Tili.
Talo, jossa ukko Planus asui Montrougessa, oli sen talon, vieressä,
jossa Chèbeläiset jonkun aikaa olivat elelleet. Siinä oli yhtäläinen
kolme ikkunainen kerros maakerroksen päällä ja samallainen
pieni puutarha säleaitoineen ja viheriöine puksipuineen. Vanha
rahastonhoitaja asui siellä sisarineen. Aamulla lähti hän kotoa
ensimmäisellä omnibuksella, tuli takaisin päivälliseksi, ja pyhänä
pysyi hän kotonaan hoitaen kukkiaan ja kanojaan. Vanha piika, hänen
sisarensa, piti huolen taloudesta ja talon tarpeista. Onnellisempaa
paria ei ole koskaan ollut.
Molemmat olivat naimattomia ja vihasivat yhtä paljo avioa. Sisar
kammoi kaikkia miehiä, veli epäili kaikkia naisia, niin ollen
kunnioittivat he sentään toisiaan, pitäen kumpikin toinen toisensa
poikkeuksena sukupuolensa yleisestä turmiosta.
Puhutellessaan veljeään, sanoi sisar aina: "Herra Planus, veljeni!"
ja keskellä puhettaan mätti veli aina samalla juhlallisuudella:
"Neiti Planus, sisareni!" Huolimatta siitä, että nuo arat ja
suoraluontoiset olennot joka päivä kulkivat Parisin ristiin rastiin,
eivätkä he sitä laisinkaan tunteneet, vaan pitivät sen kahden
laatuisten hirviöiden tyyssijana, jotka kokivat tehdä toisilleen
pahaa, minkä suinkin voivat, ja kun joku perhenäytelmä, tahi juoruja
jostakin talosta, tuli heidän korviinsa, niin kumpikin, ajatustaan
seuraten, syytti eri rikoksellista.
-- Se on miehen syy, sanoi "neiti Planus sisareni."
-- Se on vaimon syy, vastasi "herra Planus veljeni."
-- Voi niitä miehiä...
-- Voi, niitä vaimoja...
Ja siinä oli heidän ikuinen väittely aineensa, niinä harvoina
joutohetkinä, joita Sigismund ukko pidätti itselleen päivästään, joka
oli yhtä hyvin täytetty ja järjestetty, kuin hänen kassakirjansakin.
Jonkun aikaa jo olivat veljen ja sisaren ottelut olleet tavattoman
vilkkaat. Mitä tehtaalla tapahtui oli heidän alituisena huolenaan.
Sisar surkutteli rouva Fromont nuorempaa ja piti hänen miehensä
käytöstä kokonaan kunnottomana; mitä Sigismundiin tulee, ei hänellä
ollut kyllin katkeria sanoja tuntematointa dattaa vastaan, joka pani
kassan maksamaan kuuden tuhannen franc'in shaalin. Hänestä koski asia
tuon vanhan kauppahuoneen kunniaa ja mainetta, jota hän nuoruudestaan
oli palvellut.
-- Mihin me tässä joudumme?... sanoi hän tuon tuostakin... Voi,
niitä vaimoja...
Kerran neuloi neiti Planus lieden ääressä, veljeään odotellen.
Pöytä oli jo ollut katettu puolen tuntia, ja vanha piika alkoi
huolestua noin odottamasta viipymyksestä. Samassa tuli Sigismund
sisään, masentunein kasvoin, ja sanaakaan lausumatta, mikä oli aivan
vastoin hänen tapojaan.
Hän odotti siksi kuin ovi oli ihan kiinni; sitte, vastaukseksi
sisarensa kysyvälle ja levottomalle katseelle.
-- Mull'on uutisia, sanoi hän matalalla äänellä. Tiedän naisen, joka
on meitä perikatoon saattamaisillaan.
Luotuaan tarkastavan katseen pienen ruokasalinsa mykkään kalustoon,
lausui hän vielä hiljemmin, niin kummallisen, niin odottamattoman
nimen, että neiti Planus vaati hänen kertomaan sen uudestaan.
-- Onko se mahdollista?
-- Kyllä se on niinikään!...
Ja huolimatta murheestaan, oli hän melkein riemuitsevan näköinen.
Vanha piika ei voinut sitä uskoa... Niin hyvin kasvatettu, niin
kohtelias ihminen, joka niin sydämellisesti oli häntä ottanut
vastaan!... Kuinka sitä voi olettaakaan?