Coligny tajuaa hyvästi kaikki
sota-asiat ja hän suostuttaa kyllä kuninkaan meitä auttamaan, kun
hän vain saa tietää, että me haluamme tunnustaa hänet maakuntain
herraksi."
"Ja sitäkö te haluatte?" kysyi neljäs, jolla oli osaksi siviili-,
osaksi sotamiehen puku, ja jonka kasvoista, kun hän puhui, välähti
intoa ja virkeyttä. Hän oli samalla sekä pappi että soturi. Hän oli
saarnannut suurille kuulijakunnille ja johdattanut monta sielua
totuuden tielle, mutta koska hänellä ei enää ollut tähän tilaisuutta,
otti hän miekalla puolustaakseen niitä totuuksia, joita hän ennen
oli julistanut. -- "Ja haluatteko sillä ehdolla hänen apuaan?
Minä puolestani pidän Filipiäkin kernaammin herranamme. Vaikkemme
taistelisi kuin kansalaisvapautemme hyväksi, arveluttaisi tuo apu
minua, sillä ei Ranska, eikä Medicin huonekunta salli meidän itse
järjestää asioitamme. Mutta me harrastamme, vieläpä ensisijassa uskon
vapautta ja sitä -- sen te myönnätte -- nämä eivät antaisi meille."
"Mutta eikö kuningas ole suonut sitä hugenoteille?" kysyi Verveen.
"Kuinka pitkäksi aikaa?" sanoi toinen. "Kuukaudeksi, kenties
vuodeksi. Uskokaa minua, mestari Verveen, niin kauan kun kuninkaita
ja hallitsijoita ohjaa valta, jota heidän täytyy totella, kuten
nyt paavin valtaa, eivät he voi antaa kestävää vapautta. Paitsi
sitä, kuka voi maassa, jossa hallitsijan teot riippuvat hänen
omasta mielivallastaan, sanoa, vahvistaako toinen kuningas sen mitä
edellinen on meidän kanssamme sopinut? Ei, jos meillä täytyy olla
vierasta apua, niin älkäämme etsikö sitä Ranskasta. Saapukoon se
meille vapaasta, protestanttisesta Englannista."
"Minä sanon teille", -- kuului samassa Hannun ääni, -- "minä olen
parempi mies, kuin te luulettekaan. Kun viimein olin Dillenburgissa,
sanoi prinssi minulle: 'No, Hannu, minkä neuvon sinä annat?' --
'Teidän Korkeutenne', sanoin minä, 'minä lähettäisin yhden sotajoukon
Teidän Korkeutenne veljen johdolla Frislantiin ja toisen jonkun
etevän kenraalin johdolla Brabantiin. Alba ei voi tapella molempia
vastaan yhtaikaa. Mutta', sanoin minä, 'älkää ottako Villarsia, sillä
hän ei kelpaa mihinkään'. -- 'Oho', sanoi hän, 'Villars on juuri
sopiva mies.' -- 'No, saadaanpa nähdä', sanoin minä. -- Ja kumpiko
meistä oli oikeassa? Minä voin vakuuttaa teille, että --"
Hän vaikeni; sillä istuessaan selkä Treslongiin päin, oli hän
kokonaan unohtanut tämän, mutta nyt havaitsi hän kuulijainsa
pilkallisesta hymystä, viittauksista ja äänettömyydestä, että hän oli
kiinnittänyt puoleensa yhteisen huomion. Hän katsoi ympärilleen ja
samalla kaikki luolassa olijat, paitsi häntä itseään, purskahtivat
suureen nauruun, jonka hän, naurun esine ja syy, kesti aivan tyynesti
ja rauhallisesti.
"Mikä itserakas houkka tuo poika on!" mutisi Verveen halveksien, heti
kun nauru taukosi.
"Soisin, että minulla olisi monta tuollaista houkkaa, mestari
Verveen", sanoi Treslong. "Hän on tosin paha kerskailemaan, mutta
ei hän sillä ketään loukkaa, enkä tiedä ainoatakaan uskollisempaa,
järkevämpää ja rehellisempää jäsentä koko liittokunnassamme."
"Ja mahdollista on", sanoi saarnaaja, "että sellaisessa maassa sanan
siemen kantaa hyvän hedelmän; mutta mitä noihin tovereihin tulee,
jotka seisovat hänen ympärillään, pelkään minä, että hyvä siemen
heissä on tukahtunut orjantappuroihin."
"Äskeiseen keskusteluun palataksemme", sanoi Verveen, jota tuo
soimaus näytti suututtavan, "on teidän mielestänne siis kuningatar
Elisabet sopivin meitä auttamaan ja te sanotte häntä sekä
protestantiksi että vapaaksi. Olkoon niin, mutta te ette näytä
tietävän, että hän, vaikka onkin protestantti, on kieltäytynyt
auttamasta Ranskan hugenotteja, ja kuitenkin olen varma siitä, että
häntä paljoa vähemmin arveluttaisi sotia Ranskaa kuin Espanjaa
vastaan. Kenties hän ei ole niin vihamielinen ja julma kuin
hänen sisarensa, mutta ei hän ainakaan ole mieltynyt veljiimme,
puritaaneihin."
"Mutta hänen paras neuvonantajansa, Sir William Cecil", sanoi
Treslong, "kuuluu kuitenkin suuresti suosivan puritaaneja, ja
sentähden toivon, että me, jos antaudumme hänen turviinsa, vihdoinkin
pääsemme irti orjuuden ikeestä ja saamme tuhat kertaa suuremman
vapauden kuin mikä meillä nyt on. Te ette saa unohtaa, että
Elisabetin asema on nykyään sangen vaikea ja ettei hän ole osoittanut
muuta kuin hyvyyttä ja ystävyyttä niille meidän maamiehillemme,
joitten on onnistunut paeta Englantiin. Hän tosin ei ole puritaani,
mutta ei hän ainakaan ole katolilainen."
Tässä uusi meteli taas katkaisi heidän keskustelunsa. Kerjäläiset,
jotka viini oli saattanut rajulle tuulelle, olivat kokoontuneet
kahden toverinsa ympärille, jotka ajan ratoksi miekkailivat
keskenänsä. Treslong, joka pelkäsi, että leikistä voisi tulla tosi,
aikoi juuri astua väliin, kun pöllöhaukan kimeä kirkuna tunkeutui
holviin.
Kaikki säpsähtivät. Jokainen näytti tietävän tehtävänsä. Lamput
otettiin alas ja pantiin niin, että ne saatiin sammutetuksi millä
hetkellä hyvänsä. Kaikki nousivat pystyyn ja kuuntelivat, käsi kiinni
miekan kahvassa tai pistoolissa, eikä kuulunut hiiskaustakaan. Toisen
luolan suu aukaistiin ja pidettiin huolta siitä, että päästäisiin
heti pakoon, jos tarve vaati. Yhtäkkiä kuului kaksi kolkutusta
ylhäältä, jonka jälkeen lamput heti pantiin entiselle sijalleen.
Tuokion kuluttua aukeni laskuovi, ja Treslong, joka oli käynyt
ylhäällä, ilmestyi jälleen ja hänen seurassaan ystävämme Galama ja
Gerard Block.