Rolf Vanilta oppia ottamassa.
_Mies ei voi ajaa omaa asiaansa, sen enempää kuin houraileva lääkärikään
voi itselleen määrätä oikeata rohtoa, -- sano' Si Sylvanne_.
Kuinka paljoa etevämmäksi Rolf tiesikin itsensä joella ja metsässä, niin
yksi paikka kuitenkin oli, jossa Van Cortlandt otti johdon, nimittäin
niissä pitkissä keskusteluissa, joita heillä oli milloin nuotiotulen
ääressä, milloin Vanin omassa mökissä, johon Kuonab harvoin astui.
Mieltäkiinnittävimmät asiat, mitä näinä joutohetkinä pohdittiin, olivat
vanha Kreikka ja nykyinen Albany. Van Cortlandt oli lukenut paljon
Kreikan kirjallisuutta, ja tavattuaan hartaan kuulijan kertoi hän tälle
jännittäviä juttuja Priamoon Ilionista, Atheenasta ja Pergamonista,
innostuneena kuten ainakin opettaja, tavatessaan oppilaan, jota vanha
klassillinen aika viehättää. Ja kun hän ulkoa lausui runoa Troijan
piirityksestä ja kreikkalaisista sankareista, niin Rolf sitä kuunteli
hartain mielenkiinnoin, joka oli sitä ihmettelevämpää, kun hän ei niistä
asioista mitään tiennyt. Mutta hän sanoi, että se kuului tosipuheelta ja
miesten astunnalta, jotka olivat lähteneet suuria aikaan saamaan.
Mieluisena puheenaineena Rolfille oli niinikään Albany, valtiollinen
elämä, hallituksen talo virastoineen, yhteiskunnalliset ja valtiolliset
renkaat ja juonet. Rolfia politiikka ja seuraelämä naurettavine
piirteineen ja kujeineen suuresti huvitti, epäilemättä siitä syystä,
että Van Cortlandt esitti asiat huvittavassa valossa. Ja monta kertaa
Rolf ihmetteli, kuinka järkevät ihmiset saattoivat aikaansa menettää
semmoisiin hullutuksiin ja lapsellisuuksiin, mitä seuraelämän tavat
hänestä olivat. Van Cortlandt hymyili hänen huomautuksilleen, mutta ei
vastannut pitkään aikaan.
Eräänä päivänä, ensimäisenä sen jälkeen kun Van Cortlandtin mökki oli
valmistunut, avasi omistaja, erämiehen keralla majaa lähestyessään, oven
ja astui sitten syrjään, antaakseen Rolfin ensimäisenä astua sisään.
"Menkää edellä", sanoi Rolf.
"Teidän jälkeenne", vastasi toinen kohteliaasti.
"Mitä vielä, astukaa pois vaan", vastasi nuorukainen, jota tämä
temppuilu nauratti, vaikka samalla harmittikin.
Van Cortlandt kohautti hattuaan ja astui edellä.
Kun oli sisään tultu, niin Rolf kääntyi oitis Vanin puoleen ja puhui:
"Te sanoitte tuonnoin, että kaikenlaisilla hienoston tempuilla oli joku
syykin; selittäkää minulle nyt, mitä hemmettiä kaikki tuommoiset
hullutukset merkitsevät? Minun mielestäni ei vapaan amerikkalaisen
pitäisi tarvita ottaa hattuaan päästään kenenkään muun kuin Jumalan
edessä."
Van Cortlandt naurahti herttaisesti ja sanoi: "Voitte olla varsin varma
siitä, että kaikki seuraelämän tavat ovat terveen järjen aiheuttamia,
lukuunottamatta yhtä taikka paria tapaa, joita yhä jatkuu, vaikka syy on
kadonnut. Takin selässä olevat napit esim. tulivat alkuaan sinne siitä
syystä, että niiden avulla takin liepeet käännettiin syrjään miekan
tieltä. Miekan käyttäminen on nyt jäänyt, mutta napit ovat siitä
huolimatta yhä samalla paikalla.
"Mitä taas hatun nostamiseen tulee, niin riippuu sen arvo kokonaan
siitä, mitä tällaisella tervehtämisellä tarkotetaan. Koska se on
seuraelämän yleinen tapa, niin on tyydyttävä siihen merkitykseen, jonka
seuraelämä sille antaa.
"Kuljeskelevien ritarien ajalla, kun vieras ritari tuli tiellä vastaan,
niin hän saattoi olla vihollinen. Kymmenestä oli yhdeksän tavallisesti
vihollisia. Mutta jos vastaantulija oli ystävä, niin hän kohotti ilmaan
oikean kätensä _ilman asetta_. Käsi kohotettiin korkealle, jotta se
näkyi niin kauas kuin nuolella nähtiin ampua, ja paremmaksi vakuudeksi
vielä kohotettiin kypärin silmikkoa, niin että kasvot näkyivät. Mutta
maantiet pysyivät vaarallisina vielä kauan sen jälkeenkin, kun ritarit
olivat lakanneet pitämästä rautapaitaa, ja samaa merkkiä sen vuoksi yhä
edelleen käytettiin, silmikon sijasta vaan kohotettiin hattua. Jos joku
ei sitä tehnyt, niin hän siten joko ilmaisi vihamielisyyttä,
halveksimista, taikka tietämätöntä moukkamaisuutta. Sen vuoksi hatun
nostaminen kaikissa sivistyneissä maissa on molemminpuolisen
luottamuksen ja kunnioituksen osotus."
"No niin, se muuttaa koko asian. Mutta miksi te koskitte hattuunne
äsken, kun te astuitte huoneeseen ennen minua?"
"Siitä syystä, että tämä on minun huoneeni ja että te olette vieraani.
Sen mukaan velvollisuuteni on palvella teitä, niinkuin isännän ainakin,
ja kehottaa teitä edellä kulkemaan. Jos olisin antanut teidän avata
minulle oven, niin olisin saattanut teidät palvelijan asemaan;
vastapainoksi kohotin hattuani tasa-arvon ja kunnioituksen merkiksi."
"Hm", sanoi Rolf, "suottapa ei vanha Sylvanne sanonut: 'Ei miehen järki
aina riitä, vaikka se olisi ovela kuin teräsansa, tarkka kuin
hiusliipasin ja varma kuin kallio. Kuta enemmän mies oppii, sitä enemmän
hän varmuuttaan menettää. Ja se mikä on kauan ollut voimassa, ei
tavallisesti lepää laholla perustuksella'."