ERKKI (tekeytyy vakavaksi). Oli siellä muitakin.
ELLI (epäillen). Kuka?
ERKKI. Olipa vaan se tummatukkainen Rantalan Mauno-herra!
ELLI. Maunoko täällä!?
TUOVI. Älä nyt taas usko, Elli! Tiedäthän, että Erkki mielellään
narrailee.
ERKKI. Oli se Mauno täällä, mutta menojaan meni. Ja samaa tietä
kuskasin sen vaaleatukkaisen Vastarannan Olli-herran —
ELLI. Älä nyt enää syötä tuota paksua pajunköyttä tai suutun sinuun
ijäksi päiväksi! Mutta älähän huoli! Kylläpä saat rangaistuksesi! Me
jätämme sinut tänne, Tuovi ja minä. Saat jäädä yksin kököttämään. Saat
nähdä miltä ikävä tuntuu! Saat! (Menee sohvaan istumaan.)
ERKKI (ottaa tuolin ja asettuu Tuovin viereen, puhuen lämpimästi). Minä
tiedän, että Tuovilla on täällä paljon vaikeuksia kestettävänä.
TUOVI. Älä, veikkonen, puhu minusta! Enhän ole mistään valittanut.
ERKKI. Et! Mutta minä näen sen silmistäsi ja tiedän omasta itsestäni.
ELLI (äkkiä). Mutta eihän tämä käy ollenkaan!
ERKKI (tuikeasti). Mikä ei käy?
ELLI. Se ei käy, että teille on alkanut työ muuttua raskaaksi ja
vastenmieliseksi. Entinen ilo on teistä tipotiessään. Työn ilo,
tarkoitan! Nyt se paljastui —- se, mitä olen aavistellut! Ja isä on
syypää! Miksi hän ei tee talonkirjoja Erkille? Sanoppas, Erkki! Mistä
se johtuu?
ERKKI (vastenmielisesti). En tiedä, kun en ole pyytänytkään.
ELLI (hämmästyy). Etkö ole puhunut isän kanssa?
ERKKI (nousee kävelemään). Eihän sellaisesta viitsi puhua alituiseen,
kun hänellä kerran ei ole — tai ei näytä olevan mitään omaa aloitetta.
Ennen Tuovin tuloa siitä puhuin.
ELLI. No, mitä isä sanoi silloin?
ERKKI (menee kirjahyllyn luo). Sanoi, että luonnollisesti asia pian
järjestetään. Ja sen mukaan minä sitten puhelin Tuovin vanhemmillekin.
(Pilkallisesti.) Valehtelin kuin aika poika!
TUOVI. Älä nyt, Erkki, niin sano! Puhuit, mitä tiesit ja uskoit. Eihän
sinua kukaan syytä.
ERKKI (sieppaa jonkin kirjan käteensä ja palaa). Ei! Sillä sinä olet
liian hyvä syyttämään ketään. Mutta minä näen joka päivä sellaista,
mikä minua syyttää.
TUOVI (lämpimästi). No, en totisesti tahallani tiedä elettäkään
tehneeni.
ERKKI (heittää kirjan takaisin hyllylle). Et olekaan tehnyt! Sen voin
sinulle vakuuttaa! (Menee istumaan Tuovin viereen.) Mutta huomaan minä
muutakin. Jos sinä järjestelet töitäsi, niin sekaantuu isä niihin —
pieniin joutavuuksiinkin, puhumatta ollenkaan isommista asioista.