Selma tulee vasemmalta.
SELMA (jo ovelta). Ruth! (Rientää syleilemään jäykkänä seisovaa Ruthia,
vetää tämän etualalle.)
POLLE korjaa hätäisesti ruukunsirpaleita pois.
SELMA (painaen Ruthinkin istumaan lähellensä). Ruth parka -tai
ennemminkin onnellinen Ruth. Minkäs sille tekee, ne miehet kun nyt ovat
niin kummallisia. Näinhän onkin parempi - eikö niin? Kullakin omansa —
minä annan kaiken, kaiken sinulle anteeksi.
RUTH (kuin turtunein kasvoin). Mitä sinä olet tullut minulle anteeksi
antamaan?
SELMA. No, että vähän niinkuin lainasit sitä minun "ensimmäistä
rakastajaani". Nyt se tulee takaisin kuin pelastuksen enkeli. Maineeni
oli joutuakin melkein kuin hunningolle.
RUTH (nousee; halveksuen, melkein kauhistuen). Ja sinunko luoksesi
palaisi Eevert?
SELMA (nousten; riitelevästi). Niin, juuri minun, huikentelevaisen
Selma Urpian luo. Profeetat ovat aina pitäneet lopultakin juuri
syntisistä vaimoista. — Nöyrät lähetti mies parka terveiset. Niin tulee
kuin järkiinsä tullut tuhlaajapoika.
RUTH siirtyy oikeanpuolista ovea kohti.
SELMA (seuraten taka-alalle). Ei siinä auta nenän nyrpistykset eikä
ylevät plastiikat. Hyvän hyvyyttäni tulin sinua valmistamaan, ettet
turhaan joutuisi miehen edessä näyttämään sitä "särjettyä sydäntä". Se
ei meitä enää paljonkaan tähän maailman aikaan korista. — (Vaitiolo.)
No, jos ei, niin ei! Siemaise sitten koko pikari kerrallaan.
(Katkerasti.) Ovat tässä muut saaneet juoda viheliäisen elämän rutaa ja
sakkaakin. (Poistuu ulko-ovesta.)
RUTH astuu tuskasta värisevänä, epätietoisena pari askelta etualaa
kohti.
POLLE (joka on välillä ollut näkymättömissä oikealla, lähestyy nyt
Ruthia; hädissään). Voi, voi, rouva, eihän sitä pitäisi nyt noin — —
Joka poikahan sitä helposti lupaa syödä viinimarjoja joka päivä, mutta
hampaat kun huoltuvat, niin ei se ole taivaskaan enää paratiisia — —