Rolf meni ja hänet esitettiin pitkälle vieraalle, joka tosiaan oli
sangen laiha, melkeinpä sairaan näköinen. "Tämä on", sanoi Pietari,
"Master Henry van Cortlandt, hänen kunniansa, herra kuvernörin poika ja
sangen oppinut lakimies. Hän aikoo lähteä pitkälle metsästysretkelle
terveytensä vuoksi. Minä olen hänelle sanonut, että sinä varmaan olet
juuri se mies, jota hän tarvitsee."
Tämä tuli niin odottamatta, että Rolf punastui ja loi alas katseensa.
Van Cortlandt paikalla rupesi asiaa selittelemään, sanoi: "Minä olen
heikko, niinkuin näette. Haluan viettää kolme kuukautta mailla
semmoisessa seudussa, että saan vähän metsästää ja olen kaikista
asioista erilläni. Maksan teille kolmesta kuukaudesta sata dollaria ja
saan teiltä hoidon ja opastuksen. Ja jos olen matkaani tyytyväinen ja
metsästys menestyy, niin saatte vielä lisäksi viisikymmentä dollaria,
kun palaan Albanyyn."
"Mielihyvällä minä rupeisin oppaaksenne", sanoi Rolf, "mutta minulla on
osamies. Minun täytyy kysyä, suostuuko hän."
"Et suinkaan tarkota tuota juoppoa Bill Bymusta?"
"En, vaan erämiestoveriani; hän on intiani." Hetken vaiettuaan hän
sitten lisäsi: "Ette suinkaan halua lähteä kärpäsaikana, vai kuinka?"
"En, haluan olla rauhassa. Mutta elokuun ensi päivän jälkeen koska
tahansa."
"Minun täytyy auttaa Van Trumperia elonkorjuussa; siihen menee melkein
koko elokuu."
Hänen puhuessaan nuori asianajaja nopeaan muodosti käsityksensä ja sanoi
itsekseen: "Tuo on minun miehiäni."
Ja päätettiin sitten, ennenkun he erosivat, että Rolf saapuisi Albanyyn
Kuonabin keralla heti kun hän elokuussa saattoi palata, kuvernörin
poikaa erämetsissä käyttääkseen.