Heidän ei tarvinnut kulkea puoltakaan mailia, ennenkun kohtasivat
verekset jäljet, -- ja ne olivat ne vanhat tuttavat. Skookumkin osotti
vihamielistä tuntemustaan. Muutamassa minuutissa ne johtivat mökille. He
riisuivat lumikengät ja ripustivat ne puuhun. Kuonab avasi oven
koputtamatta. He astuivat sisään ja näkivät edessään luisevan, pahan
näköisen valkoisen miehen, jonka he kaikki kolme, Skookumkin mukaan
luettuna, tunsivat Hoagiksi, samaksi mieheksi, jonka he olivat puodilla
tavanneet.
Tämä arvon mies tavotteli nopeaan pyssyään, mutta Kuonab tähtäsi häntä
ja sanoi äänellä, joka ei sietänyt vastaan sanomista: "Istu alas!"
Hoag teki niin, synkän näköisenä, räyhäsi sitten: "No niin, toverini
ovat täällä kymmenen minutin kuluttua."
Rolf säikähti. Kuonab ja Skookum eivät säikähtäneet.
"Me jo teimme selvät toveriesi kanssa tuolla vuorella", sanoi edellinen,
hyvin tietäen, että toinen vale oli yhtä hyvä kun toinenkin. Skookum
murisi ja haisteli vihamiehen sääriä. Vanki liikahutti äkkiä jalkaansa.
"Potkaiseppa sitä koiraa _vielä_ kerran, niin se on viimeinen potkusi",
sanoi intiani.
"Kuka on sinun koiraasi potkaissut, ja mitä tarkotatte sillä, kun käytte
päälleni kuin ryövärit? Saattepa nähdä, ennenkun luulettekaan, että
maassa on laki", vastasi Hoag.
"Sitä me juuri etsimmekin, sinä ansavaras, sinä rosvo. Me olemme täällä
ensinkin ansojamme perimässä ja toiseksi sanoaksemme sinulle tämän: Ensi
kerran kun tulet ansajuonellemme, saavat korpit ruokaa. Etkö luule minun
noita tuntevan?" ja intiani osotti suuria pitkäkantaisia lumikenkiä,
joista oikeanjalan kenkä oli nauhalla paikattu. "Katsos tätä sinistä
langanpätkää", ja intiani näytti sen olevan sinisestä vyöstä, joka
riippui seinällä naulassa.
"Niin, ne ovat Bill Hawkinsin; viiden minutin kuluttua hän on täällä."
Intiani teki halveksivan liikkeen; kääntyen sitten Rolfin puoleen sanoi
hän: "Etsi sinä ansojamme." Rolf etsi tarkkaan sekä majan että sen
vieressä olevan vajan. Hän löysikin muutamia ansoja, mutta niissä ei
ollut heidän merkkiään, eivätkä ne olleet samanlaista tekoakaan.
"Parempi metsästää akalle ja lapselle", vihotteli Hoag, joka joutui
aivan ymmälleen siitä että Rolf ilmeisestikin oli valkonahkainen.
Mutta kaikki etsiminen oli turha. Hoag joko ei ollut varastanut heidän
ansojaan, taikka oli kätkenyt ne muualle. Ainoat suuret raudat, mitä he
löysivät, olivat suurinta kokoa, kahdet karhun raudat.
Hoagin haukkumiset lakkasivat äkkiä, kun uhattiin usuttaa Skookum hänen
sääriensä kimppuun, ja hän näytti sitten semmoiselta matelevalta
hylyltä, että vieraat päättivät päästää hänet tällä kertaa varotuksella.
Intiani otti ansavarkaan pyssyn, ampui sen pihalla tyhjäksi,
välittämättä vähääkään siitä, kuulivatko sen Hoagin toverit. Hän tiesi,
ettei niitä ollutkaan. Muuttaen sitten mieltään hän sanoi: "Ugh! löydät
pyssysi puolen mailin päästä jäljiltämme. Mutta elä tule sen kauemmaksi,
eläkä enää toista kertaa tuo noitten lumikenkien jälkiä vedenjakajan
toiselle puolelle: korpit ovat siellä kovin nälissään."
Skookum mielipahakseen kutsuttiin pois, ja kantaen erämiehen pyssyä
jonkun matkaa he jättivät sen pensaaseen ja lähtivät omille mailleen.