Matkalla suureen kaupunkiin.
_Se on epäonnistunut mies joka ei ole kuningas jossain pienessä kolkassa
-- sano' Si Sylvanne_.
Lapset vielä nukkuivat, kun Rolf seuraavana aamuna lähti. Hän näki
vilaukselta Annetten, joka vielä nukkui punaisen parasollin alla, mutta
pukukangas ja messinkinapit olivat pudonneet lattialle. Rolf astui
kanuuhun. Varhaisen aamun peilityyneys oli vesillä, ja pieni alus liiti
kohisten ja nuokkuen sen pintaa. Puolen tunnin kuluttua se oli Callanin
rannassa maalle vedettynä. Vielä tunnin, toista juostuaan ja
harppailtuaan hän oli Warrenissa, valmiina työhön. Kun hän voimakkaana
ja reippaana astui puotiin, posket hehkuen kävelemisestä, siniset silmät
vilkkaina siitä ajatuksesta, että hän pian pääsisi Albanyyn, niin
kauppias ei voinut olla ihastelematta häneen näköään, varsinkin kun hän
muisti heidän edelliset kohtauksensa ja ajatteli kuinka hyvää
arvosteluälyä ja nopeata päätöskykyä hän oli osottanut.
Katsellen notkeata punaposkista nuorukaista hän sanoi: "Sanoppa, Rolf,
oletko sinä intiani?"
"En".
"Oletko sitten veripuoli?"
"En, kyllä minä olen jenkki; nimeni on Kittering; minä olen syntynyt ja
kaavannut Reddingissä, Connecticutissa."
"Niin aina, siltä kyllä näytät. Ensiksi luulin sinua intianiksi. Sinä
_näytit_ niin tummaveriseltä (Rolf nauroi hiljaisessa mielessään,
muistellessaan tuota pähkinäpuuväriä), mutta minun täytyy sanoa
iloitsevani siitä, että olet valkoinen."
"Katsoppa tänne, Bill, tämä on nyt Rolf, Rolf Kittering, joka lähtee
sinun kanssasi Albanyyn." Bill, keski-ikäinen, romuluinen, latuskajalka,
isokätinen mies, puoleksi jätkä, kohotti terävät harmaat silmänsä
nahkakimpusta, jota hän paraillaan siteli.
Warren sitten vei Rolfin syrjään ja selitti: "Lähetän tällä matkalla
alas kaikki nahkani. Niitä on kymmenen kimppua, kuudenkymmenen naulan
painoisia kukin, melkein koko omaisuuteni. Ne on vietävä suoraa
Vandamille, elkääkä niitä jättäkö yöllä eikä päivällä, ennenkun olette
siellä. Vandamin liike on aivan satamarannassa. Ilmotan sinulle tämän
kahdesta syystä: joella on rosvoja ja varkaita niin että vilisee. Niille
ei olisi mikään mieluisempaa kuin anastaa viidensadan dollarin
nahkakimppu. Ja toiseksi, vaikka Bill on mies mitä paras joella, niin on
hän kuitenkin kovin viinaan menevä; on mennyttä miestä, heti kun alkuun
pääsee. Mutta minä olen huomannut, että sinä taas olet aina kieltänyt
täällä. Älkää sen vuoksi poiketko Troyhin, ja kun tulette Albanyyn, niin
menkää suoraan Vandamiin. Saatte mukaan kirjeen, joka ilmottaa kaikki,
ja kauppias antaa tavarat, jotka teidän on takaisin tuotava. Hän on
jonkinlainen osamies, ja hänen käskynsä on sama kuin minunkin.
"Oikeastaan minun pitäisi lähteä itse, mutta juuri tähän aikaan tulevat
kaikki nahkat ja minun pitää olla paikalla kauppoja tekemässä, ja koita
taas on niin paljon, etten uskalla pitää nahkoja kauempaa
varastohuoneessa."
"Mutta entä jos Bill tahtoo poiketa Troyhin?" sanoi Rolf.
"Ei, ei hän sitä tee. Hän on kyllä oikea mies, kun on selvänä. Kirjeen
minä olen antanut hänelle."
"Ettekö voisi antaa kirjettä minulle, siltä varalta?"
"Tokkopa, Bill suuttuisi niin, että paikalla jättäisi."
"Ei hän saa sitä tietää."
"Se on totta, niinpä teenkin." Ja kun he sitten lähtivät jokea melomaan,
niin pöyhkeili Billin ulkotaskussa, ikäänkuin varta vasten itseään
näytellen, tuo tärkeä kirje, jossa kaikki ohjeet olivat. Mutta Rolfilla
oli siitä jäljennös sisätaskuunsa kätkettynä, vedenpitävään kankaaseen
käärittynä, vaikkei sitä tiennyt kukaan muu kuin hän ja Warren.
Bill _oli_ miestä mitä parasta joella, ystävällinen ja hiljainen vanha
salolainen ja paljoa väkevämpi kuin päältä näytti. Hän tiesi
turkistavaran arvon ja ymmärsi kuinka paha sille oli kastuminen, eikä
hän sen vuoksi mennyt urheilemaan semmoisiin koskiin, joita ei tuntenut.
Monta kertaa oli sen vuoksi taivallettava ja kova oli työ.
Tokkopa monellakaan on aavistusta siitä, kuinka kovaa työtä taivallus
on? Joka tahtoo saada siitä vähän esimakua, ottakoon selkäänsä kolmen
leiviskän jauhosäkin ja astukoon sitten neljännesmailin tasaista maata
ja viileällä säällä. Ellei hän ole tehnyt enemmänkin sitä työtä, niin
hän, ennenkun on puoltakaan matkaa kulkenut, huomaa sen raskaaksi
taakaksi. Otaksumme sitten, ettei taakka olekaan pehmeä, niinkuin
jauhosäkki, vaan että siinä on terävät kulmat; kantaja piankin tuntee
sen kidutuksen. Otaksukaamme, että kannettava taakka on kahta vertaa
suurempi; voimia se kysyy paljoa enemmän kuin kaksi sen vertaa. Ja
otaksumme vielä viimeiseksi, ettei matka ole neljännesmailia, vaan koko
maili, eikä tasaista maata, vaan suota, kalliota, kivikkoa, ryteikköä,
eikä sää ole viileätä, vaan tukahuttavan kuumaa, niinkuin se on kesällä
metsässä, ja että sääsket hyökkäävät kiinni kaikkiin paljaisiin ruumiin
osiin ja saavat sen vapaasti tehdä, kun molemmat kädet ovat kiinni joko
taakassa taikka vesoissa ja oksissa, joista taivaltaja hakee tukea
jyrkillä kohdilla -- niin silloin hän saa vähän käsitystä siitä, mitä
taivaltaminen merkitsee. Mutta taivalluksia oli monta, ja jokainen
niistä täytyi molempien venemiesten kulkea kuuteen kertaan raskaan
taakan kera, viidesti tyhjänä miehenä. Ihmekö siis, että venemiehet
monasti laskevat jonkun vihaisenkin kosken onnen kaupalla, päästäkseen
taivalluksen rasituksista sääskisessä metsässä.
Billin uskollisuutta osotti, että he taivalsivat monen semmoisenkin
kosken ohi, jonka hän oli ennen laskenut, koska hän oli saanut
vastuulleen kauppiaan kallisarvoisten turkisten onnellisen viemisen
perille saakka.
Matka Warrenista Albanyyn laskettiin kahdeksaksikymmeneksi mailiksi,
mutta pysäkkejä ja taivalluksia oli monen monta, niissä tärväytyi paljon
aikaa, ja kokonainen viikko sai kuluneeksi, ennenkun Bill ja Rolf olivat
kulkeneet Glens Fallsin, Fort Edwardin ja Schuylervillen siirtokuntien
ohi ja raskaine kuormineen päässeet pienen Troyn kaupungin kohdalle,
josta alkaen joki on tyyntä leveätä suvantoa. Rannalta tervehtivät
Billiä joutilaat jätkät, mutta Bill ei ollut kuulevinaankaan heidän
houkutuksiaan. Molemmat venemiehet vaan jatkoivat rauhallisesti
matkaansa, hyvillä mielin siitä, että matkan vaivat nyt oli voitettu,
kosket taakse jätetty ja että sama leveä tyyni suvanto veti satamaan
saakka.