Majavalampi.
Puolenpäivän aikaan levähtäessään he olivat kymmenkunnan mailin päässä
kotoaan ja olivat rakentaneet viisitoista näädänloukkua; kuta enemmän he
niitä tekivät, sitä sukkelammin seuraavat syntyivät.
Iltapäivällä he jatkoivat työtä, mutta puro oli ehtynyt pieneksi ojaksi
ja he olivat nyt korkealla tasaisemmalla maalla, joka oli paikka paikoin
suottunut. Seuratessaan yhä kapenevan ojan pääuraa, etsiskellen yhä
uusia turkiseläinten merkkejä, he kulkivat sen poikki moneen kertaan.
Vihdoin Kuonab pysähtyi, tuijotti eteensä ja osotti ojaa, joka ei enää
ollut selkeä, vaan liejusta sekainen. Hänen silmänsä loistivat, kun hän
päällään nyökkäsi vastavirtaan ja lausui tuon taikasanan: "_Majavia_".
He astuivat länttä kohti jonkun satakunnan askelta taajan lepikkörämeen
poikki ja tulivat vihdoin epäsäännölliselle lammikolle, joka levittelihe
pajupehkojen sekaan ja katosi rämeviidakoihin. Puroa seuraten he piankin
tulivat majavapadolle, pitkälle mutkaiselle tokeelle, joka oli
rakennettu pajunoksista ja liejusta. Selän poikki kaatui kymmenkunta
vähäistä köngästä, jotka alempana yhtyivät siksi puroksi, jonka vartta
he olivat kulkeneet.
Punasiipisiä nokilintuja[15] liiteli parvittain lammen seuduilla; sorsia
näkyi koko joukko, ja kuivaneessa puussa, jonka veden paisuminen oli
kuolettanut, seisoi suuri sininen haikara. Paljon pienempiä eläimiä
hyppi tai liehui ilmassa tällä vilkkaalla paikalla, ja kaukaa lammen
keskestä kohosi kekomainen risukasa: majavanpesä, joita kauempaa
keksittiin vielä kolme. Ei ainoatakaan majavaa näkynyt, mutta verekseltä
katkotut vesat, uiskentelevat oksat, joista kuori oli tyystin pois
jyrsitty, ja pitkä, vankka ja hyvässä korjuussa pidetty pato riittivät
tottuneen silmälle paikalla ilmoittamaan, että siinä oli suuri
majavasiirtokunta häiritsemättömässä luonnonrauhassa.
Majava oli niihin aikoihin kaikkein arvokkaimpia turkiseläimiä. Se menee
hyvin helposti ansaan ja lammen löytäminen tiesi siis samaa kuin jos
olisi löytänyt kukkarollisen kultaa. He kiersivät sen epämääräisiä
rantoja ja Kuonab osotti majavain monia maihinnousupaikkoja, jotka
näyttivät oikeilta pieniltä satamilta. Ne olivat rakennetut mudasta ja
kivistä; niihin oli varattu koloja, joista saattoi sukeltaa oikopäätä
syvään veteen. Siellä täällä oli rannalla korkea kekomainen
muurahaispesä ja sen luo vei lammesta polku, joka muka osotti, sanoi
intiani, että majavain tapana oli selkeinä päivinä tulla makaamaan
muurahaispesien päälle päivänpaisteeseen ja antaa muurahaisten noukkia
pois syöpäläiset nahkastaan. Eräältä korkealta syvään veteen pistävältä
niemekkeeltä he löysivät pienen hyvin väkevältä löyhkäävän
multaleivoksen; se oli, sanoi intiani, majavan kätkö, merkkipaikka,
jolla majavien kesken oli sama tehtävä kuin karhupuulla karhujen kesken.
Vaikka lampi näytti pieneltä, niin saivat he kuitenkin astua
neljännesmailin, ennenkuin pääsivät sen yläpäähän, ja sieltä he löysivät
toisen padon ja sen takaa toisen lammen, joka oli vähän korkeammalla
edellistä, eikä siinä ollut kuin yksi majakeko. Ja vielä senkin takana
oli patoja ja lampia, kaikkiaan kaksitoista lampea, toinen toistaan
korkeammalla. Ainoastaan ensimäisessä, suurimmassa, ja toisessa oli
pesiä, mutta kaikki ne kuitenkin näyttivät olevan osia samasta
menestyvästä siirtokunnasta, sillä verekseltä katkotuita puita ja oksia
oli joka puolella. "Ugh, hyvä; saamme ehkä viisikymmentä majavaa", sanoi
intiani, ja he tiesivät tulleensa luvattuun maahan.
Rolf olisi mielellään viettänyt lopun päivää lammen tutkistelemisessa
ja koettanut saada pyydystetyksi majavan, kun ne iltasella lähtisivät
ulos pesästään, mutta Kuonab sanoi: "Kaksikymmentä loukkua vasta;
meillä pitää olla puolentoistasataa." Astuen siis tuuheaan
sokerivaahteralehtoon, joka oli lammen länsipuolella kuivalla maalla, he
veistivät pilkat suureen puuhun, rakensivat siihen loukun ja etsivät
helpoimman reitin itäpuolella olevan louhisen vaaran poikki, toivoen
löytävänsä lähimmän joen, joka johtaisi alas heidän järvelleen.