Vihollisen linna.
_Raivota kannattaa ehkä kerran sadasta, mutta mistä sen edeltäpäin
tietää mikä olisi se oikea kerta -- sano' Si Sylvanne_.
Läntisen ansajuonen kiertämiseen ja kokemiseen tavallisesti kului kaksi
päivää. Mukavaan paikkaan he olivat rakentaneet jonkinlaisen suojan
puolivälin majaksi. Tullessaan siihen huomasivat he eräänä päivänä, että
siinä heidän viime käyntinsä jälkeen oli oleskellut joku, joka puri
tupakkaa. Se tapa oli kummallekin heistä vieras. Kuonabin haahmo kävi
yhä synkemmäksi joka kerralta kun ilmestyi uusia todistuksia
vihollisesta. Kauaa ei enää tarvinnut odottaa ratkaisevaakaan vääryyttä.
Jotkut erämiehet merkitsevät ansansa; toiset eivät siitä välitä. Rolf
oli merkinnyt kaikki heidän ansansa, viilaamalla rautaan lovet. Kaksi,
yksi, kolme, oli heidän merkkinsä, ja se oli viisas suunnitelma, kuten
saatiin myöhemmin kokea.
Kiertäessään läntistä majavalampea he huomasivat, että kaikki kuusi
ansaa olivat kadonneet. Toisista ei huomannut, että ne oli varas vienyt;
mutta toisten luona oli selviä jälkiä siitä, että ne olivat saman rosvon
viemät, joka oli heitä kaiken aikaa härnännyt, ja erääseen okaiseen
oksaan oli jäänyt sininen langanpätkä.
"Nyt minä lähden hänen jäljilleen ja tapan hänet", sanoi intiani.
Rolf oli vastustanut kaikkein viimeistä keinoa ja intti nytkin vastaan.
Hänen ihmeekseen intiani kääntyi vihaisesti ja sanoi: "Sinä tiedät, että
se on valkoinen. Jos se olisi intiani, kärsisitkö sitten? Et!"
"Järven eteläpuolella on paljon maata. Ehkä hän _oli_ täällä ensimäinen.
"_Sinä tiedät, ettei hän ollut._ Monta pekanin sydäntä sinun pitäisi
syödä. Minä olen rauhaa etsinyt, nyt minä tappelen."
Hän heitti kantamuksen olalleen, tarttui pyssyynsä ja hänen lumikenkänsä
lähtivät "tssappe, tssappe, tssappe" astumaan lumen pintaa.
Skookum istui Rolfin vieressä. Sekin nousi matkaa jatkamaan ja juoksi
vähän matkaa Kuonabin jäljessä. Rolf ei liikahtanut; tämä äkillinen ja
tuskallinen pula saattoi hänet ymmälleen. Kapina on aina pahempi kuin
sota. Skookum katsoi taakseen, juoksi edelleen, Rolf yhä istui ja
tuijotteli. Kuonabin haahmo katosi etäisyyteen; Skookumin oli
katoamaisillaan. Rolf ei liikahtanut. Kaikki kuluneen vuoden tapaukset
tulvivat hänen mieleensä; kuinka intiani oli suonut hänelle suojan;
sarvaskahakka ja punaisen miehen hellä hoito. Hän epäröi. Sitten hän
näki Skookumin palaavan takaisin jälkiä pitkin. Koira juoksi nuorukaisen
luo ja pudotti suustaan kintaan, toisen Kuonabin kintaista. Intiani
epäilemättä oli sen pudottanut, Skookum oli sen löytänyt jäljiltä ja
kantanut sen lähimmälle isännistään. Ilman sitä kinnasta Kuonab
palelluttaisi kätensä. Rolf nousi ja lähti kiirein toisen jäljille. Sen
askeleen astuttuaan hän sai helposti huudettuakin pitkän huudon, sitten
toisen ja kolmannenkin, kunnes kuuli vastauksen. Muutamassa minuutissa
Rolf saavutti intianin, joka oli istahtanut puulle odottamaan. Vaieten
toinen ojensi kintaan ja toinen murahtaen otti sen vastaan.
Minutin parin kuluttua Rolf sanoi: "Mennään pois sitten" ja nousi rosvon
epäselviä jälkiä seuraamaan.
Tunnin tai pari he astuivat vaieten. Sitten heidän matkansa kohosi, kun
tuli vastaan vuorenselänne. Tämän paljaitten, tuulen lakaisemain
harjanteitten keskellä kaikki merkit katosivat, mutta intiani kulki
samaa suuntaa, kunnes he olivat päässeet yli toiselle puolelle'. Kulkien
sitten onnen kaupalla viistoon paksuun tuulettomaan metsään he jälleen
löysivät jäljet, jotka varmasti olivat samat, sillä lumikenkä oli kaksi
sormea leveämpi kummaltakin puolelta ja käden leveyttä pitempi kuin
Kuonabin; sitä paitsi oli oikeanpuolisen sanka katkennut, ja nahkasiteen
painalmus tuntui lumessa. Se oli se merkki, jonka he olivat nähneet koko
talven, ja länttä kohti se kulki nyt niinkuin ennenkin.
Yön tullen he majautuivat erääseen notkoon. He olivat tottuneet lumessa
majailemaan. Aamusella he jatkoivat matkaa, mutta tuuli ja lumi oli
peittänyt opastavat jäljet.
Mikä nyt eteen? Rolf ei kysynyt, ihmetteli vain.
Kuonab ilmeisesti oli ymmällään.
Rolf lopulta arveli: "Varmaankin hän elää jonkun joen rannalla -- tuolla
ilmalla -- eikä päivän matkaa kauempana. Nämä jäljet ovat hävinneet,
mutta ehkä löydämme uudet. Sittenpä saadaan nähdä kun yritetään."