OLLI. Maunolla, nähkääs, oli se vanha pyykkituoli ajokkaana. Sen
hiirakonhan kaikki tuntevat. Ollut ennen giraffi! (Toiset nauravat.)
Mutta tosiaankin! Mulla oli vähän pitkähköt aisat ja reki myös. Sen
johdostahan minä sanoin, ettei tätä tietä ikinä mikään tukki kulje.
Se oli Rouhun metsäaluetta. Silloin keksi Mauno, että Rouhun metsä on
ensin harvennettava — kaadettava alta pois. Ja metsäherrat sanoivat sen
tämmäävän. Nyt saa setä sanoa ajatuksensa asiasta!
MATTI. Minä en enää koske enkä kajoa Rouhun metsiin. Erkki saa olla
kellokkaana tästä päivästä alkaen, vaikka varsinainen talonluovutus
tapahtuukin vasta syksyllä.
OLLI (hypähtää ylös). Hurraa sitten! Onnittelen sinua, setä! Pääset
suurista huolista! Ja sinua, Erkki! Joudut omille jaloillesi!
MAUNO. Minäkin onnittelen teitä molempia! Ja onnittelen Rouhun taloa,
joka saa pitäjän parhaimman asujan. Oikein mallimaanviljelijän!
OLLI. No siihen minäkin panen puumerkkini! Ja sedän viisaus kannattaa
kunniatörähdyksen. Eläköön!
ELLI (tulee perältä). Täälläpä on iloa! Eläköön!
OLLI (menee sukkelasti vastaan tervehtimään). Oikein, Elli! Huuda
oikein riivatusti!
ELLI. Mille pitäisi huutaa?
MAUNO (menee tervehtimään). Koko elämälle! Mutta erikoisesti vanhalle
ja uudelle isännälle.
ELLI. Niin! Isä on tänään astunut Rubikonin yli.
MATTI. Minkä yli? Häh?
ELLI. No, sen ojan yli!
MATTI. Vai rupikoniksi sinä sitä nimität! Vekkuli! — Mutta päätetty
on asia! Vallesmanni tuo kirjat tänne Matinpäivänä. Tulkaa tekin,
naapurit, silloin meille päivälliselle! Tulette juhlimaan ja
todistelemaan.
MAUNO ja OLLI. Kyllä, kyllä! Kiitos vaan!
ELLI. Istuskelkaa nyt täällä hetkinen, minä pyydän. Tulen sitten
hakemaan kahvipöytään.
MATTI (jatkaa omaansa). Mutta tulkaakin ajoissa! Jo puolelta päivin.
ELLI (vallattomasti). Tuskin vallesmanni tulee, mutta voimme me
ilakoida ilmankin.
MATTI (harmistuneena). Mitä sinä nyt taas? Miksi ei tulisi?
ELLI. No, kun isä äsken puhelimessa sanoi häntä vasikaksi.
MATTI (kimmastuu). Kuules, letukka! Älä nyt helkutissa —!
ELLI (tekeytyen vakavaksi). Kyllä vaan! Isä sanoi: niin juuri, vasikka!
Hyvästi nyt! (Purskahtaa vallattomaan nauruun ja kiepahtaa peräovesta
ulos.)
MATTI (hölmistyneenä). Sanokaapa, hyvät ihmiset, mihin minä joudun
tuollaisen iileskotin kanssa! Kyllähän minä vasikasta puhuin, mutta se
kuului kauppakirjan lehmiin eikä vallesmannille.
OLLI. En minä usko, että vallesmanni sellaista haluaakaan — tuskin
nimikokseenkaan.
MATTI. Ääh! Helkutti! Se kakara sitten keksii! Tiedäpäs, Olli! Sen
kanssa on toisinaan ihan pahemmassa kuin pulassa.
OLLI. Ei se niin vaarallista ole. Pieni pila on aina herkkua elämässä.
ERKKI (Maunolle, joka on häntä lähinnä). Anteeksi hetkinen! Minun pitää
vähän — (Menee nopeasti Ellin perässä.)
MAUNO. Ei mitään! (Katselee hetken Mattia ja Ollia ja pujahtaa sitten
perältä ulos.)
MATTI. Onhan se niinkin! Mutta kyllä tässä vanhan miehen pää toisinaan
saa kieppua kuin tuuliviiri.
OLLI. Se pitää nuorena! Ja nuorena pysyminen on paras lääke vanhuutta
vastaan.
MATTI (huomaa, että toiset ovat menneet). Hm! Tuota! Kuulehan, Olli!
Uskotko sinä tuon Maunon sanoihin?
OLLI (pilaillen). Senkö veitikan loruihin? (Kääntyy ja huomaa, että he
ovat kahden.) Kas! Ovat menneet!