"Ad patibulum."
Hypättyään akkunasta, kääntyi Yonker Galama vasemmalle ja riensi
eteenpäin pitkillä askeleilla käyden huoneitten ohi niin läheltä,
kuin hän suinkin saattoi. Oli pilkkoisen pimeä. Synkät pilvet
vaelsivat taivaalla ja peittivät kuun. Näytti melkein siltä kuin
olisi kaikki liike ja elämä kaupungista kokonaan kadonnut päivän
valkeuden keralla. Kauppapuotien akkunat, joitten takana tavallisesti
vilisi vilkas elämä, olivat nyt suljetut ja jollei tuolloin tällöin
heikko valon säde olisi loistanut luukkujen lomista, olisi luullut,
että asukkaat tässä kaupungissa, joka kuitenkin oli maailman
ensimäisiä, viettivät iltapuhdettaan pilkko pimeässä.
Kun Galama oli kulkenut Broodhuysin vieressä olevan talon ohi,
jossa myytiin lihaa, kääntyi hän vähän enemmän vasemmalle ja tuli
pääkadulle, joka Cudenbergin portista vie torille. Meidän aikoinamme
herättäisi suurta ihmetystä, jos Galaman kaltainen kapinoitsija
uskaltaisi yölläkään käydä pääkaupungin katuja, mutta lukijan tulee
muistaa, ettei siihen aikaan ollut vielä tapana valaista katuja,
jonka tähden siis jokaisen, joka tahtoi nähdä missä ja miten hän
kulki, täytyi ottaa mukaansa valkeata taikka, jos hän oli rikas,
kuljetuttaa sitä edellään.
Galama kulki siis verrattain turvassa, kun hän tuossa asteli
eteenpäin pimeässä; mutta hän piti sittenkin korvansa herkkinä,
sillä joka kadun kulmassa hän saattoi kohdata vihollisen, joka oli
valkealla varustettu, ja siinä tapauksessa uhkasi häntä suuri vaara.
Mutta kaikeksi onneksi hän ei kohdannut ketään. Kuljettuaan
reippaasti viisi tai kuusi minuuttia, pysähtyi hän Nassaun linnan
edustalle. Siinä oli hänen ja Blockin ollut määrä yhtyä. Mutta
tämä nähtävästi ei vielä ollut saapunut. Yhtäkkiä kuului ääniä ja
tulta välähti paikalla. Ilmeisesti saapui siellä jokin seurue, joka
epäilemättä oli lukuisa ja aseilla varustettu. Galama etsi itselleen
paikkaa, johon hänen sopisi piiloutua lähenevältä joukolta. Muuan
porttivaja, joka oli toisia syvempi, näytti kelpaavan piilopaikaksi.
Hän pujahti heti sinne ja, peittäen itsensä mustalla viitallaan,
astui lähemmä seinää erään pylvään taa.
Hän ehti sinne juuri parahiksi. Joukko miehiä poikkesi kulmasta sille
kadulle, jota hän itse vastikään oli tullut. Heitä oli kymmenkunta
tulisoihdun kantajaa, joista viisi, kuusi oli espanjalaisia
sotilaita; herrat taas, joita he seurasivat, näyttivät vaatetuksesta
ja puheesta päättäen olevan ylhäisiä miehiä.
"No, Teidän Ylhäisyytenne", sanoi yksi herroista, puhutellen
jäntterää miestä, jolla kuten eräällä toisellakin seuran jäsenellä
oli siviilipuku, "minun sopii, luulen ma, kehua, että olen
kunniallisesti voittanut vetoni ja että patibulum (hirsipuu) on
hävinnyt gladius'en (miekan) rinnalla -- ainakin tällä kertaa."
Toisen vastausta ei saattanut kaukaa erottaa, mutta Yonker oli jo
kuullut niin paljon, että hän kiristi hampaitaan. Hän oli tuntenut
ainakin kaksi joukon päämiestä. Toinen niistä oli Julian de
Vargas, "veri-neuvoston" kuuluisa johtaja, jonka ääretön julmuus
ja petomaisuus vielä nytkin, kolmen vuosisadan kuluttua, on
puheenpartena Alankomaissa. Toinen oli tuo melkein yhtä peljätty
Hessels, saman neuvoston jäseniä hänkin, jonka käytöstapa tämän
ohessa oli jonkunverran narrimainen. Muutama selittävä sana lienee
tässä paikallaan.
Kun herttua Alba oli varma siitä, etteivät tavalliset, säännölliset
oikeusistuimet tuomitsisi kuin harvoja kuolemaan ja vielä harvempien
omaisuuden takavarikkoon pantavaksi, asetti hän maahan tultuaan
oman oikeusistuimen, jota hän nimitti "kapina-neuvostoksi". Sen
tuli yksin vallita maassa ja kumota kaikki muut tuomiot. Siinä
oli kaksitoista jäsentä, joista kuitenkin vain kahdella oli valta
lopullisesti ratkaista syytettyjen kohtalo, muiden ollessa saapuvilla
ainoastaan sen vuoksi, että menettely saisi laillisuuden muodon. Niin
tylyä oli tämän mielivaltaan perustuvan oikeusistuimen menettely,
että kolmen kuukauden kuluttua siitä kuin se oli asetettu, lähes
kaksituhatta ihmistä sen päätöksestä ja etenkin sen esimiehen de
Vargas'in toimesta menetti henkensä. Mainitsimme jo että ainoastaan
kahdella jäsenellä oli täysi äänivalta: toinen oli Vargas, toinen
del Rio, molemmat espanjalaisia. Mutta muitten jäsenten joukossa,
jotka ainoastaan muodon vuoksi lausuivat mielipiteensä, oli myös
edellämainittu Hessels. Tämä istui tavallisesti silloin kun asioista
keskusteltiin mukavassa tuolissaan, nauttien suloista unta. Mutta
kun hänen vuoronsa oli lausua ajatuksensa, sysäsi joku vieressä
istuva häntä kylkeen ja hän sopersi unisella äänellä "ad patibulum"
(hirsipuuhun!), jonka jälkeen hän jatkoi entistä työtään, --
kuorsaamista. Tätä asiaa tarkoitti verenhimoinen de Vargas, joka
äskeisillä sanoillaan tahtoi ilmoittaa, että molemmat kreivit oli
tuomittu hänen eikä Hessels'in mielipiteen mukaan.
Näitten kahden konnan ilmestyminen sai Yonkerin veren kiehumaan.
Hän tarttui miekkaansa kiivaalla, miltei hurjalla liikkeellä ja
hänen mielestään olisi ollut suurin ilo saada työntää se ilkimysten
rintaan. Hän oli tullut esille piilopaikastaan ja katseli ohimennyttä
joukkoa mikäli sitä valkean punaisessa loisteessa näkyi. He olivat
nähtävästi puhuneet onnettomien kreivien kohtalosta, joka nyt oli
lopullisesti päätetty. Nyrkkiään heristellen hän itsekseen kirosi
maansa sortajat.
"Halloo, kuka täällä on?" lausui hänen takanaan ääni espanjan
kielellä.
Galama kääntyi. Muuan sotamies, joka nähtävästi kuului äskeiseen
joukkoon, tuli juosten soihtu kädessä, ja vähän matkaa hänen
jälessään tuli kaksi muuta, joilla oli toinen tulisoihtu. Hän
pysähtyi parin askelen päähän Galamasta ja näytti epäilevän mitä oli
tehtävä. Friisiläisen käytös ja muoto olivat ristiriidassa hänen
pukunsa kanssa; sitäpaitsi ei hänellä ollut tulen-kantajaa eikä
palvelijaa. Tämä herätti sotamiehessä epäluuloa. Hän läheni Yonkeria
huutaen tovereitaan kiireesti tulemaan avuksi. Tappeluun ei Karel
koskaan tarvinnut pitkiä valmistuksia. Vaikka hän oli nuori, oli
hän jo monet vaarat kestänyt ja harvoin hän joutui neuvottomaksi.
Levollisena vartoi hän sotilasta. Yhtäkkiä, kun tämä oli tarpeeksi
lähellä, sieppasi hän häneltä tulisoihdun. Tämän palavalla päällä
survaisi hän poikaa vasten silmiä, kääntyi, kun näki vastustajansa
vaipuvan raskaan ja arvaamattoman iskun alle, ja pakeni molempia
toisia -- ja kaikki tuo oli silmänräpäyksessä tehty. Nämä riensivät
heti ajamaan häntä takaa, mutta hän oli viekkaampi kuin he
luulivatkaan. Vähän matkaa juostuaan ja laskettuaan vihollisensa
jotenkin lähelle itseään, kääntyi Galama äkkiä heihin päin, pujahti
heidän välistään ja pakeni niin nopeasti kuin jaloista lähti
vastaiseen suuntaan Cudenbergin porttia kohden.
Hän tiesi kyllä olevansa suuressa vaarassa, mutta ei menettänyt
hetkeksikään malttiaan. Hän tiesi, ettei hänen sopinut mennä kuin
yhtä tietä ja tämä vei oikealle sen kapean kadun kautta, joka ulottui
Nassaun linnan ohi, ja johti sieltä kaikenlaisten pikkukatujen,
kujien ja solien eksyttävään sokkeloon. Jos hän pysyi pääkadulla,
tiesi hän että hän päätyisi portille, jossa sotamiehet helposti
saisivat hänet kiinni. Jos hän kääntyisi vasemmalle, tulisi hän
kuninkaallisen linnan tienoille, jossa häntä uhkasi vielä suurempi
vaara, koska sotamiehiä alati hyöri sen ympärillä. Niinpä hän
luottaen onneensa kääntyi siis oikealle ja pakeni eteenpäin vainoojat
läähättäen ja kiroillen perässä. Mutta suuressa kiireessä hän ei
ollut kyllin varovainen. Hän ei ollut juossut pitkältä, kun hän astui
harhaan, kompastui ja lankesi. Kohoten toiselle polvelleen veti hän
miekkansa ja valmistautui tekemään vastarintaa sotamiehille, jotka
useamman askeleen päässä toisistaan lähenivät häntä. Hänen ensi
iskunsa tavoitti tulisoihtua, jota etumainen mies piti vasemmassa
kädessään samalla kun hän oikealla veti miekkaansa tupesta. Kun
paljastettu miekka välkkyi soihdun valossa, iski Galama soihdun
maahan ja heti sen jälkeen kuului miekan kalsketta. Näin epätasainen
taistelu ei kuitenkaan olisi voinut kauan kestää, ellei Karel aivan
arvaamatta olisi saanut apua. Samassa silmänräpäyksessä, näet,
kun toinen sotilas saapui paikalle ja ryhtyi auttamaan toveriaan,
hyökkäsi musta haamu, joka, kuten näytti, oli seurannut heitä,
niinkuin tiikeri hänen niskaansa. Miesparka äännähti kerran ja kaatui
hengettömänä toverinsa jalkoihin. Kohta sen jälkeen sai toinen
sääriinsä sellaisen iskun, että hän lyyhistyi kokoon ja kellistyi
kummastuneen Galaman eteen.
Musta haamu juoksi hänen luokseen ja tarttui hänen käsivarteensa.
"Tulkaa pois, Yonker, rientäkäämme Rookery'yn, sillä tämä leikki käy
vaaralliseksi", kuiskasi ääni, jonka Galama tunsi matkatoverinsa
Gerard Block'in omaksi.
"Ei ennen kuin olen kiittänyt henkeni pelastajaa", sanoi Galama,
puristaen toisen kättä. "Palkitkoon Jumala teitä tästä hyvästä
työstä, jonka te, jalo Gerard, olette tehnyt minulle ja meidän koko
asiallemme; vaan mihinkä nyt?"
"Tulkaa! Olen hankkinut itselleni tunnussanan, kuten lupasin. Mitä
pikemmin pääsemme ulos, sitä parempi; siitä syntyy kelpo meteli,
jos joku noista pojista virkoaa henkiin. Minulle on käynyt paremmin
kuin uskalsin toivoa, ja minä olen saanut muutamia tietoja, jotka
ovat meille erittäin tärkeitä. Mutta rientäkäämme ulos, sillä täällä
seinätkin kuulevat."
Puhellessaan tai oikeammin kuiskatessaan, oli hän tarttunut Karel'in
käsivarteen ja muutaman minuutin päästä näkivät he portin edessään.
Kun he saapuivat tämän raskaan ja korkeatekoisen rautaportin luo,
huomasivat he sen lukituksi, ja sen edessä asteli sotamies kivääri
olalla, toisten heittäessä noppaa läheisessä vahtihuoneessa.
Vahtimies katseli karsaasti molempia ystäviämme, kun he astuivat
hänen luokseen, ja huusi alaupseeria, joka oli sisällä. Mutta heti
kun he näkivät espanjalaisen upseerin sotapuvun, osoittivat he
suurempaa kunnioitusta, ja kun Gerard Block lausui tunnussanan,
avattiin portti ja molemmat Geusit seisoivat ulkopuolella kaupunkia.
Galama veti syvään henkeään, kun pahin vaara oli ohitse, mutta hän
oli sentään selvästi tietoinen siitä, että heidän tilansa oli vielä
kyllin arveluttava. Tuokion seisoi hän itsekseen miettien, mitä olisi
tehtävä, kun sotamiehiä pantaisiin epäilemättä heitä takaa ajamaan.
Vesisade oli alkanut ja kävi yhä rankemmaksi.
"Meidän on aikamme sangen vähissä", sanoi Block Galamalle, kun tämä
oli pysähtynyt kiven heiton päähän portista, "paetkaamme ensin
ravintolaan ja sitten Rookery'yn."
"Se olisi huono tuuma", vastasi Galama. "Meitä ajetaan takaa ja
ensimäiset paikat, josta he meitä etsivät, on metsä ja ravintola --
ja sinne meidän siis ei ole menemistä. Tulkaa perässäni!"
Hän kääntyi vasemmalle ja lähti juoksemaan nopein, mutta äänettömin
askelin. Block seurasi hänen jäljissään. Ennen pitkää he saapuivat
Grell'in rannalle. Se on yksi noista epälukuisista pikkuhaaroista,
joihin Senne-virta jakaantuu kaupungin lähellä. Pakolaiset menivät
rantaa pitkin alaspäin, kunnes he tulivat sellaiselle paikalle, josta
kahlaamalla pääsivät joen poikki; tästä nousivat he jonkunlaiselle
saarelle, joka oli Grellen ja erään toisen jokihaaran välissä.
"Tuolla saarella asuu eräs pikkutalollinen, joka on meidän
miehiämme", sanoi Galama. "Hän antaa meille yösijan. Mutta minä olen
kuulevinani jonkun lähestyvän. Pannaan maata laihoon, siksi kun se on
kulkenut ohi."
Tuo oli sentään tyhjää pelkoa, ja miehet jatkoivat matkaansa
äänettöminä. Viho-viimein kuului koiran haukuntaa ja Galama käski
toverinsa piiloutua laihoon, siksi aikaa kun hän kävi taloa
katsastamassa. Vähän aikaa poissa oltuaan, hän palasi ja saattoi
Block'in huoneeseen, jossa isäntä-ukko ja hänen vaimonsa, kaksi
kunnon ihmistä, kohtelivat heitä sangen ystävällisesti.
"Ei minulla enää ole pitkältä elinaikaa eikä suuria tavaroita",
sanoi vanhus, kun hän vierailleen laati vuodetta ja ateriaa, "mutta,
jos Jumala suo, aion antaa sen kaiken Yonker Willemille ja hänen
ystävilleen."
"Yonker Willem" oli Oranian prinssin tavallinen nimi kansan
keskuudessa. Jälkeenpäin kun kansa todella alkoi huomata, mitä
hän oli tehnyt, kärsinyt ja pannut alttiiksi sen puolesta,
muutettiin tämä nimi "Isä Villemiksi;" ja sillä nimellä kiitolliset
alankomaalaiset vielä tänäpäivänä häntä muistavat.
Kahden Kerjäläisemme onneksi ei kenenkään mieleen johtunut etsiä
heitä matalasta, yksinäisestä maatalosta ja he olivat siis hyvässä
turvassa sekä tämän yön että toisenkin päivän; mutta heidän mielensä
hehkui halusta ryhtyä toteuttamaan tuumiaan.