Syksyn etuvartiojoukkue oli saapunut tuoden muassaan kirkkaita,
raittiita aamuhetkiä, sumuisia selkiä, huurretta, riihentuoksua ja
punoittavia puolukoita. Kesän lämmin vihreä oli vähitellen vaihtunut
syksyn raittiimpiin, hienoihin, loistaviin väreihin, lehtikeltaiseen ja
lehtipunaiseen — luonnon viimeiset tuliset jäähyväiset kesälle! —
Missä sekametsä kuvastuu kimmeltävään ranta-aallokkoon, siellä ovat
värit erikoisen kauniit. Niin — epäilemättä kilpailevat hakamaamme
tähän vuodenaikaan — sanoisimmeko kevätsyksyllä — amerikkalaisten
lehtimetsien, mangnoliain ja vaahterain valtakunnan kanssa, jos kohta
eivät saavuta niiden valtavaa väririkkautta.
Korkkisoluja on muodostunut varren ja lehtien välille estäen kaiken
ravintonesteiden kulun. Vanhat lehdet, kesän kauneimmat koristeet,
on tuomittu kuolemaan muutettuaan värinsä. Yksitellen putoavat ne
sulavalla liikkeellä maahan, heleän kullankeltaiset vaahteranlehdet
etunenässä. Niitä seuraavat sitten punaisina hehkuvat pihlajanlehdet,
keltaiset koivunlehdet ja niin edelleen toinen toisensa perästä — valon
värilämpimät kyynelet pimeän voittokulkueen lähestyessä.
Ennen pitkää seisovat lehtipuut paljaine, joustavine oksineen
valmiina vastaan ottamaan syysmyrskyjen musertavaa syleilyä. Suorina,
valkoisina marmoripilareina kohoavat niiden joukossa koivut, alustanaan
pudonneitten lehtien muodostama itämaisin värein loistava pehmeä matto.
Suursyksy pimeänä, myrskyineen, sateineen on alkanut kulkunsa yli
maiden, vesien. —
Kuolemaa seuraa kuitenkin aina elämä!
Kuolleet lehdet muuttuvat syyskosteuden vaikutuksesta ihanaksi
ruokamullaksi. Kaiken katoavaisuus ei pidä enää paikkaansa — mullasta
kohoaa keväällä uutta kasvillisuutta. Kuolleet lehdet ovat eläneet
aikansa kesän ihanana kauneutena, ne ovat suorittaneet tehtävänsä,
jolla on ollut mitä suurin merkitys.
Nehän ne ovat muuttaneet ravintoaineet siihen muotoon, että kasvit
voivat käyttää niitä hyväksensä; nehän antavat Pohjolan maisemille
tuon erikoisen leimansa; ne antavat pikkulinnuille sopivia pesimis- ja
olinpaikkoja; suuremmille eläimille suojaa polttavaa aurinkoa vastaan,
puhumattakaan niiden hyödystä ravintona. Ne tasoittavat ilmaston
pitäen yllä kasvien menestymiselle tarpeellista kosteutta. Lahonneet
lehdet ovat hakamaiden kasviston parasta ravintoa, tehden nuo maat
kotieläimille soveliaiksi laidunmaiksi. Puutarhuri valmistaa niistä
parhaimman multansa.
Veteen liuenneet ravintosuolat, joita kasvit ottavat juuriensa avulla
maasta, eivät ole siinä muodossa, että kasvit ilman muuta voisivat
käyttää niitä hyväkseen. Ne johdetaan sen vuoksi lehtiin, joissa samoin
kuin ilmasta otetusta hiilihaposta ja vedestä muodostuu lehtivihreän
avulla kasveille sopivaa rakennusainetta.
Maassa on kuitenkin suuri joukko ravintoaineita, joita korkeimmat
kasvit eivät ollenkaan tahi vain hyvin hitaasti voivat ottaa itseensä.
Ne tarvitsevat näin ollen apulaisia, ravintoaineiden kuljettajia.
Tuo tärkeä tehtävä on uskottu alempien kasvien ryhmälle ja niistä
lähinnä sienille. Sienien luokkaan kuuluu suuri joukko erilaisia
kasveja pahamaineisista mikroskoopillisista jakosienistä (bakteerit)
aina suuriin, komeisiin helttasieniin saakka. Kiinnitämme huomiota
tällä kertaa vain jälkimmäisiin.
Kun sienillä ei ole lehtivihreätä, voivat ne ottaa maasta vain
valmiiksi valmistettuja ravintoaineita lahonneista kasvi- ja
eläinjätteistä. Yhtä nopeasti kuin ne lämpiminä, kosteina syysöinä
kasvavat, yhtä upeasti ne kuolevat ja mätänevät, tullen siten
suorastaan kasvikunnan käytettäviksi. Lyhyen elämänsä ja nopean
kuolemansa kautta ne tuottavat korkeammille kasveille monta tärkeää
ravintoainetta, jotka olisivat jääneet iäksi käyttämättöminä maahan.
Sienien parhaimpia olinpaikkoja ovat tiheät sekametsät, joissa suuret
lehtimäärät mätänevät varjostavien puiden alla. Mutta tavataan niitä
vähin muuallakin: hakamaissa, havumetsien sisämailla, peltojen
aukeilla, keskellä piikkistä ruissänkeä tahi reunustavat ne pihoja,
teitä ja polkuja.
Ne ovat syksyn kukkia, jotka lehtisadon jälkeen antavat kolealle
kuolleelle syysmaisemalle elämää ja väritystä. Niinkuin moniväriset
kukat kesällä koristavat viheriäistä ruohikkoa, niin sienet syksyllä
lumoavat silmää kauniisti loistavin keltaisin, punaisin ja valkoisin
värein. Nämä värit esiintyvät — kuten vuokot ja primulat keväällä —
sitä voimakkaammin syksyistä keltaista tai ruskeata maata vasten. Minkä
vaikutuksen tekeekään heleänpunainen kärpässieni, vaaleat jäkälät,
kellanruskeat sammalet tai tummanvihreät puolukanvarret taustanaan.
Ja sammalia, samoinkuin jäkäliäkin, on kaikkialla. Ne ovat kasvikunnan
esitaistelijoita nekin. Niitä näkee kivillä ja kallioilla, ne kiipeävät
ylös puihin tahi alas kosteimpiin soihin, niitä kasvaa tropiikin
kuumimmista erämaista aina napamerien jääkylmiin tuntureihin saakka —
paikoilla, joilla mitkään muut kasvit eivät voisi tulla toimeen.
Jäkälät syövyttävät hienoilla juurihapsillaan kovimman kiven pintaa
ja kokoavat itseensä sitä tomua, jota tuuli tuo muassaan. Kaikkialla
muodostavat ne ohuen multakerroksen, jotta uudet tulokkaat — korkeammat
kasvit — löytävät valmiiksi katetun pöydän. Jäkälien ja sammalten
hienoimmat latvat muodostavat porojen pääravinnon ja tekevät siten
pohjoisten kansojen elämän heidän karuissa maissaan mahdolliseksi.
Meille, vanhoille ja nuorille, tarjoovat ne kuitenkin suurimman
nautinnon väreillään, jotka ovat yhtä kauniit kesällä kuin
syksylläkin. Tarkastapa veneretkilläsi järvelle päin kallistuvaa,
sammalten peittämää kalliota. Mitkä ihanat värit! — Keltaista,
ruskeata, viheriätä! Minkä vaikutuksen tekeekään tuossa kauniissa,
luonnon itsensä muovailemassa taulussa pienet kallion halkeamassa
kasvavat punamarjaiset pihlajat, tummanvihreät sianpuola-alueet tai
heleänpunainen kärpässieni!
Ulompana vainiolla seisovat ukonsienet korkeina, suorina, kauniina kuin
äsken maalatut huvihuoneet, joiden alla moni pikkueliö hakee turvaa
syksyisiltä sateilta.
Tummille, kasvittomille maille kuusimetsässä antavat tulisesti
loistavat haarukkasienet ja tuohikattoiset punikkitatit uutta elämää.
Vieläpä kovaksi survotut pihamaat ja tienreunuksetkin saavat vaihtelua
niillä kasvavien, hauskasti pyöristyneiden maamunien kautta.
Ja kaikki tuo ihanuus kuuluu alaspoljettuun pintakasvullisuuteen,
kasvikunnan etuvartijoihin.