Ansajuonella.
Sinä yönä kuu muuttui. Seuraava päivä tuli kovan pohjatuulen keralla.
Puolenpäivän aikana sorsat olivat lähteneet järvestä. Monta pitkää
hanhiviirua pakeni kaakkoa kohti, meiskaten mennessään. Yhä kylmemmin
puhalteli kova tuuli, ja pienemmillä lammilla pian näkyi pakkasen jälki.
Satoi vähän luntakin, mutta se heitti. Taivaan seestyessä tuuli tyyntyi
ja pakkanen kävi kirpeämmäksi.
Aamun hämärtäessä, kun erämiehet nousivat, oli aika pakkanen. Kaikki oli
jäässä, paitsi järven selkä, ja he tiesivät talven tulleen; ansatyöaika
oli alkamassa. Kuonab paikalla meni vaaralle kallionpatsaalle, teki
pienen tulen ja laulaen sitten "metsämiehen rukouksen" heitti tuleen
ketun ja näädän kuonokarvoja, vähän majavan hajurauhasta ja tupakkaa.
Sitten hän laskeutui alas kokoomaan retken varustuksia, -- peitot,
majavanansat, aseet, kahden päivän eväät ynnä hajulumot ja vähän kalaa
syötiksi.
Loukkuihin pantiin syötit ja ne viritettiin; intiani aina lopuksi asetti
loukun liipasimelle tukon sammalia, joihin hän tipautti hajulumoa, ynnä
hivutti jonkun pisaran kumpaankin mokkasiiniinsa. "Ahah", sanoi Rolf.
"Näätä seuraa tätä jälkeä kuukauden", selitteli Kuonab. Skookum näytti
olevan samaa mieltä, vaikkei se sanonutkaan "ahah", niinkuin Rolf, se
kun ei osannut.
Koira pienoinen sangen pian ajoi puuhun parven sepelpyitä ja Rolf
tylpillä nuolillaan pudotti niitä kolme. Rinnat otettiin erämiesten
eväiksi, mutta muu osa, sisälmykset ja höyhenet, olivat mitä parhaat
näädän syöteiksi, ja niistä riitti kaikkiin loukkuihin, kunnes he
puolenpäivän aikaan saapuivat majavalammelle saakka. Jää ei vielä ollut
niin vahvaa, että se olisi kantanut, mutta helppo oli löytää ne paikat,
missä majavat olivat viimeksi maissa käyneet. Kuhunkin pantiin luja
teräksinen majava-ansa, joka peitettiin kuivan ruohon sekaan, ja jalan
päähän pantiin halkaistuun kalikkaan sammalta, johon tiputettiin monias
tippa taikanestettä. Ansakahleitten päässä oleva rengas pujotettiin
pitkään, hoikkaan ja sileään salkoon, joka upotettiin syvälle liejuun,
maata kohti kallelleen. Keino oli vanha ja hyväksi koettu. Majava,
himoitessaan tutkia tuota ystävälliseltä löyhähtävää tuoksua, astuu
jalkansa ansaan; vaaran huomatessaan se vaistomaisesti sukeltaa
oikopäätä syvään veteen; rengas luistaa salkoa pitkin pohjaan saakka ja
kiintyy sitten niin, ettei majava voikaan enää nousta, vaan hukkuu.
Tunnissa saatiin kaikki kuusi majava-ansaa viritetyiksi; äkkiä
erämiehille, heidän penkoessaan metsää lisää pyitä saadakseen, tuli kova
kiire pelastamaan Skookumia uudesta piikkisika-ryvetyksestä.
He saivat moniaita pyitä, syötitsivät jälleen pari mailia ansajuonta ja
majautuivat sitten yöksi.
Ennen aamua alkoi sataa lunta ja sitä oli kolmea tuumaa vahvalla heidän
noustessaan. Ei ole maailmassa paikkaa, jossa ensi lumi olisi ihanampi
kuin Adirondack-vuoristossa. Aikaisin syksyllä luonto näyttää siihen
valmistautuvan. Vihannat lehdet karistautuvat pois, jotta näkyvät
punaiset marjarypäleet; ruovostot takkuuntuvat pehkoiksi, käyvät
kullanruskeiksi ja kumartavat päätään ottaakseen vastaan hopeisen
taakan; matalat mäet ja monenlaiset joulupuurivit ovat puettuina
vaikuttavimpiin helyihinsä; näyttämövalmistukset ovat mitä parhaat ja
näyttämö niinikään, mutta vielä puuttuu juhlavalaistus. Se välttämättä
kaipaa valkoisen runsasta loistoa. Ja kun se laskeutuu kuin morsiolle
huntu, kuin ratsun koruloimelle hopeakirjat, tai auringonlaskun
kultainen palo, niin tuo loistava kristallipuku on sen lopullinen
kunnian kruunu, jota ilman kaiken muun täytyy jäädä vaikutustaan vaille,
ei voi kirkasta täydellisyyttään saavuttaa. Sen ihanuus liikutti
erämiehiä, vaikk'ei se saanutkaan parempaa ilmausta kuin Rolfin
yksinkertaiset sanat: "Eikös ole kaunista!" intianin äänetönnä
katsellessa.
Idän metsissä ei ole toista paikkaa, jossa lumella olisi niin
vaihtelevat ja runsaat ilmeet, ja erämiehet sinä päivänä metsää
kulkiessaan huomasivat yhden yön aikana saaneensa saman ihmeteltävän
kyvyn kuin on koiralla, jolle jokaiset jäljet ovat selvä tieto
jokaisesta monen tunnin kuluessa liikkuneesta eläimestä. Ja vaikka
ensimäisellä päivällä pyryilman jälkeen on vähemmän kerrottavaa kuin
toisella, samoin kuin toisella vähemmän kuin kolmannella, niin ei silti
puuttunut lumen pinta kirjotuksiaan. Tässä oli kiidellyt sarvas,
juoksennellut valkoisen vielä lentäessä. Tuossa oli kettu hiipinyt
juonen poikki ja epäillen katsellut tuota loukkua. Tämän lavean uran
monine leveine ja lähekkäisine jälkineen oli tehnyt eräs Skookumin
ystävistä, ritari monipeitsellinen. Tuo loikkija oli ollut näätä. Kas
kuinka se juoksi tuon pensaikon ristiin rastiin, tässä se tapasi meidän
löyhkäjuonemme. Kas kuinka se oli pysähtynyt ja haistellut sitä; nyt se
lähtee pois -- aivan niin, oikopäätä meidän ansaamme.
"Se on lauennut, hurraa!" Rolf huusi, sillä siellä oli pölkyn alla
kuolleena mitä uhkein näätä, tumma, melkeinpä musta, rinnassa suuri
leveä loistava kultatäplä.
He palasivat nyt takaisin majavalammelle. Seuraava loukku oli lauennut
ja tyhjä; sitä seuraavassa oli punainen orava, ainainen harmin kappale,
eikä muuhun kelvollinen kuin syötiksi laukaisemaansa loukkuun. Mutta
seuraavassa oli näätä ja sitä seuraavassa valkoinen lumikko. Muut olivat
laukeamatta, mutta heillä oli jo kaksi hyvää nahkaa majavalammelle
saapuessaan. He olivat kovin rohkealla mielellä hyvästä onnestaan, mutta
eivät kuitenkaan osanneet odottaa sitä ihmeteltävää apajaa, mikä nyt
heitä odotti. _Joka ansassa oli majava_, kuusi suurta majavaa,
kuolleena, sukelluksissa, hyvässä tallessa. Joka nahka oli viiden
dollarin arvoinen, ja erämiehet mielestään olivat rikkaita. Tapauksella
oli lisäksi tämä lupaava merkitys: se osotti näitten majavien vielä
olevan varomattomia, niitä ei siis oltu vielä pyydystelty. Helppo oli
näistä lammista ottaa viisikymmentä nahkaa.
Erämiehet virittivät uudelleen ansansa; jakaen sitten taakat he etsivät
syrjäisen paikan nuotiolleen, sillä majavalammen lähelle ei ole hyvä
tehdä tulta. Sataviisikymmentä naulaa majavia kantamuksien lisäksi,
semmoisin taakoin ei penikulmia kuljettu; puolen mailin päästä he
löysivät lämpöisen alhon, tekivät tulen ja nylkivät saaliinsa. Ruumiit
avattiin ja ripustettiin puuhun myöhemmin käytettäviksi, mutta nahkat ja
hännät otettiin mukaan.
He kulkivat sinä päivänä pitkän vaivalloisen matkan, pannen syötit
kaikkiin loukkuihin, ja palasivat myöhään yöllä kotiin.