ELLI. Niin! Juuri niin! Rakas! (Irtautuu ja kiepahtaa nopeasti perältä
ulos.)
MATTI (tulee ovessa vastaan ja työntää hänet takaisin). No, no,
pyryharakka! Mitä sinä nyt pyrähtelet?
ELLI (voittaa nopeasti hämmennyksensä). Kas, isä! Etkö mennytkään
töllimäkeen?
MATTI (myhäilee). En mahtunut, kun tupsahti veräjän täydeltä vieraita.
Ja tuskin mahduin tuostakaan ovesta! Talon vieraitako sinä pakoilet?
Oletko käyttäytynyt sopimattomasti?
ELLI (entisellään). Täytyihän minun yrittää paeta, kun pelkäsin, että
tuo Olli sotkee tukkani. Taisi jo pörröttää pahanpäiväiseksi.
MATTI. Häh? Oletko taas joutunut tenstämistuulellesi, vaikka vieraita
on talo puolillaan? Muistakin jättää kaarestelukujeesi tältä päivältä!
ELLI (ilakoiden). Tällä kertaa on Olli syypää kaikkeen! Ripitä häntä
oikein perinjuurin! Ihan anturoita myöten! (Aikoo livahtaa ovesta.)
MATTI (tarttuu hänen ranteeseensa). Etpä nyt karkaakaan, kantelija!
Hyi! Millainen kantelija sinusta on tullut!
OLLI. Elli on ihan oikeassa. Minä olen syypää kaikkeen. Minä sanoin
rakastavani häntä ja — hän kai vähän säikähti — kuinka nyt sanoisin
oikein miedosti — säikähti tulisia tunteitani. Ja nyt minä pyydän
sinun suostumustasi, setä. Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin
menemme naimisiin kuin pyhä tuhka.
MATTI. Ääh! Helkutti! Kylläpä kävi äkkiä! Mitäpä minun nyt pitäisi
sanoa? Eihän tässä yllätyksessä enää ajatuskaan pääse perässä. Sano,
Elli, mitä minun on vastattava Ollille!
ELLI. Etkö ole siitä selvillä?