Missä jousi on pyssyä parempi.
Kaikista yleisistä harhaluuloista, mitä intianeista on säilynyt, on
sitkeimmin pitänyt puoliaan se, että muka heidän keskuudessansa naiset
tekevät kaiken työn. Taloustyöt he kyllä tekevät, se on totta, mutta
kaikki raskaammat työt, jotka käyvät yli heidän voimiensa, tekee mies.
Miesten osalla ovat metsästyksen, venematkain, taivallusten monet kovat
rasitukset ja niiden lisäksi paljon vähäisempiä askareita, kuten
lumikenkäin, jousien, nuolien ja veneitten teko. Jokainen metsästäjä
tavallisesti itse valmistaa oman jousensa ja nuolensa, ja jos, kuten
usein tapahtuu, yksi heistä osottautuu taitavammaksi ja valmistaa
parempia aseita, niin tavallisesti toiset niitä vaihtavat semmoisilla
esineillä, joita he osaavat paremmin tehdä.
Jousen edut pyssyyn verraten ovat etupäässä äänettömyys, halpuus ja se
seikka, että jokainen voi itse valmistaa ampumatarpeensa missä vain.
Kuonabin aikana käytetty pyssy oli tuo vanhanaikainen sileäreikäinen
piilukko, eikä se ollut paljoa tarkempi kuin jousikaan. Kuonab oli aina
valmistanut erinomaisia jousia, samoin kuin oivallisia nuoliakin, ja hän
ampui niillä ylen tarkkaan. Hän asetti kymmenen askeleen päähän kymmenen
simpukankuorta ja mursi kymmenellä nuolella jok'ainoan. Ainakin toiseen
puoleen metsästyksestään hän mieluummin käytti jousta; pyssy oli eduksi
varsinkin silloin, kun mailla oli metsäkyyhkys- tai sorsaparvia ja
yhdellä ainoalla haulipanoksella saattoi saada kymmenkunnan lintua.
Mutta kaikella ampumisellakin on tapansa, -- taito kysyy alinomaista
harjotusta, -- ja kun Rolf näki isäntänsä ampuvan pilkkaan melkein joka
päivä, niin hänkin yritti yhtyä kiistaan.
Mutta hänen ei tarvinnut montakaan kertaa yrittää, ennenkuin jousi
huomattiin aivan liian jämeäksi, ja Kuonab lopulta päätti tehdä
vieraalleen täydelliset varustukset.
Kallion juurelta hän kuivasta varastoluolastaan otti kappaleen
tavallista punaista ketripuuta. Jotkut käyttävät hikkoria; se ei yhtä
helposti katkea ja se kestää paljon paremmin huonoa hoitoa; mutta se ei
lyö yhtä terävästi ja puhtaasti kuin ketri. Ketrinen jousi lennättää
nuolen paljoa kauemmaksi, se lähtee niin sukkelaan jänteeltä, että sitä
tuskin silmä huomaa. Mutta ketripuujousta on hoidettava tarkkaan kuin
hienoa konetta. Jos se nuoralla kiedotaan, niin se katkeaa, jos nuoletta
laukaistaan, niin se katkaisee jänteen, jos se saa naarmuja, niin se voi
halkeilla sälöiksi, ja märkänä se on veltto, jopa veltostuu, jos saa
maassakaan maata. Mutta hoida sitä, niin se on verraton palvelija,
parempi kuin mikään muu näiden metsäin puista.
Juuri punaisen sydänpuun ja valkoisen pintapuun rajasta jousimies ottaa
ainepuunsa. Leikattiin kappale, joka ulottui Rolfin leuasta maahan
saakka, se vuoltiin pinnan puolelta latuskaksi ja punaisen sydänpuun
puolelta pyöreäksi ja ohenemaan molempiin päihin. Keskeä se oli tuumaa
leveä ja tuumaa vahva, päästä kolmeneljännestuumaa leveä ja
viisikahdeksannestuumaa vahva, ja kautta jousen oli punaista puuta ja
valkoista puuta yhtä vahvalta. Jänne tehtiin lehmän selkäsuonesta, joka
oli otettu selkärangan kummaltakin puolelta, ja jousi sitten kokeeksi
jännitettiin. Mutta kun se jännitettiin (siten että latuska valkoinen
puoli oli eteenpäin), niin huomattiin toisen pään taipuvan enemmän kuin
toisen, jonka vuoksi vahvempaa päätä kaavittiin vähän ohemmaksi, kunnes
molemmat päät taipuivat tasan.
Kuonabin nuolet olisivat kelvanneet, mutta Rolf tarvitsi omankin
nuolivaraston. Jälleen oli ainepuita vara valita. Vanhat intianit
tekivät nuolensa "nuolipuun" (_Viburnum dentatum_) suorista vesoista,
mutta Kuonab oli keksinyt paremman ainepuun -- hänellähän oli kirves,
jolla saattoi pilkkoa suuremmankin puun. 25 tuuman pituinen suorasyinen
saarnipölkky halkaistiin ja pilkottiin, kunnes nuoliaineita oli
riittävä määrä. Nuolekset sitten kaavittiin neljännestuumaa vahvoiksi,
pyöreiksi, sileiksi ja aivan suoriksi puikoiksi. Puikon toiseen päähän
tehtiin syvät lovet ja lovipäähän sidottiin kolme halkaistua
hanhensulkaa, ja nuolia tehtiin kolmea lajia. Varsi ja sulitus
olivat kaikissa samanlaiset, mutta päät olivat erilaiset. Ensiksi
pilkkaan-ammuntanuolet; ne vain terotettiin ja kärjet karkaistiin
hiiloksessa paahtamalla, kunnes paloivat ruskeiksi. Pipomaiset
teräskärjet olisivat olleet paremmat, mutta niitä ei ollut. Toiseksi
tavalliset metsästysnuolet, joihin kiinnitettiin vä'älliset teräskärjet
-- kärjet tavallisesti ostettiin valmiina tai koukusta viilattiin;
näillä nuolilla ammuttiin semmoisia otuksia kuin biisamirottia, sorsia
läheltä ja valkohäntähirviä. Kolmanneksi tylpät lintuvasamat, niitten
pää jätettiin paksuksi ja tylpäksi ja se oli samaa puuta kuin itse
nuolikin. Niillä kolkattiin viiriäisiä, sepelpyitä, kaniineja ja oravia,
ja sangen usein niillä myös kuritettiin koiria, johon ne olivatkin
vallan mainioita, joko intianin omaa, kun se ei elänyt sääntöjen mukaan
ja oli liian kaukana lyöntiä tai potkua varten, taikka jonkun talon
koiraa, joka uhkasi hyökätä kimppuun.
Nyt ovat varustukset valmiit, ajatteli Rolf, mutta vieläpä vähän
puuttui. Kuonab värjäsi nuolen sulkapään punaiseksi ja Rolf sai kuulla
miksi. Se ei ollut koreuden vuoksi, eikä omistajankaan merkki, vaan
_löytömerkki_. Monta kertaa tuo kirkas puna ja valkoinen sulka sen
vieressä pelasti nuolen hukkumasta. Väritön nuoli tavallisesti hävisi
metsässä oksien ja lehtien sekaan, mutta kirkasvärisen varren näki
helposti sadankin askeleen päästä.
Sangen tarpeen oli suojella jousta ja nuolia kosteudelta. Sitä varten
jokaisella metsämiehellä on kotelot, tavallisesti sarvaan nahkaiset,
mutta kun sarvaan nahkaa ei ollut, tehtiin hyvä nuoliviini tuohesta,
joka ommeltiin kuusen juurilla, ja jousta varten öljykankaasta pitkä
huotra.
Sitten alkoi jousella ampumisen hidas harjottelu; nuoli pidettävä ja
jousi jännitettävä kolme sormea jänteellä -- peukalo ja pikkusormi
jouten. Pilkkana oli heinäpussi, joka oli kahdenkymmenen askeleen
päässä, kunnes opetteleva osasi siihen joka kerralla. Pussia sitten
vähitellen siirrettiin yhä kauemmaksi, kunnes välimatka oli
neljäkymmentä askelta. Se oli vakinainen ampumamatka, ja sillä oli
sitten harjoteltava, kunnes tulos oli tyydyttävä. Mutta Rolf ei
tietystikään harjaantunut ampumaan yhtä tarkkaan kuin intiani, joka oli
harjotellut lapsesta pitäen.
Jousella ampumisen taitoon kuuluu kolmenlaiset kokeet. Ensinnäkin
tähtäyskoe: Osaatteko ampua niin tarkkaan, että kymmenen askeleen päästä
osaatte kymmenen kertaa peräkkäin kolmen tuuman pilkkaan?
Toiseksi nopeuskoe: Osaatteko ampua niin sukkelaan, että teillä on
yht'aikaa viisi nuolta ilmassa? Jos sen osaatte, niin olette hyvä.
Voitteko pitää kuusi? Silloin olette jo sangen hyvä. Seitsemän on
ihmeteltävää. Ennätys kuuluu olevan kahdeksan. Viimeksi voiman koe:
Voitteko jännittää niin jämeän jousen ja antaa nuolen lähteä niin
puhtaasti, että se lentää 250 askelta tai kymmenen askeleen päästä
lävistää valkohäntähirven. Puhe kulkee eräästä sioux-intianista, joka
samalla nuolella lävisti kolme antiloppia, eikä ollut tavatonta, että
nuoli kerrassaan lävisti valtavan puhvelin kyljestä kylkeen. Kerran
muuan sotilas samalla nuolella lävisti puhvelin ja vielä tappoi sen
toisella puolella juoksevan vasikankin.
Jos olette näin kolmenkertaisesti etevä, niin pudotatte riekon tai
oravan joka nuolella, voitte joka lintuparvesta saada viisi tai kuusi,
voitte viidenkolmatta askeleen päästä tappaa valkohäntähirven, eikä
silloin nälkä ahdista, jos lienee metsässä riistaa.
Rolf tietysti innokkaasti halusi päästä taitoaan koettelemaan oikeassa
metsästyksessä, mutta monta kertaa hän ohi ampui ja monta nuolta menetti
tai särki, ennenkuin oli saanut edes punaisen oravan, ja näin hän
ainakin oppi entistä enemmän kunnioittamaan niiden taitoa, jotka voivat
jousella elatuksensa hankkia.
Olkoon siis tämä kokeena ja taidon näytteenä niille, jotka pitävät
itseään metsämiehinä: Menkööt yksinään erämaahan, jossa on riistaa,
ainoastaan jousi ja nuolet aseina, kulkekoot jalan 250 mailia ja eläkööt
koko ajan metsästä.