Kirjeen viimeistä sanaa Maria suuteli moneen kertaan ja tuli
mielihyvästä levottomaksi, että käveli sinne ja tänne huoneessaan, ja
kasvoissa näkyi mieluinen hymy. Yhä uudelleen luki hän kirjeen alusta
loppuun ja päästyään loppuun suuteli aina viimeistä sanaa.
Tapanin silmässä oli jo ensi viikolla kaikki ajetus sulanut pois ja
karttaminen kadonnut, jotta saattoi aivan vapaasti katsella, mutta se
särkynyt silmä oli aivan pimeä. Nyt tohtori määräsi Tapanin kaksi
kertaa päivässä käymään luonansa ja rupesi käyttämään siinä silmässä
valkeita pulveria, joita se joka kerran kaasi sinne pienen lusikallisen
ja piteli Tapanin päätä takaraivolle kallistettuna, ettei ne pulverit
päässeet silmästä pursuvan veden kanssa menemään pois. Ne karkeat
pulverit vihloivat silmässä niin tavattomasti että Tapanin koko olento
vapisi. Mutta kun ne olivat ystävällisen tohtorin panemat, niin tuntui
se kestäminen vaan mieluiselta. Sitä hauskemmalta rupesi se kärsiminen
tuntumaan, kun parin päivän perästä jo rupesi sillä silmällään sen
verran näkemään, että ummistettuaan toisen silmänsä näki huoneessa
akkunan reijän; ja taas muutamien päivien perästä erotti kädessään
sormet ja yli huoneen ihmisen. Mutta sittekään ei ruvennut näkö
selviämään, vaikka muuten tuli silmä niin puhtaan ja terveen näköiseksi
ja kuvastimeen katsoenkin se oli aivan terve, mutta teräsessä näkyi yhä
tuskin näkyvä harmaa pilkka. Tänä päivänä tohtori asetti Tapanin
tuoliinsa vakavaan asentoon ja asetti kymmenen kertaa suurentavan
suurennuslasinsa silmäänsä ja rupesi tarkastamaan Tapanin silmää, jota
tehdessään käski Tapanin katsoa akkunan pielessä riippuvaan suureen
kultakelloonsa niin vakavasti ettei vähintäkään liikahda. Nyt tohtori
katseli syrjistäkin päin Tapanin silmää joka puolelta niin vakavasti
että tuskin hengittikään. Mutta viimein hän heitti pois, huokasi syvään
ja sanoi: "Tällä kerralla emme voi enempi tehdä kuin mitä olemme
tehneet. Se kuuma rauta on teräseen tehnyt vian, jota ei saa muuten
pois kuin leikkaamalla. Mutta kestää vähintään kaksitoista tai
neljätoista vuotta ennenkun sen leikkauksen voi tehdä, eikä tällä
ajalla olisi sepän työn tekeminen sille terveellistä, ja kirkkaalla
ilmalla ainakin ensimältä on pidettävä sinisiä silmälasia, jottei
auringon loiste pääse silmään."
Tohtorin ystävällisistä sanoista kuului sellainen varmuus, ettei siinä
tuntunut olevan tinkimisen varaa: Tapanin pää painui alas ja äänetönnä,
huuliansa puristaen hän sitä hieman nyökytti. Viimein hän pyyhkäsi
nenäliinallaan silmiään, nosti päätään ja kääntyi kysymään: "Mitä minä
olisin maksava?"
Tapanin sanoissa kuului surullinen värähdys, joka ei jäänyt tohtorilta
huomaamatta. Kotvasen mietittyään hän ystävällisesti sanoi: "Otan
ainoastaan kaksikymmentä markkaa, kun en voinut saada terveeksi. Sen
kuitenkin vakuutan että kukaan ihminen ei olisi nyt sille enempi
voinut... Tämän lisäksi sanon ja pyydän että muistaisitte tohtorin
sanoneen että kun se kaksi- tai paremmin neljätoista vuotta on kulunut,
on mentävä täysin kykenevän lääkärin luokse, jonka annatte sen vian
leikata, muutoin koko silmä on vaarassa... Arvaan että tämä odotusaika
on ikävä; vaan te olette nuori mies, jolla on vielä sittenkin paljon
ikää jälellä täysin kirkkailla silmillä katsellaksenne elämää. Pysykää
vaan iloisena. Iloisuus on terveellisin lääke kaikissa vaivoissa."
Sen sanottuaan ja saatuaan Tapanilta kaksikymmenmarkkasen tohtori
ojensi kätensä Tapanille ja pehmeällä kädellään puristaen puisti
Tapanin kättä kolmeen kertaan ennenkun heitti irti.