Vaiettuaan hän tuijotti tuleen; ja kauan ääneti oltuaan Rolf vihdoin
uskalsi huomauttaa: "Äitini olisi pitänyt lauluistanne."
Lieneekö hän tätä kuullut, vai eikö, toisen mielessä huokuva lämpö
ainakin sattui intianiin, ja hän alkoi nyt vastata tuntia takaperin
tehtyyn kysymykseen:
"Hänen nimensä oli Gamowini, sillä hän lauloi, niinkuin sulo yölintu
Asamukin rannalla. Toin hänet Sangotukista, hänen isänsä majasta. Me
elimme Myanoksessa. Hän teki kauniita koppia ja mokkasineja. Minä
kalastin ja viritin ansoja; meillä oli kylläksi. Sitten tuli poika.
Sillä oli suuret pyöreät silmät, siitä me nimitimme hänet Wee-weeksi,
'pikku pöllöksemme', ja me olimme sangen onnelliset. Kun Gamowini lauloi
lapselleen, niin maailma näytti olevan aurinkoa täynnään. Eräänä
päivänä, kun Wee-wee osasi kävellä, jätti vaimo hänet minun huostaani ja
lähti Stamfordiin myymään muutamia koppia. Satamassa oli suuri laiva.
Laivassa he ottivat hänet kiinni muka karanneena orjana ja kätkivät
hänet, kunnes purjehtivat pois.
"Kun hän ei palannut, niin otin Wee-ween olalleni ja kuljin nopeaan
Stamfordiin. Pian sain vähän selville, mutta ihmiset sanoivat, etteivät
tunteneet sitä laivaa, eivät tienneet mistä se oli tullut, eivätkä minne
se meni. Eivät he näyttäneet välittävän. Minun sydämeni kävi kuumemmaksi
ja hurjemmaksi. Minä tahdoin tapella. Minä olisin tappanut satamassa
olevat miehet, mutta niitä oli monta. He sitoivat minut ja pitivät minua
vankeudessa kolme kuukautta. Kun pääsin pois, oli Wee-wee kuollut. He
eivät välittäneet. Minä en ole sen jälkeen mitään kuullut. Sitten muutin
asumaan kallion alle, etten näkisi ensimäistä kotiamme. Minä en tiedä;
ehkä hän on elossa. Mutta minä luulen, että se tappoi hänet, kun hän
lapsensa menetti."
Intiani vaikeni; nousi sitten äkkiä. Hänen kasvoissaan oli kova ilme.
Hän astui ulos lumimyrskyyn ja yöhön. Rolf jäi yksin Skookumin kanssa.
Surua, surua, kaikki näytti olevan surua hänen ystävänsä elämässä, ja
sitä ajatellessaan ikäistään vanhemman mielellä Rolf pakostakin tuli
itseltään kysyneeksi: "Jos Kuonab ja Gamowini olisivat olleet valkoisia,
olisiko semmoista tapahtunut? Olisiko hänen epätoivonsa kohdannut vain
halveksivaa välinpitämättömyyttä?" Ei, ei! hän tiesi sen varmaan. Hän
tiesi että siitä olisi tullut aivan toisenlainen juttu, ja sitten hän
pakostakin tuli kysyneeksi itseltään: "Palaako tämä veteen heitetty
leipä monen päivän kuluttua? Onko Jumalaa, joka tuomitsee ja palkitsee
ansion mukaan? Ketä on kaikkien näiden ilkitöiden koston kirous kerran
kohtaava?"
Parin tunnin kuluttua intiani palasi. Ei sanaakaan vaihdettu, kun hän
astui majaan. Vilu hänen ei ollut. Varmaan hän oli kävellyt pitkän
matkan. Rolf valmisti vuoteen. Intiani kumartui, otti neulan pölyisestä
maasta, neulan, joka oli edellisenä päivänä hukkunut, ja antoi sen
mitään virkkamatta toverilleen, joka vain sanoi "hm" ja pudotti sen
tuohiseen lippaaseen.