"On minulla Virgilius."
"Lukekaa minulle ensi sivua."
Van luki, kirja kuuden tuuman päässä nenästään.
"Mutta lukekaapa nyt," sanoi Rolf ja piti kirjaa neljän jalan päässä.
"Se on mahdotonta, en näe muuta kuin hämärän valkoisen laikan."
"Hyvä, no entä näettekö tuolla tuon kaakon?"
"Tarkotatteko tuota pitkää mustaa esinettä tuolla lahdella?"
"En, se on pölkky tässä aivan vieressä", nauroi Rolf. "Ei, vaan tuolla
puolen mailin päässä."
"En, en minä näe muuta kuin vähän hämärrettä."
"Minä arvasin sen. Turha on teidän koettaa sarvasta ampua, ennenkun
saatte silmälasit. Älyä teillä kyllä on, mutta silmät eivät ole
metsämiehen aistimet. Jääkää te tänne, kunnes minä lähden koettamaan,
onko minulla onnea."
Rolf häipyi metsään. Parinkymmenen minuutin kuluttua Van kuuli
pamauksen, ja pian Rolf palasi takaisin, kantaen kahden vuoden vanhaa
sarvasta, ja yön tullen he palasivat mökille. Kuonab vilkasi heidän
kasvoihinsa, kun he kulkivat hänen ohitseen, pientä sarvasta korennossa
kantaen. He koettivat säilyttää muotonsa muuttumatta. Mutta intiania ei
niinkään petetty. Hän ei ääntänyt muuta kuin sähähtävän "hmh!"