OLLI. Älä hiidessä! Kestääköhän se kauankin?
ERKKI. Kukapa ne naiset tietää!
OLLI. Sepä nyt oli! (Pistää savukkeen väärän pään suuhunsa.) Ääh!
Pentele!
ERKKI. Enpä ole koskaan ennen nähnyt veljeä noin hajamielisenä!
OLLI. Ajattelin tässä muita asioita. Eiköhän niitä voisi vähän
kiirehtiä?
ERKKI. Asioitako?
OLLI. Eikä — vaan niitä naisia!
ERKKI. Aiotko heti lähteä, kun sinulla on niin kiire tervehtimään?
OLLI (leikkisän ärtyneesti). Älä nyt ole tyhmä! Peijakas! Tahdon tavata
Ellin ennen Maunon tuloa! Siksi olen täällä varkain.
ERKKI. Ahaa! Ennen Maunoa?
OLLI. . Niin! Tietysti! Mulla on asiaa.
ERKKI. No, jos on niin kiire, niin — eiköhän ovenraosta voisi sanoa?
OLLI (katsoo Erkkiä tyhmänsekaisesti). Ovenraostako? (Räjähtää
nauruun.) Oletpa sinä hyvä keksimään! Vai ovenraosta! No, voi minun
päiviäni!
ERKKI (hymyilee). Miksikä ei, jos on oikein kova hätä!
OLLI (toivottomasti). Mene nyt hiidenkattilaan hätinesi! Käsitä nyt,
kun sanon, että haluan asiat selviksi ennen Maunon tuloa! Selviksi!
Ymmärrätkö? Eikä sitä selvyyttä saa ovenraosta! Pentele!
ERKKI. Ooh! Onko sotku niin paha? Enkö minä voi auttaa sinua?
OLLI. Sinä?' Sinä näyt olevan yhtäläinen sotkumestari kuin Maunokin.
(Kääntyy katselemaan akkunasta.) No voi lempo! Siellä jo konkottaa
vallesmannin kailu kylätietä.
ERKKI (katselee myös). Kas! Niinpä näkyy! Mutta siinähän on ainoastaan
kuski ja nainen reen perässä.
OLLI. Niin näkyy! Vallesmannia siinä ei ole.
ERKKI. Ei! Kerttu vain yksin. Vallesmanni tulee ehkä toiselta taholta.
Sillä miehellä on aina monta rautaa tulessa.
OLLI. Kukas, pentele, tuolta sitten ajaa Kerttua vastaan? Tulee kuin
lentäen, täyttä ravia! Ja kauniisti sen varsa juokseekin!
ERKKI. Sehän on kilpa-ajovauhtia! Kuinka hiivatissa ne aikovat
sivuuttaa toisensa kapealla kujalla?
OLLI. Ehkä Kerttu ehtii poikkeamaan veräjästä!
ERKKI. En usko! Tuo vieras lähenee kuin noiduttu! Mutta eihän se mikään
vieras olekaan! Sehän on Mauno ja hänen hiirakkonsa.
OLLI (hypähtää ylös). Älä! Niin totisesti onkin! Itse sotkumestari ja
hänen giraffinsa! Hyvästi nyt kaikki hyvät yritykset! (Pyyhkii otsaansa
ja katsoo neuvottomana ympärilleen.)
ERKKI. Elleivät ne hurjimukset nyt hiljennä, niin ajavat varmasti
veräjän reikään yhtaikaa.
OLLI. Ne eivät kai huomaa toisiaan! Ovat nekin hevosmiehiä!
ERKKI. Ne kai kumpikin luulevat vastaantulijan ajavan suoraan ja
pyrkivät itse pujahtamaan veräjästä — tieltä pois.
OLLI. Ei vaan giraffi ikinä voi mihinkään puikahtaa tuollaisessa
vauhdissa.
ERKKI. Kailu taitaa ehtiäkin ennen. — Ei! Nyt se hiljentää.
OLLI. Ja giraffi tulee kuin Afrikan peto. Hulluko se Mauno on! Suorasta
kulmastako aikoo selvitä? Hei! Siinä sitä ollaan!
ERKKI. Mies päällään pystyssä lumitäyteisessä valta-ojassa! Onneksi
ehti veräjän pylvään ohi! Kolme kyynärää lunta ja sileä pohja! Ei
hätää! (Juoksee nopeasti ulos oikealta.)
OLLI (ei huomaa Erkin lähtemistä). Jo Kerttukin on paikalla — ja kuski
hyppää reestä — ryhtyy kiskomaan Maunoa jaloista. Ahaa! Siellähän
jo Erkkikin juoksee. (Katsoo ympärilleen.) Hm! Pentele! (Tekee
päättäväisen eleen ja aikoo perältä ulos.)
ELLI (tulee vastaan). Kas! Päivää! Yksinkö sinä täällä —?
OLLI. Ihan ypöyksin! Ja olen ollut kuin tulisilla hiilillä. (Asettuu
niin, että Ellin selkä on akkunaan päin.)
ELLI. Miksi niin?
OLLI. Olen koko päivän odottanut sinua.
ELLI. Älä nyt! Vastahan juuri tulitkin.
OLLI. Niin, mutta minä olen odottanut jo aamupimeästä asti tapaavani
sinut.
ELLI (ilakoivasti). Onko sinulla niin tärkeätä sanottavaa?
OLLI (vilkaisee aina silloin tällöin akkunaan). On! Niin tärkeätä
minulla on:
ELLI Minä nousin jo kyllä kello kuudelta. Mahdoit tulla aamukahville.
OLLI. Älä nyt laske leikkiä! Ole oikein vakava vähän aikaa!
ELLI (kädet selän takana). No? Minä olen.
OLLI (epävarmana). Mitähän sinä sanoisit, jos minä — jos minä kosisin
sinua?
ELLI (nojautuu vähän takanaan olevaan keinutuoliin, kujeillen). En osaa
sanoa — etukäteen.
OLLI. Vai niin! No, sitten minä kosin sinua.
ELLI. Koska?
OLLI. Älä nyt, Herran tähden, tee minusta ihan pöhköä! Ymmärrä nyt Elli
kulta, että minä pyydän sinua vaimokseni.
ELLI. Vastarantaanko emännäksi?
OLLI. Niin — tietysti!
ELLI. Talouttako hoitamaan? En kykene siihen niin isossa talossa.
OLLI. Älä nyt! Ei sellaiseksi! On siellä hoitajansa.
ELLI. No, kanatarhaako varten? Siellähän on iso kanatarha. En pysty!
OLLI. Älä nyt enää leikittele! Vaimoksenihan minä pyysin! Sanoinhan sen!
ELLI. Sanoit kyllä, mutta et sanonut, mikä virka sillä vaimolla olisi.
OLLI (ymmällä). No, herran pieksut!
ELLI (vallattomasti). Jos aiot kiinnittää minut johonkin toimeen
talossasi, niin sinun pitää tarkasti luetella kaikki tehtävät!
OLLI (tuskassa). Minkälaiseen pussiin minä nyt olenkaan itseni puhunut!
Sano, Elli kulta, mitä minun nyt vielä pitää sanoa!
ELLI. Miksi sanot minua Elli-kullaksi?
OLLI. Miksikö? Siksi, että minä rakastan sinua.
ELLI. Kuinka sanoit?
OLLI. Minä rakastan sinua! (Ymmärtää Ellin, innostuu.) Niin, minä
rakastan sinua yli kaiken ymmärryksen. Olen aina rakastanut! (Tarttuu
Ellin käsiin.) Kuuletko, kultainen tyttö! Minä rakastan sinua! Tahdon
sinut ijäti omistaa itselleni! En taloille enkä karjoille enkä
kanoille. Itselleni sinut tahdon! Kainaloiseksi kanakseni! Ymmärrätkö,
että minä rakastan sinua? Rakastan, rakastan, rakastan!
ELLI (sallii Ollin vetää hänet lähemmäksi; katsoo lempeästi silmiin).
Onko se ihan totta — kun — kun sain niin kauheasti kiskoa sitä irti
sinusta?
OLLI. On se! Se on minun suurin totuuteni! Minä rakastan sinua! Mitä
sanot? Välitätkö minusta? Sano, rakas Elli!
ELLI (painuu hiljaa Ollia vasten). Olli — rakas!
OLLI (syleilee rajusti Elliä ja suutelee). Rakas, kultainen —
kiusoittelija! (Riemussa.) Sinä olet minun, minun! (Kiepauttaa Ellin
ympäri.) Sanonko sedälle, mistä suuresta asiasta olemme sopineet?
ELLI (ottaa äkkiä Ollia kaulasta). Sano vain — mitä — vain haluat!