Sir George Prevostin jäähyväiset.
Plattsburgin kaupungin luona oli taistelu päättynyt, vaikka sitä
ei oltu edes taisteltu, sillä MacDonoughin henki oli sekä maalla että
vesillä, ja sen tunsi brittiläinen kenraali yhtä hyvin kuin
jenkki-tarkk'ampujakin, paikalla kun Union Jack oli vedetty alas
"Confiancen" mastosta.
Sir George Prevostin täytyi nyt tehdä ratkaiseva päätös. Hän saattoi
väkivoimalla kulkea Saranacin poikki ja marssia Albanyyn ja koettaa
tulla toimeen vihollismaan varoilla, jos hänen yhteytensä
katkaistaisiin. Joka päivä virtasi vuorilta Albanyyn yhä enemmän
tarkk'ampujoita. Ennenkun hän pääsisi kaupunkiin, voisi näiden luku olla
suurempi kuin hänen oman väkensä, ja mikä sitten eteen? Ellei
Suur-Britannia saattaisi lähettää uutta armeijaa taikka laivastoa hänen
tuekseen, niin voisi hänen käydä samoin kuin aikoinaan Burgoynen.[28]
Prevost ei tahtonut antautua semmoiselle vaaralle alttiiksi, vaan antoi
syyskuun 11 p:n yönä, kahdeksan tuntia MacDonoughin voiton jälkeen,
käskyn peräytyä Canadaan.
Salatakseen päätöstään niin kauan kuin suinkin hän kielsi lähtemästä
liikkeelle, ennenkun aurinko oli laskenut. Piiritetty kaupunki ei saanut
siitä mitään tietoa. Sen ei pitänyt saada tilaisuutta käyttää hyväkseen
niitä suunnattomia henkisiä ja aineellisia etuja, joita peräytyvän
vihollisen ahdistaminen tuottaa. Vasta aamulla herätessään sen piti
huomata, että vihollinen olikin hyvässä turvassa rajan takana. Se oli
sangen taitavasti suunniteltu temppu ja se olisi onnistunut mainiosti,
ellei vihollinen olisi ollut yhtä ovela kuin hän itsekin.
Kuinka ahnaasti Rolf nyt tutki Chazyn tietä; kuinka suuri oli sen
merkitys, mitä sillä oli nähtävänä! Kuinka hän himoitsi päästä parasta
kuuluksi tullutta nopeuttaan takaisin oivia uutisiaan viemään. Kahdessa
ja puolessa tunnissa hän varmaankin ennättäisi pääkortteeriin. Ja
jonkinmoisella ylimielisellä ylpeydellä hän katseli karkotetun ja pakoon
kääntyneen vihollisen sotaista loistoa ja uljuutta.
Jälkipäässä saapui joukko korkeampia upseereja, joiden komeat punaiset
puvut kiilsivät kullasta. Kuinka sotaisilta he näyttivät, kuinka upeilta
Vermontin huonopukuisiin pyssymiehiin ja Adirondackin karkeihin
metsämiehiin verraten. Kuinka paljoa kauniimpi on hohtokivillä
koristettu teräsmiekka kuin paljas harmaa säilä!
Rouva Hubbell seisoi ovella heidän ohi kulkiessaan. Kaikki he
tervehtivät häntä kohteliaasti, ja upseeri, joka oli taloa suojellut,
sai käskyn yhtyä rykmenttiinsä. Rouva heilutti auringonvarjostintaan,
heidän kohteliaaseen tervehdykseensä vastaten, eikä voinut olla
huudahtamatta:
"Miten kävi ennustukseni, Sir George, ja entä kukkarot?"
Rolf ei nähnyt emäntäänsä, mutta kuuli äänen ja näki sanojen
hämmästyttävän vaikutuksen.
Brittiläinen kenraali pidätti hevosensa: "Miehen sana on hänen kunniansa
pantti, hyvä rouva," sanoi hän. "Heittäköön nyt jokainen upseeri
kukkaronsa rouvan eteen," -- ja hän näytti itse muille esimerkkiä.
Kuului toistakymmentä kilahtavaa kapsahdusta ja toistakymmentä upseeria
lähti rahattomana, mutta tervehtäen, pois ratsastamaan.
Tuhannen dollaria kultaa keräytyi siten rouvan porraspäähän sinä aamuna,
ja vielä tänä päivänä hänen lapsenlapsensa kertovat tapauksesta.