Viimeisten sanojen aikana tulee vasemmalta tohtori Höök,
teatterinjohtaja.
SELMA (Hans Korpille; iloisesti; sydämellisesti). Näkemiin, te julma
ilveniekka. (Poistuu oikealle.)
KORP (tervehtien Höökiä). Olen odottanut teitä, herra tohtori,
saadakseni kuulla, oletteko hyväksynyt "Pyhän Yrjänän" teatterinne
ohjelmistoon.
HÖÖK (hyvin kohteliaasti). Niin, olen sen lukenut, niin — tuskin
uskallan vaikutelmaani siitä ilmaistakaan sellaisin mainesanoin
kuin sen herättämä tunnelma —? miten sanoisin — aivan kategorisena
imperatiivina minua käskisi lausumaan. Pelkään melkein herättäväni
itserakkauden pahanhengen nuoressa kirjailijassa. — Mutta en voi olla
sanomatta, että omasta puolestani ei minulla voi olla mitään sitä
vastaan — —
KORP (iloisesti). Eikö?
HÖÖK (yhä kohteliaasti). Tosin on meidän kuultava ennen kaikkea
Ihanelma Palmun käsitys — hän on suvainnut luvata — vaivautua tänne
harjoituksiin. Katsokaahan — huomattavan julkaisun edustajana on hänen
makunsa — kuinka sanoisinkaan — oraakkelinarvoinen runoilijoille,
joiden tulisi osoittaa hänelle mitä suurinta huomaavaisuutta — — (yhä
innostuen) kuin papittarelle.
KORP (hämmästyen; melkein huudahtaen). Niinkö?
HÖÖK. Ja toisekseen — tai oikeammin viimeiseksi en voi jättää
mainitsematta —
KORP (kohottaen hermostuneena käsiään; kääntyen katsomoon). Kirjallista
inkvisitsionia!