ELLI (hypähtää ylös). Miten herran tähden minä pärjäisin tavallisessa
talonpoikaistalossa! (Naurahtaa ja lähtee liikkeelle.) Saksoineni!
TUOVI (hymyilee). Onhan tämän saman Rouhujärven rannalla kaksi oikeata
herrastaloakin! Ja niissä nuoret agronoomit —
ELLI. Joista ei kumpainenkaan mene naimisiin!
TUOVI. Älä puhu! Nehän molemmat kovin hakkailivat sinua joulun aikaan —
ja jo aikaisemminkin — meidän häissämme.
ELLI. Pyh! Toistensa kimmalla! Tekevät kiusaa toisilleen minkä ehtivät.
Kinastelevat ja kisailevat kuin kaksi pentua.
TUOVI (naurusuin). Voipa vielä jompikumpi tehdä senkin tepposen, että
menee naimisiin..
ELLI. Menkööt molemmat! Minä ainakaan en heitä lähde kosimaan! (Kävelee
kädet selän takana, hypähtäen välillä jonkin tanssiaskelen.)
TUOVI (selailee kirjaa, mutta ei rupea lukemaan). Kuule, Elli! Täällä
on ikävä — näin sunnuntaisin.
ELLI (jatkaa hyppyjään). Niin on! Niin turkasen vietävän hapanta koko
elämä!
TUOVI. Olen ajatellut pistäytyä vanhempieni luona ensi sunnuntaiksi —
ja viipyä muutaman päivän —
ELLI (pysähtyy). Älä! Otatko minut mukaasi?
TUOVI. Otan! Jos tulet.
ELLI (riemastuu). Tulen! Tulen kymmenesti! Heipparallaa! (Syleilee
Tuovia). Jätämme ukkelit yksikseen — isäni ja Erkin! Heleijaa!
Näytämme ikävälle pitkää nenää! Noin! Oi, voi, sinua, Tuovi! Sinä olet
kekseliäs! Oikea tosi nero! Hurraa—aa—aaa!
ERKKI (tulee eteisestä). No, no! Mikä sinua hurauttaa? Onko Tuovi
pitänyt puheen, vai?
ELLI (asettaa kädet kupeille ja ilmehtii ankaruutta). Ahaa! Velimies!
Tulitpa hyvään aikaan rökitettäväksi! Tunnetkos tuota, joka istuu
tuossa keinutuolissa? Häh? Siinä on sinun vaimosi Tuovi! Ja hänen on
ikävä! Kolme kuukautta naimisissa — ja ikävöi jo! Ja minun on ikävä!
Ja sinä istut vaan pirtissä jutustamassa renkien ja mäkitupalaisten
parissa! Ja annat meidän nääntyä yksinäisyyteen ja ikävään! Olet
sinäkin veli ja aviomies!
ERKKI (hymyilee). Kuljin sinun asioillasi! Olin kyöräämässä sinun
kosiomiehiäsi pellolle.