Ketun koukku.
"Ja mikä oli syynä tuohon tuliseen riitaan?" kysyi Karel Galama
vieraalta, kun he olivat ratsastaneet muutaman minuutin ääneti toinen
toisensa rinnalla.
"Totta puhuen, en tiedä", vastasi Gerard Block. "Näinä pahoina
päivinä syyt usein unohtuvat, kun loppupäätös on hauska."
"Joko sinä taas olet omaksi huviksesi alottanut riidan?" puhutteli
Galama ankarasti palvelijaansa, joka ratsasti hänen oikealla
puolellaan. "Kuinka usein olen sinulle sanonutkaan, että röyhkeä
käytöksesi tuottaa meille enemmän haittaa kuin hyötyä!"
"No, mikä auttaa", vastasi Hannu nyreästi, "kun laulaa
kerjäläislaulua, ja tuollainen känttyrä, ruma -- suokaa anteeksi --
tuollainen muukalainen seisoo lähettyvillä vakoilemassa? Minun ei
sopinut suoraa päätä lävistää häntä miekallani, oli siis ainoa keino
rakentaa riitaa ja sitten vasta--. Ja eiköhän se olisi ollutkin
parasta?" lisäsi hän hiljaa.
"Vaiti!" sanoi hänen herransa, otsaansa rypistäen. "Sinä et saa
vedellä virsiäsi missä hyvänsä, et ainakaan sellaisissa paikoissa,
joissa vieraat voivat sinua kuulla. Ymmärrätkö?" Ja kääntyen vieraan
puoleen, hän sanoi: "Olen pahoillani siitä että tuttavuutemme on
alkanut niin ikävällä tavalla."
"Mitä vielä, Yonker -- älkää olko millännekään", keskeytti Block. "En
voi muuta kuin ihmetellä palvelijanne käytöstä, vaikka olinkin hengen
vaarassa. Hänenä -- sen uskallan sanoa -- olisin tehnyt juuri samalla
tavalla. Myönnän hänen tehneen varomattomasti siinä, että hän lauloi
taikka vain hyräili lauluaan, sillä jollen olisi niin harras isänmaan
ystävä, olisin helposti voinut epäillä häntä. Hän menetteli asiassa
parhaan ymmärryksensä mukaan ja olisi kai ilman teitä tehnyt minusta
lopun."
"Te olette sangen nöyrä, mestari Block, arvostellessanne omaa
puolustustaitoanne", sanoi Yonker hymyillen. "Näyttää siltä kuin
olisitte yhtä ja toista maailmassa kokenut eikä tämä liene teidän
ensimäinen eipä kymmeneskään tappelunne. Kauanko jo olette kuulunut
joukkoomme?"
"Olen pitänyt prinssin puolta siitä asti kuin voin muistaa", sanoi
Block, "ja kannoin hänen tunnusmerkkiään jo siihen aikaan kun kreivi
Brederode oli Amsterdamissa. Minulla oli muistaakseni silloin ilo
nähdä eräs teidän perheenne jäsenistä hänen seurassaan. Ainakin oli
muuan Galama-niminen aatelismies hänen vakinaisena toverinaan."
"Tiedän sen", sanoi Galama alakuloisella äänellä; "molemmat setäni
teloitettiin eilen tai toissapäivänä, ellei ole tapahtunut ihmettä.
Sillä Alba kuuluu antaneen käskyn, että nämä ynnä kuusi muuta
aatelismiestä hirtettäisiin".
Vieras silmäili nuorukaista jonkunlaisella kummastuksella. "Ja aiotte
kuitenkin lähteä Brüsseliin?" kysyi hän, "sillä arvaan, että matkanne
on sinnepäin". "Kun velvollisuus kutsuu, ei ole varaa valita",
vastasi Galama. "Mutta te näytätte tuntevan hyvin tämän kaupungin
ympäristöt?"
"Niinpä luulisin", vastasi Block. "Olen Brüsselissä syntynyt ja lähdin
sieltä vasta pari päivää ennen herttuan tuloa."
"Ähä, nyt olette puhunut päänne paulaan, mestari", sanoi Hannu
katsellen vierasta. "Vastikään sanoitte olleenne Amsterdamissa, kun
kreivi Brederode oli siellä ja nyt sanotte olleenne Brüsselissä
juuri ennenkuin Alba sinne tuli. Molempain tapausten välillä ei ole
viikkoakaan."
Block puri huultaan. Silminnähtävästi hän paheksui Hannun
tuttavallista käytöstä; mutta hän näki että jonkinlainen selitys oli
annettava ja sanoi sen vuoksi pöyhkeällä äänellä:
"Niitten välillä on lähes neljä kuukautta; ja Pietari Blink neuvoi
minua palaamaan Brüsseliin ja myymään kaikki, mitä minulla omaa oli,
ennenkuin Alba tuli. Olen noudattanut tätä todellakin hyvää neuvoa ja
siten suurimmaksi osaksi pelastanut vähäisen omaisuuteni."
"Kuinka te ja Pietari tutustuitte?" kysyi Galama. "Siitä tavasta
päättäen, jolla hänestä puhutte, hän varmaankin on vanha, läheinen
ystävänne."
"Me tutustuimme kummallisella tavalla", sanoi Block tuokion
kuluttua, "ja minä luulen, ettei se asia äkkiä häivy muistostamme.
Inkvisitsionin ja Granvellan voima oli kohonnut korkeimmilleen, ja
meidän perheemme joutui tavalla tai toisella epäluulon alaiseksi.
Asuimme silloin, minä, äitini ja sisareni, eräässä talossa
Pitkänkadun varrella, ja koska minä olin taitava kulta-, hopea- ja
norsunluun-seppä, tulimme jotenkin hyvin toimeen."
"Eikö isänne silloin enää ollut elossa?" kysyi Galama.
"Hän kaatui St. Quentinin kaupungin piirityksessä", jatkoi Block;
"mutta kun minä jo olin aikamies ja ymmärsin ammattini, emme hänen
kuolemansa takia joutuneet sanottavaan hätään. Mutta kerran eräs
pappi toi minulle ristiinnaulitun kuvan, joka minun piti erityisen
mallin mukaan koristaa kullalla ja norsunluulla. Tein työtä
käskettyä; mutta hän ei koskaan palannut perimään ristiään, ja minun
täytyi myydä se mihin hintaan hyvänsä. Muutama päivä sen jälkeen
kysyi minulta outo mies, olinko koristanut sen näköistä ristiä. Minä
myönsin, ja hän sanoi minulle, että tuo koriste oli Jumalaa häväisevä
vieraskielinen lause, jota en ymmärtänyt. Minä sanoin hänelle, että
työ oli tilattu, mutta kun asiaa koskeva paperi oli hukkaantunut,
en voinut sitä näyttää todeksi. Mies lähti; mutta vielä samana
iltana minut otettiin kiinni kadulla ja jollei Pietari hyvään aikaan
olisi sattunut paikalle auttamaan minua karkoittamaan vihamieheni
sekä saattanut minua kotiini, olisivat he vieneet minut vankeuteen.
Kokosin rahani ja vaatteeni matkalaukkuun ja jätin kaupungin vielä
samana yönä."
"Ja onko teidän äitinne jatkanut ammattia?" kysyi Hannu uteliaalla
äänellä.
Block loi tuiman silmäyksen palvelijaan ja kääntyen Galaman puoleen
lisäsi:
"Seuraavana päivänä äitini ja sisareni pantiin kiinni ja jollei
kuolema jo ole saavuttanut heitä, viettävät he vielä riutuvaa elämää
vankeudessa syytettynä rikoksesta, josta he eivät tiedä mitään."
"Vai niin!" sanoi Hannu, sitkeän epäluuloisena; "minä ymmärsin asian
niin, että te juuri ennen Alban tuloa palasitte Brüsseliin, siellä
myydäksenne tavaranne. Jos teidän väkenne vangittiin ja te otitte
mukaanne kaikki kapineenne, ei saattanut jäädä paljoa myytäväksi."
"Työhuoneeni ja ammattini varastot uskoin eräälle ystävälle ja työn
teettäjät mieltyivät häneen niin, että hän menestyi paremmin kuin
minä. Minun oli alituisesti ikävä syntymäkaupunkiini, ja kun sinne
pääsin, antoi ystäväni jalomielisesti minulle puolet ammattinsa
tuloista."
"Olette luullakseni syntynyt Brüsselissä, eikö niin?" kysyi Hannu
vähän kohteliaammin. Mutta Block näytti kovin paheksivan hänen
kysymyksiään. Hänen synkeistä silmistään lensi vihan salamoita
palvelijaa kohti ja hän sanoi Galamalle:
"En tiedä mikä palvelijanne aikomus lienee, Yonker. Kenties se on
vihankaunaa; ainakin hän näyttää päättäneen kiusata minua tyhmillä ja
turhilla kysymyksillä."
"Ei suinkaan, mestari Block, ei suinkaan", sanoi Hannu, kannustaen
hevostaan; "kuten itse muistanette, sanoitte että teidät kastettiin
Amsterdamin Nikolainkirkossa; jos siis olette Brüsselissä syntynyt,
rupesitte sangen aikaisin matkustelemaan."
"Sinä näytät huonosti tuntevan maamme tilan, kun katsot tuota
mahdottomaksi. En luulekaan, että herrasi on yhtä tietämätön kuin
itse olet. Neuvon senvuoksi sinua odottamaan siksi kunnes saat hiukan
enemmän kokemusta. Oli miten oli, mutta älä enää vaivaa minua, muuten
täytyy minun jatkaa matkaani yksin."
"Vuottakaa!" sanoi Hannu, välittämättä Blockin suuttumuksesta;
"minulla on vielä jotakin sanottava. En luule, että Pietari Blink
koko elinaikanaan on käynyt Brüsselin kaupungissa".
"Vaiti, Hannu", lausui Yonker ankarasti, "hillitse kielesi ja säästä
mietteesi toiseen aikaan ja toiseen paikkaan. Surkuttelen teitä,
mestari Block, sillä jouduin itsekin isättömäksi tuon kirotun
inkvisitsionin takia. Tässä on käteni todisteeksi että tunnen teitä
kohtaan sitä osanottoa, jota onnettomuutenne vaatii."
Vaikka nämä sanat soivat leppeiltä, lausuttiin ne kuitenkin sangen
kylmäkiskoisella äänellä eikä kättäkään, johon Block tarttui,
tarjottu erityisen innokkaasti.
Vaikka Galama ei tahtonutkaan sitä myöntää, epäili hän nähtävästi
yhtä paljon vierasta kuin palvelijakin, mutta hän oli älykkäämpi
kuin tämä, ja päätti menetellä oman harkintansa mukaan. Hän käski
senvuoksi palvelijansa ratsastaa vähän matkaa edellä, ja alotti
mestari Blockin kanssa keskustelun, osoittaen, kuinka taitava hän oli
antamaan kiertäviä vastauksia, virittämään kysymyksiä ja onkimaan
toiselta niin paljon tietoja kuin mahdollista ilmaisematta itse
kuitenkaan enempää kuin mitä hyväksi katsoi. Mutta Blockin suhteen
hän näytti turhaan käyttäneen taitoaan, sillä tämä oli suora ja
sydämellinen ja kertoi kaikennäköistä itsestään, tuttavistaan,
töistään ja toimistaan, eikä suinkaan säästänyt herttuaa eikä kirkkoa.
Näin he olivat jo ratsastaneet useamman tunnin ja keskustelu, jonka
hevosten juoksu silloin tällöin katkaisi, oli joku hetki sitten
kokonaan tauonnut. Päivä oli länteen laskemaisillaan, ja viheriän
lehtikaton läpi näkivät he illan rusottavat pilvet. Lintujen parvi,
joka oli virsillään elähyttänyt salon kolkkoa äänettömyyttä, lähti
lepopaikoilleen. Kaikki kävi hiljaiseksi synkässä metsässä. Yhtäkkiä
ajoi Hannu herransa rinnalle ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa.
"Se on totta!" sanoi Galama havahtuen unelmistaan; "meidän täytyy
pysähtyä tähän. Tunnin päästä tulee pimeä ja silloin tarvitsemme
hevosiamme kahta paremmin. Aiotteko tekin pysähtyä?"
Gerard nyökäytti suostuen päätään ja kohta sen jälkeen pysäyttivät
nuo kolme miestä hevosensa erään ravintolan eteen, joka näytti
sangen varakkaalta ja erosi suuresti siitä, jossa he viimeksi olivat
levänneet. Suuri rakennus seisoi keskellä avaraa pihaa, jossa oli
viisi tai kuusi ruuhta. Matkustajamme astuivat heti maahan, jättivät
hevosensa erään miehen haltuun ja menivät isoon huoneeseen, jonka
tammilattialle oli somasti kylvetty valkoista hiekkaa; kalkitut
seinät, pienehköt, mutta puhtaat ikkunat sekä muutamat tuolit pöydän
ympärillä ynnä penkit tekivät paikan oikein hupaisen näköiseksi. --
Reipas, iloinen isäntä seisoi keskellä huonetta ja tervehti Galamaa
ja Hannua tuttavallisesti hymyillen näiden istuutuessa pöydän ääreen
akkunan alle. Viiniä tilattiin ja ennen pitkää virkistivät nuo kolme
miestä voimiaan viileällä, suloisella juomalla, joka siihen aikaan
oli paljon tavallisempaa ja huokeampaa kuin nykyään.
"Aiotteko todellakin tänä iltana Brüsseliin, Yonker?" kysyi Block.
"En tiedä, lähdenkö tänä iltana", vastasi Galama; "jonakin päivänä
tällä viikolla lähden, mutta milloin, se riippuu asianhaaroista. Mikä
on teidän aikomuksenne, jos saan kysyä?"
"Totta puhuakseni, tulin tänne etupäässä siinä aikeessa, että
auttaisin Kerjäläisiä, sillä tunnen hyvin kaupungin ja voin hankkia
kaikenlaisia tietoja. Ensin menen kaupunkiin ja sitten Rookeryyn."
"Tiedättekö te Rookerystä?" kysyi Galama vähän kummastuneena.
Ennenkuin Block ehti vastata, kuului ravintolan takaa koiran
haukuntaa ja vaimon ääni, joka koetti vaijentaa koiraa.
Heti sen jälkeen astui isäntä huoneeseen ja lähestyi pöytää.
"Tuhat kertaa anteeksi", sanoi hän, iskien salaa silmää Galamalle,
"mutta tallirenki, hölmö, ei tiedä mitä on tehtävä hevosille.
Tahtoisitteko tulla katsomaan? Pelkään ettei yhden ole oikein asiat."
"Todellako!" sanoi Block, hypähtäen ylös ja rientäen ovea kohden.
"Vaikka minulle annettaisiin sata tuhatta, en soisi että hevoseni saa
mitään vikaa;" ja hän juoksi talliin päin, perässä Hannu, joka nauroi
itsekseen.
Tuskin olivat he poissa, kun isäntä kääntyi huoneen takaoveen päin ja
kuiskasi:
"Minä sanon sen hänelle."
Kohta sen jälkeen astui huoneeseen pitkä mies, viitta yllään ja
musta, pehmeälierinen huopahattu päässään; hän meni suoraa päätä
Galaman luo ja tarttui innokkaasti hänen käteensä, sanoen:
"Tervetultuasi, sinä prinssimme rohkea lähettiläs. Mitä uusia häneltä
kuuluu?"
Puhuja oli heittänyt viittansa taaksepäin ja kun hän vielä otti hatun
päästään, paljastuivat kauniit kasvot, joissa ilmeni sekä jaloutta
että ylhäisyyttä. Korkea ja leveä otsa, suuret, ilmehikkäät silmät,
soma suu, tummanruskeat viikset -- siinä kasvojen tunnusmerkit.
Hänen pukunsa oli verrattain halpa. Jos katseli hänen mustaa
nahkajakkuaan, viiltohousujaan ja terässolkisia kenkiään, olisi
helposti luullut häntä käsityöläiseksi tai kunnialliseksi porvariksi
-- mutta sirotekoinen miekankahva ja raskas, kultainen sinettisormus
ilmaisivat korkeampaa säätyä. Hänen ulkomuodostaan ja koko
olennostaan kuvastui rohkeutta, lujatahtoisuutta ja ennen kaikkea
miettiväisyyttä; kun näki hänet Galaman rinnalla, saattoi jo siitä
tavasta, jolla toinen lähestyi toista, päättää mikä ero oli tyynen,
kokeneen sotamiehen ja nuoren, innokkaan vapaaehtoisen välillä. Se
oli Villiam de Blois, Treslongin herra, eräs prinssin hartaimpia
puoluelaisia, josta vielä oli tuleva suuri päällikkö vapauden sodassa.
"En tiedä hänestä enempää kuin tekään, herra", vastasi Galama.
"Viimeiset viikot olen oleskellut Gentin läheisyydessä ja etsinyt
keinoja kreivejä pelastaakseni, mutta kaksi päivää sitten heidät
vietiin sieltä pois. Tiedätte kai, että he nykyään ovat Brüsselissä?"
"Tiedän kyllä; ja he ovat majoittuneet erään hyvän tuttavanne luo,
Yonker. He oleskelevat Broodhuyissä", vastasi Treslong.
"Niin olen kuullut, vaan en ole voinut sitä uskoa", sanoi Galama.
"Sen huhun vuoksi olen kuitenkin tullut tänne. Meillä on kummallakin
syytä uuteen vihaan herttuaa vastaan."
Treslongin veli oli yksi niistä aatelismiehistä, jotka teloitettiin
samalla kertaa kuin molemmat Galamat.
"Voi veli-raukkaani", huokasi Treslong. "Kenties minä pian seuraan
häntä. Ja Nassaun Adolf on myöskin kuollut."
"Eihän toki hirtetty?" kysyi Galama äänessään kauhua. "Sitä ei
herttua milloinkaan uskaltaisi tehdä."
"Se ei olisi haitannut; hän olisi kyllä uskaltanut, vaan hänellä
ei ollut siihen tilaisuutta. Adolf on kaatunut Heiliger-Lee'n
tappelussa, taistellen Aremberg'iä, tuota luopiota vastaan. Mutta
kuka teillä on seurassanne ja mitä aiotte tehdä?"
"Jälkimäiseen kysymykseen ensin vastatakseni, olen nyt, kun kuulen
että kreivit ovat Broodhuyssä, päättänyt tänä iltana lähteä
Brüsseliin Agnesta katsomaan. On hyvin mahdollista, että me yksissä
neuvoin keksimme keinon ainakin Egmontin pelastamiseksi. Olen valmis
panemaan henkeni alttiiksi tämän yrityksen puolesta ja kaikki mitä
minulla on, vaikka minut huomenna nyljettäisiin. Minun ei tarvitse
kysyä, tahdotteko auttaa minua, hyvä herra; mutta luuletteko, että
Kerjäläisenne ovat siihen myöskin valmiit?"
"Karel", sanoi Treslong totisesti, "nuo miehet ovat enimmäkseen
kulkureita, sen myönnän, mutta heitä ei arveluttaisi ryhtyä kuinka
vaaralliseen hankkeeseen hyvänsä, jos vain olisi vähänkin toivoa
Egmontin pelastamisesta. Mutta te, joka olette tehnyt itsenne niin
suuriarvoiseksi prinssille, te ette saa panna henkeänne alttiiksi
siten, että lähdette tänä iltana kaupunkiin, jossa varma kuolema
vartoo teitä."
"Herra!" vastasi Karel nopeasti, "prinssin selvästi lausuttu tahto
on, että ryhdyn tähän--"
Hän vaikeni. Ulkoa kuuluva melu sai heidät molemmat ikkunan luo. He
näkivät Hannun istuvan hevosen selässä, joka rajusti hyppi pystyyn
ja potki sekä paiskasi hänet lopulta pehmeään ruohikkoon, huoneen
viereen. Isäntä ja talon väki seisoivat ääressä sydämen pohjasta
nauraen tuolle hupaiselle näylle. Noiden kahden akkunasta katsellessa
Hannua, huulet hymyssä, ilmestyivät Blockin kasvot taka-ovelle. Hän
loi pikaisen, mutta terävän silmäyksen Treslongiin ja veti heti
päänsä takaisin. Hetken päästä hän tuli juosten pihalle, suu naurussa
ja suitsista taluttaen toista hevosta. -- "Olen pyhittänyt elämäni
maalleni ja kunnialle", sanoi Galama, kääntyen pois akkunasta.
"Toivon, että minua käytetään vaikeimpiin ja vaarallisimpiin
yrityksiin ja kuolen mielelläni kuinka kurjan, kuinka maineettoman
kuoleman hyvänsä, jos sillä voin edistää pyhää asiaamme vaaksankaan
verran. Te näette, että olen valmis kohtaamaan mitä vaaroja tahansa,
ja mitä siihen tulee, että lähden kaupunkiin, niin -- enkö ole
espanjalainen upseeri? -- ja sen lisäksi: lukekaa tämä;" ja hän antoi
toiselle paperin, jonka hän veti esiin haarniskansa alta. Se oli
Gentin linnan isännän antama kirje, jonka sisällys tuskin huvittanee
lukijaa.
"Kuinka te tuon saitte ja kuinka valepukunne?" kysyi Treslong, kun
hän oli lukenut kirjeen ja antanut sen takaisin Galamalle.
"Hannu ne minulle hankki", sanoi Yonker; "vaikka olen pahoillani,
ettei niitä saatu ilman veren vuodatusta. Ne ovat sangen
suuri-arvoiset minulle. Aiotteko Rookeryyn yöksi? Tulen sinne, kun
vain ensin olen puhutellut Agnesta. Sitten saamme miettiä, mitä on
tehtävä, sillä luullakseni ei Alba aio kauan viivyttää vankiensa
mestausta."
"Tietääkseni on se tapahtuva kolmen neljän päivän päästä", sanoi
Treslong; "ei siis auta hukata aikaa. Tulin tänne tavatakseni teitä
ja aion palata Rookeryyn, jonne kaikki Kerjäläiset huomisyönä
kokoontuvat. Mutta kuka tuo outo on?"
"En tiedä varmaan. Joku Gerard Block, jolla on suosituskirje
Pietari Blinkiltä. Sattumalta yhtyi hän matkalla meihin. Hän näkyy
hyvin tuntevan Brüsselin ja Rookeryn ja on Kerjäläinen. Kenties
hän on meille avuksi. Hän aikoo käydä Brüsselissä ja sieltä lähteä
Rookeryyn."
"Mutta hän ei saa tänä iltana lähteä Brüsseliin", sanoi Treslong. "On
liikaa, jos teitä kolme yhtaikaa saapuu kaupunkiin. Käskekää hänen
jäädä tänne; minä pidän häntä silmällä. Hyvä hevosmies hän on, olkoon
kuka tahansa."
"En voi hänelle antaa käskyjä", sanoi Galama, "kun hän ei ole
asettunut minun komennettavakseni. Sitä paitsi saattaa Hannu lähteä
teidän kanssanne Rookeryyn ja vieras minun seurassani Brüsseliin.
Minulla täytyy olla muassani joku palvelija, koska minä, kuten
tiedätte, olen espanjalainen upseeri. Hänen uskollisuuttaan emme
vielä voi taata ja sentähden toimitin niin, että minä ja te saimme
olla kahden kesken. Mutta en ole hänelle vielä mitään ilmaissut ja
hän ei voi meitä vahingoittaa. Hyvästi siis huomiseksi!"
Treslong veti viitan olkapäilleen, painoi hatun päähänsä ja pääsi
tuskin taka-ovesta ulos, kun Gerard Block astui sisälle etuovesta
Hannun kanssa.
"Olen opettanut teidän palvelijaanne ratsastamaan, Yonker", lausui
Block nauraen.
"En ole eläissäni nähnyt moista elukkaa", sanoi Hannu nyrpeissään ja
hartioitaan tunnustellen: "mutta sainpa sen viimein nöyräksi."
"Koska te, mestari Block, lähdette Brüsseliin", arveli Galama, "on
mielestäni parasta, että me lähdemme yhdessä. Kun saamme siellä
asiamme ajetuksi, voimme tavata toisemme jossakin, ehkäpä Nassaun
palatsin kulmassa. Sitten sopii meidän yhdessä lähteä Rookeryyn ja
siellä ilmoittaa, mitä olemme saaneet tietää. Johtui juuri mieleeni,
että näyttäisi vähän epäilyttävältä, jos kolme ratsumiestä auringon
laskettua yhtäaikaa tulee kaupungin portista; mutta nyt saatatte
käydä minun palvelijastani."
"Sitä virkaa olen pitävä kunnianani, Yonker", vastasi Block.
"Sinä, Hannu, jäät tänne siksi kun olemme lähteneet ja sitten menet
yksin Rookeryyn. Jos saavut sinne ennen kuin olemme palanneet, joka
ei tapahdu ennen huomisyötä, niin sano vartijoille, että olemme
tulossa. Ja ole varuillasi, ettet enää alota riitaa."
Samassa tuotiin hevoset esille, ja kaikki kolme lähtivät ulos.
"Kas tässä, Hannu ystävä", sanoi Block, noustessaan hevosensa selkään
ja tarjotessaan Hannulle tukaattia, "juo minun onnekseni äläkä
koskaan enää ratsasta tulisella hevosella."
Hän oli tuskin lausunut nämä sanat, kun hänen hevosensa alkoi hyppiä
ja potkia aivan samalla tavalla kuin äsken Hannun alla; mutta tämä
seisoi herransa hevosen vieressä ja nauroi täyttä kurkkua.
Mutta Block oli vikkelämpi kuin Hannu. Hän hyppäsi maahan ja alkoi
sovittaa satulavöitä toisin; samassa hän jälleen nousi selkään ja
ratsasti Galaman kanssa Brüsseliin päin.
Mutta Hannu, joka seurasi heitä silmillään, ravisteli päätään ja
sanoi: "Block! Block! se mies ei miellytä minua."