Kadonnut turkismytty.
Ansajuonilla olivat varkaudet merkitsevällä tavalla lakanneet heidän
puolinaiseksi jääneen käyntinsä jälkeen vihollisen leirissä. Mutta
maaliskuu toi uuden vielä suuremman pulan, kun lumi vuoroin suojaten ja
jäähtyen kovettui kantavaksi hangeksi, lumikengät kävivät tarpeettomiksi
ja oli helppoa vaeltaa vaikka minne jälkiä jättämättä.
He olivat saaneet kalastajanäädän ja muutamia tavallisia näätiä,
ennenkuin saapuivat majavalammelle. Majava-ansoja heillä ei nyt enää
ollut, mutta oli mieltäkiinnittävää nähdä, montako majavaa oli jäänyt ja
mitä ne puuhailivat.
Lammen reunoille olivat poreilevat lähteet moneen paikkaan avanneet
sulia, sillä pakkaset olivat lauhtumassa. Majavat usein sukelsivat
niistä ylös, kuten jäljistä selvään näkyi, jonka vuoksi erämiehet
lähestyivät niitä varovasti.
Kaatuneen puun takaa he tähyilivät erästä niistä, Kuonab pyssy valmiina,
Rolf pidellen levotonta Skookumia, kun samalla tuttu, leveä ja latuska
pää kohosi vedestä. Suuri majava uiskenteli ympäri sulan silmää,
haistellen ja katsellen, kiipesi sitten hiljaa rannalle, aikoen
ilmeisestikin kulkea haavan luo, jota se jo oli käynyt leikkaamassa. Se
oli oivan ampumamatkan päässä ja Kuonab aikoi jo laukaista, kun samassa
Rolf painoi hänen käsivarttaan ja osotti taakseen. Sieltä tuli metsän
kautta kulkien suuri ilves. Se ei vielä nähnyt eikä vainunnut
etupuolellaan olevia eläviä olennoita, mutta huomasi sitten äkkiä
majavan, joka jo oli täydessä puuhassa leikkaamassa kumoon puuta.
Majavan nahka oli arvokkaampi kuin ilveksen, mutta luonnontutkija on
voimallinen useimmissa metsästäjissä, ja heitä huvitti nähdä, miten
tässä kävisi.
Ilves näytti vajonneen maan sisään, se katosi kokonaan näkyvistä
paikalla kun huomasi saaliin mahdollisuutta edessä päin. Sitten alkoi
hiipiminen. Erämiehet näkivät sen vilaukselta, kun se kulki lumessa
olevan pälven poikki. Se ei ryömiessään näyttänyt neljää tuumaa
korkeammalta. Kaatuneista puista, mättäistä, pensaista ja oksista se sai
riittävästi suojaa, kunnes sen viikset tulivat näkyviin eräästä
pensaasta viidentoista jalan päässä majavasta.
Skookumille tämä kaikki oli tuskallisen kiihottavaa, sillä vaikkei se
voinutkaan nähdä, niin tuntui sen nenään kuitenkin moniaita sangen
kiihottavia lehahduksia, ja se ponnisteli eteenpäin tilaisuuksiaan
parantaakseen. Tämän hiljaisen taistelun ääni kantoi majavan korvaan. Se
herkesi työstä, kääntyi ympäri ja pakeni sulaa kohti. Ilves karkasi
väijytyksestään, tarttui majavan selkään ja piti kiinni; mutta majava
oli kahta vertaa raskaampi kuin ilves, törmä oli jyrkkä ja liukas,
taistelevat eläimet vyöryivät alamäkeä, yhä lähemmäksi ja lähemmäksi
sulaa. Sitten aivan sen reunalle päästyään majava hyökkäsi koko
voimallaan ja humahti veteen, ilves selässään kiinni. Ne katosivat heti
ja molemmat metsämiehet hyökkäsivät paikalle, toivoen niiden pian
nousevan pinnalle ja joutuvan heidän helpoksi saaliikseen; mutta ne
eivät nousseetkaan. Vihdoin kävi ilmeiseksi, että ne molemmat olivat
menneet jään alle, sillä vedessä majava oli voimallisempi.
Viiden minutin kuluttua oli varma, että ilves oli saanut surman. Kuonab
leikkasi karahkan ja teki haran; sillä hän pisteli jään alle eri
suuntiin, kunnes hän lopulta tunsi jotain pehmeää. Tapparalla hakattiin
sen paikan päälle reikä ja siitä vedettiin ilveksen ruumis jäälle.
Majava tietysti meni menojaan eikä tainnut olla millänsäkään.
Sillä aikaa kun Kuonab nylki saalista, kiersi Rolf lampea ja palasi pian
juosten kertomaan ihmeellisestä tapauksesta.
Eräästä toisesta sulansilmästä oli tullut ulos majava, kulkenut
parikymmentä askelta kummulle, johon se oli hajuaan jättänyt, mennyt
sitten upeitten puitten ohi suuren poppelin eli haavan luo, joka on sen
paras ruokapuu. Suurella taidolla se oli ruvennut sitä kaatamaan, mutta
jostain syystä, ehkä sen vuoksi, että se oli yksin, oli eläin erehtynyt
laskuissaan, ja kun puu oli romahtanut kumoon, oli se kaatunut majavan
selän poikki, tappanut kaatomiehen ja seivästänyt sen maahan kiinni.
Erämiehet vierittivät pois puun ja pelastivat nahkan, ja niinpä he
lähtivät lammelta rikkaampina kuin olivat luulleetkaan.
Seuraavana iltana, tullessaan puolimatkan-majalleen, he olivat saaneet
parhaan saaliin, mitä olivat tältä juonelta saaneet aina siitä
muistettavasta päivästä saakka, jolloin olivat saaneet kuusi majavaa.
Aamu valkeni selkeänä ja kirkkaana. Aamiaista syödessään he huomasivat
merkillisen korppien kokouksen kaukana pohjan puolessa, kauempana
etäisimpiäkin seutuja, joissa he olivat käyneet. Ainakin
pari-kolmekymmentä lintua kierteli suuria kehiä korkealla erään paikan
päällä, päästäen tuon tuostakin syviä sointuvia raksutuksia. Joskus aina
joku korppi sukelsi alas näkymättömiin.
"Miksi ne tuolla tavalla ilmassa lentelevät?"
"Antaakseen toisille korpeille tiedon, että siellä on ruokaa. Niillä on
hyvin hyvät silmät. Ne näkevät merkin kymmenen mailin päähän ja silloin
kaikki tulevat paikalle. Isäni kertoi, että on helppo koota kaikki
korpit, mitä on parinkymmenen mailin piirissä, kun jättää jonkun
haaskan, niin että ne huomaavat sen ja voivat antaa toisilleen tiedon."
"Eiköhän meidän täytyne lähteä katsomaan, ehkä siellä on toinen
pantteri", huomautti Rolf.
Intiani nyökkäsi. Jättäen siis turkiskimpun varmaan paikkaan yhdessä
lumikenkäin kanssa, jotka olivat sattumalta mukana, he lähtivät kovaa
hankea astumaan. Korppien käräjille oli pari kolme mailia matkaa; ne
olivat jälleen ketripuu-metsikön päällä, jossa oli valkohäntähirvien
tarha.
Skookum paikalla tiesi kaikki. Se hyökkäsi metsään, täynnään sotaisen
kunnian iloa. Mutta sukkelaan se palasi takaisin, juosten minkä suinkin
pääsi, kiljuen apua "jouv, jouv, jouv!" ja sen perässä seurasi nopeaan
pari harmaata sutta. Kuonab odotti, kunnes ne olivat neljänkymmenen
askeleen päässä; ihmiset huomatessaan sudet sitten hiljensivät juoksuaan
ja kääntyivät pois; Kuonab ampui; toinen susista kiljaisi vähän kuin
koira. Sitten ne hyökkäsivät pensaikkoon ja katosivat näkyvistä.
Lumesta löytyi, tarkkaan tutkien, monias vähäpätöinen veritahra.
Hirvitarhasta he löysivät ainakin pari toistakymmentä susien tappaman
hirven haaskaa, mutta ei ainoatakaan aivan verestä. He näkivät vain
muutaman harvan valkohäntähirven, eivätkä susia enää ensinkään, sillä
hanki oli saattanut koko seudun avoimeksi, ja kumpikin laji pakeni
metsämiesten edellä.
He tutkivat sitten erästä alavampaa seutua, jossa kasvoi pajua ja
raitaa, toivoen löytävänsä majavia, ja niinpä oli jo iltapäivä, kun he
palasivat puolimatkanmajalleen. Siinä oli kaikki ennallaan, juuri
niinkuin heidän lähtiessäänkin, _paitsi että nahkakimppu oli kerrassaan
hävinnyt._
Kovassa hangessa ei tietysti näkynyt jälkiä. Heidän ensimäinen
ajatuksensa oli vanha vihollinen, mutta etsiessään kaukaa ja läheltä
jälkiä, he löysivät kärpännahkan palasia ja neljännesmailia kauempaa
loput siitä, sitten toisesta paikasta biisaminnahkan riekaleita. Näistä
merkeistä se oli kuin ansamiehen pahimman vihollisen, ahman työtä, sillä
ahmoja epäilemättä oli näissä vuorimaissa. Aivan niin! tuossa oli ahman
kynnen jäljet ja täällä toinen riekale biisaminnahkaa. Aivan selvää oli
nyt, kenen työtä varkaus oli.
"Se ainakin repi halvemmat nahkat", sanoi Rolf.
Erämiehet katsoivat toisiansa merkitsevästi -- _ainoastaan halvat nahkat
oli revitty_; miksi olisi ahma tehnyt semmoisen eron? Varmoja ahman
jälkiä ei näkynyt; jäinen hanki ei näyttänyt minkäänlaisia jälkiä.
Olihan selvää, että nahkat oli revitty ja lunta raavittu heidän harhaan
johtamisekseen; tämä oli siis ihmisrosvon työtä, melkein varmaan Hoagin.
Hän epäilemättä oli nähnyt heidän aamulla lähtevän, ja yhtä varmaa oli,
että hän nyt oli kaukana, koska hän oli monta tuntia edellä.
"Ugh! Antaa hänen odottaa muutama päivä, jotta luulee olevansa turvassa,
sitten minä lähden ja selvitän välimme", ja tällä kertaa intiani
selvästikin aikoi tehdä lopullisen tilin.