KORP. Ei, syytettyjen penkille, kokemaan, miten mahdotonta on kuurojen
ja sokeitten ihastua näytelmään.
RAIKO (liioitellun kohteliaasti). Tarkoitatteko, että
Hyväntekeväisyysseura Aistiviallisten Huoltoa Varten voisi jättää
legendanne juhlasta pois? Mahdotonta —
KORP. Oivallista! Te ainakin tulette loistamaan näytelmän sokeana
kerjäläisenä: Sokkosilla pilareitten takana, liian sokea löytämään
kadonnutta laukkua ja älyssä— (Istuutuu jälleen; ryhtyy selailemaan
käsikirjoitusta.)
RAIKO (hämmentyy; syvään kumartaen). Herra kirjailija — niin,
pormestarin, johtokuntamme puheenjohtajan, erikoisesta pyynnöstä
olen ottanut Sokean tehtävän. Ja kun alkuperäinen osajako oli ollut
kirjailijan, olen sitäkin kiitollisempi. (Viitaten taka-alalle.) Ja
ymmärrättehän, näin taiteilijamaailmassa —
KORP (keskeyttäen, äkkiä). Kuitenkin: (sormella osoittaen) naamio
puuttuu vielä ja harjoitus alkaa. Näkemiin. (Puoliksi Selmalle.)
Sill'aikaa löydän kyllä rouva Urpian kanssa sen onnettoman laukun.
RAIKO (kääntyen Selman puoleen). Kuinka — tunnetteko?
SELMA (lähestyen). Herra Korp on mieheni parhain toveri. (Korpille;
hätäisenä.) Tahtoisin puhella — kahden kesken.
RAIKO. Ahaa, ymmärrän, ettei herra kirjailija niin ollen ole voinut
sälyttää minun harteilleni Pyhän Yrjänän ritariviittaa, vaan sokean
statistin riekaleet — — Eevert Urpia —
KORP (nousee; huvittavasti hermostuneena). Herran jumala, mies! Te
syötte minun hermojani kuin nauta niityllä heinää. Menkää! Silmät
maalilla tukkoon, karvasmanteleita nenäkittiin, ja aistiviallisen oikea
illusioni on valmis. Hiiteen täältä!
RAIKO (kumartaen; myrkyllisesti). Oi maestro, olen harjoittava
uskollisesti aina ensi-iltaskandaaliin saakka, mikäli ei herra
pormestari havaitse sitä ennen legendaanne yliaistillisen
aistivialliseksi. (Poistuu oikealle.)
SELMA (ottaen Korpia pyytävästi kädestä; vieden hänet pöydän luo
vasemmalle).
Kuulkaa minua, tulkaa tänne — istumaan. (Istuutuu; hämillään.)
Lupaattehan minulle jotain? Se oli tyhmän tyhmää kaikki —
KORP (on jäänyt seisomaan; keskeyttäen). Vai niin. Siitä suudelmasta
jäi, nään ma, synnintunnon maku?
SELMA (hädässä, rukoilevasti). Eevertille ei sanaakaan — Luvatkaa! Ei
pienintäkään vihjausta hänelle.
KORP (sujuvassa keskustelusävyssä). Tiedättekö, miksi sanotaan
sellaista jumalanluomaa, joka pitää kukosta enemmän kuin leijonasta?
SELMA. Ei pilkkaa, ei leikkiä nyt. Tehän tunnette hänet. Hän on
mustasukkainen ja julma. Hän ei tunne sääliä.
KORP. Ettekö tiedä? Se otus on nimeltään kana.
SELMA. Jos hän suuttuisi minulle, tulisin onnettomaksi koko elämäni
ajaksi. Sillä — kaikesta huolimatta — mitä ovat muut hänen rinnallaan?
KORP. Entäs te, joka kiemailette kukkopoikia "hänen rinnallaan", hänen,
leijonan ja Pyhän Yrjänän? Entäs te?
SELMA. Entäs, entäs — — kana, tyhmä hanhi, hullu! Se on totta kaikki.
Mutta myöskin nainen, nainen! — Eevert on kuuma ja kylmä, kaunis ja
peloittava — —
KORP (keskeyttäen; äkkiä). Miksi hän on mielestänne peloittava?
SELMA (epäröiden; etsien sanoja). Niin, miksi — - jospa tietäisin — —
Minusta tuntuu usein kuin hän astuisi tietänsä liian suoraan —
KORP. Vallihautaan ja muuria päin, juuri niin. Ja siksi on hän minun
veljeni. Hänen sydämensä on kokonainen, se palaa ja riemuitsee vain
vaikeimman edessä.
SELMA (kiihkeästi; syyttävästi). Mutta se sydän ei ole koskaan minun
vallassani. Saan kierrellä häntä kuin mitätön perhonen kaunista petoa.
Ja ihailla ja jumaloida, niin että pyörryttää! Ymmärrättekö? Väliin
tekee mieli lentää vaikka marakattien seuraan, jossa minäkin saan
hieman ihailua ja nöyriä sanoja. — Ei kukaan nainen jaksa olla orjatar
aina.
KORP (lyöden leikiksi). Eihän toki, mutta jumalatar, vaikka paviaanien
joukossa. Muistuu melkein mieleen se vanha Simonides Amorgoslainen,
joka väitti naisen lyhytkaulaisimman apinan _turhamaisimmaksi_
tyttäreksi.
SELMA (nousten; tulistuen). Miten häjy te olette!
KORP (iloisesti; kuin sovittaen). Minä tarkoitan: jumalattarenlaista on
kuunnella kaunista naista!
SELMA (surullistuen). Teidän älynne ei minun hätääni riitä. Rakastan
häntä, enkä yhtäkään noista — tuolla. Siksi juuri hänen vihansa minua
kauhistaa. Mutta olkoon. Sydämeni on vain ruokaa rakkaimmalle pedolle.
Hän matoparan tallatkoonkin. Menen ja ripitän itseni hänelle. Te
ette ymmärrä, että naisella voi olla perhosen siivet, mutta samalla
kaipuu — joutua rakkaimpansa jalkojen tallattavaksi. (Kääntyy, kulkee
oikeanpuolista ovea kohti.)
KORP (pysähdyttäen). Seis! Niin kaunis rippi saa aina synninpäästön
multa.
SELMA jää epäröiden seisomaan.
KORP. Kuinka saatoitte sellaista ajatellakaan! Hyveellisessä
demokratiassakaan eivät kaikki kansalaiset sentään ole ilmiantajia.
Vakuutan: olen puolueeton ja mykkä. Turha meidän on tulivuoreen
heittää kekälettä, (muuttautuen melkein pahaa ennustavaksi; terävästi)
varsinkin kun se on viime aikoina käynyt perin levottomaksi.
(Tarkoituksellisesti painostaen.) Sen rinteillä kasvava viinirypäle saa
tänä vuonna kukoistaa kuin — armosta.
SELMA (miettivästi; huoahtaen). Olen tuntenut sen.
KORP. Kas noin — hieman melankoolinen — — Se sopii tämän illan
hurskaaseen legendasävyyn. Mutta nopsaan, pukeutumaan — airuen puku
ylle, pojaksi muuttukaa ja naisen murheet pois.