Uikut ja laulava hiiri.
Kuonab pohti kauan mielessään sitä ihmeellistä tosiasiaa, että Van
Cortlandt silminnähtävästi nautti suurta arvoa "oman heimonsa
keskuudessa". -- "Varmaankin hän on viisas neuvonantaja, sillä tiedänhän
minä, ettei hän osaa taistella ja että hän on kelvoton metsämieheksi."
Se oli hänen loppupäätöksensä.
He kävivät vielä viimeisen kerran kuvernörin ja hänen poikansa luona,
ennenkun lähtivät. Rolf sai itselleen ja toverilleen luvatut
sataviisikymmentä dollaria ja koko kuvernörin väen sydämelliset
kiitokset. Lopuksi kumpikin sai lahjaksi upean metsästyspuukon, jotenkin
samanlaisen kuin nuoren Vanin oli, mutta pienemmän. Kuonab sanoi "hoo!"
omansa vastaanottaessaan, ja lisäsi sitten vähän aikaa vaiettuaan: "Ehkä
se lähtee tupesta, jos milloin tarvitaan". -- "Hoo! hyvä!" hän sanoi,
nähdessään sitten sen pystyvän terän.
"Ja Rolf", sanoi asianajaja, "aion tulevana vuonna palata uudelle
retkelle ja ottaa mukaani kolme toveria, ja me maksamme teille kukin
saman määrän mukaan kuukaudelta. Mitä siihen sanot?"
"Ilolla otamme teidät jälleen vastaan", sanoi Rolf. "Elokuun
viidentenätoista päivänä tulemme teitä hakemaan; mutta muistakaa ottaa
matkaan kitarri ja silmälasit."
"Vielä sana", sanoi kuvernöri, "tunnetteko kanuureitin Champlainin
kautta Canadaan?"
"Kuonab tuntee."
"Voitteko palvella tiedustelijana niillä seuduin?"
Intiani nyökkäsi päätään.
"Jos syttyy sota, niin ehkä tarvitsemme teitä kumpaakin, niin että
pitäkää korvat auki."
Ja jälleen käänsi kanuu kokkansa pohjoista kohti, Kuonab perässä,
Skookum keulassa.
Vähemmässä kuin viikossa pääsivät he kotiin, eivätkä suinkaan liian
aikaiseen. Puut olivat jo paljaina, ja heidän täytyi murtaa joella
jäätä, ennenkun olivat perillä.
Rolf oli molempien viime kuukausien kuluessa saanut paljon uusia
aatteita. Hän ei aikonut viettää koko elämäänsä erämiehenä. Hän tahtoi
nähdä New Yorkin. Hän tahtoi suunnitella tulevaisuuttaan. Hän tarvitsi
rahoja suunnitelmainsa toteuttamiseksi. Hän oli Kuonabin kanssa
rakentanut satasen penikulmaa ansajuonta, mutta jotkut erämiehet
yksinkin rakentavat enemmän. Heidän täytyi paikalla käydä pari uutta
juonta, ennenkun pakkaset alkoivat. Toinen niistä juoksi alas
Hudsonille, Kotkanpesän seuduille; toinen pohjoiseen kohti Sinivuoria,
Racquet joelle. Se oli kovan työn takana, ja kun he saapuivat jälleen
mökilleen, olivat punarinta-satakielet jo lähteneet lehdettömistä
metsistä; sepelpyyt lentelivät öisin pitkät matkat; notkoissa näkyi
juoksulla olevien sarvaitten jälkiä, kolkko, kammonsekainen tunnelma oli
vallalla, sillä "hullukuu" oli tulossa hämärtyvälle taivaalle; kaikilla
kukkuloilla vaani sen kaamea valo.
Seuraavana päivänä oli järvi ohuen teräsjään peitossa; lähellä rantaa
räpylöi sen kirkkaalla pinnalla kaksi sorsaa. Miehet menivät niin
lähelle kuin pääsivät ja Kuonab sanoi: "Ei, eivät ne ole sorsia, vaan
shingebiksejä, uikkuja. Ne pääsevät nousemaan ainoastaan vedestä. Nuori
jää on yöllä veden näköistä; ne laskeutuivat alas, eivätkä pääsekään
nousemaan. Olen sen usein nähnyt." Parin päivän kuluttua tuli vielä
kovempi pakkanen. Jää kantoi koiran; uikut olivat vielä jäällä
näkyvissä. Skookum siis päästettiin matkaan. Ja pian se palasi takaisin,
mukanaan kaksi kaunista uikkua, joiden kiiltäviä valkoisia rintahöyheniä
pidetään yhtä suuressa arvossa kun eräitä turkisnahkoja.
Kuonab rykäsi niitä nostaessaan. "Ugh, niin se on usein tämän
'hullunkuun' aikana. Sen vuoksi, sanoi isäni, että Kaluskap silloin
karkeloi."
"Sitä minä en muistakaan."
"Niin, mutta siitä onkin pitkä aika. Kaluskapia laiskotti. Se tahtoi
syödä, mutta ei halunnut metsästää, jonka vuoksi se kutsui sininärhen
luokseen ja sanoi: 'Kerro kaikkialla metsissä, että Kaluskap
huomeniltana hyppelee uuden karkelon ja opettaa uuden laulun'. Huuhkaja
sai saman käskyn, ja toinen sitten hoki kaiken päivää: 'Kaluskap opettaa
huomisiltana uuden karkelon', ja toinen hoki kaiken yötä: 'Kaluskap
opettaa ensi neuvostossa uuden laulun'.
"Ja sitten tapahtuikin niin, että kaikki metsät ja vedet lähettivät
väkensä kisoihin.
"Sitten Kaluskap otti laulurumpunsa ja sanoi: 'Kun minä soitan rumpua ja
laulan, niin teidän pitää piirissä karkeloida myötäpäivään, sulkea
tarkkaan silmänne, ja kun minä huudan 'uudet laulut'! niin jokaisen
tulee huutaa sotahuutonsa'!
"Sitten kaikki alkoivat karkeloida, Kaluskap keskellä rumpua
väristellen. Ja he lauloivat:
"Uusia lauluja etelästä, veikot,
Tukkikaa tiukkaan silmänne, veikot,
Karkeloikaa ja oppikaa uusi laulu.
"Niiden karkeloidessa piiriä, poimi Kaluskap joukosta lihavimmat.
Ojentaen toisen kätensä otti hän ne kiinni ja väänsi niskat nurin,
samalla huutaen: 'Enemmän sotahuutoja, enemmän melua! Sillä tavalla,
nythän te opitte!'
"Viimein shingebis, uikku, alkoi epäillä ja raotti varovasti silmiään.
Se huomasi petoksen ja huusi: 'Paetkaa, veljet, paetkaa! Kaluskap tappaa
meidät!'
"Sitten syntyi sekasorto. Jokainen koetti päästä pakoon, ja Kaluskap
tavotti kostonhalussaan shingebistä, surmatakseen sen. Mutta uikku
juoksi veteen ja juuri kun se pääsi rantaan, niin Kaluskap potkasi sitä
takapuoleen, niin että se lensi puolen mailin päähän järvelle, ja
menetti kaikki pyrstösulkansa. Samalla muutti potku sen muodon, niin
että sen jalat siitä pitäen ovat olleet pyrstön paikalla, eikä se voi
nousta lentoon maalta eikä jäältä. Minä tiedän, että asia on niin, sillä
isäni Kos Kob kertoi että se oli totta, ja me olemme sen itse nähneet.
Niin se aina on. Kun Kaluskapia vastustaa, niin siitä seuraa sitten
paljon pahaa, jota saa kauan ajatella."
Muutamia päiviä myöhemmin kuulivat he illalla, istuessaan mökissään
tulen ääressä, seinän takaa ihmeellistä vinkunaa. He olivat monesti
kuulleet saman äänen, mutta eivät milloinkaan niin selvään kuin nyt.
Skookum käänsi päätään ja heristi korviaan. Sitten ilmestyi raosta,
hirsien ja uunin välistä, pieni valkorinta hiiri.
Sen kuono ja korvat hiukan väreilivät, mustat silmät kiiluivat tulen
loisteessa. Se kiipesi korkeammalle hirrelle, kynsi kylkiään, nousi
sitten takajaloilleen, päästi taas muutaman vingahduksen, samanlaisen
kuin he olivat niin usein kuulleet, mutta pian ne kävivät äänekkäämmiksi
ja yhtämittaisiksi:
Pio, pio, pio, pio, pio, pio, pio, pio, oo.
Trii, trii, trii, trii, trrrrrrrrrr,
Turr, turr, turr, tur, tur,
Uii, uii, uii, uii --
Hiiri pienoinen istui pystyssä takajaloillaan, vatsalihakset liikkuivat,
suu haukotteli sen näin soitellessa. Puolen minuttia tätä kesti, sitten
Skookum teki äkkihyökkäyksen; mutta hiiri oli vikkelä ja livahti äkkiä
reikänsä turviin.
Rolf katsoi kysyvästi Kuonabiin.
"Se on mishabohkuas, laulava hiiri. Se tulee aina kertomaan, että sota
on ovella. Pian tapellaan."