Erämiesten mökki.
_Mies se, joka tietää, mitä hän ei osaa, sano' Si Sylvanne._
Otaksun jokaisen erämiehen, mitä on koskaan elänyt, sanoneen ryhtyessään
ensi mökkiä rakentamaan: "Kah, olkoon miten pieni tahansa, kunhan vain
on katto ja sen verran tilaa, että mahtuu pitkälleen." Mutta ennen
kevään tuloa on jokainen erämies myös selvillä siitä, että oli suuri
erehdys, ettei hän tehnyt sitä siksi suurta, että olisi mahtunut siihen
asumaankin ja vielä varannut tavaroilleenkin sijaa. Kuonab ja Rolf
olivat vasta-alkajat ja tekivät tavanmukaisen erhetyksen. He pohjasivat
aivan liian pienen pirtin, 10x12 jalkaa, vaikka sen olisi pitänyt olla
12x20 jalkaa, ja seinäin korkeuden he määräsivät 6 jalaksi, vaikka 8
jalkaa olisi ollut tarpeen. Kumpikin oli tottunut kirvesmies. Kuusia oli
yllin kyllin ja seinät kohosivat sukkelaan. Päivässä sai kehä valmiiksi.
Mutta tärkeätä oli saada kunnon katto. Milläpä se katettaisiin?
Limittäisilläkö niinenkuoren kouruilla, halkopäreillä vaiko savella?
Helpoin tehdä, talvella lämpöisin, kesällä viilein on savikatto. Mutta
sillä on kolme haittaa. Hyvin pitkällisillä sateilla se alkaa vuotaa,
kuivilla siitä varisee pölyä ja likaa ja se on niin raskas, että se
tavallisesti lopulta murtaa katonkannattimet ja niskahirret, ellei niitä
tueta pönkillä, jotka taas ovat tiellä. Mutta sittenkin olivat sen edut
niin ilmeiset, etteivät rakentajat epäilleet. Savesta he päättivät sen
tehdä.
Kun seinät olivat viittä jalkaa korkeat, niin hakattiin hirret poikki
oviaukon ja akkuna-aukon kohdalta, jättämällä sentään kummankin
alimmasta hirrestä puolet vahvuutta jäljelle. Sitten nostettiin
paikoilleen päällyshirret, käännettiin aluksi nurin ja lovettiin samoin
oven ja akkunan kohdalta, ja puolet hirren vahvuutta veistettiin pois
aukkojen jatkoksi. Sitten veistettiin kaksi latuskaa kuusipönkkää oven
pihtipieliksi ja kaksi lyhyempää akkunan pihtipieliksi. Niihin
kaivettiin reiät ja reikiin lyötiin tammiset vaarnat kunkin hirrenpään
kohdalle, ja siten olivat ovi- ja akkuna-aukot valmiina.
Yhteen nurkkaan rakennettiin savesta ja kivistä pieni liesi. Mutta ei
järven kivistä, niinkuin Rolf olisi tahtonut, vaan mäkirinteen kivistä;
entä miksi? Kuonab sanoi, että järven kivet olivat vedenhaltijain kiviä
ja etteivät ne tulen lähellä eläneet, vaan halkeisivat auki; mutta
mäkirinteen kivet olivat auringon- ja tulenhaltijain kiviä, ja tulessa
ne lisäisivät kuumuutta.
Totta on, että järvikivi kovasti kuumetessaan halkeaa, mäkikivi taas ei
halkea; ja kosk'ei kukaan ole voinut todistaa vääräksi Kuonabin
selitystä, niin pitäköön yhä vielä paikkansa.
Lieden suunnitelma oli yksinkertainen. Rolf oli ollut mukana useatakin
rakennettaessa, ja pääasia oli, että savutorvi oli kyllin laaja ja että
ahtain kohta oli heti pesän yläpuolella.
Räystäshirret, päätyhirret ja harjahirret olivat pian paikoillaan.
Sitten leikattiin hienompia kuusi- ja tamarakki-salkoja,[12] sen
mittaisia, että ne paraiksi ulottuivat harjasta räystääseen saakka, ja
niin paljon, että ne peittivät koko katon. Läheltä saatiin vahvaa
saraheinää kasvavasta niitystä kylläksi karkeata heinää, jolla salot
vahvalta peitettiin. Ja hyväksi lopuksi kaivettiin kahdella puusta
veistetyllä lapiolla savea ja sitä leviteltiin heinän päälle tasainen
kuutta tuumaa vahva kerros; kun tämä sotkettiin tiiviiksi, niin saatiin
katto, joka hyvin päti.
Hirsien väliset suurimmat raot tukittiin puunkaistaleilla, pienet
tilkittiin sammalella. Veistetyistä lankuista tehtiin ovi, joka kääntyi
kahden tapin varassa; toinen tappi veistettiin ovilautaan, toinen
naulattiin siihen kiinni, kun ovi oli paikoilleen pantu; kumpikin tappi
sopi tuuman kairanreikään.
Lattiata ei tarvittu, mutta vuoteita varten tarvittiin lavat, ja niitä
tehdessään he alkoivat huomata, että pirtti oli liian pieni. Mutta
olihan se nyt, viikon työn jälkeen, valmis. Suloinen oli sen tuoksu,
puun ja sammalen sekainen, ja ainakin Rolf oli mökkiin niin tyytyväinen,
ettei hän voinut toivoa koskaan myöhemmin taloa rakentaessaan tuntevansa
yhtä vilpitöntä iloa.
Kuonab latoi lieteen huolellisesti pesällisen puuta, sytytti sitten
piippunsa, hyräili pienen runon "kodin haltijoista", kulki mökin ympäri
viitaten piipunvarrellaan erikseen kuhunkin neljään tuuleen, astui
sitten pirttiin ja sytytti lieden piipustaan, heitti tuleen vähän
tupakkaa ja valkohäntähirven karvoja, ja tupaantulijaiset olivat sillä
vietetyt.
Mutta siitä huolimatta he edelleenkin nukkuivat teltassa, jota olivat
kaiken aikaa käyttäneet, sillä Kuonab ei viihtynyt seinäin välissä, ja
Rolfkin alkoi päivä päivältä olla yhä enemmän samaa mieltä.