Ruth tulee oikealta verhojen takaa kädessä sanomalehti.
RUTH (ihastuneena). Viimeinen näytäntö — ollut ja mennyt, kuule, Korppi.
KORP. Pyhä Yrjänä on voittanut.
RUTH (ojentaa lehden Korpille). Ja katso. Mitäs tämä merkitsee?
KORP (silmäillen lehteä). Hoh-hoo — itsensä Ihanelman nimimerkki!
Myötämielinen kirjoitus koko kiertueesta. (Nauraen.) Katsos, arvostelu
on hienoa, jos se ensin vastustaa kynsin hampain ja sitten muuttaa
tappionsa armeliaaksi suosioksi.
RUTH. Eevert tulee — meidän täytyy siistiä. (Ryhtyy järjestelemään;
Pollelle.) Hyvä Polle, tuo kukka on vietävä pois.
POLLE menee kuin syyllinen ottamaan kukkalaitetta ja ryhtyy kantamaan
oikeanpuolista ovea kohti.
KORP tökkää Pollen mennessä häntä kylkeen, niin että kukka putoaa
maahan ja ruukku menee rikki.
POLLE jää onnettomana seisomaan.
RUTH. Häitä se tietää!
KORP (tökäten uudestaan Pollea; Ruthilta salaa). Anna raha tänne.
(Heristää lopulta nyrkkiä, toinen käsi ojolla.)
POLLE (työntää, nyt jo perinpohjin suuttuneena, rahan Korpin kouraan).
KORP (huoahtaen helpotuksesta). Murheellista, miten paljon neroutta
täytyy tuhlata yhteen kymppiin. (Pollelle.) Korjaa roskat pois.
(Mennessään.) Ja sitten tee juhlaruno, minä korjaan.
POLLE (Korpin jälkeen; kyräten).
Kuulemas pitää. (Keräilee hetken ruukunpalasia, katsahtaa alta kulmain
Ruthiin; yhä polvillaan lattialla, lipevästi.) Jaa, jaa, kun kovalle
ottaa, niin — tuota — laihtuu sitä pulskakin mies.
RUTH katsahtaa ohimennen Polleen, istahtaa vasemmalle; jää hymyillen
tuijottamaan katsomoon.
POLLE. Herra pormestaria tarkoitan, se kun nyt on meidän liikkeen
kundi. (Vaitiolo.) Eipäs sattunut rouva olemaan kotosalla. Kaksi asiaa
kai sillä oli, kun niin suruansa valitti ja rakastavan näytti, ettei
muuta kuin rouva armon antaa, niin kyllä ovat ovet auki pormestarin
talossa.
RUTH (kääntyen katsomoon; iloisesti). Mutta mitäs se Polle siellä vielä
vitkastelee? Nyt on kiire.
POLLE (nousee, lähestyy; tuttavallisesti). Ovatkos siihen rouvaan
herrat aina rakastuneet, kun on vaan vinkki annettu?
RUTH (hymyillen). En tiedä, Polle.
POLLE. Niin mutta — mitäs sitten, jos se toinen tulisi kylmäksi eikä
kehtais sitä sanoa suoraan?
RUTH. Lill' Margitko se yhä saattaa Pollen noin mietteliääksi?
POLLE. Ei tässä ole Margitista kysymys, vaan Eevert-herrasta. Se kuuluu
taas joutuneen sen Selma-rouvan pauloihin, mutta miehellä kun on
toisaalle vannotut valat ja kunniat, niin —
RUTH nousee, kävelee hitaasti kohti oikeanpuolista ovea. Samassa
kilahtaa ovikello, ja hän kääntyy katsomaan.